30.1.2011

Hierontaa!


Jenny Hafren opiskelee koirahierojaksi ja onnekseni ja koirieni iloksi toinen hierojaopiskelija (whippetharrastaja!) Susanna Myllynen vinkkasi hänet Kenzolaan, mistä Jennylle riittikin aina viisin kappalein projektikoiria!

On ollut todella mielenkiintoista lukea Jennyn hierontaraportteja (vaikkei niistä kaikkea ymmärräkään...) mutta laitetaanpa tännekin hieman infoa ja Jennyn tuntemuksia koirieni hieronnoista:

10.11. 2010:
Hupilla on pyöreä lihaksisto, eli suuret ja hyvin erottuvat lihakset. Koira on symmetrinen ja sen raajat ovat suorat.
Lihakset tuntuvat kimmoisilta ja hyväkuntoisilta kauttaaltaan. Mukavan tuntuinen koira, kun on niin pyöreät, oikeat, ja selkeästi erottuvat lihakset.
18.11.2010:
Hula nauttii täysin karvoin hieronnasta! Se ummistaa melkein heti silmänsä ja on todella tyytyväisen oloinen. Oikean jalan deltoideus ja triceps brachiit tuntuvat jännittyneiltä. Sivelen hyvin lämpimäksi ja sen jälkeen hangaten hoidan koko aluetta. Selän alueella reagoi jonkun verran kun asetan syvyyttä hankauksiin, mutta rentoutuu nopeasti. Takapään kohdalla koira melkein jo nukkuu...
Luxi on 4-vuotias jalkava, melko litteälihaksinen koira, antaa kevyen kuvan itsestään. Lihaksisto näyttää symmetriseltä ja koira seisoo melko tasaisesti. Kyynärät ulkonevat. Kauttaaltaan mukavan tuntuinen lihaksisto, lannealueella selkeitä kivuliaita jännityksiä. Muuten tosiaan kimmoisan tuntuinen.
3.1.2011:
Hupi: Palpaatio: etuosa on nyt tosi jumissa, brachiocepalicus ja brachialikset ihan kireät. Myös pectoralis superficialikset kireät. Selkä ok, hiukan nestettä molemmin puolin trapeziuksesta taakse. Rauhoittuu silmiään ummistaen. Etuosaa hierottaessa nostelee päätän, on selkeästi kipeä. Syvillä sivelyillä ristiin ja myötäisesti hieron etuosan ongelmakohtia. Loput koirasta tuntuu edelleen hyvältä.
Viri rauhoittuu tosi hyvin heti, silmät menee kiinni ja herra nauttii! Nostelee päätään ja pyrkii ylös pari kertaa selän vasenta puolta hierottaessa. Rauhoittuu helposti uudestaan. Hankaus-sivelyjen ja pusertelujen yhdistelmä tuntuu toimivan hyvin. Oikealla trapezius thorasiksen takana hiukan nestettä, lähtee hyvin pois hankaus-sivelyillä.Viri tuntuu hierottaessa olevan selkää lukuunottamatta tosi hyvässä ja terveessä lihaskunnossa.
10.1.2011:
5 min jälkeen Luxi menee ensin istumaan ja sitten haluaa maate. Hetken päästä se onkin jo kyljellään ja ummistelee silmiään. Sivelen sen läpi, ei sen enempää nyt kun se itse halusi maate. Työvoitto ja olen tosi iloinen siitä että Luxi luotti niin paljon että halusi itse mennä makaamaan.
17.1.2011:
Hupi: olen kahdestaan koiran kanssa, ei ongelmia, Hupi rauhoittuu tosi hyvin. Etuosa tuntuu nyt paremmalta kauttaaltaan, pectoralis pro ja super (alempi ja ylempi rintalihas) jonkun verran vielä kireyttä. Niskassa pieni muhkuramulju vasemmalla puolella, melko ylhäällä. Selkä mukavan elastinen, oikealla puolella lievää kireyttä. Pusertelen niskan läpi, muhku ei lähde kokonaan. Mobilisoin lavan kunnolla, tehokasta kun on nyt kunnon eväät tähän! Lavan reunat irtoaa hyvin. Nostelee hiukan päätään selän oikealta puolelta hierottaessa. Takaosa tuntuu hyvältä, ei kireyksiä. Mobilisoin kaikki nivelet ja Hupi nukahtaa molemmin puolin :)
Nämä ovat toki vain osaraportteja, Jenny kirjoittaa hyvin pitkästi ja perusteellisesti kaikista koiristani ja kaikkien hieronnoista. Poimin vain osan hänen kommenteistaan tähän blogipostaukseen osoittaakseni kuinka mielenkiintoinen taas tämäKIN aihe on!

Kiitos kaunis Jennylle koirieni antoisista hieronnoista ja raporteista!

29.1.2011

Lenkillä 28.1.2011

Hevoshaantie - Kehä III - Vanha Lahdentie - Jokiniementie - Hakunilantie - Hevoshaantie ~ 5 km ja Canon SX20 IS mukana:


Talvinen tunnelmakuva.


"Lumimuodostelmat" ovat kauniita...


kuin pumpulia...


kuivuneilla ja jäätyneillä marjoilla on lumihuppu.


Vain ohjaustanko näkyy enää tästä fillarista.


Lumen ja jään harmoniaa. Tai peräti sinfoniaa?


Oksa jaksaa kantaa lumivaipan.


Luxi sai vainun sillan alta; veti ja veti, kunnes löysi liiskaantuneen ja muumioituneen kakan, jonka kantoi suussaan tielle. Ja Anita kuvasi.... (kunnes oli pakko painaa "off" ja huutaa; "POIS SUUSTA"!)


Tuttu lenkkipariskunta monen, monen lenkin varrelta; Eine ja Pentti. Aivan ihana pari, joiden kanssa tulee usein vaihdettua kuulumisia.


"Saako näitä silittää"? Mikä ettei, kunhan pidät hatustasi kiinni!


Hula jo keulii!

25.1.2011

Pictures of Hupi´s children & Hupi´s and Hula´s grandchildren!


LT & LV & EE & Balt JCh & LTJW-10 Her Majesty Dominija
(Ch Carry On Diesel Dream x Ch Bicolour Tourmaline Dominija)
TOP 1 Whippet in Lithuania 2010
Hupi´s, Ch Twyborn Philadelphia, granddaughter


Izanagi Urashima Dominija
(Ch Everlasting Desire Dominija x Cindirella Naomi Dominija)
Hula´s, Ch Carry On Ramblin´Man grandson


LU & NL JCh & BE Ch Boxing Helena´s Halo Sundog
(Ch Boxing Helena´s Epos Ena x Ch Balmy Limonite Dominija)
Hupi´s, Ch Twyborn Philadelphia grandson


LT & LV JCh & LT & LV & EE & Balt & RU & BY & MD Ch
Be Pretty Celestine Dominija
(Ch Twyborn Philadelphia x Ch Boxing Helena´s Coral Gem)


Satangin Mew For You
(Ch Twyborn Philadelphia x Ch Satangin Always On My Mind)
pictured at 6mths

"Leikki on paras tapa oppia" HeSa 16.1.2011


Kirjailija Roman Schatz kirjoitti yllä olevalla otsikolla Helsingin Sanomien "Minä rakastan" -artikkelisarjaan seuraavaa:

"Oppimisen pahin vihollinen on häpeä, se tunne, joka yleensä ihmisen aikuistuessa kehittyy leikkimielisyyden tilalle. Terve aikuinen ei ala tylsässä kokouksessa jokellella huvikseen, ei kokeile ravintolassa, miltä keitto tuntuu sormissa, eikä puhu bussissa itsekseen vaihtaen välillä rooleja. Aikuinen ei leiki, vaan hän ottaa itsensä vakavasti, hän jakaa tekemisiään onnistumisiin ja virheisiin ja kun hän tekee virheitä, häntä hävettää.

Joka maassa nelivuotiaat puhuvat sujuvasti ainakin yhtä kieltä, koskaan kuulematta mistään kieliopista. Lapselle kieli tulee leikkimällä sillä, se kasvaa hänelle kuin tukka ja kynnet. Aikuinen käy neljättä kertaa espanjan alkeiskurssia ja tarvitsee vieläkin englanninkielisen ruokalistan. Aikuisena kielen oppiminen on kuin mäkihypyn aloittaminen keski-ikäisenä. Sitä miettii vain kaikkea sitä, mikä voi mennä pieleen.

Rakastan leikkimistä ja yritän ottaa sen aikuisen vakavasti."


--------------------
Anita:
Olen usein miettinyt omalta kohdaltani katsoen juurikin kielen oppimista. Lukioaikana opettajan palauttaessa ruotsinkielen kokeita (aine + kielioppiosio) hän pyysi minua jäämään luokkaan tunnin jälkeen. Hän halusi selityksen sille, että kuinka "kirjoittamani aine voi olla kahdeksikon tasoa; verraten sujuvaa ruotsia" ja "kielioppiosioni nelosen luokkaa". Kertoessani taustastani, ts. siitä, että olen kuullut puhuttavan ruotsia koko lapsuusaikani, "selitti" asian.

Opiskelin aikuisiässä myös italiaa ja ensimmäiset pari kurssia sujuivat helpohkosti, kunnes kolmannelta kurssilta jäin lopulta pois, koska "muuta seuraavat lauseet relatiivilauseiksi" -jäi mysteeriksi ja kokeen vastausrivit tyhjiksi.

Uskon, että meitä on monia muitakin korvakuulolta oppivia aikuisia, joita turha ablatiivin inessiiviin "jag vill ha en pizza" -lauseen muuttaminen saa vaikeroimaan. Ikäänkuin kaikki ihmiset oppisivat "kaavan kautta"; moni oppii myös muilla aisteillaan; näkien, kokien ja kuullen. Haluaisin osata jotenkuten puhumiani kieliä huomattavasti paremmin (englanti ja ruotsi) mutta kielien opiskelu oli pluskvamperfektien ja infinitiivien sekamelskaa, prepositioiden ja akkusatiivien sotkiessa "varsinaisia kieliopintojani".

Tästä päästäänkin sujuvasti koiriin.

Kuinka monella koiranomistajalla on kaavamainen käsitys koiran käyttäytymisestä? Kuinka moni koiranomistaja toppuuttelee koiriaan? Kuinka moni aloittaa jo pienen pennun "kieltämisen, rauhoittelun ja moittimisen"? Se, mikä on minulle "hupaisaa katseltavaa" ja pennulle itselleen "ominaista riehuntaa" on toiselle kauhio ja tilanne, johon pitää puuttua? Jota ei "kestä katsoa"?
Mokaaminen ja säheltäminen kuuluu ihmiselämään (aikuisenakin!!) ja ehdottomasti myös koiralle; pennulle, juniori-ikäiselle ja vielä aikuisikään ehtineellekin! Jos ihminen itse on estynyt ja ajattelutavaltaan "stereotyyppinen ja putkinäköinen", kasvattaako hän myös koiransa stereotyyppisesti ja putkinäköiseen ajatteluun? Onko luovan ja boheemin ihmisen koira myös tavoiltaan letkeämpi ja hieman sellainen pellossa kasvanut? Onko koira aina "omistajansa näköinen ja oloinen"?!

Joskus tuntuu todella ikävältä katsella koirakkoa, jossa koira on nimenomaan verraten nuorehko ja omistaja vaatii siltä lähes täydellistä käyttäymistä. Ehkä jopa täysin luonteenvastaista käytöstä. Pahimmillaan koiran luontainen uteliaisuus tukahdutetaan ja sen vaistojenvarainen käytös estetään. Toki taustalla on tietämättömyyttäkin, mutta varmasti koiran koulutus kulkee käsikädessä omistajan omien ajatusmallien mukaan.

Koiran tulisi antaa olla koira. Lapsellinen, säheltävä, hoopo ja sekoilevakin. Omassa laumassani minua viehättää juurikin lapsellisin koirani, joka "sentään" on jo 6-vuotias. On ihanaa nähdä, kuinka se on säilyttänyt lapsekkuutensa ja ilonsa.

Olin vuosia sitten lenkillä erään silloisen naapurini kanssa. Näimme lenkillä kalastajan, ja emme saaneet "selvää" hänen kalastustavastaan. Huudahdin kalamiehelle oitis; "hei, mitä toi kalastus on"? Ja silloin ystäväni löi minua olkapäähän naama punehtuen, ja lähti kävelemään sivummalle. Häntä hävetti. Mies oli perhokalastaja ja vastaili pitkään uteliaisiin kysymyksiini.

On olemassa sanonta "Hopea ei ole häpeä" mutta minusta uteliaisuuskaan ei ole sitä. Sehän on kiinnostusta ympäristöä, sen muita ihmisiä ja heidän tapojaan ja ajatuksiaan kohtaan. Ei tarvitse olla kerrostalokyttääjä tai Seiskan toimittaja kysyäkseen, kaikkea ei tarvitse lukea mediasta tai Googletella hiljaa kotona. Monet ihmiset sitäpaitsi pitävät utelusta ja siitä, että he saavat kertoa heille rakkaista harrastuksista ja asioista!

Äitini onkin kertonut, että ensimmäisiä oppimiani sanoja oli "miksi".
Olisinpa (vielä)enemmän lapsellisen koirani kaltainen!

18.1.2011

Olet tällä hetkellä 20.9 GB.


Minua nämä käännösohjelman avulla tehdyt meilit jaksavat huvittaa...

Postilaatikkoon on ylittänyt 20 GB, joka on asettamat esimiehesi, olet tällä hetkellä 20.9 GB, et voi luoda uutta sähköpostia lähettää tai vastaanottaa uudelleen, kunnes vahvistat mailbox. To uudelleen vahvistaa postilaatikon, voit klikata tätä, KLIKKAA TÄSTÄ.


Kiitos Elisa Webmaster System Administrator

15.1.2011

Tietolaari - erilaiset "pentutyypit".

Tietolaariosioon täydennystä. Juttu, mitä minulta on toivottu + johon viittasin aiemmassa tietolaarikirjoituksessa.

Joskus käy niin, että whippetistä innostunut ja kiinnostunut ihminen/pariskunta käy tutustumassa ennakkoon rotuun paikassa, jossa on aikuisikään ehtineitä koiria. Sellaisia, jotka makoilevat tassut ristissä sohvalla ja katsovat sivistyneesti televisiota. Välillä piipahtavat vesikupilla ja käveleskelevät hissunhiljaa kämpässä venytellen ja luita hiljaksiin narskutellen.
Joskus käy niin, että ihmiset ihastuvat aikuisen whippetin silminnähtävään sielukkuuteen ja rauhallisuuteen ja ovat siltä istumalta valmiita ottamaan whippetin pennun, koska se on niin (nähdyn) ihana ja kotioloissa rauhallinen.
Joskus käy myös niin -ikävä kyllä- että whippetpennun virta ja touhukkuus tulevat yllätyksenä, sen into narskuttaa kaukosäätimiä ja tietokoneen johtoja "puskista". Eikä se lenkilläkään kävele aristokraattisesti, kuten ne aikuiset siellä olohuoneessa silloin, vaan viuhtoo päämäärättömästi menemään niin, että "naapuritkin sitä jo pelkäävät". Koirapuistossakin se roikkuu kuola pärskähdellen muiden koirien karvoissa, ärisee ja purisee ja ilkeämielisimmät sanovat sillä olevan rabies.


1. Pentutyyppi "Oman tien kulkija".
Tämän pentutyypin edustaja vaikuttaa olevan kuuro. Sen korva ei värähdäkään äänen (emännän) suuntaan vaan se karkailee jatkuvasti omille teilleen ja aiheuttaa pahennusta nuuskutellessaan naapurien pihamailla eikä anna kenenkään ottaa sitä kiinni. Pentu ei ota juurikaan kontaktia, vaan se "kokee" sinut vain ruoan, lämmön ja ulkoilutuksen antajana. Sylissä oleminen on vastenmielistä ja lapsellista ja se ei koe tarvitsevansa sille tarpeetonta läheisyyttä. Sensijaan se lähtisi mieluusti joka käänteessä omille teilleen ja vaeltelisi lähistöllä aina tarpeen mukaan, minne milloinkin mieli tekisi. Tämän pentutyypin edustaja on yleensä itsenäinen, nokkela ja itsevarma.
Pennusta aikuiseksi Oman tien kulkijan kanssa: antamalla sille erivapauksia ja luottamalla siihen, se palkitsee sen. Juuri kun vähiten odotat, että se tulee pissanlipitysreissulta luoksesi, se tulee. Älä sylitä väkisin. Anna sen olla oma, itsenäinen itsensä. Se ei tee numeroa itsestään, eikä halua, että sinäkään teet. Numeroa siitä, ettei se tee itse itsestään numeroa. Iloitse sensijaan sen taipumuksesta oppia nopeasti, hyödynnä tätä!
Parhaaseen kontaktiin oman tien kulkijan kanssa pääsee kun antaa sille erivapauksia ja hyödyntää sen nokkeluutta ja taipumusta itsenäiseen ajatteluun ja oivaltamiseen! Oman tien kulkijassa olisi aineksia vaikka sirkuskoiraksi; niin nopeasti se älyää ja haluaa; että sinä älyät sen älyävän!


2. Pentutyyppi "Rauhallinen pentu".
Tämän pentutyypin edustaja on äärimmäisen rauhallinen, seesteinen, vähään tyytyväinen, hillitty, kiltti ja sopeutuva. Liki unelmapentu. Sen hillityn pinnan alla piilee kuitenkin ehta pennun sisin. Juuri kun huomaat kehuvasi naapurillesi, että "kuinka helppo ja mukava se on" se tepastaa kahvipöydän ääreen multaisilla tassuillaan. Ja pihalle kaivamasi tulppaanin sipulit -kaikki 60- on kaivettu sen toimesta ylös ja heitelty pitkin nurmikkoa. Tyypillistä rauhalliselle pennulle on, että kuin taikaiskusta se muuttuu tämän kukkasipuliepisodin jälkeen jälleen kiltiksi pyhäkoulupennuksi. Kunnes se taas kuukauden kuluttua yllättää sinut ja narskuttaa työpäiväsi aikana tanssikenkäsi pieneksi silpuksi.
Vain näiden sen pentuaikaisien parin-kolmen "muistutuksen" ("minä olen pentu") aikana/jälkeen muistat sen olevan itseasiassa pentu. Muutoin se makoilee aikuisen whippetin tapaan sohvalla etutassut somasti ristissä katsoen luontodokumentissa laukkaavia gaselleja pää kallellaan kirsuaan söpösti väännellen. Se tuhahtelee kaikelle vulgaariudelle ja muiden whippetien tavalle röyhistellä, rellestää ja rähjätä ja pyrkii kaikessa tekemisessään hillittyyn olemiseen. Sen mielestä jo syljen eritys nallea tapettaessa on äärimmäisen -ja tuomittavan- estotonta ja paheksuttavaa käytöstä.
Pennusta aikuiseksi Rauhallisen pennun kanssa: tunnista tämä valeasu. Hillitynkin pennun sisällä asuu riehakas ja salaa intohimoinen whippetin alku. Usein rauhallisesta pennusta kasvaakin sangen viilipyttymäinen mutta samalla itsepäinen aikuinen. Sen valeasu on saanut kaikki kaksijalkaiset ympärillä heikoiksi ja rauhallisesta pennusta voi tulla pahimmillaan rasittava aikuinen. Sellainen, joka haukkuu yöllä sänkysi vieressä 03.46 ja saa sinut juoksemaan pikajuoksijan lailla avaamaan pihan oven; "sillä on varmaan ripuli". Kuitenkaan koiraa ei pihalla näy ja kun menet takaisin sänkyyn, se makaa tuhisten tyynylläsi syvässä unessa. "Got ya".


3. Pentutyyppi "Riehakas pentu".
Tämä on tyypillisin pentutyyppi. Se on ikiliikkuja, sata lasissa vettä juova, liikkuva, syövä, leikkivä duracell. Se vaeltelee öisin, rapistaa, kolaa ja kopistelee 04.00 ja on äimänkäkenä, kun "pakotat" sen sänkyyn. Sille pitää pitää unikoulua ja opettaa kellon viisarit; pikkuviisari on nelosessa, isoviisari tasassa; nyt on YÖ! Ulkona se haluaisi vaan heilua ja heilua, kuin heinämies, ja siinä sivussa se pienestä koostaan huolimatta saa pian naapuruston varpailleen; se puree nenästä, repii tukkaa, lipittää naapurin silmälasit limaisiksi, karkailee, juoksee naapurustoa ympäri ja ympäri -vain ympärijuoksemisen ilosta. Mitään päämääräähän sillä ei ole. Jos nyt jotain päämäärää sille haluaisi yrittää kehittää ja keksiä, niin olkoon se se, että se haluaa tyhjentää energiavarastojaan. Energiaa tällä pentutyypillä nimittäin riittää. Viuh ja suih ja taas mennään -kuvaisi sitä ja sen sisintä- hyvin.
Pennusta aikuiseksi Riehakkaan pennun kanssa: tästä pentutyypistä saa oikeinkin sielukkaan ja mukavan koirakaverin, kun antaa sen aika-ajoin juosta irti, riehua ja toteuttaa näinmuodoin itseään. Riehakas pentu on aikuisena useinkin vähän tosikkomainen ja se nauraa makeimmin omille vitseilleen. Sylittele, hali ja paijaa - anna sen tuntea, ettei sen "tarvitse" pitää älämölöä ja juosta itseään maitohapoille ollakseen Whippetien Whippet, vähempikin riittää. Usein riehakkaalla pennulla on aikuisena hyvin lempeä ja puhutteleva sisin. Tämä pentutyyppi pussaa kaikki kumoon ja aikuistuneenakin se harvoin jättää ketään ns. kylmäksi.


4. Pentutyyppi "Pehmeä pentu".
Tämä pentutyyppi tuntuu ja näyttää olevan hyvin haavoittuvainen, pehmeä, ylikiltti, ylilempeä, ujo ja arka -mitä se ei suinkaan pohjimmiltaan ole. Sen tapa reagoida asioihin pentuna "vain on sellainen"; maailma on kova ja kylmä ja pelottava ja pentu tuntuu herkistelevän; miettivän ja pohtivan jokaisen uuden asian edessä. Ihmiset tuntuvat olevan sille ilmaa ja välttämätön paha (= ruokaa, juomaa, ulkoilua) mutta lajitoverit saavat sen syttymään ja leikkimään 24/7. Se painisi aamusta iltaan ja yöllä se piipahtaisi vielä reiveissä hetkuttelemassa teknomusiikin tahtiin. Söisi välillä ja sitten se pinkaisisi koirapuistoon kellon lyödessä 06.
Se on kiltti, kultainen ja mussukka, mutta myös äärimmäisen lempeä ja herkkä. Jos otat sen reiviyön jälkeen heti kynnenleikkuusessioon se loukkaantuu loppupäiväksi ja pohtii sinun sitä kohtaan tekemääsi "julmuutta" maaten olohuoneen pöydän alla sinua aika-ajoin syyttävästi katsoen.
Kun viet sen täpötäyteen Stockmannin tavarataloon opettaaksesi sille kulturellia käyttäytymistä ihmisvilinässä se hakee sinuun syvää katsekontaktia kuin kysyen; "onko pakko" ja "miksi me ollaan täällä, kun kotona olisi kaikki leikkikamut ja mukavan pehmeä sohvakin".
Pennusta aikuiseksi Pehmeän pennun kanssa:
tämä se on maalaamaton taulu parhaimmillaan. Kun maalaat sitä taiten ja oikeilla väreillä saat juuri mieleisesi aikuisen; itsevarman, maailmaa nähneen ja kokeneen; onhan se taittanut matkaa kanssasi, joka olet sen tärkein ihminen ja mentori. Tämä pentutyyppi on usein se "palkitsevin" edellyttäen että sillä on ns. palikat kohdallaan ja sen hermorakenne on terve ja pohjimmiltaan hyväitsetuntoinen. Tästä pentutyypistä sielukkuus, avoimuus, rentous ja moni-ilmeisyys suorastaan loistaa sen aikuistuessa!


5. Pentutyyppi "Utelias/haasteellinen pentu".
"Minä, minne, milloin, ai nyt, missä, avasitko roskiskaapin oven, odota tulen heti katsomaan, UUSI VIM-pullo, hei jossain rasahti, ai nyt, pihalle, täällä on uusi pensas, siinä on piikkejä, auts, sisään, pihalle, ulos, menoksi, hei, nyt tapahtuu... "
Joskus sangen rasittavakin pentutyyppi, voi koetella kärsivällisyyttäsi sangen monin tavoin. Kuten vinkumalla päämäärättömästi ensimmäiset 3-4 viikkoa muuttaessasi kotiisi. Piip kun on tylsää piip kun ei ole ohjelmaa piip kun ei aikuiset leiki mun kanssa ja piip piippaamisen ilosta. Asettaa omistajansa kärsivällisyyden koetukselle. Kuinka kauan pystyt olemaan reagoimatta turhaan piippaamiseen? Ehdotukseni; ole sitä n. 4 viikkoa ja huomaat piippauksen kadonneen. Mutta nyt on olohuoneessa uusi patsas, kukka, matto, tuoli -kaikki on tutkittava läpikotaisin, kuitteja, pakkauksia ja koostumuksia myöten ja kaikkea on maistettava. Lihaa, kalaa, sieniä, kanaa, salaattia, valkosipulia, tomaattia -ihan kaikkea. Vain maistamalla asiat selviävät. Aina voi myös karata ja karkumatkalla voi piipahtaa naapurissa, ajotiellä, kaupassa (sisällä!!), pihajuhlien grillillä, parkkipaikan autossa, jossa on ovi vahingossa jäänyt auki jne. Koirapuistoon on myös tarkoitus jäädä, kun sinne kerran on päässyt. Ihan varmasti joku ystävällinen ihminen tekee minulle sinne laavun ja pelaa kanssani korttia ja ratkoo sudokuita, koska kotona on kuitenkin sangen perustylsää.
Pennusta aikuiseksi Uteliaan/haasteellisen pennun kanssa:
tämä pentu auttaa sinua löytämään oman sisäisen lapsesi. Jos nimittäin olet sen sattunut kadottamaan. Tämä pentu on vielä nelivuotiaanakin pentu ja hömelöiden hömelö. "Ai minä vai" se katsoo sinuun, kun saat sen kiinni voileipävarkaista. Ja katse on tasan tarkkaan nelikuisen vauvan ilme; kosteat isot lehmänsilmät, jotka jopa hieman pullottavat päästä; kuin tunkeutuen harmistuneisiin otsaryppyihisi ja säälittävällä olemuksellaan se puhuttelee vielä viikonkin päästä; "olinkohan sille liian ankara"? Haasteita se totisesti tarjoaa, koska mikään tavanomainen -suoraviivainen ja tylsä- toiminta ei sitä puhuttele. Tämän pennun kasvatus vaatii ja kaipaa huumorintajua, mutta vastavuoroisesti se saa kyllä sinutkin nauramaan toiminnallaan. Aina uudelleen.


Moninaisia ovat koirien eri perusluonteet, sisimmät ja olemukset. Persoonallisen puhuttelevia, kiehtovan moninaisia. Tämä oli vain pintaraapaisu ja hahmotelma joistakin tyypeistä, sillä yksiyhteen koiraa ei tietääkseni ole. Puhumattakaan pennuista, joissa yhdistyy useampia "pentutyyppejä"; vahva mutta herkkä -tyyliin.
Koiran omistaminen on parhaimmillaan oivaltamista ja siinä kannattaa pitää kaikki aistit avoimina! Herkän pennun kanssa ei kovat otteet välttämättä toimi ja kovaluonteisemman pennun kanssa pehmoilu ei ole hyvästä. Mutta näiden kahden ääripään välissä on sen miljoona erilaista pentuluonteen variaatiota...

Kuvituskuvista toisen on ottanut Kirsi Aalto ja kolmannen Kirsi Mannila.

14.1.2011

Lenkillä 13.1.2011

Eilen oli mukiinmenevät -4 pakkasastetta ja suunnistimme reippaalle & reilulle kahden tunnin lenkille. Myös Canon SX20 IS pääsi ulkoilemaan!


Tällaisissa tunnelmissa startattiin. Lelu on perinyt alunalkaen Hupille tehdyn takin, joka välissä moderoitiin Luxille ja lopulta Luxin saatua kokonaan uuden vermeen solahti Lelu takkiin näin mallikkaasti.


Talitiainen -eikun varis- napsimassa talipalloa.


Miten siitä nyt parhaan otteen ja isoimman palan saisi?


Tammikuinen aurinko pilkistelee pilviverhon ja oksien takaa.


Joulun muistoja.


Lelu ja Hula analysoivat intensiivisesti heille jätettyä viestiä.


Loppulenkistä kurvasimme pikkuruiseen koirapuistoon, jossa Hupi tylsisteli alkuun tähän tapaan ja Luxi tuumaili seuraavaa siirtoaan.


Canuuna iski valot päälle kennoon ja saatiin aikaiseksi näin keltasävyinen kuva Hupista.


Are you talking to me? Hula kysyy.


Lelu ja Hupi lumenkaivuupuuhissa.


Lelu, Hula ja Viri.


Vanhaherra Lelu nuuskuttelee.


Luxi Thö Luminenä.


Ja lopuksi kaikki yhes koos. Luxi, Hula, Viri, Hupi ja Lelu.


Ja kerta vielä.


No onkos tullut kesä -Cuba- talven keskelle?

Luxi ruusunmarjastaa.


Minkähän näistä valitsisi? Hmm.


Pudotinko mä sen?


Eikun uutta etsimään.


Naps. Oksa iskee Luxia otsaan.


Hieman on hapokasta.


Mutta makoisaa.


Tuota. Koska tähän tulee äiti uudet (tuoreet) marjat?

New pics of Hulapuppies.

I´ve received some nice new pics of Hula´s, Ch Carry On Ramblin´Man, offspring:


LT & RU & BY JCh & LT & LV & EE & Balt Ch Extraordinary Delight Dominija
(Ch Carry On Ramblin´Man & Ch Boxing Helena´s Coral Gem)
born 15.4.2008


Gaselle´s Tiger Woods
(Ch Carry On Ramblin´Man x Gaselle´s Sempre Amore)
2 x CC (EE) & 1 x CC (RU), 5 X LC CQ.
both LC- & track-licences
born 13.4.2008

Äkkiäkös ihminenkin ehdollistuu & kolokakan syvin olemus.

Kämppis lomaili kuukauden verran Thaimaan lämmössä ja sinä aikana tuli autoiltua hänen automobiilillaan. Koirat olivat liki aina matkassa; ensin koirapuistoon ja sitten asioille. Sen verran tuota asiointia näkyy olleen, että kun tässä eräänä iltana piipahdin autolla kauppareissulla (ilman koiria) ja hyppäsin autosta ulos, olin hetimiten aikeissa sanoa; "pojat odottaa, äiti piipahtaa kaupassa" kun tajusin, ettei koiria matkassa olekaan.
Näin sitä ihminenkin äkkiä ehdollistuu sanomisiin ja tekemisiin. Muistissa on sekin ajanjakso, kun menetin kaksi koiraa vuonna 1990 penikkataudille ja olin ilman koiria muutaman kuukauden, kuitenkin koko tuon koirattoman ajan nostin "vanhasta muistista" kaukosäätimet kirjahyllyyn töihin lähdettäessä...


Kolokakka on aiheuttanut Kenzolassa niin hilpeyttä kuin päänvaivaakin. Kun lumi on pehmeää ja puuterimaista ja kakka tulee useammassa pökäleessä käykin kakkaa ylös poimiessa niin, että se katoaa! Päällimmäisen pökäleen voi juuri ja juuri saada kalastettua mutta sen jälkeen kolossa näkyykin vain valkoista lunta? Ja kun lunta on sen ~50 senttiä tarvittaisi kauhakuormaajan tapainen vempele kaivamaan loput lumen syvyyksistä.
Usein on käynyt myös niin, että koira tekee itse syvään lumeen tassullaan kolon/koloja, ja simsalabim, kakka menee juurikin iloisesti plompsahtaen tassujen lumeen tekemään koloon ja häviää lumen syvyyksiin.


Lumi aikaansaa myös sen efektin, kolossa lymytessään, että kun kakkaa alkaa sieltä kaivaa, alimmaiset pökäleet liitsaantuvat ja niitä ei kaiva sieltä enää erkkikään. Tarvittaisi lokapoikain imuvälineistöä, tai peräti istutuslapion kaltainen työväline jos haluaa liisteröityneenkin kakan pussittaa.
Lumi tarjoaa totisesti omat haasteensa kakankeruuseen. Ja vaikka kakka onkin iloinen asia, niin koloutunut kakka on perinjuurin haasteellinen ylös noukittava.

Kuvituskuvina on käytetty autenttisia Kenzolan poikien kakkoja/koloja. Ylimmässä kuvassa kakka jäi kolon juurelle, jolloin se saatiin onnistuneesti kalastettua ja korjattua. Tarkkasilmäisin voi nähdä kolon juurella pienen kakan värjäämän lumialueen. Alakuvassa kakan keruuseen ei ole vielä ryhdytty. Tiedoksenne kuitenkin -sinne Varttiin ja Vantaan Sanomien keskustelupalstoille- että kaikki kolme kikkaretta pussitettiin.