Valitettavasti se on myös kaikkea sekopäistä. Tähän tapaan:
sunnuntaiaamu valkeni oksennuksen, ripulin ja virtsan hajussa. Olin jo yöllä havahtunut ensinnäkin siihen, että portti yläkertaan oli auki. (aijaijai kämppistä!!) Jossain vaiheessa sitten havahduin siihen, että Hupi oksensi kurssipaperieni (!!) päälle, suurimman osan liejun näköistä oksennusta osuessa Vantaan Sanomien etusivulle, mutta myös salainen muistikirjani sekä kouluttajiemme meilit saivat osumia.
Hupi yritti kovasti "piilottaa" oksua, se yritti ja yritti kuonollaan saada oksennuksen päälle ilmeisesti mielessään hiekkaa, multaa tai oksia, mutta niitä nyt ei maton päällä ollut tarjolla. Mattokin oli juuri aamulla imuroitu, joten ehkä vain pienenpieniä tomujäämiä siirtyi sen kuonon myötä liejuoksennuksen päälle.
Uni voitti, joten kämppistä odotti herättyään yläkerrassa kaksi ripuloitua mattoa sekä kankainen palli, jonka päälle oli stroolattu oikein olan takaa. Onneksi meillä on vaihtomattoja ja pitkää ja ymmärtäväistä pinnaakin, koiraparka. Hupi lienee asialla, koska se teki taas v a l t a v a n hienoja löytöjä päivällä Länsimäen koirapuistosta. Joukossa on ollut varmaan niin sisiliskoa, koloradonkuoriaista, kuollutta päästäistä kuin mätiä koirankakkojakin. Vaikka kuinka olen yrittänyt teroittaa Hupille, että "mene vain syömään eltaantuneita hiiren päitä, mahasi menee sekaisin" niin vietit vievät. Muheva raato ja kuollut kakka on herkkua. Niin se vain on.
Kun sitten vihdoin pääsimme tepastamaan poikain kanssa - oikein mietin, että menemme mahdollisimman pyörättömälle lenkille - kohti Porttipuistoa - niin jo lenkin alussa törmäsimme ohituksen ulkoistajaan.
Nuori pojanhujoppi talutti fleksissä huskya ja kännykkä korvalla, tietenkin. Siirryimme ajotien reunaan (Hevoshaantiellä ei ole kuin toisella puolen kävelytie) ja luonnollisesti autoja ei ollut mennyt yhtään noin tuntiin, mutta nyt niitä viisti pohjettamme ainakin viisi peräkkäin. Mitäpä tekee sitten tämä poika huskyineen ja flekseineen? Jää tietenkin kohdallemme seisomaan ja husky käy maahan makaamaan tuijottaen meitä intensiivisesti: "isi, miksi noi seisoo tuolla ajotiellä"? Tuijotus aiheutti tietenkin laumani sekoamisen ja siinä minä kärvistelen tien reunalla, Jutta-paran saadessa todistaa tuhannettaseitsemättäkymmenettä ohituksen ulkoistamistilannetta. Husky pääsi kuin pääsikin omistajineen liikkeelle, joten pääsimme turvallisesti takaisin kävelytielle.
Usein lenkin alussa tapahtuva TRAUMAATTINEN tilanne määrittää koko lenkin. Niinpäniin. Kaikki hakunilalaiset (ja varmaan myös tikkurilalaiset, korsolaiset ja kivistöläiset) pyöräilijät olivat lähteneet kohti Porttipuistoa. Pyöriä suhahteli oikealta, vasemmalta, edestä ja takaa ja kellot soivat, kellä nyt sattui kello olemaan. Uutuutena on pyöräilijät, joilla ei sattumoisin ole kiire! Sellaisiakin meinaan on. Kun väistän tien reunaan pyörää, niin tämäpä tuleekin kuin hidastetussa filmissä, vihellellen ja maisemia katsellen, hissunkissun. Ja Kenzola seisoo.
Marssimme sitkeästi kohti Porttipuistoa tyyliin hihnat milloin kainalossa (koiran) milloin haarovälissä (koiran ja minun) sekä välillä muuten vain pysähdellen väistämään lenkin kuudettasadatta pyöräilijää.
Ihan parhautta oli, kun väistimme kapealla väylällä pyöräilijää ajotielle (!) pyörienhän kuuluu saada huojua puolelta toiselle kävelytiellä ja siellä haahuilevien kävelijöiden koirien kera kuuluu hypähtää ajotielle. *manausta*
Lenkin loppupuolella sitten ylitimme suojatietä niin eiköhän nyt takaamme tule pariskunta Ikea-kassit heiluen fillareilla RING-RING-RING, joten väistimme pariskuntaa pyörineen suojatiellä joutuen pakittamaan ja jäämään seisomaan kotvaksi suojatielle, että heillä oli vapaa ajotie. Huoh.
Sokerina pohjalla. Rotvallissa makasi kuollut rotta.
Väistimme jälleen pyörää (!) ja kuten olen blogissani avautunut monet kerrat, väistämisestä ei juuri koskaan seuraa mitään hyvää. Olen mm. pudonnut kerran ojaan, ollut jäädä auton alle, nivelsiteeni on retkahtanut rotvalliväistössä ja NYT maassa makasi ystävämme Herkullinen Rotta.
Ei siinä kissaa ehtinyt sanoa, kun rotta oli - en edes muista - kenen suussa. Järkyttävää huutoa, sadattelua, manausta ja kiljuntaa. Rotta vaihtoi suuta aina sen mukaan, kun sen joku malttoi suustaan pudottaa. Jossain vaiheessa rotta jo katkesikin (!!!!!!) ja sen sisältö levisi herkullisesti tielle. Itseasiassa sen sisällä oli aikalailla yksiyhteen samannäköistä tavaraa, mitä Hupi oksensi Vantaan Sanomien päälle; ruskeaa mönjää. Yksi osa rotasta oli nyt asvaltilla mutta toinen osa oli Luxin imeskeltävänä. Se imeskeli sitä hartaasti lutsuttaen ja kun painoin sitä ylälegoista rotta tipahti tielle, jäljellä oli aikalailla enää pelkkä nahka....
Huusin mitä luultavimmin Jutalle sairaslomaa tärykalvovaurion vuoksi.
Onneksi naapurimme hiipi jostain paikalle auttamaan minua sen verran, että sain rotan jämät kakkapussiin - olipa herkullinen "keräys" - ja lingottua pussin toivottavasti niin pitkälle missä pippuri kasvaa.
Yrittäkääpä itse. Viiden koiran kanssa saalistaa mätää saalista niiden suusta. Tosiaan, kun yksi pudottaa, toinen ottaa... Lähinnä tässä herkutteli ja hermojani ja äänijänteitäni koetteli trio Viri, Hupi ja Luxi.
Se on sitten matokuuri edessä ja kotiinpäästyä pesin käsiäni melkein talouden jokaisella saippualla. Ja meillä niitä on monta.
Tämä sangen rentouttava lenkki oli kuuden kilometrin mittainen ja melkein siinä oli kuusi kilometriä liikaa.
Jos sinulla on tiedossa jokin hyvä hakunilalainen lenkki, jossa ei olisi ohituksen ulkoistajia, pyöräilijöitä, mätiä eläimiä ja muuta traumatisoivaa, kerro siitä meille.
Kuvituskuva Googlen kuvahaku Kuollut rotta, sivusto elainlaakariin.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti