Oikeaan aikaan oikeassa paikassa?

Tässä taannoin -15.7.2011- odottelimme etupihalla sateen loppumista. Koirat olivat kovin terhakoita ovensuussa ja kipaisin hakemaan Canonin. Naapurit pitivät sopivassa määrin ääniä ja kerrankin ei tarvinnut kuin räpsiä.
Antti Ruotsalon mielestä aukko on ollut varmaan väärä ja suljinaika myös kuvien rajauksesta puhumattakaan, mutta ME LIKE!
a.

Tuota, koska tämä sade loppuu noin suurinpiirtein? Avaapa se tietokone uudelleen ja katso sadetutkaa!

Viri aloittaa hänelle tyypillisen puuhan; Hulan korvan pesun.

Nyt alkoi naapurista kuulua ääniä ja annoin Canonin palaa! Hulan korva jäi rullalle, mutta ilmeet ja tunnelma ovat hienoja!

Hula, nyt tarkkana, ne tulee tänne!!??

Ääni saattaa kuulua lähestyvästä oravalaumasta tai sitten pihalla on Iso Jänis!

Hmm. Viri ja Hula analysoivat äänen lähdettä...

Virin tarkkaavaisuus alkaa herpaantua silmistä päätellen.

Thank you Viri and Hula for modeling!

Vilsta (n reissu) osa 2.

Siinä se mamman kumihuuli Pienenpieni Puupilli seistä jöpöttää!
kuva Michaela Olsson

Eikä yhtään edes steppaa!
kuva Michaela Olsson 

Hupi ravissa.
kuva Michaela Olsson

Tuomari muuten juoksutti ekstrapaljon. Kehänlaita oli lähes huolissaan, kuinka jaksan juosta kaikki 70 kierrosta. Itseasiassa hyvin, ainoa ongelma oli rillien valuminen nenältä. Kari neuvoi heittämään lasit pois, mutta vaarana olisi sitten ollut törmäileminen. ;)
Osassa kehää oli lisäksi kuoppia ja minähän juoksin niihin joka kierroksella...
kuva Susanne Holst

Ilme on paljonpuhuva. Kai siinä vaan kipristää nenää, että lasit pysyisi päässä.
"Utmärkt typ. Kraftig men mycket goda proportioner. Härligt huvud, kunde haft lite mindre öron. Välvinklad. Välkroppad. God benstomme. Ställs ut i sommarpäls. Utmärkta rörelser."
kuva Marko S.

Twyborn Big Ben ja Twyborn Philadelphia.
kuva Susanne Holst 

Leevi ykkösenä, toisena Khalibadh Snögubbe (joka sijoittui neljänneksi) ja Hupi ja T. Big Ben, joka sijoittui viidenneksi.
kuva Susanne Holst

Toisena valioluokassa Song Sung Blue Golddust (PU-5), kolmas Twyborn Philadelphia, neljäs Khalibadh Snögubbe, viides Twyborn Big Ben.
kuva Susanne Holst 

Onnitteluhali! :)
kuva Marko S.


Hupinpoika Leevi, C.I.B Best-Looking Brooklyn PU-4 Vilstassa 21.7. ja 23.7. Espen Enghillä PU-2. Aikamoinen poika, tämä Leevi!

Vilsta (n reissu) osa 1.

Niin sai Parkkosen Jutta houkuteltua meikäläisen ja Hupin lähtemään Ruotsiin, Vilstaan. Siellä pidettiin ruotsalaisten whippet-harrastajien tapahtuma 21.7., jossa tuomarimuutoksen myötä Sharon Sakson vaihtui norjalaiseen Hanne-Berit Husbyyn.
Tässä koko kööri vielä Turun satamassa 20.7.
Vasemmalta Hula, Viri, Luxi ja Leevi edessä oikealla, takana Hupi.
Muu lauma matkasi takaisin Vantaalle ja Hupin ja Leevin kanssa astuimme laivaan.

Leevi poseeraa Turun satamassa.

Matkasimme melkoista maisemareittiä, tässä yksi tunnelmakuva.
Saaristoa oli kuuleman mukaan suurin osa matkaa, vain n. 1,5 tuntia "avomerta".
Kauniita ovat "rantatönöt"...

Hupi oli aivan äimänkäkenä laivailusta. Konkari Leevi otti lungisti, mutta Hupi läähätteli ja oli ihmeissään.
Ensimmäisenä yönä se kuitenkin rauhoittui n. 2-3:n aikaan... Ja nukkui tiiviisti äidin vieressä.
Tässä laivan kannella Jutan kanssa nuuhkimassa Turun saaristoilmaa.

Menomatkalla Silja Europan hytti oli melkeinpä iso.

Ruotsalaisten upeita ruusukkeita.

Aamulla sateli hieman, mutta onneksi loppupäivä oli sateeton. Tässä toinen suomalaisleiri; Kari, Pia ja Pirjo. 

Susanne Holstin kuvien joukosta löytyi kuva kuvaajasta.
Reilut 300 kuvaa tuli otettua, joita silmät ristissä nimesin ja julkaisin 205. Ihan kaikkia en saanut nimettyä, suurimman osan kuitenkin.
Ja meikäläisen taidoilla reilun 300:n kuvan käsittelyyn meni 6 tuntia.. Paljon enemmänkin kuvia olisi ollut kiva ottaa, mutta kaikkea ei ehdi. Ja suoraan sanoen hirvittää; jos kuvia olisi ollut vaikkapa 600, niin sitten koneella olisi mennyt käsittelyaikaakin tuplaten!
a.
Onneksi otin koti-Suomesta kuvauspiristeeksi mukaan ainoata oikeaa näyttelyvirvoketta; Appelsiini-Cola Grandia! Sitä oli Jutan hämmästykseksi pakattuna niin käsiveskaan kuin matkalaukkuunkin.

 Näin iloisesti toinen Team Finland tervehtii.

Kotimatka on alkanut ja Galaxyn hytti oli paaaaaljon pienempi. Katsokaapa tuota avatun pedin leveyttä. Siinä allekirjoittanut tuuti yhdessä niin Hupin kuin Leevinkin kanssa, kun Jutan petiin ei mahtunut koiran koiraa.....

Onneksi Hupi on Pienenpieni Puupilli. <3


Ai enemmän pitäisi kertoa?
No, olihan tässä matkassa kaikenlaista sattumusta, hauskimmasta päästä menomatkasta se, kun ohitsemme marssi joukkio salskeita nuoria. Juuri sillä hetkellä komensin Hupia ja Leeviä; nyt pojat mennään! Ja salskeat kundit kääntyivät katsomaan; "ai me vai"? Tirskuimme Jutan kanssa kuin teinitytöt ja  jälkeenpäin tietenkin harmiteltiin, että "olisivat vain tulleet mukaamme".

Markon auto, navigaattori ja ajotaidot veivät meidät leikiten paikalle. Menomatkalla ehdittiin pysähtyä paikallisessa McDonaldsissakin ja ihmetellä paikan kiiluvaa säihkettä. Kuin myös unisex-vessoja. Samoissa toileteissa kävivät niin uroot kuin naaraatkin ja toiletit olivat supersiistejä.
Käyn harvoin hamppipaikoissa, mutta tervehdin ilolla McDonaldsin aamiaismenyytä; söin ihanan rapsakan toastin sekä maanmainion McMuffinin. Sitä yritettiin vinkua paluumatkalla toisestakin Mäcistä, mutta em. tuotteita myydään vain kukonlaulun aikaan.
a.
Vilstassa meidät otettiin avosylin vastaan ja todella moni ruotsalainen kävi esittäytymässä teltallamme koirineen ja ilman koiria. Oli todella kiva tavata välittömiä ja iloisia ruotsalaisia.
Koirista meidän kaksi leiriä oli kovin eri mieltä. Jäin sitten miettimään, että koska oma laumani on sangen salskeaa ja pontevaa, pidänkö siksi enemmän pontevasta wiipottimesta, hyväksynkö sellaisen paremmin vai  olivatko koirat tosiaan tavallista isompia?? Tai onko silmäni vain tottunut muhkeampaan koiraan?
Omaan silmään taso oli hyvää, hyviä koiria näkyi selvästi enemmän, kuin meidän kehissämme, vai näyttikö se vain siltä? Ei, kyllä olen sitä mieltä, että meidän kehissä näkee enemmän erityyppisiä koiria, yleistaso on kirjavampi. Vilstassa näkemäni koirat olivat tyypiltään yhteneväisempiä. Koirat myös esitettiin poikkeuksetta hyvin ja itse tuloksiin minulla ei juuri ole nokankoputtamista.
a.
Olimme ensin "varmoja", että Leevin ja Hupin tyyppi on "liikaa"; sitä ainakin allekirjoittanut on Hupistaan kuullut väsymiseen asti, mutta niin vain kävi, että Leevi mennä paukautti valioluokan voiton (11 koiraa esitettiin!!!) ja Hupi liiteli barwaxania (!!!) luokan kolmanneksi.
Liekö näyttelytauko tehnyt hyvää ja Jutan mukaan varaamassa kevythäkissä Hupi sai levätä aamun rauhassa ja oli kehässä suorastaan intopiukeana!
Hupi ei ole ollut mikään maailman helpoin esitettävä, se kun liki nukkuu kehässä, roikottaa päätään ja olemus on lähes piestyn koiran, mutta Vilstassa se innostui näyttämään kyntensä minun ja kasvattajan iloksi. Ihana yllätys olikin Hupin iloisuus kehässä sekä se, että tuomari pisti sen myös merkille. Ennakkoarvostelussa katsoi koiraa ja minua, ja sanoi "FLOTT"; upea!

Ruotsi näytti parhaat puolensa myös paluumatkalla, Mäcissä joukko salskeita nuoria (miten niitä aina minun vieressäni niin kovin parveileekaan??!!) oli menossa eteeni jonossa, kun yksi kysyi; "Är du i kö"? Kun vastasin olevani, joukko väistyi edestäni ystävällisesti. Sanomattakin on selvää, että Suomessa Veijo Verkkarihousu olisi punkenut sivuilleen näkemättä eteeni, varmaan vielä tönäissytkin ja räkäissyt maahan ennen tiskille menoa.

Matka oli antoisa ja väsyttävä. Kotona kaksi ensimmäistä yötä meni kello ympäri nukkuen!
Ihan heti en lähtisi uudelleen ja iltabuffaan olisi kyllä varattava ruokailuaikaa kunnolla!!! Nyt tuli narskutettua ruokaa käytävillä samalla juosten, koska Marko odotteli hytissä vatsa kurnien.
Laivan (laivojen) henkilökunta oli todella ystävällistä ja suhtautui poikkeuksetta koiriin suopeasti. Pina Colada -valikoima kaipaisi kyllä päivitystä. Tupakan kolmihintajärjestelmä oli myös erikoinen. Tupakan hinta oli kartongissa 3,45/aski, baarissa 4,30 ja taxfreessä irtomyynnissä 4 euroa.
Autolla oli myös yllättävän helppoa ja mukavaa matkustaa. Odottelua ei ollut mitenkään ylenmäärin ja passia saati koiran papereita ei kysytty missään vaiheessa.
a.
Ihan halpaa matkailu ei tosin Ruotsiin ole, joskin vuodenvaihde poistaa pakollisen vasta-ainetestauksen, jonka osuus omassa matkabudjetissani oli 115 euroa. Matka oli n. 200 euroa ja syömiseen, limppareihin ja kasvattajan ja oman baarikaappini muistamiseen meni n. 200 euroa. Lisäksi tietysti bensat! Tai dieselit.

Nokian kisatunnelmia kuvin!

Hupi mennä viipottaa alkuerässä.

Varustetarkistus menossa; vasemmalla Hupi ja oikealla Luxi.

 Valmiina lähtöön.

Jutta lähettämässä Luxia! :)

Hupi vauhdissa.

Tässä näkee hieman poikien eroa.

Hupi johtaa.

Hupi menossa kohti "käännöspaikkaa"...

ja pitkäksi meni. Luxin käännös varmaankin (?) parempi.

Äiti, poika ja isä;
Pipsa, Usva ja Hupi.

Sopisco Ensilumi piipahti kisapaikalla ja näin potrasti seisoi kuvattavana.


ISO kiitos Kääriäisen tiimille, joka otti näitä upeita juoksukuvia!
Kaikki juoksukuvat nyt ladattuna: KLICK.

Kenzolan pojat pistivät (panivat) parastaan! Nokia 10.7.2011

Maastoharrastus se on huisia ja huimaa; herätys lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 03.00 ja kotona oltiin 21.00. Kaikki 18 tuntia liikenteessä! Tänään tiistaina tuntuu ettei enää "käy niin hitaalla" kuin vielä eilen...
a.
Hupi ja Luxi starttasivat, koko koplan ollessa toki matkassa. Matkaseurana Jaana ja Pipsa, jonka piti olla "pentujen jälkeen huonokuntoinen". Kenzolan pojat taasen olivat lenkkeilleet kesäkuussa 240 kilometriä, mutta näkyikö se? Pisteiden perusteella ei. Tosin rata oli äärimmäisen vaativa, pitkä ja sisälsi meille kilpailuttajille näkymättömissä olevan "tekniikkaosion". Siellä lienee tapahtunut kaikkea mielenkiintoista -tai sitten mielenkiinnotonta- pisteiden perusteella.
a.
Itse rata sijaitsi tällä kertaa "lähellä kaikkea". Toimistoa, eläinlääkäriä, buffaa, lepopaikkaa, parkkipaikkaa jne. Tämä asetti omat erityisvaatimuksensa allekirjoittaneen hauiksille. Hupi kun keuhkosi jatkuvalla syötöllä takaisin radalle, Pörrö-Pirre oli tasaisen kiihtynyt ja aiheutti käytöksellään tuon otsikkolisän; panivat parastaan; se kun roikkui Hulan takalistossa tiukalla tassuotteella muiden kilpailijoiden huviksi ja iloksi. Luxi hyöri ja pyöri muuten vain ja vielä päivän päätteeksi Hula menetti sydämensä Marin Daamille ja viritti ilmoille tasaisen -ja pitkän- itkuvirren. Hauikset siis paukkuivat ja kädet olivat kovilla jatkuvan tempomisen ja reuhkaamisen kanssa.
Kisapaikalla oli onneksi mukavaa seuraa ympärillä ja aikaa saatiin jotenkuten tapetuksi.
a.
Ensin starttasi Luxi. KV-kisan ollessa kyseessä lähettäjän lähetyssanana toimi melkoisen vaimea "GO", joka jäi Luxin kisakaverilta kuulematta. Luulinkin ensin ennakoineeni, kun päästin Luxin heti vieheen ollessa liikkeellä ja kuullessani "melko varmasti" tuon GOn. Kuitenkin juoksukaveri jäi pitkäksi toviksi telineisiin, kunnes omistaja osasi äimistykseltään päästää koiransa irti. Hyvin se juoksikin Luxin kiinni ja tulivat kumpainenkin maaliin muistaakseni liki toisiaan.
Tämä episodi jätti jonkin klikin alitajuntaan ja varmistelin Hupin lähtöä, ja kaveri saikin kelvon etumatkan. Luxille alkuerästä 205 pistettä ja Hupille 209.
a. 
Nartuissa Pipsa -se huonokuntoinen pentujen jälkeen- pinkoi pontevasti ja väkivahvasti ja otti kovatasoisessa joukossa aina kuudennen sijan ja PMM 6.-pystinkin.
KV-kisoissa minimipistemäärä finaaliin on 150 pistettä, joten sitten jännittämään kisaparia. No, kuinkas kävikään, Luxi ja Hupi olivat finaalipari. Edessä olikin todellinen ajotesti tälle parivaljakolle, sillä kotioloissa ne ovat taattu painipari ja Hupi lähinnä roikkuu joka käänteessä Luxin kaulassa ja Luxin juoksemiset ovat vähän sellaista varuillaanoloa; koska se Pienenpieni Puupilli taas syöksyy vaatimaan peltopainia.
Jutta lähti avittamaan lähettämisessä ja lähettikin Luxin matkaan hienosti. Odotin peltopainia ja jotain flaidiksen tynkää, mutta kyllä ne vaan jumankekka sitä viehettä ajoivat. Marin kuvatodisteaineiston valossa Hupi on ollut melkoisessa keula-asemassa, ja siltä se näyttikin, että väkivahva Hupi pistää Luxia 6-0. Mutta siellä näkymättömissä, tekniikkaosiossa, Hupi on sitten tehnyt jotain mielenkiintoista tai jättänyt tekemättä, koska Luxin pistesaalis oli 211 ja Hupin 178.
a.
Tietenkin on mahdollista, että Hupin reisilihaksisto on aiheuttanut hetkellisen sokeutumisen tuomarilla ja sen häikäisevä juoksusuoritus on jäänyt näkemättä. Yleensä kovin hömelö Luxi on myös voinut tehdä jonkin ekstraüberhienon käännöksen tai kaksi ja Hupi on jäänyt pyörimään takajalkojensa tekemässä kuopassa tai jotain.  Hupi on voinut myös meille näkymättömässä osiossa ottaa vaikka tovin aurinkoa Luxia odotellessa, joten ei sille sitten voinut enempää pisteitä antaakaan.
Luxille siis kaikki 416 pojoa ja jo uran 8:s SA ja Hupille kokonaispisteet 387 ja SA:sta ei tietoakaan.
a.
Tuikun poika Dusty paukautti sertin ja PMM-tittelin ja Jutan Leevi ikävä kyllä diskin, koska sen mielestä sillä ei saisi olla sen omaa juoksua häiritsevää seuraa. Sensijaan Noah jäi hieman SA-tuloksesta vaikka juoksi hyvin ketterän ja soljuvan näköisesti.
a.
Kauttaaltaan pisteet olivat koirilla melko maltillisia, joten olisi mielenkiintoista TOSIAAN tietää, mitä siellä näkymättömissä, tekniikkaosiossa, oikein puuhasteltiin?
Finaalin jälkeen pojat olivat kaikkensa antaneita ja pojat tuupattiin kaikki läheiseen järveen. Siitä sitten tulikin Pirrelle tuo lisänimi; Pörrö-Pirre, koska sen turkki oli sangen pörröinen pojan kömpiessä järvestä ylös. Juuri kun luulin niiden kaikkien rauhoittuneen, asteli ihanan seesteinen Daami liki laumaamme ja iski itsensä selälleen mahdollisimman viettelevästi. Hula oli myyty siinä sekunnissa. Sen kieli roikkui maassa ja koko mies tärisi hekumasta, Daamin ihmetellessä nyt etäämpää; että "Tällainenko vaikutus minulla on miehiin"?
Mennessämme takaisin autolle jäi hiekkatielle vanat Hulan tassuista, koska se oli todellaKIN vedettävä väkisin autoon.
a.
Kun näkee koiransa (koiriensa) juoksevan urku auki ja hilpeän helpon näköisesti sitä todellakin jää kaipaamaan tuomaripalautetta. Missä mättää? Innokkuudessa? Kyvyssä käännöksiin? Kestävyydessä? Taistelutahdossa? Vai menettävätkö -ja kuinka paljon- Luxi ja Hupi pojoja siitä, että ne vieheen pysähtyessä juoksevat ohi -johtajakoirahan on jo siinä- "Tässäks tää oli" -ilmeellä. Tulisiko lisää -ja kuinka paljon- pisteitä siitä, että ne ryysäisivät repimään muovisuikaleita kenties siinä jo olevan koiran suusta tai alta? Noh, tämä nyt on tällaista jälkispekulointia, mutta sehän onkin yksi maastoharrastuksen suola. Itse suoritus on ohi minuutissa ja paikan päällä voi ja saa ihmetellä kun "samannäköinen juoksu" tuottaa toiselle 200 pistettä ja toiselle 250. Ainiin, mutta me ei nähdä kaikkea ja vaikka nähtäisiinkin, niin nähdyn ymmärtämiseen ei vaan ainakaan meikäläisen kapasiteetti riitä.
a.
Tällaisen kisapäivän jälkeen ei voi taas muuta kuin kiittää järjestäjiä hyvin vedetystä kisapäivästä, paikka oli upea, sää suosi ja ihanat kameralliset kisaa seuraavat ovat ottaneet upeita kuvia ihasteltavaksi. Tässä niistä yksi, ISO kiitos Jaskalle. (huomatkaa kuvassa lentelevät pellon palaset!)
(Lataan myöhemmin koko pläjäyksen löytämiäni kuvia 1geehen.)
Päätän kisaraporttini tähän.

Tietolaari: Kesäisiä tassuvaivoja whippetillä!

Olen jo aiemmin kirjoittanut blogiini whippetien ontumista, mutta minulta pyydettiin tarkempaa selontekoa koskien whippeteillä ja greyhoundeilla tavattavaa "kivi anturassa" -ongelmaa josta minulla ja koirillani on kokemusta.
a.
Olen keskustellut aiheesta myös muutama vuosi sitten ell Jan Räihän kanssa, joka sanoi luennoillaan  tuovan esiin tämän em. roduilla tavattavan, sitkeää ontumaa aiheuttavan vaivan.
a.
Ensimmäinen whippeteistäni, jolla kivi anturassa-vaivaa ilmeni, oli Jamo. Jamon kanssa mentiin eläinlääkäriin asti ja siellä koira rauhoitettiin toimenpidettä varten. Siitä huolimatta, että sanoin sen kyllä antavan kaivaa anturaansa ilman rauhoitetta.
Katsoin silmä kovana, mitä ell tekee; miksi ja miten.
Tuon käynnin jälkeen aloinkin itse hoitaa kivi anturassa -ontumat laumassani. Olen omistanut kaikkiaan kahdeksan whippetiä. Kolmella tätä vaivaa ei ole ilmennyt, mutta viidellä kyllä. Hula on ollut eniten hiekkaa anturoihinsa imevä, kiven poistoja on Hulalle tehty ehkä vuosien varrella yhteensä 6-10 kertaa. Luxille kolmisen kertaa, Hupille kaksi, Virille kertaalleen ja ei kertaakaan Jukulle, Lelulle eikä Jakille.
a.
MITEN kiviontuma ilmoittaa itsestään?
Koiralle ei siis ole sattunut mitään missään. Ei törmäystä, kompastumista, riehumisatakkia tai mitään muutakaan, joka voisi selittää yht´äkkisen ontuman. Ontuma myös tyypillisimmillään oireilee alkuun ehkä vain silloin tällöin, tietyllä alustalla -asvaltilla. Koira keventelee satunnaisesti -tai ontuu hyvinkin runsaasti- alkulenkki on voitu kuitenkin mennä ns. normaalisti. Koira saattaa juosta nurmella kaikille jaloilleen varaten, reippaasti ja riemulla ja kun nurmelta mennään  takaisin asvaltille, ontuma alkaa -joskus heti, joskus muutaman askeleen jälkeen. Tovi tepastellaan taas "kivestä välittämättä" ja hetken kuluttua onnutaan taas.
Selkeitä kivi anturassa -ontuman oireita.
a.
MITÄ pitää tehdä?
Antura on käytävä läpi hyvin tarkkaan. Jos kivi on ollut anturassa jo ehkäpä useamman päivän, selkeätä sisäänmenoaukkoa ei enää välttämättä huomaa. Parhaiten kiven huomaa tietenkin heti sen alkaessa imeytyä sisään. Esim. Hula alkaa lenkillä yht´äkkiä keventää ja kun pysähdymme, se jopa nostaa sen tassun ylös, missä kivi on. Kivi on näin helppo huomata ja se voidaan jopa rapsaista kynnellä anturan pinnasta pois, ennen kuin se "lopullisesti" menee sisään. Matkaa voidaan heti jatkaa ja ontuma loppuu siihen.
Jos näin onnellisesti ei ole, ts. kiveä ei heti huomata, se alkaa imeytyä enemmän anturaan sisään ja mitä kauemmin sen sinne sisään annetaan mennä, myös sitä syvemmälle se menee.
Kotona olen sitten laittanut koiran  kyljelleen pöydälle ja alkanut tutkia tassua Magliten kanssa. Kivi jättää jälkeensä erilaisia sisäänmenoaukkoja; tassussa voi olla selkeä "kraaterimainen" aukko, reikä, tai pieni viilto -nipinnapin silmillä havaittava- TAI esim. pieni musta piste - sekin juuri ja juuri havaittavissa oleva. TARKKA syynäys on tarpeen sen tassun kohdalla, mitä koira ontuu. Nyt tuota kraateria/pistettä/viiltoa aletaan rapsuttaa varoen neulalla. Usein kiviä alkaa singota pinnalta sangen nopeasti - sikäli mikäli olet onnistunut löytämään imeytymiskohdan.
a. 
Kivien anturaan imeytymisessä on se ikävä puoli, että yleensä ensin reikään menee ns. emokivi ja nyt kun anturassa on ikäänkuin valmis sisäänmenoaukko, sinne alkaa mennä LISÄÄ kiviä, usein ns. emokiveä pienempiä. Nämä singahtavat helposti ulos, ja tässä voi kaivaja mennä "halpaan" ja luulla tassun olevan tyhjä. JOS ontuma on jatkunut koiralla pidempään, esim. viikon-kaksi, ilman, että tassua on tarkkaan syynätty, on melko luultavaa, että tassussa on useampi kuin yksi kivi.
Olen kaivanut pääsääntöisesti koiriltani useampia kiviä/kerta. Harvoin anturassa on ollut vain yhtä kivenmurua, yleensä niitä on 2-3 kpl.
a.
PITKISSÄ kiviontumissa on se vaara, että hiekanjyvä muodostaa tassuun kotelon; kipeän ytimen, joka pureutuu yhä syvemmälle, ja sitten tarvitaan jo kirurgin apua. Tällaista meille ei onneksi ole sattunut, mutta olen kuullut asiasta muilta whippetin omistajilta.
Tassuja on siis syytä syynätä tosi tarkkaan HETI ontumalenkin jälkeen; jos koira alkaa vaikka ontua keskellä lenkkiä, koira kotona heti tarkkaan syyniin! Opeta koirasi heti pienestä pitäen käsittelyyn ja erilaisiin toimenpiteisiin; pääset yhtä hienoon tulokseen kuin omassa laumassani; mm. Hupi ja Hula lähinnä nukkuvat kun kaivelen niiden tassuja!
a.
MISTÄ kivien anturaan imeytyminen johtuu?
Tähän ei ell Jan Räihäkään pystynyt antamaan yksiselitteistä vastausta. Meillä lenkkeillään paljon (kesäkuussa keskimäärin 8 km JOKAINEN päivä) asvaltilla, se voi olla yksi tekijä, kesän kuumuus, kuuma asvaltti, tietty hiekkalajike, terävän kiven osuminen oikeassa kulmassa oikealla hetkellä - tässä joitain selityksiä. Vinttikoirilla on melkoinen paino juuri etujaloillaan, syvä rintakehä, iso sydän - etujalat ovat näin alttiimpia imuroimaan kiviä, kuin koira, joka ei ole niin etupainoinen. Toisaalta Hula on kevyin omasta laumastani, ja silti sille eniten kiviä imeytyy.
Anturatyypissä en ole huomannut koirillani mitään selkeitä eroja; "iho" on niillä kaikilla hyvin samanoloinen tassuissa.
a.
ENNALTAEHKÄISY?
En suosittele tossuttamaan koiraa "varmuuden vuoksi", anturaan ei pääse kehittymään näin yhtään luontaista vahvuutta vastustaa kiviä.
Alkukeväästä Hulalla oli sitkeä kiviontuma, jota vielä teippasin (Fixomull/Hypafix) "väärin"; älä siis tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon: kun teippaat tassua "varmuuden vuoksi" ja kivenpoiston jälkeen, ota teippi HETI kotiintultua pois. Kesäkuumalla parinkin päivän jatkuva teippaus altistaa muille varvasvaivoille; tassun välit muhivat ja voivat kehittää sitkeää haavaumaa tmv. varvasväleihin.
a.
VOIKO asvaltilla lenkkeillä ilman huolenhäivää ollenkaan?
Voi ja pitääkin. Jos nyt ajatellaan, että lenkkeilimme kesäkuussa liki 240 kilometriä ja kivi imeytyi tasan yhden kerran tassuun - niin kuin Luxilla kävi- se ei mielestäni ole paljon.
Sensijaan oheisessa kuvassa nähtävä "vaiva" osui kohdallemme kahdesti; niin Luxi kuin Virikin astuivat mähmäiseen purkkaan, joka sitten keräsi muassaan tassuun kaikkea muutakin -kuten kiviä. Luxi ontui kovin ja poistin purkkaa repien ja nyhtäen kesken lenkin, sensijaan Viri ei ontunut lainkaan. Kuvassa on Virin tassu, jonka ongelman näin kotona alkaessani leikata koirieni kynsiä.
Pienillä saksilla leikkasin karvoihin tarttunutta purkkaa -ja karvojahan ei whippetillä ole tassuissaan juurikaan- kova työ purkan poistossa oli!
a.
Vielä pari sanaa eläinlääkäreistä. Kivivaiva ei ole varmasti kovinkaan monelle eläinlääkärille tuttua tai tyypillisintä ontuman aiheuttaja -vaivaa. Syytä saatetaan hakea "pitkän kaavan mukaan" lihaksistosta, epäillä revähtymää tai venähdystä ja lähettää koira omistajineen kotiin särkylääkkeiden ja "lepoa" -kehoitteen kanssa.
On hyvä tunnistaa kiviontuman merkit, joita olen yrittänyt kuvata yllä. Ja muistaa, että kaikki kivet eivät näy röntgenissä!! "Pakottaa" ell -jos sinne asti menette- syynäämään tassu vahvassa valossa ja vaikka suurennuslasin kanssa. Eläinlääkäreillä on "paha tapa" sanoa omistajan epäilyihin: "katsotaan" ja hymyillä päälle vähän siihen tapaan kuin: "kumpi meistä on eläinlääkäri".
Kannattaa olla topakkana ja tuoda esiin tämä rodulle jos nyt ei niin tyypillinen mutta sangen mahdollinen vaiva. Ja jollei ontumalle löydy selkeää selitystä, niin olla vielä enemmän topakkana ja VAATIA ell:ä ottamaan huomioon mahdollinen kiven imeytyminen anturaan tuoden esiin se tosiseikka, että selkeää jälkeä "tapahtumasta" ei tassussa todellakaan välttämättä näy!
a.
JOS Sinua jäi askarruttamaan em. tassuvaivoja koskien vielä jokin, älä epäröi ottaa minuun yhteyttä ja kysyä lisää! Jaan mielelläni laumani kokemuksia muiden whippetharrastajien kanssa!

Kenzolassa osataan lenkkeilyn lomassa myös ottaa rennosti!

Kilometrit ovat paukkuneet, rakkoja on hoideltu ja tassuista kaivettu niin purkkaa kuin kiviäkin mutta lenkkeilyn lomassa ovat pojat osanneet ottaa myös näin lunkisti ja leppoisasti:

Tekstiä ei sitten saakaan kuvien väliin- no, ei hätiämitiä, tuupataan viereen.
Luxi nauttii terassilla loikoilusta.

Hupi päivystää pihan portailla -tuttuun tapaansa.

 Voiko enää tyytyväisempää whippetiä olla?! Auringonpalvoja-Hupi.

Hupi nauttii.

Viri pötköttelee sisätiloissa.

 Hula ja Luxi rentoreiskoina.

Ja sitten on kellahtanut kumoon koko kolmikko: Hupi, Hula ja Luxi!

Aikamoisia lenkkilukemia!

Kenzolassa on viimeaikoina lenkkeilty oikein olan takaa! Useista erilaisista lenkkikengistä huolimatta -ja nimenomaan niiden vaihtelusta huolimatta-  rakkoja on pukannut varpaaseen jos toiseenkin ja kilometrit ovat paukkuneet silti!
Uskomatonta asennetta on löytynyt hellelenkkeilyyn koko poikakoplalta ja alun mukana kannettu yksi vesipullo on vaihtunut suosiolla kahteen pullolliseen. Juomataukoja on pidetty vähintään kaksi -yleensä kolme- per lenkki ja muutenkin menty leppoisaa tahtia.
Tarvittaessa vettä on haettu lisää huutelemalla ihmisten pihoille ja myös Hakunilan Pizza Service on loppumatkasta täyttänyt vesipullojamme!
a.
Eerikäisen Anjaa ei tarvitse pyytää apuun, Hakunilan alueelta löytyy runsaasti varjoisia steppailukujia ja - teitä ja poikia ei ole tarvinnut perässä vetää.
Eräänä päivänä kaartaessamme jo melko liki kotia, alkoi Luxi ontua isosti. Tarkastellessani tassua tarkemmin sieltä löytyikin vertavuotava reikä ja siinä oikein kiilui kiven kärki. Olimme metrin päässä eläinlääkärin ovesta. Samantein sisään siis, koska kynnellä kiveä ei saanut raapaistua rei´ästä pois.
Onneksi ell pääsi auttamaan meitä välittömästi ja pienellä -ja tarkoitukseen sangen sopivalla neulalla- kivi tirskahti ulos! Pala Fixomullia rei´än päälle ja pääsimme ontumatta kotiin.
a.
Kahdesti purkasta on ollut vaivaa; tassupotilaina Luxi ja Viri, tosin Viri ei purkkakerääntymää ontunut (!!). Aiheesta lisää toisessa blogipostauksessa.
Kivenmurusta siis kertaalleen ongelmaa Luxin tapauksessa, kahdesti tuo purkka osui tassuun, tuhansia hyttysiä ollut kimpussa - ei juurikaan muuta raportoitavaa.
Compeed-rakkolaastarit olleet oiva apu meikäläisen tapauksessa. 16 eurolla sai kaksi pakettia (laastareita on ollut jaloissani kerralla peräti viisi!!) ja maanantaina lienee tarve mennä ostamaan moisia lisää. Tarjoustalosta löytyi sporttisukkatarjous ja sukkien neulos onkin lempeä ja mukava tepastelua ajatellen.
a.
Ai se kilometrimäärä kesäkuussa? No, 238,3 km ja kun se jaetaan 30:lla saadaan päiväkohtaiseksi tepastelumääräksi 7,95 km/pvä. 9.6. marssittiin enin kesäkuun määrä: 13,2 km ja yli kympin mentiin yhdeksänä päivänä.