Skannasin wipatinkaverit läpi ja koska kukaan ei leikkinyt meidän kanssa lähdin yksin. Tai siis Balin kanssa kaksin. King Tours valikoitui matkakumppaniksi ja ei ollenkaan hassumpi valinta.
Miliamhan ottaa kyytiin satamasta ja koska kämppis osui samaan viikonloppuun Thaimaaseen ja koin satamaparkkeerauksen hankalaksi ja kalliiksi löysin mukavan parkkikumppanin Martinlaaksosta, King Toursin matkan varrelta. Pögötti seisoi nätisti ruudussa kolme ja puoli päivää ilman parkkisakkoa. Luxusta.
Minulla oli kutina ja kutka, että tämä reissu voisi osua ja upota meille. No, kyllä se osui ja upposikin, mutta tällä kertaa muilta osin, kuin tulosten.
Meikäläinen oli laitettu matkustamaan takapenkille, villakoiraihmisten viekkuun.
Olipa loistava positiooni. Ensin siinä vähän kymppiryhmäläinen ja ysiryhmä teki tunnustelua, että löytyykö taajuutta ja onneksi se (taajuus) löytyi. Matkaseura oli mitä mainiointa. Kokenutta, avarakatseista, lennokasta ja huumorintajuista. Ottivat minut, yksinäisen matkalaisen huomaansa ja hoteisiinsa.
Pienen kommervenkin jälkeen hotellilla (huonekaverin koiro sanoi käytävässä VÄY ja RÄYH ja Bali vastasi samoin sanoin) marssin matkanjärjestäjän pakeille ja onnistuin saamaan oman lukaalin.
Hotelli oli erittäin tasokas, huone oli todella iso ja ilmeisesti huoneen laajuudesta johtuen onnistuin kadottamaan sinne savonia-sarjan veitsen ja haarukan. Harmitus. Ei nimittäin ihan halpoja aterimia... Lauantain suihkun otin myös keskellä kylpyvettä, sillä ammeen TAPPI olisi pitänyt osata irrottaa ennen suihkua. Se, joka näytti ensikatsomalta sulautuneen ammeeseen. Pienenä vinkkinä sanoisin myös, että kannattaa laittaa se suihkuverho ammeen SISÄLLE eikä roikottaa sitä ulkona, sillä suihkuvesi valuu näinollen verhoa pitkin lattialle. Siinähän föönaat sitten lammikossa.
King Tours oli miellyttävä tuttavuus ja kokemus.
Bussissa oli valmiit häkit toisella seinustalla ja Bali sai todella tilavan "alapedin"; päällä, omissa häkeissään majaili pari bolognesea ja toisella seinustalla muistaakseni keeshondeja ja toisella kääpiövilliksiä. Kyyti oli tasaista ja varmaa; ainoana miinuksena ehkä se, että pitstopit oli mitoitettu minimiin. Kaikkea ei älynnyt ja ehtinyt. Stopeilla kaikilla oli kiire ulos, käytävä oli tukossa mennessä ja tullessa, vessaan jono ja koirat piti ehtiä ulkoiluttaa. Lisäksi juosta huoltoaseman/kauppakeskuksen kassalta syötävää ja ei siinä oikein tiennyt, että mitä pasteijoiden sisällä on, ovatko keksit suolaisia vai makeita ja kuinka monta limua menee ennen seuraavaa pysähdystä. Bussissa kuitenkin jo jalkoväli oli täynnä kassia ja pussia, vieruspenkki samoin. Vaikka olinkin onnistunut ostamaan ennalta pyörillä vedettävän matkalaukun (oli muuten loisto-ostos!!) niin reppu oli IHMEEN painava ja sinne tavaran tunkeminen työlästä. Näin jälkikäteen ajatellen olisi PITÄNYT ottaa bussiin tyyny (!!) sillä pään pitäminen ikkunaa tai selkänojaa vasten kävi työstä ja oli todella epäergonomista. Reppuun OLISI pitänyt tunkea pitstopeilla myös vesipulloja, sillä hotellin minibaarista ostettuna 2 dl vettä maksoi vaatimattomat 2,90 e. Hotellin respa EI myynyt vettä, limpparia sai ehkä 50 snt halvemmalla mitä sama pullo maksoi minibaarissa. Koska stopeilla ei oikein tiennyt mitä ostaa ja mitä syödä, epävarmuudesta sai sitten maksaa vähän ekstraa; esim. suklaapatukka minibaarissa oli 1,50. Sama patukka olisi ollut huoltiksella varmaan 40 senttiä. Coca Cola Zero maksoi huoltiksella (erittäin syrjäisellä sellaisella) 0,60 snt. Hotellissa pieni cokis 1,50. Näyttelyssä puoli litraa limukkaa 2 euroa.
Näyttelyssä ei kannata syödä. Balille lopulta syötetty kanarulla-mikälie maksoi 3,50.
Maku muistutti lähinnä kainalon ja kylpyhuonelaatan yhdistelmää. Lihasipulitäytteinen pasteija maksoi saman, 3,50, ja sen pystyi syödä kevyesti. Kuitenkin veden, limpparin ja pasteijan ostamiseen sai menemään päivän aikana kevyesti parikymmentä euroa. Ja huom. sama pasteija olisi maksanut syrjäisellä huoltamolla ehkä 70 snt.
Muu kauppatavara oli ihan hinnoissaan.
Ostin yhden viiden euron pannan, en siksi, että tarvitsisin sitä, vaan siksi, että se oli niin halpa. Kumipohjainen vesikuppi maksoi 4 euroa. POSH-kuvioitu peti olisi maksanut 20 euroa, ja siinä oli mielestäni n. kymppi liikaa. Pieni pussi kuivamuonaa 4 euroa. Näyttelypaikalla nimittäin huomasin, että Bali oli päässyt jälleen talven aikana "kuivahtamaan". Moni kilpakumppani näytti Balin rinnalla vallan pullavalta ja Bali itse kuivan kesän oravalta. Olin sentään varustanut matkaan nakkia ja la näyttelyssä syötiin puoli pakettia ja su toinen puolikas.
Oli muuten hippasen hauskaa tulla la näyttelypaikalle.
Olin ensin väärässä hallissa ja nakitin heti ovella nähdyn eläinlääkärimiehen kontrolloimaan Balin Drontalit. Hän ei olisi halunnut ensin tehdä sitä, koska hän sai leimasimen vasta puoliltapäivin? Sain kuitenkin annettua tabletit (vaikka Bali niitä tehokkaasti sylkikin lattialle) ja sain ihan itse täyttää rokotuskirjan. Ell lopulta allekirjoitti kirjan ja ei ottanut mitään rahaakaan. Poislähtiessä sitten pyysin saada leiman passiin ja semmoisen myös sain. Mitä väliä sillä, vaikka allekirjoitus ja leimasin eivät vastanneetkaan?
Sunnuntaina trimmipöytä keikkui kuin viimeistä päivää.
Milloin tuomari ja milloin kehis pitivät jalkaa siinä, estämässä pöydän "vapinaa". Aikani katsoin ja bongasin kehän, jossa ei ollut pöytärotuja ja trimmipöydän jalat näyttivät vankemmilta. Vaihdoin pöydän lennossa ja näytti siltä, että paikalle toimittamaani pöytää pidettiin ihan asiaankuuluvana toimenpiteenä. No, ei tässä suinkaan kaikki, vaan jossain vaiheessa yksi narttuwhippet pissi ihan kunnon pissan kehän matolle ja kukaan ei tietenkään tehnyt mitään. Hain viereiseltä ständiltä läjän paperia ja kävin imeyttämässä pissan siihen. Kehikset istuivat passiivisina paikoillaan. Vartin kuluttua narttukoiran omistaja kävi englanniksi kiittämässä, se oli ihan kiva huomiointi.
Lauantaina onnistuin juoksemaan myös kehäteippiin.
Lattiamatossa olevaan, ja muistan oikein hyvin, kun aivoni sanoivat paniikinomaisesti "nyt kaadut nenällesi, valmistaudu". Jotenkin ihmeen kaupalla sain pidettyä itseni pystyssä. Tosin juoksin kaatumakenossa päin tuomaripöytää ja vasta siinä vaiheessa sain itseni suoristettua. Bali-parka, mitä se mahtaa ajatellakaan, kun käyn ensin Vaasassa tiputtamassa sen pöydältä, sitten Pärnussa ja vielä Kaunaksessa kompuroin ja kolhin itseäni tuomaripöytiin?
Olen loppujen lopuksi todella iloinen ja otettu, miten sain Balille kehäspiritin päälle ja pojan juoksemaan jopa hetkittäin barwaxania. Nakit ovat sille spesiaalijuttu ja uusi näyttelyhihna tuntuu toimivan. Ei minkäänlaista "äiti en halua liikkua" -tuntumaa, vaan päinvastoin. Vielä kun saisi kehäseisotuksen tikkiin, mutta se on vaan kertakaikkiaan vaikeaa. Parhaani teen ja teemme. Balitsukille aina vaan kymmenen pistettä, olosuhteisiin nähden vetää hienosti. Halli oli pieni ja haukku raikasi. Sunnuntaina jopa onnistuimme parkkaamaan todella hermostuneen labradorin viereen. Ylipäätään siellä "huippuhandlerienkin" koirat olivat ajoittain "all over the place" joten ei meillä Balin kanssa mitään hätää ole. Samalla lailla rapsitaan selkää, sormia napsutellaan ja pepusta tuupitaan. Koirat näyttivät ajoittain melkeinpä "oksentavan" kun kehäkeuhkoaminen oli niin voimallista.
Lauantaina kävin nakertamassa hotellin ravintolassa lammashampurilaisen.
Se oli oikein hyvää, mutta hieman nauratti, kun tuli Gordon Ramsayn huuto-ohjelmat mieleen; pihvi oli selkeä pakaste. Mutta pääasia, että siinä oli makua ja nälkä lähti. Evästyksen jälkeen hain iloa pursuavan Balin mukaan lenkille ja tepastimme Kaunaksen kaduilla kolmen kilometrin verran. Kuinka ollakaan, löysin leipomon ja ostin palan kääretorttua ja 10 macaronia. Hinta oli huimat 2,20.
Kaunas oli selkeästi "vastakohtien maa" sen, mitä siitä näin. Valtavia maksimarketteja ja toisaalta romahtamaisillaan olevia taloja.
Kauniita jouluvaloja ja kirkkoja ja toisaalta hylätyn näköisiä asuinalueita. Paljon ei ehtinyt nähdä, tuon yhden iltalenkin verran ja mitä nyt bussin ikkunasta tuli kuikuiltua. Hintataso vaihteli paljon, kuten edellä kuvasin. Sunnuntai-iltana tuli ostettua kolmen euron hintaista pina coladaa, joka Suomessa maksaa samassa pullokoossa kahdeksisen euroa.
Näyttely oli hyvin järjestetty, mitä nyt lattialla oli pissaa ja kakkaa ja tosiaan kanarulla onnistui maistumaan kainalolta.
Kehäsihteerit eivät juuri kommunikoineet, mitään arvosanalätkiä ei näytetty ja olipa lauantainen tuomari ihan sanonut jollekin esittäjälle kierroksen päätteeksi, että "ei tarvitse tulla uudelleen", vips vain. Arvostelu meni MV-EuV-tyyliin, luokkavoittajat jatkoivat loppukahinoihin.
Ja mitä tulee niihin loppukahinoihin ja Balin resultteihin, niin melko identtisesti sujui: lauantaina Bali voitti valioluokan ja kilpaili Cacibista nuortenluokan voittajaa vastaan, koska avo-luokan voittaneelle koiralle oli sanottu, ettei tarvitse uudelleen tulla. Bali hävisi nuo-voittajalle ja sai pelkän luokkasertin (niitä pitää ansaita kolme saadakseen LT Ch -tittelin) sekä vara-Cacibin. Samalla linjalla jatkettiin sunnuntaina, hieman haastavammin. Bali tuli valioluokassa toiseksi ja joutui siksi vara-Cacib-kilpailuun, nyt siinä oli nuo- ja avo-luokkien voittajat. Balille jälleen vara-Cacib. Kyllä oli lähellä, etten sanoisi. Harmittavan lähellä.
Matka olisi ollut ankeahko ilman HUIPPUseuraa!
Iso kiitos Virpi, Dorka, Noro ja Heini - te teitte matkasta todella lupsakan, viihtyisän ja antoisan. Miten luxusta saada matkustaa mukavassa ja lennokkaassa seurassa, huippua! Bussissa juttu lensi ja vitsailimme aiheesta kuin aiheesta. Joka rodussa tuntuu olevan omat äärityyppinsä mitä tulee rodun harrastajiin. Ihanaa, että bussiin oli osunut lupsakimmat harrastajat. Todella antoisaa ja mukavaa tutustua muiden rotujen harrastajiin ja ylipäätään muihin rotuihin.
En olisi lähtiessä uskonut, että bussimatkailu voisi olla niin kertakaikkisen sujuvaa, sillä sitä se nimenomaan oli.
Olin saanut ennalta kuulla, että "matkanjärjestäjille on tapahtunut varmasti kaikki mahdollinen, ota rennosti, kyllä ne osaa hoitaa". Sitä he osasivat. Alkuperäinen huonesuunnitelma ei ihan osunut, Balin ja toisen rodun kohtaaminen kapeassa hotellikäytävässä osoitti muiden merkkien muassa, että "tämä juttu ei toimi". Ei hätää, King Tours hoiti asiat niin, että pääsimme Balin kanssa omaan huoneeseen.
Pysähdykset oli huolella suunniteltu ja vaikka kiirettä piti koirien ulkoilutuksen ja oman vessakäynnin kanssa, ostosvisiitistä puhumattakaan, sujuivat ne pysähdyksetkin ja niitä oli sopivasti. En kokenut pahana sunnuntaista iltakäkkimistäkään, eli oman kehän jälkeen oli näyttelypaikalla käkkelehtimistä vielä nelisen tuntia, mutta JÄLLEEN mukavassa seurassa tuokaan ei ollut ongelma. Kamera esiin ja kuvaamaan. Mukaan tunnelmaan ja taputtamaan voittajille.
Joitakin ryhmäotoksia täällä: KLIK.
Kun lähdimme vihdoin n. 18.30 kotimatkalle, olimme lopen uupuneita mutta onnellisia.
Bussi körötti omaan rauhalliseen tahtiinsa kohti ensimmäistä pysähdystä, joka oli hampurilaispitoinen huoltoasema. Sen jälkeen pystyin horrostamaan kolmisen tuntia ja ennen kuin siinä kissaa melkeinpä ehti sanoa, olimme Tallinnassa. Kuinka kamalaa tuo kaikki odottelu olisi ollut ilman Sitä Huippuseuraa. Meillä tarinoita riitti.
Kummalliseksi lopuksi päädyimme Tallink MegaStarille, joka ei ollut ihan valmis matkustajaliikenteeseen. Laiva oli tullut edellisenä päivänä vesille ja sen kyllä huomasi. Pyysin laivalla Hesen tiskiltä vettä voidakseni nappaista aamulääkkeet; mutta työntekijä mutisi jotain siitä, että "en voi antaa hanasta vettä sillä meillä on hieman klooriongelmia hanavedessä". Huhhuh. Sitten alkoivat kuulutukset viiden minuutin välein "Meillä on teknisiä ongelmia, kuulutamme lisää viiden minuutin kuluttua". Läheisen aamiaisravintolan henkilökunta oli totaalisen pihalla. Suomeksi esitettyyn kysymykseen vastattiin viroksi ja samalla käveltiin pois. Pieni pala juustokakkua ja vesi; mitään hintoja ei ollut esillä, kassakuitista näit, että vesilasi maksoi 2,40 e. Pyytäessäni viivästyksestä johtuen ilmaista "santsivesilasia" sain vastaukseksi "Kokku kiikk käk muk vät nää", eli jotain viroksi. Samaista tarjoilijaa en enää nähnyt, vaikka yritin ehdottaa hänelle, että kävisi kysymässä esimieheltä luvan, että saako hän laskea asiakkaalle vesihanasta ilmaiseksi vettä.
Lopulta laiva lähti tunnin ja kymmenen minuuttia myöhässä, syystä, jota meille ei koskaan kerrottu. Ilta-Sanomien toimittaja viivästyksen syyn lopulta avasi; "ramppiongelmia".
Se, mikä tässä jälkitunnelmissa on nyt traagisinta on, että silmät ovat rutikuivat, nenä kutisee, rahat on loppu, peräpukamat ovat kovilla, selän jännitystilat samoin, pyykättävää riittää, laskuja samoin mutta huomaan miettiväni SAMANTEIN uutta reissua!
Miten tässä nyt näin kävi, vara-Cacib -masennus onkin muuttunut vuorokaudessa teemaksi "Vara-Cacib Cacibiksi ja äkkiä, minne seuraavaksi"?
Kiitos King Tours ja matkaseura vielä kertaalleen! Vaikka tulokset eivät olleet mieltä myöden, matkaseura pyyhki alakulon mennessä. Ja tullessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti