9.6.2016

Lähes 12-vuotiaan Hupin kanssa Opvetissa - mitä mikroskooppi kertoi?

Hupi, Ch Twyborn Philadelphia, alkaa olla legenda eläessään. 
Tämä vakaaluonteinen, näyttävä ruotsalaispoika on tätä kirjoittaessa lähes 12-vuotias ja elänyt arvelujeni mukaan erittäin rikasta elämää. Minä olen tullut siinä vähän siivellä ja nauttinut ensinnäkin tämän kaverin seurasta suunnattomasti mutta myös kaikesta hulinasta ja maineesta mitä Hupin ympärillä pölisee aika ajoin.

Hupi on saanut elämässään erittäin runsaasti jalostuskyselyjä.
Niitä on tullut niin paljon, etten edes muista kaikkia. Monet jalostuskyselyt eivät ole johtaneet mihinkään. Joko kysyjästä johtuvista syistä tai sitten minusta johtuvista. Hupi on lähtenyt kuitenkin aina yhtä iloisesti "keikalle", oli sitten kyseessä luomuastutus tai sperman keruu.

Elämässä kuuluu aina välillä himmailla, katua tekemisiään ja sanomisiaan, perustella ja perääntyä. Minä ja Hupi emme kuitenkaan himmaile emmekä kadu mitään. Varmasti olemme hölmöilleet, yhdessä ja erikseen, mutta se kuuluu elämään.
Nimi on ollut todellakin enne. Hupi on tuottanut pelkkää hupia ympärilleen!

Ja jos jotain olen hänen kanssaan päässyt opiskelemaan ja seuraamaan läheltä, niin siittiöitä!
Lähdimme varmasti viimeistä kertaa tutkimaan Hupin spermaa 19.5. 2016. Aiempi tutkimusreissu oli noin kolmen vuoden takaa - eikä sekään johtanut mihinkään. Kolme vuotta sitten epäkelpoja siittiöitä (ns. pinnejä) oli n. 30% ja siinä oli 30%  liikaa mahdolliselle tilaajalle. Jälkiviisaushan on aina ihan parasta ja olisinpa pakastanut Hupin spermaa tuolloin. 40% epäkelpoja siittiöitä on sellainen noin-raja pakastukselle. Rajat ovat kuitenkin tapaus- ja asiakaskohtaisia. Myös "muu sperman sisältö vaikuttaa" ei voi, eikä pidä tuijottaa vain niihin epäkelpoihin siittiöihin. Sperman tiheydellä ja liikkuvuudella on myös SUURI merkitys sperman "yleiselle laadulle".

Opvet on meistä nykyään vajaan kolmen kilometrin päässä. 
Aamulla varhain Hupia vastassa oli musta, parhaillaan ovuloiva labradorinarttu ja aina yhtä taitava ell+laboranttikaksikko. Hupi oli valmis muitta mutkitta luovuttamaan spermaa tutkimukseen. ELL Lena Lindh oli mielissään. "Tällaisen libidon omaavia uroksia pitäisi nimenomaan käyttää. Ennen teitä kävi uros, jolla käytimme samaa houkutusnarttua ja narttu edessään uros katseli vain muualle. Narttu ei kertakaikkiaan kiinnostanut sitä." Ell jatkoi: "Tällaisilta uroksilta keräisimme mielellämme vaikka päivittäin." Siinä sitä sitten kuuntelin rinta rottingilla ja eittämättä ylpeänä, kun poikaani kehuttiin. Oli erinomaista libidoa, erektiota ja saaliskin oli runsas. Yleiskunto kehuttiin erinomaiseksi ikäisekseen ja kiveksiäkin ylistettiin, olivat kuulema pinkeätä plaatua ja "kyllä tällaisten kanssa kehtaa kylillä kävellä".
Sitten laitettiin tippa mikroskoopin lasille. Vuolas kehuvirta jatkui. "Tällä tavaralla tulee luomuna heittämällä nartut tiineeksi, erinomainen liikkuvuus, 90%. Paljon tavaraa (siittiöitä), hyvä tiheys" ja mitä kaikkea. Meinasin tässä kohtaa jo haljeta ylpeydestä.

Sitten tuli se mutta. 

Valitettavasti ikä oli tehnyt tehtävänsä tämän ikinuoren ja lihaksikkaan ja komean kaverin siittiöihin. Proksimaalipisarallisia-siittiöitä oli n. 60%. 

Tutkaillaanpa asiaa taas hieman tarkemmin.
Proksimaalipisaralla - Proximal droplet - tarkoitetaan "lähellä olevaa" ja esim. distaalipisaralla "kaukana olevaa" pisaraa siittiössä. Tällaisia siittiöitä, joissa on ko. pisara tai pisaroita tavataan kaikilla. Joskin enemmän vanhemmilla uroksilla.
Minulle jäi hieman epäselväksi, mikä tuo "pisara" on ja mitä se pitää sisällään. Kuitenkin se kuuluu normaaliin siittiökehitykseen - tosin sen myös kuuluisi valua siittiöstä pois. Ilmeisesti se alunalkaen on siellä siittiön pään takana, niskassa (proksimaalipisara) sitten se siittiön kehityksen aikana "matkustaa" pitkin siittiön häntää, valuen pois. Nyt kun se on "pysyvänä" proksimaalipisarana siellä siittiön niskassa, niin se estää hedelmöittymisen. Siittiö jää jumiin. Siittiö on siis muutoin normaali, ui normaalisti ja on hedelmöittämiskelpoinen muilta osin, mutta se proksimaalipisara estää sen pääsyn munasoluun. Syytä siihen, miksi pisarat jumittavat siittiöihin, ei tiedetä.

Hupin sperma oli siis luomuna yhä erittäinkin hedelmöittämiskelpoista - mutta pakastuksen suhteen tiinehtymisen epävarmuus nousee em. luvuilla. Karkeasti sanoen kun Hupin sperman tiheys oli 135 miljoonaa millilitrassa (totaalimäärä ejakulaatiossa 337 miljoonaa siittiötä) niin 60% 135:stä on 81 miljoonaa. Jää sinne vielä kelpoja kavereita 54 miljoonaa. (kokonaismäärästä 337 - 60% = 135 miljoonaa proksimaalipisaratonta)

Googlen kuvahaulla löysin tällaisen siittiökuvan:

Kuvassa vasemmalla ylhäällä (a) proximal droplet-siittiö. Kuvassa (b) distaalidroplet, pisara on lähtenyt liikkeelle. Muissa kuvissa on muilla tavoin epänormaaleja siittiöitä.

Hupi on eittämättä suonut minulle aitiopaikan uroksen omistajan näkökulmasta astutuksiin. 
Luomuna, tuoresperman käyttämisessä sekä pakastukseen liittyvissä lukuisissa erilaisissa kysymyksissä (tässä yhteydessä iso kiitos Opvetin laborantille Saila Kilpeläiselle joka on jaksanut väsymättä vastata tuhansiin kysymyksiini!!) ja tilanteissa. Jokaisen tilaajan lähtökohdat ovat olleet aina hieman erilaiset ja Hupin siittiöihin on asetettu kulloinkin erilaisia, joskus hyvinkin suuria toiveita ja määreitä eri lukujen suhteen. Joskus tuntuu, että odotukset ovat olleet epärealistisia. Hupin siittiöihin (niiden tilaamiseen) suhtauduttiin ylipäätään kriittisesti jo alunalkaen; kun keruu tehtiin ensimmäisen kerran. Tilaaja: "En ole saanut onnistumaan yhtään siemennystä. 0 pentua" tai "Ei täällä meillä kukaan eläinlääkäri tee siemennyksiä. Koitan löytää sellaisen eläinlääkärin. Palaan asiaan". Niinpä kun ensimmäisiä kertoja Hupin (ja Hulan) siemeniä lähettelin maailmalle olin itsekin hyvin kriittinen. Vaan kuinkas kävikään.

Tässä vielä loppuun Hupin aikaansaannokset pakasterintamalla muistin virkistykseksi:
1. 27.3.2011 6+2 Italia
2. 22.9.2012 3+3 Australia
3. 18.11.2015 3+5 Australia
4. pentue syntymässä Australiaan, ultrassa n. 8 pentua

Hulan AI-statistiikka tässä:
1. 17.2.2012 0+1 Italia
2. 25.7.2012 3+4 Australia
3. 23.1.2013 3+4 Australia
4. 17.3.2013 1+3 Australia
5. 10.10.2015 9+3 Australia

AI = artificial insemination = keinosiemennys

Tätä kirjoittaessa jännitämme siis seuraavaa Hupin pakastepentuetta Australiassa, laskettu aika on n. 20.6.

Kiitos Opvet aivan loistavasta palvelusta - ja kiitos Hupi jännittävistä siittiöhetkistä! 

Linkki: Opvet/Vantaa
Linkki: Hupin pentueet 1g-kuvakansio (AI-pentueet merkitty erikseen)

Ei kommentteja: