Harrastamisen sietämätön keveys.

Kun tarvoin tänään metrisissä kinoksissa naama jäässä, sormet turtana ja koirat tuhannen solmussa mieleeni hahmottui: me koiraihmiset saamme kuulla jatkuvaa ihmettelyä harrastuksestamme, suurimman osan kysellessä, että "eikö niissä ole kova hoitaminen" ja "paljon vaivaa"?

Siihenhän kuuluu vastata, että "ei toki, tämä on niin helppo ja mutkaton rotu" ja "näille ei tarvitse olla ostamassa uusia farkkuja kokoajan saati opettaa alkoholin käyttöä tai antaa seksivalistusta".

Totuushan on sitten ihan toista.
Kun Jyri ja Amanda ovat pieniä, heissä on kova hoitaminen. Kuitenkin he jossain vaiheessa lentävät pesästä ja perustavat oman kodin ja alkavat hoitaa vastuullisesti omaa nuorta elämäänsä, opiskelevat, menevät töihin ja saavat omia lapsia. Vanhemmat pääsevät vihdoin vapaalle ja alkavatkin lennellä tiuhaan Thaimaassa, jumpata vesijuoksua ja remontoida viimein nuhjuista omakotitaloaan.

Mutta koirien kanssa; ne eivät oikein koskaan aikuistu; vaikka ne vanhenevatkin, vastuu niistä on jokapäiväinen, ne ovat aina omistajansa armoilla ja kiinni omistajissaan. Jokainen päivä ne tulee ottaa huomioon kuten eilen. Niille on oltava ruokaa, suojaa, ne on ulkoilutettava säännöllisesti satoi tai paistoi ja ikävä kyllä Suomessa useimmiten sataa JA tuulee ja vaakaan.

Kun ihminen ottaa koiran, hän kenties itsekkäästi ajattelee ottavansa koiran itseään varten.
Lopulta tuntuu kuitenkin siltä, että ihminen on olemassa koiraansa varten. 
Ihminen saattaa ajatella, että "juuri tuo rotu on minua varten ja mieleiseni" mutta lopulta ihminen päätyy keskustelufoorumille pohtimaan, onko hän sellainen omistaja, kuin hänen koiransa haluaa?

Lähimarket tarjoaa monenmoista muonaa lemmikille, mutta muutaman harrastusvuoden jälkeen marketruoka kuuluu torpata alimpaan lemmikkikastiin ja sittemmin kantaa selkä vääränä kotiin Premium- ja Super Premium -ruokaa Mustista ja Mirristä niin että bonukset paukkuvat. Jotta koiran suu pysyy kunnossa, on luita oltava jatkuvasti tarjolla. Ennen ostit luita silloin tällöin, mutta nyt, kun olet olemassa lemmikkiäsi varten, huomaat kantavasi kotiin julmettuja säästöpakkauksia solmuttomia luita. Mitä vain koirasi parhaaksi.

Alkujaan otit koirasi mieltymyksiäsi myöden, mutta mitä kauemmin harrastat ja touhuat koirasi kanssa, sitä kavalammin huomaat, että alat itse luoda koirallesi mieltymyksiä. "Minun Bella ei voi sietää Frolicia, sen masu menee ihan sekaisin" ja "Minun Jeppe suostuu sateella kävelemään vain lähinurmikolle asioille, tullaan sitten heti takaisin, koska se haluaa".

Otat kenties sporttisen ja virtaviivaisen vinttikoiran, jossa silmä lepää ja pian huomaat sohivasi crosstraineria illat pitkät, jotta koirasi silmä lepäisi sinussa.

Auta armias, jos menet "harrastusputkeen"; siinä se sietämätön keveys totisesti esittäytyy! Ensin menet kasvattajan toiveesta kerran kehään ja kuinkas ollakaan, pieni mötkäleesi menee ja voittaa kaikki pentuesisarensa, ja täytyyhän sitä nyt toisenkin kerran sitten tulla esille. Jos tulee oikein voittoputki, kenelle se on 2 kertaa, kenelle kuusi, niin johan nälkä kasvaa syödessä. Mieluummin koiran kanssa mukavien ihmisten pariin kehän keskelle, kuin sunnuntailounaalle anopin kanssa.
Näinhän ei pitänyt käydä. Koska otit vain lenkkikaverin tai kenties "terveestä rodusta yksilön" mutta pian huomaatkin surffaavasi netin syövereissä ja etsiväsi Bellalle kaveria Italiasta tai Norjasta.
Kuvittelet ehkä tekeväsi rodulle palveluksen, onhan kasvattaja vinkannut uuden veren tarpeesta rotuun. Ensimmäinen ulkomaanostoksesi voi olla silkkaa sontaa ja tuleva BIS-voittaja ja jalostusyksilö vaietaan ensimmäisen pentunäyttelyn jälkeen lähinnä ravunsyötiksi. Siinä sitä vaaditaan hurttia huumoria ja näkemyksellisyyttä, jotta tällekin "turhalle EH:n koiralle" saadaan edes jonkinmoinen status. Jollei muuten, niin upea ura kantarellien nuuskijana.

Alat olla jo niin syvällä rodun syövereissä, että alun kirkasotsaisuus alkaa pian muuttua ryppyotsaisuudeksi. Kaikki se, mikä on omassa tai omissa koirissasi muiden mielestä "kyseenalaista" on tietenkin panettelua ja kateutta ja alatkin panostaa oikein urakalla esimerkiksi terveystutkimuksiin. Ratsastat kaikilla mahdollisilla tuloksilla, joita ei nyt kehistä sattunut tulemaan, kehuen koirasi sydänultratulokset maasta taivaisiin ja kuinka hieno kinnerkulma sillä röntgenissä olikaan.
Se, mitä koirasi ei kehässä tai muissa kilvoitteluissa saavuta, se saavuttaa haploissa tai lonkkatuloksissa. Harrastaa kun voi niin paljon; agilitya, näyttelyitä, juoksukilpailuja, terveystutkimuksia. Koirasta on totisesti moneen, omistajista puhumattakaan.
Hauskasta on tullut vakavaa, syvällistä ja mahdollisimman tehokasta, lenkitkin pitää mitata GPS-laittein.

Kuinka oletkaan voinut antaa koirallesi joskus muutama vuosi sitten marketruokaa, kun ainoa oikea ravinto on tietenkin se kallein? Oletko mennyt ihan naudan luita antamaan, kun ne on viimeisimmän tiedon mukaan haitallisia? Oletko palkinnut koiraasi vääräaikaisesti? Esittänyt sitä kehässä väärin?

Harrastaminen on siitä hauskaa, että se yleensä on ensin hauskaa.
Jossain vaiheessa siitä tulee väkisinkin pakkohauskaa, on laskettava pisteitä, kerättävä niitä, voittajatitteleistä ja voittomantteleista puhumattakaan. Miten se menikään: Mikään ei riitä ja kukaan ei kiitä.
Kuitenkin ennen harrastusputkeen solahtamista olet hankkinut isomman auton koirillesi, asunnon, jossa on piha, niin metalli- kuin kevythäkin, näyttelyteltan, jota et koskaan osaa kasata, takit jokaiseen eri säätyyppiin (itsellesi JA koirillesi), lenkkareita niin katukävelyyn kuin metsäsamoiluun (nyt myös nastalliset lenkkarit!!!), käyttänyt koiraasi hierojalla, osteopaatilla ja naprapaatilla - ja otattanut tukun terveystuloksia. Jossain vaiheessa joku kuitenkin epäilee koirasi terveyttä. Olihan sillä viimeksi vähän "haluton takapotku kehässä".

Ovatko koiraihmiset masokisteja? Idealisteja? Itsekkäitä? 
Eivät he usein ainakaan helppoja ihmisiä ole. Jokainen heistä -tai meistä- elää koiransa kautta jotain; unelmaa, elämätöntä elämää, tunteitaan, toiveitaan.
Jossain vaiheessa yhteinen harrastusstatus löytyy ja sitä on tietenkin vahvistettava. Oli se sitten jalostuksellinen tai pelkkään ulkomuotoon perustuva. Kaikki ei aina tietenkään mene niin kuin elokuvissa, mutta kaikkea pitää osata ja oppia selittämään. "Tämä pentue meni nyt pieleen, kun isän suku osoittautui paskaksi" tai "Mun Rollo ei voittanut, koska tuomari oli luokaton puusilmä".

Harrastamisen sietämätön keveys totisesti näyttäytyy koiraharrastuksessa kaikkine lieveilmiöineen ja sekös tekeekin siitä niin raivostuttavan ihanaa. 
Kai tässä sitten jonkinmoisia masokisteja ollaan. Tajutaan kaikki älyttömyys, mutta otsikoissa on oltava, on jatkettava, mentävä eteenpäin, kuten koira jokaisella lenkillä. Uteliaana, innokkaana ja aina yhtä iloisesti vetäen. Ja jos tullaankin katolta alas kuin talonmies, niin on kiivettävä takaisin. Profiloiduttava kenties uudelleen?
Jokainen koirasi luo sinuun leimansa, profiloi sinut ja jokainen niiden luonteenpiirre, tyyppi, olemus ja jokainen pieru ja pystyyn jäävä korva on osa sinua. "Se on se, jonka koira aina haisee" tai jotain muuta yhtä ylevää. Vieläpä perään; "Mahtaa syöttää sille jotain Rainbowta".
Koiramaailmassa profilointi sujuu huomattavan paljon sutjakkaammin kuin esimerkiksi poliisivoimissa, jossa ammattilaiset yrittävät tehdä sitä.

Ajattelitko olevasi yhtä koirasi kanssa; ottavasi koiran, joka on mieleisesi? Koirasta harvoin tulee JUURI sellainen, kuin tahdot tai ajattelet, mutta me koiraihmiset joudumme elämään tuon tosiasian kanssa ~ 15 vuotta.
Me ajattelemme koiramme sopeutuvan kaikkeen, mutta lopulta me ihmiset sopeudumme koiraamme.
Harrastamisen sietämätön keveys on juuri tätä.