Kuvakimarakertomus.

En voi käsittää, etten juuri kuvaa Lumixilla enää lainkaan ja siitä huolimatta heitin muutama viikko sitten tietokoneelta 350 Lumix-kuvaa mäkeen ja tänään vielä 155 lisäkuvaa ja poistin useita turhakkeita kansioitakin - niin tietokoneelta kuin 1geestä.

Ongelmahan tässä kännykkäkuvauksessa on se, että osaatko ja saatko vietyä kännykuvat koneelle? Kovin helppoa se ei ole. Kuvat on helppo viedä kännykältä Facebookiin mutta niiden imuroiminen koneelle on muutaman mutkan takana. Jo kuvien lähettämisen muistaminen koneelle on myös sinällään ongelma...
1g-kuvakansiota yritän siivota aina kuin muistan ja jaksan. Useita kansioita olen siis sieltäkin poistanut ja tiivistänyt ja siivonnut näkymää. Kuvaaminen on niin älyttömän helppoa, mutta sitten se kaikki MUU kuvaamisen ympärillä ei.

Muutama kuukausi sitten minulla oli täällä vielä PIENI pentu, Samui nimeltään. 
Nyt huidellaan jo 50 cm:n säkäkorkeudessa ja pulleutetaan olemusta syöden yhä kolme kertaa päivässä. Taidanpa alkaa kuivatella poikaa... Ruoka maistuu todella hyvin ja lähes joka lenkillä juostaan myös irti. Samui tykkää samoilla ja juoksee oikein railakkaasti vaikka yksinäänkin. Jos Mauin päästää mukaan, menee painiksi. Kun menee painiksi, Hupi pyörtyy. Huiman kanssa taas juoksevat rosvo ja poliisi -leikkiä nätisti. On tämä sellaista säätämistä viisikon kanssa. Hupia en päästä missään nimessä enää rymyämään, mutta kun hän haluaisi - keulien ja kiljuen, pahimmassa tapauksessa tulee sitten se pökräys.

Siinä sitä on taas ihmetelty, että mitä tulikaan ostettua. 
Mauin klassisten piirteiden jälkeen minulla on täällä ponteva poika, joka riippuen kuvakulmasta seisoo kasassa tai jalat venyen viereiseen kaupunkiin. Välimuotoa ei ole. Hauskaa yrittää kuvitella, että mitä se on aikuisena.

Maui sen sijaan ihastui NEU-sarjan tuotteisiin. Lisäksi on löydetty broilerin sydämet, K-menu rusinaton maksalaatikko, naudan maksa, kananmunat ja sinkkijauhe. Hyvin putoaa. Ja jollei päivän mittaan, niin viimeistään ilta-aikaan alkaa kiljunta - yleensä juuri silloin, kun päivän päätteeksi istahdan alas. Silloin Maui menee keittiöön ja alkaa huutaa. Kirjaimellisesti se katsoo joko tiskipöydälle tai jääkaapin oveen  - ja kiljuu.

Mitäpä sitä ei äityli koiriensa/Mauin eteen tekisi.
Raakaruokaa kannetaan kotiin kädet väärinä. Hupin mukaan räätälöidään lenkit. Jollei Hupi ole matkassa, voidaan olla hieman luovempia ja marssia illalla vaikka 7,5-kilometrinen. Samuin kanssa säädetään nyt ruokaa ja kävelyä; poika on ERITTÄIN kova vetämään ja siinä sitä on meillä veiviä. Onneksi sentään irtipitotilanteissa Samui tottelee todella hienosti. Tulee luokse tuossa tuokiossa kutsuttaessa. Aina kaikessa härdellissä jotain hyvääkin!

Lähdetäänpä kuvakansioiden siivouksen myötä parhaimpien (?) tunnelmakuvien pariin:

Tällaisissa tunnelmissa olimme 17.1. - kylläpä sitä lunta taas tulikin! Sitähän tuli tammi-helmikuussa torta på torta på torta - eli aina 3 metriä edellisen kolmen metrin päälle. Jonon ensimmäisenä Bali, sitten Hupi ja kolmantena Maui.

Namipussin tuijotus. Poikien edessä muuten kämppiksen ostama digitaalinen vaaka. Siinä sitä seistään joka ikinen aamu ja ihmetellään, että kuinka monta grammaa on menty alas - tai ylös.

Puupikin rauhallinen olemus ja ilme. 
Hupi täyttää huhtikuussa 14 vuotta ja 6 kuukautta jos Luoja suo. Pidän täysin käsittämättömänä sitä, että minulla yhä on kaunis, upea ja ihana Hupi laumassani ilonamme. Hupi on perusolemukseltaan edelleen erittäin reipas ja aikaan ja paikkaan orientoitunut. Toki se haluaisi syödä kokoajan jotain hyvää ja hakeutuu pehmeimmille pedeille ja rauhallisiin olosuhteisiin - mutta lenkkeilee yhä reippaasti! Laulaa ja leikkiikin! En tahdo millään uskoa, että se on jo 14,5-vuotias!!!

 Hupin ihanan pehmeä ilme. 

 Tällainen aamutunnelma. Kaikki pötköttävät sängyssäni. Ei kiire mihinkään.

 Ilmeikäs ja kaunis Maui.

Nämä kaverukset ovat hyvin usein vierekkäin ja limittäin ja lomittain. 
Toistaiseksi irtijuoksutus menee näillä painiksi mutta kumpikaan ei tunnu "kärsivän" tilanteessa. Leikkivät ja painivat myös kotona, syövät luita yhdessä ja syövät toistensa ruokakupeistakin. Ihan mielettömän suloinen parivaljakko!

Ihania Kenzolatunnelmia meiltä. 
Miten iloinen voinkaan olla laumani toimivuudesta ja poikieni ihanista persoonallisuuksista. Enkkukoirat menevät persoonallisuusbarometrien kärkeen tällä hetkellä. Maui on niin oma lukunsa, että siitä - sen luonteesta - täytynee tehdä tulevaisuudessa oma postauksensa. Samui ei tunnu jäävän pekkaa pahemmaksi. Samui on myös erittäin persoonallinen ja vivahteikas.

Muu lauma jää nyt vähän seinäkukkasiksi kun nämä kaksi säätävät ja säheltävät. Bali kiertyy toki edelleen kiepiksi yön pimeydessä peiton alle. Vakiokohtaan, vatsaani vasten, vakiotiukkuudella. Huima löytyy aamulla tyynyni takaa, siellä se maata makaa selällään ja sen kova kallo tuntuu tyynyni läpi - kovalta. Hupi rakastaa rentoutta ja rauhaa - ja sitä sille suodaan.

Joudun välillä nipistämään itseäni poikieni keskellä - miten minulla onkin näin ihanat koirat. En ottaisi niistä mitään pois, en lisäisi mitään. Näin on hyvä.