Tiedättekö tuo vuoden must, jonne nyt vaan on pakko suunnistaa. Tällä kertaa autoon pakattiin melkeinpä kaikki mahdollinen: kumisaapasta, sateenvarjoa, varalenkkaria, koirille sadetakkia ja vermettä jos sun toista. Miten tavara aina meneekin autoon jotenkin soljuvammin ja sen purkaminen on huomattavasti työläämpää? Auton purkuun meni kaksi päivää.
Herätys 04.30 ja kotona takaisin 20.45. Vapaaehtoistahan tämä on, mukavaa harrastamista. Koiran kanssa liikenteessä pitkä päivä, eväitä natustellen ja sadetta pidellen. Mukava lätistä ihmisten kanssa, pyöriä ja hyöriä kehän ympäri. Koska jos menet vaikka vaan vessaan niin takuuvarmasti törmäät a) teltan naruun, b) ihmiseen joka haluaa vaihtaa kuulumisia c) edullisiin koiranruokatarjouksiin, eikä lompakkoa ole mukana tai d) jäät ylipäätään sen seitsemän kertaa suustasi kiinni. Pahimmassa tapauksessa unohdat koko vessareissun.
Yksi koiranäyttelyiden SUOLA on ihmiset.
Kanssakilpailijat, koiratutut, kaverit. Ne, joiden kanssa olet soutanut ja huovannut kymmenen-kaksikymmentä vuotta! Ne, joilla on huonompi/parempi koira. Ne, joita arvostat ja ne joita pelkäät. Ne, joiden koirilla on liian pitkät kynnet/liian vähän terveystutkimuksia ja ne, jotka juoksevat kehässä aina väärää vauhtia. Joko liian nopeasti tai liian hitaasti. Ne, jotka sabotoivat sinua ja ne, jotka hymyilevät edessäsi epäilyttävän leveästi. Ne, joilla on ylipäätään enemmän pisteitä kuin sinulla.
Koirathan ovat kaikki potentiaalisia kilpakumppaneita ja niitä kuuluu arvostella ja mittailla, onko joku kenties hieman lihava, ontuuko joku tai keuliiko joku nyt muuten vain liikaa.
Onko joku ihan ylikunnossa? Just eikä melkein kurvit kohdallaan? Jotenkin sitä soisi, että kaiken tämän sateen pitämisen ja telttanaruihin kompastelun keskellä ihmiset olisivat rentoja ja lupsakoita. Ettei harrastus menisi siihen, että purat turhautumista tai jännitystä laukomalla turhan teräviä kommentteja satunnaiselle ohittajalle? Vai tepastatko peräti ihan tarkoituksella sanomaan kipakasti läheiseen telttaan? Ihan vaan ohimennen. Ihminen ei välttämättä ole aina tietoisesti turhan terävä mielipiteissään tai haaveile toisen hermostuttamisesta, mutta pitäisi voida myös ymmärtää koska jollain menee kuppi nurin. On opittava downshiftaamaan. Vitsikäs kommentti muuttuu hyvin nopeasti joksikin muuksi. Kohtuulliseksi ajateltu kipakka kommentti muuttuu kohtuuttomaksi. Iloisesta ihmisestä tulee mielensäpahoittaja. Iloinen ihminen astuu sivuun, menee toisaalle, ottaa etäisyyttä.
Koiranäyttelyissä pitäisi olla hauskuutuspakko.
Vähän samaan tyyliin kuin äsmarket halpuuttaa niin kansallisissa näyttelyissä pitäisi kyetä olemaan hieman huvittava ja saada ainakin kolme ihmistä nauramaan, kooveissa pitäisi kaikaa äänekkään naurun vähintään kuuden kesken ja erkkarit ja specialtyt sitten, niin niissä on suorastaan hauskuutuspakko. Kaikki, jotka saavat erin, heille nauretaan ja eh:n ja h:n saaneille taputetaan. Jos ROP-VSP kehän aikaan tuppaa olemaan hiljaista kuin kirkossa virsilaulun alkamisen aikaan, niin kehien reunalla syttyisi automaattisesti APPLAUSE-valotaulu. Jos tätä venyttäisi vielä enemmän äärimmilleen, niin uudelle rotuun tulijalle pitäisi pitää ROTUTYYPPIKIRJO-kurssi. Pääsanomana "antaa kaikkien kukkien kukkia" ja ainakin sen seitsemän tuomaria kertomassa miksi. Mielet pitäisi saada auki, mustavalkoinen ajattelu julistaa pannaan, kehua vähintään koira päivässä (ei oma) ja luetella kysyttäessä omasta koirasta (vähintään) seitsemän virhettä. Vastapainoksi toki kahdeksan kehuelementtiä. Vain ne läpäisisivät kurssin, jotka pystyisivät löytämään kaverin koirasta vähintään kuusi hyvää kohtaa. Väriä ei hyväksyttäisi.
Ilo tuottaa iloa.
Kun laitat pienen ilon siemenen itämään se kasvaa pian isoksi ilokimpuksi. Jokaisen on tietenkin syytä olla omasta koirastaan iloinen ja kailottaakin asiaa, mutta kaverin koirasta voi ja saa myös olla iloinen. Ai mutta perkele, ei voi, koska se on liian lyhyt. Sillä on ruma pää ja sitten sillä nousee se häntä liikkeessä. En tykkää. Nyt jos se ruma koira sattuu pärjäämään, niin sen voi ohittaa. Sen pärjäämisen. Olla ihan hiljaa vaan ja odottaa, että se toinen ihminen (sen, jonka koira voitti) tajuaa olla hiljaa. Ei millään jaksaisi mennä mukaan toisen iloon. Oma koirahan on aina tärkein. Jos toinen nyt jostain syystä haluaa lauseen, pari puhua omasta koirastaan, voi aina sujuvasti kääntää puheen omaan koiraansa. Lennossa ja toisen mitätöiden. Hitto, että koiraihmiset ovat tässä hyviä.
Suomen Kennelliitto on ollut mukana tutkimassa mm. koiran vaikutusta ihmisen psyykeen; on vääjäämättömiä tuloksia siitä, että koira laskee verenpainetta. Koira vie masentunutta ulos, eikä tarvitse olla edes masentunut, niin koira vie silti ulos. Vaikka olisi stand up-koomikko, niin sinne vaan, ulos, toreille ja teille, menoksi. On tutkittu, että koiralliset näyttävät n. 10 vuotta ikäistään nuoremmilta. Koiralla on siis lukuisia positiivisia vaikutuksia. Mutta heti, kun kilpailu astuu mukaan kuvaan, kun oma koira ei voitakaan ja kaverin voittaa, niin soppa on valmis. Ja sakea. Somemaailmassa on jopa nähtävissä uusi ansaittu voitto-ilmiö. Kun "hyväksyttävän tyyppinen" koira voittaa, sen voittokuvan alle käydään kirjoittamassa "Onnea, ansaittu voitto" tai "Kaunis voittaja".
Miten tämä nyt näin syvälliseksi meni?
Niinpä. Ihminen on vääjäämättä ajatteleva olento ja jos vain ajattelun voisikin kytkeä off, niin miljardi ihmistä tekisi sen päivittäin. Ehkä jopa tunneittain.
Olen aiemminkin kirjoittanut blogissani koiramaailman tunteista. Niitä on paljon -niitä tunteita- ja ne ovat voimakkaita koirien kanssa touhutessa. Yritäpä vain lenkillä sanoa "nätisti" teitä ohittavalle
koirakolle, jolla koira irti, että "voisitko ottaa sen kiinni" niin johan sataa täyslaidallinen. Hyvä ettei nyrkkirauta heilu ja räkä roisku, kun huomautettava puolustaa omaa reviiriään, omaa koiraansa, omaa tapaansa ulkoiluttaa omaa koiraansa. Ja juoksepa "itsekkäästi" kehässä niin jopa teet sen vahingoittamistarkoituksessa, heh heh.
Sillä samapa tuo on näyttelyssä.
Oma koira. Oma tyyppi. Oma leiri. Jos ei osu näihin, niin hyväpä ei heilu. Hö. Miksi tarvita leirejä, kerhoja, linkkiytymiä. Leirissä toki tunnelma kohoaa korkeammalle kuin yhden hengen teltassa. Yhden hengen telttakin voi kyllä höyrystyä. Miten laajentaa omaa tyyppinäkemystä? Ei ahdistaisi "väärät tuomarivalinnat niin paljon", sepä se. Ai miksei saa tykätä siitä omasta tyypistä, pitää oma näkemys? Toki. Mutta yhtä oikea kuin on sinun näkemys, on sen toisenkin?
Koirat ovat niin pirun kivoja olentoja.
Ne on niin hemmetin lupsakoita ja antavat suhteeseenne kaikkensa ja me tärvellään tätä symbioosia kärvistellen mitenkuten ja odotellaan sopivaa konfliktia johon voimme lapata pettymyksiämme ja alemmuudentunteitamme? Koira läähättää kieli ulkona ja tuijottaa meitä rakastuneena silmät päästä pullistuen ja mitä me, ihmiset, teemme? Haukumme tuomaria ja voittajia.
Summa summarum.
Oppia ikä kaikki. Eikun, oppia rotu kaikki. Tyyppi, tyyppi ja tyyppi. Tyyppi kuitenkin myös varioi ja tyypin sisällä on useita, kauniita, rotutyyppejä joissa kaikissa on upeita rotunyansseja. Ei hyvä tuomari välttämättä olekaan se, joka sijoittaa neljän parhaan joukkoon neljä samantyyppistä koiraa. Se olisi liian helppoa. Hyvä tuomari VOIKIN olla se, joka sijoittaa neljän parhaan joukkoon koirat, joilla kaikilla on hyviä, toisistaan poikkeavia, rotutyypillisiä ominaisuuksia.
Vielä lopuksi.
Miksi olen whippetisti ja haluan pysyä whippetistinä. Siksi koska rakastan rotua ja kaikkia sen rotuun kuuluvia nyansseja. Joista suurin on se, että whippet on vaan niin whippet. Olen etuoikeutettu että saan omistaa niitä viisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti