9.4.2011

(Laihahko) lehtikatsaus.

Tapanani on lukea lehdet tarkkaan. Ja jatkuvasti on monia, monia lehtiä rästissä. Lojuu lattialla, sänkyni vieressä odottamassa läpi lukua. Helsingin Sanomat, Vartti, Vantaan Sanomat, Vantaan Lauri, Pirkka. Joitakin mainitakseni. Aina ei ehdi huolella syventyä kaikkeen ja kaikkiin, mutta pyrin kuitenkin käymään kaikki läpi.
Kun mielenkiintoinen juttu löytyy, lehti pannaan sivuun odottamaan sopivaa blogipostaushetkeä.
Seuraavassa pöydilleni kertyneitä leikkeitä.

8.2.2011 Jukka Huusko kirjoitti Helsingin Sanomiin Egyptin tilanteesta näin: "30 vuotta jatkuneen valtakauden varjopuolia ovat yhä voimassa oleva poikkeuslaki, joka mahdollistaa poliisien mielivallan, kidutuksen ja pidätykset ilman oikeudenkäyntiä."
Oma kommenttini: Anteeksi, mutta hymyilytti. Hirmuhallitsijamaita arvosteleva artikkeli johti nimittäin ajatukseni suoraan Kelaan. Vaikka Suomen pitäisi olla oikeusvaltio (?), meillä on ihan omasta takaa hirmuhallitsija, nimeltään Kela, jonka mielivaltaisen toiminnan Suomen valtio mahdollistaa. Lähtökohtaisesti apua hakeva on huijari ja jollei näin satu olemaan on kielteisestä päätöksestä valittaminen tehty haastavaksi ja aikaavieväksi. Vasta-argumentointi Kelan kanssa on vaikeaa, päättäjiä ei näe eikä kohtaa, lisäksi "todisteiden" kerääminen omassa asiassa vaatii nokkeluutta ja melkeinpä lainopillisia taitoja. Kuukausien ja vuosien vieriessä ahdinko tuppaa kasvamaan ja vaikeudet lisääntymään. Lisäksi todistelun todistelun todistelu on uuvuttavaa ja -mielipuolista. Mikään todistus ei tunnu kelpaavan eikä olevan hyväksyttävä, vaikka muut instanssit asian hyväksyisivät ja ymmärtäisivät sellaisena kuin se on.

Näin vaalien alla haluaisi poliitikkoja ajamaan vähäosaisille edes minimitoimeentulon nostoa, mutta heidän ajatuksensa ovat toisaalla; mediaseksikkäämmissä aiheissa? Odotankin innolla tulevan eduskunnan ottavan hetimiten käsittelyyn omien palkkojensa noston. Yksi ehdottaa 750 euron palkanlisää ja kaikki painavat "JAA" eduskunnan puhemiehen kopauttaessa nuijaansa muitta mutkitta. Kun nyt seuraavana agendassa on eläkeläisten toimeentulo, siitä riidellään varmasti kuukausitolkulla. Lopulta kansaneläkkeeseen saadaan euron korotus, ja sekin hirmuisen vääntämisen jälkeen.

Vantaan Lauri 3.3.2011, toimittaja Kaisa Raittila pohtii paastonaikaa: Paasto antaa seitsemän viikkoa aikaa tehdä elämästä paremman.
Usko hyvää
"Toisen asioissa olen viisaimmillani. Häneltä kysymättä tiedän, mikä hänelle on parhaaksi ja millainen hän on. Ihmisten puheesta poimin sen, mikä vastaa omaa käsitystäni. Usein panen erityistä painoa sille, mikä toisessa ei ole hyvin.
Tällä viikolla uskon hyvää. Kun joku pettää odotukseni, uskon, ettei hän tee sitä kiusallaan. Läheiseni uhmassa kuulen halua parempaan elämään. Kun elämäni ei mene niin kuin piti, uskon, että näin on hyvä."
Puolita
"Lakata nyt vaikka vain puoleksi viikoksi paistattelemasta paremmuudessaan, murehtimasta elämäänsä tai olemasta uhri."

Helsingin Sanomat 3.4.2011, toimittaja Katja Martelius kirjoitti otsikolla Naurettava läski? - Älä tee valtakunnanblondi Johanna Tukiaiselle, 33, mitään, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän.
"Myös nuoremman polven kohtuulliset ja kunnolliset ihmiset ivaavat häntä. Mutta motiivi on sama: Tukiaisessa on naurettavinta ja halveksuttavinta se, miten hän hörselöineen ja paljastavine asuineen hakee niin selvästi ihmisten hyväksyntää.
Ja niin hän hakeekin.
Mutta onko universaalimpaa ja inhimillisempää toivetta kuin tulla omana itsenään halutuksi ja rakastetuksi. Sitä kai kaikki lopulta tavoittelevat.
Ehkä juuri siksi Johanna Tukiainen herättää ihmisissä niin paljon vihaa ja halua häpäistä.
Hän näyttää meille kaikkein heikoimman kohtansa.
Se kohta on meissä kaikissa."


Ei kommentteja: