Mittari näyttää miinusta, todellisuudessa kävelen sohjossa. Mittari näyttää plussaa, todellisuudessa luistelen väärän kenkävalinnan johdosta mitenkuten. On pimeää, tuulista, viimaisaa, ankeata. Ohittaessaan lumisen pellon sitä miettii, että "tuolla me kesäkuussa kirmasimme timoteiden seassa". Nyt pitäisi olla reiteen asti ulottuvat saappaat, että pellolle edes kannattaisi yrittää. Johtuuko pimeydestä, roskakorien vähyydestä vai pakkasesta - vai kaikkien em. asioiden yhteisvaikutuksesta; tienpientareet ovat vääränään pakastepökäleitä, joita omistani kaksi sankaria narskuttaa.
Ostin valopannat koko katraalle.
Ovat tietokoneesta (esim.) ladattavaa mallia, mutta eihän ne tietenkään ole valmistettu kuin elokuvissa, vaan osa valkoisista pannoista on VALKOISIA, kirkkaan loisteliaita ja osa taas vihertäviä, mattavaloisia. Osaa saa olla kokoajan lataamassa, osassa lataus kestää pidempään. Ja pukea nekin pitää. Klikata päälle ja lassota kuhunkin pantaan oikeat koirat.
Pukeminen on aloitettava puolta tuntia ennen lähtöä.
Tämä minulta unohtuu aina kevään ja kesän aikana. Takamus pystyssä, selkä mutkalla metsästät viittä koiraa ja ähkien ja puhkien puet mutkalle meneviä koiria. Pakkasen oikein purressa puet viisi koiraa KAHDESTI. Teepparit alle ja takkia päälle. Tämä tietenkin kahdesti päivässä. Kummasti kesällä vetristynyt selkä alkaa taas huutaa hoosiannaa ja kerätä jumeja ja juntturoita. Jotka on muuten kipeitä.
Jahka olet onnistunut lassoamaan koirat paikoilleen puettaviksi, tulee vielä valopannat kaulaan. Osalle pannat tulevat ennen varsinaista pantaa, osalle jälkeen. Hyvä jos puoli tuntia riittää tähän rumbaan. Kun olen saanut omat vermeet niskaan olen usein jo aivan hiestä märkä ja vain vaivoin puuskutan michelinukkona michelinkoirieni kanssa ovesta ulos.
Sitten se kaikki hauska alkaa.
Väärät kengät. Mutta enää et jaksa kääntyä takaisin ja vaihtaa toisiinkaan. Olet kävellyt kuusi askelta ja hihnat ovat ensimmäistä kertaa solmussa ja dipanneet myös handsfreen piuhat sekaan. Tähän tilanteeseen orava ja flexissä väykyttävä terrieri ja yksi koirista alkaa kakkia parkkikselle, niin ahh, miten ihanasti lähtee rentouttava lenkkeily liikkeelle.
Huudat terrierin omistajalle, että voitko hetken odottaa, että me päästään väistämään tuonne. "Nää on tuttuja keskenään, tää on ihan mukava koira" ja sitä rataa. Toistat miljoonatta kertaa mantraa siitä, että "Minulla on tässä viisi koiraa, jotka painavat yli 80 kiloa, mulle on helpompi väistää". Terrierin omistaja (joka siis ulkoiluttaa yhtä koiraa) huikkaa iloisesti: "Mulla on yhdeksän koiraa. Mulla on niistä viisi (tai neljä) ja mun (jollain sukulaisella) neljä (tai viisi)". Jepjep.
Keväällä ja kesällä unohtuu sekin, että syksyyn/talveen/vuodenvaihteeseen osuu yleensä kaikkien kulmakunnan narttujen juoksuajat.
Vuoronperään.
Kyllä sen sitten huomaa, kun kuudellakymmenellä on yhtäaikaa. Että voi viisi koiraa pistää hanttiin. Sitä kun voi löytyä samaan aikaan tien vasemmalta JA oikealta puolelta viesti, joka pitää lipittää läpikotaisin. Yksi koira kakkaa ja kaivat kohmeisin sormin kakkapussia. Yksi koirista käyttää pitstopin oitis hyväksi ja nappaa ranteenpaksuisen kakan parempiin suihin, suupieliä pitkään autuaana lipoen. Mikä kumma siinä on, että kakankeräystilanteessa lähistöllä on aina lihapiirakan puolikas, kakkapökäle ja oksennus? Kaikki imuroidaan. Yksi vetää pähkinöitä pää punaisena. Toinen lutsuttaa lenkkeilijöiden nenäliinoja ja kolmas kyttää oravia. Ja jokapaikkaan pitää vetää. ~ 80 kiloa whippetiä tuntuu about kuudelta rottweilerilta.
Yleensä juuri tällaisessa hektisessä tilanteessa meitä lähestyy vääjäämättä musta, iso, sekarotuinen koira flexissään.
Olen nähnyt kaukaa heidän tulevan, mutta omistaja on keskittynyt rauhallisena näpräämään kännykkää ja koirakin on nuuskutellut lumikasoja intensiivisesti. Mutta NAPS sillä hetkellä, kun alat kaivaa kakkapussia ja metsästää syvälle lumeen plumpsahtanutta kakkaa, alkaa kuin salamaniskusta neito ja musta, iso, sekarotuinen koira JUOSTA kohti. Siinä jää kakat koloon, kun pitää äkkiä tehdä pakosuunnitelma.
Ajattelet juoksuttavasi koiria.
Kyttäät sopivan metsän/kentän/pellon. Päästät pojat juoksemaan, ja pikaisen pinkaisun jälkeen huomaat toisen pojista alkavan evästää pökäleitä. Kakkaa syömätön koira jää kuin nalli kalliolle, kun yksi HOTKII läjiä kaukana horisontissa. Tarjoat nyt toiselle koiralle mahdollisuuden pinkoa metsässä. Se tekee saman. Etsii lähimmän kakan ja syö sen. Maiskutellen. Manaat kuuluvasti, että "ei tästä tule mitään" ja otat koirat kiinni. Teet sen viimehetkellä, sillä kuin tyhjästä metsän siimeksestä ilmestyy nainen porokoiran kanssa ja he jäävät seisomaan paikalleen teistä kolmen metrin päähän. Käännyt vielä kerran reuhtoessasi poikia metsästä katsomaan, mihin porokoira ja nainen menevät; että tuleeko kuinka kiire. No ei tule. Siellä he seisovat edelleen. Varmaan vieläkin.
Kotona rentouttavan lenkin jälkivaikutukset alkavat näkyä.
Toisten koirien peräpään tuotoksia kilvan nauttineet koirat alkavat tuntea "outoja vaikutuksia" ja ne näkyvät sitten matoilla. Eilen oli juuri tällainen ihana päivä kun isä ja poika yökkäilivät yhdessätuumin. Kuivamuonaoksennus on siitä "kiva" että se ei oikeastaan haise. Tai no, haisee jollekin ehkä ruisleivälle. Ulostetta syöneen koiran oksennus haisee lähinnä jäteaseman lietesammiolle, imelälle, kitkerälle ja luotaantyöntävälle. Se on ERITYISEN ruskeaa ja kokkareista mönjää.
Selkä on juntturassa. Ojentajat ja hauikset kuin punttisalin jäljiltä. Oksennusta on matolla, ripulia takapihalla, väkevä, voimakas ja pyörryttävä tuhnun tuoksu täyttää asunnon. Huomaat odottavasi lämpimämpiä ilmoja pelkästään siksi, että saisit pitää ikkunaa auki ja televisiota ei tarvitsisi katsoa silmät kirvellen, väkevän kakan hajussa.
Haluan kevään tänne heti.
Haluan pian unohtaa talvilenkkeilyn kirot taas hetkeksi.
Ja eikun pukemaan. Viisi koiraa ja yksi emäntä michelinukoiksi. Rotvallit, veto, pakastepökäleet ja flexien pauke kutsuu.
Eiköhän siellä muutama oravakin jumppaa oksalla ja heitä Luxia pähkinällä päähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti