Tänä päivänä nuoret ja uudet harrastajat ovat erittäin valveutuneita. Osin somen vaikutuksesta. Sitä ei meidän nuoruudessa ollut.
Missä minulla meni tutustua uuteen rotuun omassa nuoruudessani kuutisen vuotta, nykyharrastajalta siihen menee kaksi vuotta. Tietoa on valtavasti - ehkä jopa liikaa - saatavilla. Pystyykö kukaan kuitenkaan prosessoimaan kaikkea lukemaansa, omaksumisesta ja sisäistämisestä puhumattakaan? Ajan oloon tietenkin, mutta suuret kokonaisuudet, syvä ymmärrys, vaatii aikaa. Perspektiivi ei synny hetkessä.
Yksi mielenkiintoinen aihe, johon me vanhemmat harrastajat aina keskusteluissa palaamme on terveystarkastukset. Tietoa on olemassa valtavasti, mutta mitä "sydänaorttaläpänahtauma" kenellekään lopulta kertoo? Vielä kun tulos tai diagnoosi on "lievä" tai "avoin"?
Tietoa on paljon. Mutta mitä sillä tehdään?
Tällä ikää huomaa harrastusvuosiin mahtuneen valtavasti.
Kun taakseen katsoo, niin siellä vilistää koiraa, tapahtumaa, näyttelyä, rata- ja maastojuoksukilpailua, sairastuneita koiria, kuolleita koiria, vääriä diagnooseja, vääriä tuomioita kehissä ja kilparadoilla. Miljoonia ruokakokeiluja, tuhansia eläinlääkäriasemia ja kasoittain hihnoja, pantoja ja takkeja. Kaikkea. Myös älyttömän ihanaa, rikasta ja voimaannuttavaa.
Elää, muotoutuu ja muovautuu. AINA tulee uusi, parempi paita koiralle. Jännä juttu, että kaikki mallit eivät tule koskaan kerralla markkinoille. Ensin tulee basicpaituli, ostammepa niitä viisi. Sitten tulee KOSTEUTTA kestävä paituli ja sen perään erikoispitkä paita ja vielä siitäkin parannellumpi versio joka kestää tuulta, sadetta ja pikkupakkastakin. Ja torjuu ehkä myös hyttysiä.
Enää ei ole Canonin yksinoikeus kehittää puolivuosittain uusi kamera, nyt koiravaatetus ja kaikenlainen varustelu on muodissa. On kuivaa kehänamia, kosteaa kehänamia, punaista, mustaa ja ruskeaa. Koirilla on jopa omat "lauantaikarkkipussit". Hihnat kiiluvat kilpaa auringon kanssa, talvilenkkeily tehdään töppösissä ja valopannassa. Uusinta uutta on trackerit, joita ostetaan innokkaasti koirien kaulapantaan estämään karkureissuja. Tai ei ne karkureissuja estä, mutta edesauttavat LÖYTYMISTÄ, jos koira on lähtenyt omille teilleen.
Koiraharrastus menee kovaa vauhtia eteenpäin, uusia innovatiivisia ja vähemmän innovatiivisia keksintöjä helpottamaan koira-arkea syntyy kuin sieniä sateella.
Vanha harrastaja (lasken sellaiseksi +25 vuotta rodun parissa olleet, +45-vuotiaat) kokee jäävänsä pulkasta ja ihanista, innovatiivisista keksinnöistä tulee meille olemme ilmankin pärjänneet -henkistä. Meidän mielenkiintomme alkaa olla toisaalla. Kuten kuminauhoissa.
1. Näyttelypäivän aamiainen
Suosittelen lämpimästi jotain monivitamiiniporetablettia, jossa on mukana esim. kofeiinia. Piristävää vaikutusta tarvitaan heti aamusta. Varsinkin jos olet saanut unen päästä kiinni joskus puoliltaöin ja herätys on 04. Magnesium on ehdoton, mielellään veteen liuotettuna sekin. Ajomatkalla on hyvä ryystää esim. Batterya. Uudet lime- ja vihreä tee Batteryt ovat sangen raikkaita. Jollei ruoka vielä maistu, pakkaa ruisleivät ja juomajogurtit matkaan, niillä pärjää pitkälle päivään.
2. Näyttelyvaatetuksessa kuminauha on ehdoton.
Nuorena ja pinkeänä oli hyvä tepastaa farkuissa ja ns. valmishousuissa. Nykyisellään, kilojen eittämättä karttuessa voi tilata housut vaikka tanssihousukaupasta. Esim. Piruetti tekee omien mittojen mukaan kuminauhavyötäröisiä housuja. Rennoissa housuissa on helppo olla pitkä päivä autossa, kehässä ja kehän vieressä.
3. Kuminauhaa on hyvä olla myös rintaliiveissä.
Luulenpa, että kaarituelliset rintaliivit ovat miesten keksimiä. Vaikka ne olisivatkin "oikeaa kokoa", niin mikään ei ole epämieluisampaa kuin se, että kumartuessasi asettelemaan koirasi jalkoja rintasi plumpsahtavat antavista liiveistä ulos! Eikä tässä vielä kaikki, esitä siinä sitten koiraa kun kaarituki puhkaisee kriittisellä hetkellä reiän pitsiliiveihin ja kaarituki painaa rintavarustustasi! Ratkaisu: sporttiliivit. Joustavat, mukavat ja mikä parasta, rinnat pysyvät niissä sisällä. Sporttiliiveissä eivät myöskään olkaimet valu ja koska niitä saa kaikissa mahdollisissa väreissä ei haittaa, vaikka sporttiolkaimet vilkkuisivat paidan altakaan. Turkoosi paita, turkoosit sporttiliivit.
4. Paljastava pyllistely.
Pinkeät nuoret pajunvitsaneidot jotka esittävät koiria pyllistellen, tulevat usein paljastaneeksi osan takamusta ja timanttisomisteisia alusvaatteitaan. Uskoisin, että kehänreunus ei halua kovasti ainakaan katsella +50 vuotiaan pyllistelyä ja alushousuja, joten joku pitkä liivi viimeisenä silauksena pitää hyllyvät takalistot piilossa. Allit sensijaan viihtyvät hihojen sisällä.
5. Vanhemman harrastusväen koiratreeni.
On syytä pitää rentona. Olen jo pudonnut ahkiosta, aikapäivää sitten, enkä oikeastaan halua takaisin, koska haluan säilyttää rentouden harrastamisessa. Vaikka hampaat sitten irvessä, mutta yritän edes. Jos nyt joskus annat vähän namia ja sanot "seiso", niin sillä pääsee jo pitkälle.
Silmät minulla taas revähtivät tässä teelautasiksi kun luin erään suomalaisen kouluttajan kursseista. Olikohan se ykköskurssi siinä 250 euroa (pakollinen päästäkseen kakkoskurssille) ja kakkonen oli sitten n. 350 euroa. Ja pointtina näillä kursseilla oli opetella oikea-aikaista palkkausta. Kuusisataa euroa riihikuivaa kertonee osaltaan siitä, kuinka vaikeasta asiasta on kyse.
Kysy, jos joku naapurisi treenaa esim. agilitya ja pyydä häneltä vinkki tai kaksi oikea-aikaiseen palkkaukseen. Muutoin hoe sitä seiso-sanaa, kyllä se koira aina välillä seisahtuu ja voit sitten sen namin antaa. Jahka saat kaivettua sen taskusta.
6. Näyttelytavarat on syytä pitää minimissä.
Kukaan ei jaksa raahata - tahi vetää vetokärryillä, tosin minulla ei sellaisia edes ole - järjettömiä tavaravuoria. Kevythäkki (kannattaa muuten ostaa olkahihnallinen tai sitten sellainen koko, että pystyt sitä kantamaan suorana kävellessä ilman että kättä tarvitsee pitää koukussa), tuoli, eväslaukku. Näillä pääsee jo pitkälle. Testattu on, että Vaasaan asti.
7. Näyttelykilometrit.
Näyttelyyn ilmoittautuessa "Kiihtelysvaara" kuulostaa kivalta, mutta kannattaa tsekata Google mapsista ennen kuin maksaa. Nimittäin 150 kilometriä rupeaa olemaan meikäläisen kilometreillä ajomaksimi. Vaikka kuinka ryystää Batterya, magnesiumia, ruisleipää ja poretablettia, takamus on kovilla, selkä on kovilla, ajonäkö on kovilla. Niin se vaan on. Suosi lähinäyttelyitä. Pääkaupunkiseudulla asuvan on hyvä ilmoittaa koira KAIKKIIN Tuomarinkartanon kinkereihin.
8. Koirat pysyvät yllättävän hyväkuntoisina, kun et kokoajan kyylää niitä.
Harrastan itsekin intensiivistä koirieni kyyläystä, mutta samalla kun minusta vanhetessa tulee itseäni kohtaan armollisempi, alan olla sitä myös koirilleni. Ripuli silloin tällöin ei maata kaada, pieni muuttumaton patti vanhalla koiralla luo vain uskottavuutta ja jos koira on kuiva ja hoikka, sitä lihotetaan antamalla tujumpaa ruokaa. Jos koira on lihava, sitä laihdutetaan antamalla vähemmän ruokaa.
Pidä irti aakealla, laakealla, samettipohjaisella niityllä jossa timoteit heilimöivät ja sinisiivet lentävät yhdessä sitruunaperhosten kanssa. Älä tietentahtoen vie kivikkoon ja ohdakkeisiin. Vältä koirapuistoja, konflikteja, elä rentoa, seesteistä arkea, pidä koirien stressitaso alhaisena. Suosi ostarikävelyä. Varo manaamasta. "Minulla ei ole ollut flunssaa kuuteen vuoteen". Olen varma, että flunssa iskee tämän kommentin sanomisen jälkeen noin kolmessa päivässä.
9. Jalkineet.
Nämä eivät nyt oikein tule kronologisessa järjestyksessä, mutta siitä viis. Bongasin aikoinaan somesta italialaisella handlerilla värikkäät lenkkarit. Eikun lenkkarikauppaan. Vihdoinkin sellainen muoti, joka istuu minulle! Pois mustat, hiostavat nahkakengät, joiden traktoripohjat painoivat kuusi kiloa kumpainenkin, tilalle Hobbarin hyllystä osamaksulenkkarit kirkuvissa pinkin, oranssin ja keltaisen väreissä, jiihaa! Näillä pysyt pystyssä kehässä kuin kehässä - jälleen testattu Kaunaksessa asti. Vaikka juoksin kehäteippiin ja pää oli jo viestinyt kropalle, että "nyt kaadutaan, valmistaudu" -sain kun sainkin pidettyä itseni pystyssä! Lenkkarit rules.
10. Koiranäyttelyiden sisääntulot on muuten tehty kuusikätisille. Oletko huomannut?
Kehtasin joskus julkisesti valittaa siitä, että näyttelyiden sisääntulossa ei ole pöytiä. Iloinen näyttelyjoukkio kiirehti kommentoimaan, kuinka he kaivavat paperit jo parkkipaikalla esiin ja heillä on häkki yhdessä kädessä, koira toisessa kädessä, paperit kolmannessa kädessä, näyttelytuoli kainalossa, eväslaukku neljännessä kädessä, näyttelykassi viidennessä kädessä ja tasaraha luettelon ostamista varten kuudennessa kädessä. Ei mitään ongelmia, he vielä iloisesti heläyttävät.
Minä pakkaan kaiken näyttelyaamuna kuten olen tehnyt jo ~ 30 vuoden ajan, ja pyydän nokkelia papereiden tarkastajia kaivamaan selässäni olevasta repusta paperit. Toimii, joskin hieman hidasta.
11. Hyväksikäytä handlereita ja assistentteja.
Koiramaailma on siitäKIN ihana maailma, että se on täynnä samanhenkisiä ihmisiä, yli roturajojen. Joukossa on nokkelia, näppäriä, osaavia nuoria, jotka ovat valmiita auttamaan. Heidän motiivinsa voi olla päästä pääkallopaikalle, näyttelyyn, nähdä siellä oma rotu ja oman rodun ihmiset, ostaa halvalla koiratavaraa, oppia, ammentaa ja näyttäytyä. Esittää koiria, tutustua uusiin rotuihin ja uusiin koirayksilöihin, oppia paremmaksi esittäjäksi. Heistä on valtavasti iloa ja hyötyä ja kun muistat kertoa ja näyttää sen heille, yhteisestä matkastanne voi tulla vieläkin antoisampi. Suosittelen lämpimästi.
12. Osta valmismatka.
Jos nyt käy niin hassusti, että riehaannut vanhoilla päivilläsi vallan vallattomaksi ja päätät suunnata kaikki "ylimääräiset" rahat koirasi kanssa ulkomaisissa kehissä pyörimiseen, suositan valmismatkailua. Vaikka Pirjo-Travelit ja Susu-Travelit ovat valtavan mukavia ja osaavia matkanjärjestäjiä ja matkakumppaneita, ei välttämättä minun ja heidän matkatoiveet ja -kohteet menekään yksiin. Valmisbussimatka on oikein oiva vaihtoehto. Siinä on kuitenkin muutama niksinsä ja tipsinsä mikä on hyvä muistaa. Varaa evästä, tyyny ja vettä. Noin ensialkuun, sinne onnikkaan mukaan.
13. Herää ja lähde ajoissa.
Kautta vuosien olen herättänyt ihmetystä heräämisaikojeni suhteen. Vaikka minulla olisi Kartanolle matkaa vain reilut 16 kilometriä, herään samaan aikaan kuin se näyttelyttäjä, joka asuu Turussa. Minusta on ruhtinaallisen hienoa herätä ajoissa, avata silmät hiljaksiin, lenkittää koirat ja vääntää lyhyet "helppohoitoiset" hiukseni kolmella eri muotoilutuotteella sojoon. Joskus ne menevät kerralla, joskus joku suortuva vaatii voimaotteita. Aikaa on oltava. Vielä lakankin suihkimiseen.
Ja mitä aikaisemmin lähdet, sitä paremman parkki- ja kehänvieruspaikan saat!
Ikääntyminen on siitä hieno juttu, että se tuo armeliaisuutta. Perspektiiviä ja kokemuspohjaa, sekä luo värisävyjä mustan ja valkoisen väliin. Joskus niin intohimoinen ja mustavalkoinen harrastaminen, ehdottomuus ja oman statuksen tavoittelu väistyvät rentouden tieltä. Seesteinen ja rullaava koira-arki ostarikävelyineen luo valtavasti sisältöä jo sinällään päivään ja tyytyväinen omistaja heijastuu koirien mieliin ja päinvastoin.
Harrastuksen eläminen ja sen eri muotojen muuttuminen on hieno juttu. Pysykää siis ratsailla ja jos putoattekin, on whippet-rotumme hyvä syy kiivetä takaisin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti