Tammikuu alkaa olla taputeltu!

Vuosi 2019 on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. 
Lunta tulvii ovista ja ikkunoista, pakkanen paukkuu ja wipattimia saa tuplavaatettaa kahdesti päivässä. Portaita tarpoa läpi tuulen ja tuiskun, uimahallilla väistellä muita polskivia ja pikkuhiljaa iloita valoisammista päivistä yhdessä Kenzolan poikien kanssa!

Kameran kaivaminen esiin, sen käyttäminen, muistikortin tyhjentäminen, kuvien käsitteleminen (kuvakoon muokkaus ja horisonttien suoristus..), niiden nimeäminen ja tallentaminen koneelle - on ollut viimeaikoina tahmaisaa. Ollapa nuori, nokkela ja taitava hiirenkäsittelijä - kuvat imuroituisi ja muokkaantuisi kuin itsestään. Nyt voitelen kämppiksen Thaimaasta ostamaa hyttysmyrkyn tuoksuista lihaskreemiä hiirikäteen ja kääntyilen ja vääntyilen halpistoimistotuolissani.

Naputtelu sentään vielä sujuu entiseen malliin, joten mennäänpä tammikuussa äheltämiini kuviin:

Ihana Hupi. 14 vuotta ja 3 kuukautta nyt tammikuussa 2019. Kaunis, suloinen, ihana. Teräsvaari. 
Intoutunut leikkimäänkin vanhoilla päivillään Samuin kanssa, ottavat oikein hammasmiekkailuottelua. Välillä pitää mennä hiukan väliin, kun Samui innostuu liikaa.
Hupi ulkoilee edelleen 4-5 km päivässä, syö ja juo, natustaa leluja.

Lunta on tullut tammikuussa tasaiseen tahtiin ja pihalla sitä on "vähiten" tuijien alla. Siellä on hyvä könystää.

Jiihaa, uutta lunta! Tämä kuva on otettu 17.1. - nythän lunta on tullut taas varmaan 20-30 senttiä lisää. Vielä muutama sentti, niin Samuita ei näy lumesta enää. Haha.

 Mutta kun mä tykkään olla pieni ja ponteva. Ja suloinen.

Kenzolan engelsmannit. Mr Manchester ja Mr Edinburgh. Maui ja Samui. 
Mitälie poikien geeniperimässä kun Manchesterin poika raahasi, natusti, riipi ja repi mattoja lapsuutensa ajan ja Edinburghin tättähäärä raahaa, natustaa, riipii ja repii laukkuja. Olen kaivanut jo kaksi kämppiksen reissulaukkua Samuin "mökistä", jonne hän niitä vie. Syönyt myös minun meikkilaukusta vetoketjun ja mökki on romahtamaisillaan, sillä Samui on uudistanut sen seinää. Ilmeisesti ajatuksena tehdä "ikkuna".

ShowHau Centerille oli päästävä 18.1. ihanan emeritustuomari Rainer Vuorisen kehään.
Tämä charmantti ja karismaattinen herra antoi ihanaa palautetta englantilaisistani ja oli ilo katsella hänen työskentelyään mätsärissä. Koiria oli runsaasti ja tunnelma oikein mukava ja leppoisa. Kuvassa Samui ja Emmi.

Maukkelsson malttoi näin seesteisenä tuijottaa kanankaulaa. Sandra vei Mauin vaikka oli tarkoitus, että minä olisin harjoitellut sen kanssa.
5.1. muuten olimme kahdestaan treenaamassa. Pikkuhiljaa hyvä tulee.

Sandra hyödyntää peiliä Mauin kanssa. Ihana Maukkel. Mutta kuka on käynyt kuolaamassa peiliin juuri Mauin lanneosan kohdalle?!?

Emmi "vääntää" Samuin kanssa. Samui se töröttää vaikka maailman tappiin kun edessä on joku huutelemassa ja heilumassa. Asettuu helposti, liikkeet ovat vielä all over the place - mutta uskoisin, että tämänikäisellä vielä kuuluukin pään viuhua ja tassujen heilua pysty- ja sivusuunnassa. Ja sitten vähän keulitaan!

Samui ja Maui. Painipari, hammasmiekkailun suomenmestarit, lumessajuoksun kauhukaksikko. 
Lumijuoksusta puheenollen.
Tammikuiset pakkaset ovat pahimmillaan minimoineet lenkkimäärän onnettomaan kolmen kilometrin päiväsaldoon, mutta sitten kun on päästy päästelemään on päästelty riehakkaina. Eilen annoin Samuin juosta metsätiellä yksin - ja hops, Mauin hihna putosi kädestäni. Ja sinne läksi. No, nämä kaksi kruisaili metsätienpätkää ees ja taas semmoiset 7 kertaa. Sain Samuin kiinni, mutta Maui jatkoi spiidailua yksikseen bonuskierrokset - ennen kuin sain sen vihdoin kiinni. Mauihan ei anna kiinni kun moottoritie on kuuma - tai siis tässä tapauksessa virta ei ollut vielä ehtynyt, sitä olikin taas selvästi päässyt kertymään!

No, minä sitten toisella metsäpätkällä sain älynväläyksen päästää pojat vielä kertaalleen irti, kun "niin kauniisti juoksivat keskenään". Vielä mitä. Maui aloitti välittömän pikkuveljen nujuutuksen ja Samui makasi lumen keskellä selällään koppakuoriaisena, jalkojaan ilmaan sätkien, kun Maui imi sille fritsua kaulaan.
Siinä sitä sitten hetki ihmeteltiin, että miten matka jatkuu tämän kauhukaksikon kanssa, joka alkoi villitä jo hihnoissa olevaa muuta laumaa.

Ja sitten vielä.
Kaikki muuthan lenkkeilevät Tampereella, Hyvinkäällä ja Espoossa rauhassa ja seesteisesti ja ohitukset sujuvat kaikilla kuin vettä vain. Ei ole hiihtäjiä, ei huutelijoita, ei tuijottajia.

Havaitsin eilen lenkillä horisontissa lähestyvän rouvan kahden fleksin ja ilmaan pomppivan, ns. räkyttävän pienen koiran kanssa. Nainen seisahtui paikalleen. Fleksit naksuivat.
Lähdin läheisen rivitalon pihaan johtavalle polulle väistämään rouvaa ja fleksejä. Olin nyt ollut polulla arvioni mukaan kaksi minuuttia. Rouva seisoo edelleen paikallaan. Fleksit naksuvat, koirat pomppivat. Kun kolmas minuutti lähtee käyntiin, huudan rouvalle: "oletteko te tulossa tänne"? Rouva vastaa: "Kyllä". No pitipä sattua. Ohjaan laumani takaisin päätielle, sille jolla rouva edelleen seisoo paikallaan ja odotan, että rouva lähtee rivitaloon johtavalle polulle. Sensijaan rouva alkaakin tulla fleksit naksuen suoraan nyt meitä kohti? Huudan taas rouvalle: "Siis oletteko te tulossa tänne"? Rouva vastaa: "Kyllä". No voi hyväntähden sentään. Vielä joudun huutamaan fleksin naksuttelijalle, että odottakaa hetki, palaan tuonne polulle teitä väistämään. Rouva pääsee vihdoin meistä ohi, fleksit naksuen, ja me pääsemme jatkamaan lenkkiä.

Nakkkksumisiin!