3.7.2016

Hejhej-maa tarjosi paljon nähtävää ja koettavaa. Syömisen lisäksi.

Näimme Ruotsissa syömisen lomassa myös muutamia koiria. 
Ruokailemisen lisäksi toiseksi kivointa oli uusien koirien tapaaminen. Monilla koirista oli myös mukavia omistajia.

Kameran muistikortille tallentui vielä seuraavaa:

Twyborn Napoleon (Ch Twyborn Philadelphia x Ch Twyborn Chromatella)

Twyborn New Dawn (Ch Twyborn Philadelphia x Ch Twyborn Chromatella)

 Inqa, Twyborn New Dawn

"Sisarukset", Twyborn June Rose (Ch T. Big Ben x Ch T. Chromatella) ja Twyborn New Dawn ja Annakarin Wahlgren


Ihanat lapsukaiset pinkeissään esittivät lapsi ja koira-kilpailussa itsensä kokoisia (ja isompiakin, katso kuva alla!!) koiria. Kuvassa perheen lapset esittävät Twyborn Kornelista ja Twyborn Napoleonia.


Twyborn Napoleon, lapsi ja koira -kilpailun kolmansia

Tuomari Anna-Karin Widen ja voittanut koira T. Kornelis esittäjineen ja katsokaahan kakkosta !!! - turha tulla aikuisen enää sanomaan minulle/kenellekään enää koskaan milloinkaan: "Tää ei liiku"!

Ihana perhepotretti:

helluistakin helluisempaa. Miten onnekkaat koirat - ja lapset.

Näistä suloisista lapsi ja koira -potreteista ruuhkaan:
Pirjo-Travel selvitti rauhallisin ottein liikenteen hetkellisen tökkimisen Tukholmaa lähestyttäessä.


Ruuhkatunnelmista vaniljan sävyiseen, hyvällä maulla sisustettuun tunnelmalliseen Twyborn-taloon:





Tapasin myös Hupin siskon, Twyborn Savannahin:


Autossa on kolme ihanaa koiraa; Miira, Lumi ja Bali. Jokaiselle 10 pistettä ja whippethihamerkki, esimerkillistä olemista ja elämistä tällä kolmikolla, wau. Rauhallisia, iloisia, jaksoivat hyvin kaikki pitstopit ja etapit, ruoka maistui ja lenkillä mentiin eikä meinattu. Oli nimittäin melko outoa kellottaa kolmikon kanssa keskituntinopeus 5,1 km/h, sellaisesta voin vain kotioloissa haaveilla. Nämä menivät ohi lehmi- ja lammashakojen tsip-tsip-tsip-tsip. Mitä sitä lintuja katselemaan ja haaveilemaan kun oltiin lenkillä hejhej-maassa.


Tämä samainen kolmikko viihtyi myös Wolf Tone-kennelin tarjoamissa pihaolosuhteissa näin hyvin:


aivan upea paikka, itserakennettu ja suunniteltu talo, koirien ehdoilla, tietenkin. 
Asunnon ympärillä oli kolme erilaista, aidattua pihaa, eri tarpeisiin ja tilanteisiin. En kehdannut niin estottomasti kuvata sisällä kuin Michaelin luona, tyydyin ihailemaan ja huokailemaan sisätiloissa ilman kameraa. Bali sai tästä visiitistä kyllä whippethihamerkin lisäksi whippetpinssin, sillä yhdessä vaiheessa Elisabeth laittoi ystävällisesti omat koiransa koirahuoneeseen jotta meidän trio pääsi sisätiloihin. Yht'äkkiä Elisabeth liki parkaisee, että "Apua, brindle on uros. Se alkaa merkata taloamme tällä sekunnilla". Olin siinä sitten, että "eeeeiiii Bali, en usko"... "Kyllä kaikki urokset merkkaavat kun asunnossa on juoksuaikainen narttu". No, kuinkas kävikään. Vierailun päätteeksi Elisabeth sanoi, että "Bali har varit den enda hane som jag har sett i mitt liv som inte kissar inne" . Kenzolan laumassa ei mikään ole basicia.

Bali on kyllä käsittämätön koira. 
Se jaloutuu ja viisastuu joka päivä ja viikko ja tulee komeammaksi kauttaaltaan.
Tiedättehän laivan kansilla olevat käsittämättömät pissalaatikot. Teennäiset, ruohomattoiset rakennelmat jonne voisi kuvitella vahingossa ohi lentävän lokin ruikkaisevan, mutta että koira menisi sinne? Vieläpä vapaaehtoisesti? No, Bali meni. Mennen tullen. Gracen kaukalo oli yhtäläistä ruohomattoa ja matalalaitainen, sinne oli jopa helppo astua. Laatikon keskellä oli puupalikka ja siihen se Bali meni ja pissasi, hups vain. Ei siinä kissaa ehtinyt sanoa. Takaisin tullessa Amorellan kaukalo oli hieman monimutkaisempi rakennelma. Laidat olivat korkeat; sinne siis piti varta vasten HYPÄHTÄÄ ja olipa insinööri vielä puolittanut lattiarakenteen; toinen puoli oli varmasti läpikustua ruohomattoa ja toinen puoli metallista ritilää. Tähän vielä vaikeusastetta hieman lisää, eli puolen metrin päässä valtaisa penkkirivi jossa istui suomalaisia nyssäköineen tuijottamassa laivan rantautumista - ja koirien pissalaatikkoa. Menin tällä kertaa kuitenkin hieman epäuskoisena haahuilemaan laatikon läheisyyteen, pidin tehtävää almost impossiblena, mutta KAS, mitä tekee Bali kaikkien tarkkailevien silmäparien alla? Hyppää BOING kaukaloon, nostaa jalkansa muitta mutkitta ja lorottaa iloisesti metalliseen ritilään aimo aamupissan.
Yleisö liki taputti seisaaltaan ja teki aaltoja.

Meillä oli hyvää aikaa ihailla myös maisemia Amorellan kannella:


Hytissä otimme levollisesti, kyseessä kun on Bali, leppoisa matkakoira:


Matkan jälkeen, jäljellä oli tukku ihania muistoja ja pino kuitteja:


Kenzola suosittelee: Dollar Store- ja Netto-kauppoja. Kruunuistaan tarkan ostosparatiiseja. Mm. Peugeot sai kolmoispakkauksen wunderbaumeja, niitä, jotka maksavat Nesteellä ~ 2,50/kpl. Ruotsista raikkautta autoon sai kolmella eurolla; euro per kuusi.

Vihdoin kotona - mikä meitä odotti:


nyt sitä kredittiä niille koirillenne. Turhaan pelkäsin Pirren ja Puupin huumorintajuttomuutta. No, Hupi oli hieman yrmyillyt (lue = ollut omissa oloissaan muutaman päivän pitkin kirsuaan Suloa katsellen) mutta kaikki oli mennyt kotona enemmän kuin superisti. Hitsiko mulla on viisaat koirat!!!!
Ja Emmi, voi Emmi! SuperWoman kera SuperSulon oli pitänyt kämpän pystyssä esimerkillisesti ja päälle päätteeksi koti oli vielä putsplank!!!

Lopuksi ISO kiitos kärsivälliselle Pirjo-Travelille kera Lumin ja Miiran, ja tietysti äidilleni, joka omalta osaltaan mahdollisti matkamme. Sekä tietenkin tiimille Emmi & Sulo - jotka hoitivat Kenzolan poikia oikealla ja hellällä ohjauksella matkamme ajan. 

Kyllä matkailu on mukavaa! Varsinkin, kun sen tekee joustavissa vaatteissa.

KOKO Ruotsin-matkamme kuvakimara nähtävissä täällä:
KLIK.

Lopuksi vielä Balin kritiikit, jos jaksoit tänne asti lukea:
Katrin Raie: "3 years old. Excellent type and size. Strong, masculine head. Ok underjaw and bite. Excellent neck, topline, underline, forechest. Balanced angulated front and rear. Correct feet and legs. Nice silhouette on the table. True coming and going. Ok side movement. Well presented."
ERI/4 SA

Annette Bystrup: "Härligt välprop huvud med välburna rosenöron. Välutfyllt nosparti med korrekt saxbett. Mörka, ovala ögon. Stark och välutfylld front. Elegant hals och överlinje. Prima bröstdjup. Välvinklad bak. Tät, kort päls. Välburen svans. Rör sig med god aktion, utm. drive och framsteg."
ERI/2 SA epävirallinen PU5

Ei kommentteja: