14.1.2011

Äkkiäkös ihminenkin ehdollistuu & kolokakan syvin olemus.

Kämppis lomaili kuukauden verran Thaimaan lämmössä ja sinä aikana tuli autoiltua hänen automobiilillaan. Koirat olivat liki aina matkassa; ensin koirapuistoon ja sitten asioille. Sen verran tuota asiointia näkyy olleen, että kun tässä eräänä iltana piipahdin autolla kauppareissulla (ilman koiria) ja hyppäsin autosta ulos, olin hetimiten aikeissa sanoa; "pojat odottaa, äiti piipahtaa kaupassa" kun tajusin, ettei koiria matkassa olekaan.
Näin sitä ihminenkin äkkiä ehdollistuu sanomisiin ja tekemisiin. Muistissa on sekin ajanjakso, kun menetin kaksi koiraa vuonna 1990 penikkataudille ja olin ilman koiria muutaman kuukauden, kuitenkin koko tuon koirattoman ajan nostin "vanhasta muistista" kaukosäätimet kirjahyllyyn töihin lähdettäessä...


Kolokakka on aiheuttanut Kenzolassa niin hilpeyttä kuin päänvaivaakin. Kun lumi on pehmeää ja puuterimaista ja kakka tulee useammassa pökäleessä käykin kakkaa ylös poimiessa niin, että se katoaa! Päällimmäisen pökäleen voi juuri ja juuri saada kalastettua mutta sen jälkeen kolossa näkyykin vain valkoista lunta? Ja kun lunta on sen ~50 senttiä tarvittaisi kauhakuormaajan tapainen vempele kaivamaan loput lumen syvyyksistä.
Usein on käynyt myös niin, että koira tekee itse syvään lumeen tassullaan kolon/koloja, ja simsalabim, kakka menee juurikin iloisesti plompsahtaen tassujen lumeen tekemään koloon ja häviää lumen syvyyksiin.


Lumi aikaansaa myös sen efektin, kolossa lymytessään, että kun kakkaa alkaa sieltä kaivaa, alimmaiset pökäleet liitsaantuvat ja niitä ei kaiva sieltä enää erkkikään. Tarvittaisi lokapoikain imuvälineistöä, tai peräti istutuslapion kaltainen työväline jos haluaa liisteröityneenkin kakan pussittaa.
Lumi tarjoaa totisesti omat haasteensa kakankeruuseen. Ja vaikka kakka onkin iloinen asia, niin koloutunut kakka on perinjuurin haasteellinen ylös noukittava.

Kuvituskuvina on käytetty autenttisia Kenzolan poikien kakkoja/koloja. Ylimmässä kuvassa kakka jäi kolon juurelle, jolloin se saatiin onnistuneesti kalastettua ja korjattua. Tarkkasilmäisin voi nähdä kolon juurella pienen kakan värjäämän lumialueen. Alakuvassa kakan keruuseen ei ole vielä ryhdytty. Tiedoksenne kuitenkin -sinne Varttiin ja Vantaan Sanomien keskustelupalstoille- että kaikki kolme kikkaretta pussitettiin.

1 kommentti:

IidaK kirjoitti...

Osta kissankakkalapio,sellanen reiällinen. http://terrieri.net/index.php?main_page=product_info&products_id=993
Kiinnitä sen kahvan reikään avainketju, 80-lukulainen, jossa on muovinen vieteri ja lukko. Laita lapio roikkumaan pikalukolla jostain ulkoilutakin/housujen nyöristä.