Muuten olen kiirehtinyt, hätäillyt ja hoppuillut kyllä.
Rakkaan äitini tilanne on ajoittain erittäin aikaavievä, ajeluita, lippusien ja lappusien ynnä muiden hänen asioidensa toimittamista ja puhelimessa pulputtamista riittää. Viimeaikoina olen onnistunut monissa asioissa menemään sekaisinkin, sillä Töölön-, Laakson- ja Kustaankartanon sairaaloilla ja osastoilla on kullakin omat sosiaalityöntekijät. Viikin kotihoidon sosiaalityöntekijöiden lisäksi. Jestax, että selittämistä ja säätämistä riittää.
Asioita on nyt niin paljon limittäin ja lomittain, päällekkäin ja allekkain, että stressikäyrää pukkaa.
Onneksi minulla on viisi raikkaaseen ulkoilmaan pakottavaa koiraa, jotka lenkillä IHANASTI venyttävät käsiäni ja solmivat hihnojaan kuin itsestään. Alueelle on muuttanut ehkä noin 87 kpl juoksuaikaisia narttuja ja sen kyllä huomaa.
Vuosi vaihtui kuin huomaamatta
- vaihteeksi on jotenkin ihanaa kun kukaan koiristani ei pelkää. 14-vuotias Hupikin, joka tuossa pari-kolme uuttavuotta hieman jänskäsi (pahimman paukkeen aikana hakeutui mm. tietokonepöytäni alle pötköttämään), on ilmeisesti menettänyt kuuloaan sen verran tai muutoin rentoutunut, sillä se vaihtoi vuodenvaihteessa vain kylkeä.
Nyt kovimman älämölön aikana - minun oli kuumuuden takia pakko pitää ikkunaa auki (!) eli varmaan juuri 00.00 ikkunan alta kuului PAM PAM PAM PAM PAM PAM - mikälie kahdeksantoistakertainen pommin pamahtalu - ja tuolloin Maui nosti päätään ja juoksaisi kylpyhuoneeseen. Minä perässä havainnoimaan, mitä se tekee. No, seisoi kylppärin lattialla viiksikarvat värähdellen ja korvat tötteröllä. Menin sulkemaan ikkunan ja palasin kylpyhuoneeseen. Maui oli jo vaihtanut paikkaa ja mennyt kämppiksen sängylle joogaamaan.
Harvinaisen huoleton vuodenvaihtuminen, siis.
Muuta huoletonta tässä meikäläisen säätämisessä ei sitten olekaan.
Showhau centerin mattoja on tullut kulutettua - Mauin vapaaseisotusharjoitukset ovat päässeet vauhtiin - tämä omapäinen sankari kun haluaa "seistä itse". Samuin treenit jatkuvat nekin. Hän on varsinainen loikkakoipi, vaikka 46 sentin säkäkorkeus ei nyt ihan loikkakoipisuuteen viittaakaan. Mutta liikkeet ovat vähän olleet all over the place ja kärsivällinen Emmi on ohjastanut kerta toisensa jälkeen Samukkaa kohti serenityä. Eilen pääsivät jo lähelle maalia ja ihana emeritustuomari Rainer Vuorinen äityi sanomaan Samukkasiinin heilumista "hienoiksi liikkeiksi". Ajoittain puppana menikin daisy cutting -meiningillä!
Kärsivällisyys on koirien kanssa avain onneen.
Minulle ei ole luotu sitä kovin paljoa mutta koirien kanssa olen kärsivällisimmilläni.
Kun katson juniorhandlereiden tekemistä ja menemistä koirien kanssa, voin vain huokailla ihastuksesta. Lapset ovat hekin all over the place ja tuijottavat älypuhelimiaan mennen tullen. 16 rautaa on tulessa, esitettäviä paljon. Koulu, iltatyö ja kokeet. Omat koirat ja "ärsyttävät vanhemmat". Nälkä, kiire ja hiki.
Silti he jaksavat ja ottaessaan vieraan koiran hihnan käteensä he ikäänkuin umpioituvat hetkeen. Sitä on ihana katsella. Stressin ja ahdistuksen näkee ja aistii, epävarmuudenkin, mutta sitten he ovatkin yhtäkkiä yhtä koiran kanssa. Ja tekevät aina parhaansa, koiran ehdoilla.
Tässä Jessikan tyylinnäyte. Esittää muuten whippetiä ensimmäistä kertaa!
En taida paljoa enää jaksaa kautta viitsiä juosta.
Nuoret jaksavat ja venyvät, ovat innokkaita. Me vanhat kyynistymme ja väsymme. Vääjäämättä. Miksi huohottaa koiransa kanssa menemään kun nuori ja taipuisa junnu menee koirasi kanssa synkroniassa daisy cutting actionia?
Porrastreenit, uinti ja jumppa jatkuvat.
Liikuntapäiviä tulee parhaimmillaan neljä viikossa. Tätä kirjoittaessa on liki 7,5 kiloa tippunut syksystä. Syytä onkin, sillä ihan jo näitä katsoessa tulee hiki:
Ihanaa uutta vuotta kaikille blogini lukijoille, pitäkää huolta omasta kunnostanne jotta jaksatte ihailla väsymättä omia koirianne!
Pitäkää myös junnuhandlerit aktiivisina!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti