30.11.2010

Pakkaspäivinä on verraten tylsää...

Aika minimissä on nyt Kenzolassa lenkkeilyt. Ihan suorastaan vetää mielen matalaksi ja luovat ajatukset kaikkoavat, kun ei pääse tutkailemaan lenkkeilymaastoja tuttuun tapaan puolitoistatuntisien verran.
Autolla on jonkinverran piipahdeltu koirapuistoissa juoksuttamassa poikia sen verran minkä pakkasessa haluavat olla. Tepastelu kun on kahden-kolmen kilometrin luokkaa/päivä, joten ankeata on.
Irtipidossakin on näin pakkasten aikaan varjopuolensa. Pökäleitä rouskuu hampaissa eritoten Hulalla ja Hupilla ja meinaa se irtijuoksutuskin mennä vallan paikallaan seisomiseksi kera ruskeiden hymyjen. Sunnuntaina Länsimäen koirapuistossa keräsin kaikki mukana olleet pussit täyteen (sinne jätettyjä!!) pökäleitä ja loppuaika juostiin vielä lapion kanssa Hupin ja Hulan perässä... Yllättävän paljon jättää kyllä porukat kikkareita korjaamatta. Liekö syy pakkasessa vai pimeydessä? Tai niiden kombinaatiossa. No, kakkapartio Hula & Hupi toki tykkäävät. Emäntä sitten ei.


Hula odottaa kevättä...


Luxin päivystysvuoro.
Kuvassa muuten uusi valaisin. Sen Ikea-maanantaikappaleen tilalle ostettu.


Luut tekevät näin pakkasilla kauppansa. Luxi odottaa vaivihkaa, josko Lelulta tipahtaisi sellainen mähmäinen, valmiiksi pureskeltu palanen...


Vaan Lelulla on tikkunsa lujassa otteessa.


Trio "luunsyöntipedillä". Luxi, Lelu & Hula. Ja narske käy.


Tässä vielä uudelleen Kenzolan vastaisku talveen. Pojilla on takit ja vermeet nyt verraten kuosissa ja nämä pitävät emännän varpaat lämpiminä. Kumiseoskin pohjissa tuntuu pitävän hyvin jäällä. Ainakin toistaiseksi.
Lenkkeilysäitä odotellessa....

Ei kommentteja: