5.8.2013

Balin kanssa pentunäyttelyssä 3.8.2013

Ahdingosta auvoon. Suosikkinäyttelypaikallani, eli Helsingin Tuomarinkartanossa, oli tällä kertaa vuorossa pentunäyttely ( + ryhmänäyttely) - sinne siis!

Näyttelyyn oli tultava kello 13:sta mennessä ja Bali - ja minäkin - jaksettiin hienosti odotella, vaikka kehä taisi alkaa vasta kello 15. Esiintyminen oli tällä kertaa sangen muikeata, kuin eri koiran kanssa olisi ollut liikenteessä mitä pari viikkoa sitten.

Olimme yhdessä Balin kanssa keksineet "vahingossa" kuuluisan namiseisotuksen, lapsi seistä toljotti kotona keittiön lattialla nameja jakaessani, sanoin "odota" ja palkkasin, kun kaikki jalat oli maassa. Ei mikään ihan hölmö tapaus tuo Bali, eikä kai emäntäkään, kun odota-palkkaus toi heti hedelmää. Kotona harjoitteet oli tietenkin olleet luokkaa 2 sekuntia, ja hämmästys olikin suuri ja mieluinen, kun Kartanolla namia napotettiin nappisilmillä varmaan jo minuutin pintaan.

Mikä siinä on, kun tassut luistaa. Kehän trimmipöydät ovat olleet luikkaita niin Huimaa kuin Baliakin esitettäessä ja koiraa on pitänyt "pakata" neliömäisempään muotoon?
Pöydästä viis, kun liikkeet luisti (!) ja Bali meni jopa barwaxania, hienosti jalkansa (ne kintereet, lol) halliten ja kotona odotti illalla mieluisaa sähköpostia Tina Mandellilta, joka oli paparazzannut kehän laidalla. Kuvista iso kiitos.

Bali siis hienosti ROP-pentu ja ryhmästäkin napattiin RYP3 -sijoitus, joka oli ihan huikeata, kun en edes jaksa muistaa, koska olen koirineni ryhmäkehissä viipottanut menemään. Päivä oli siis pitkä, mutta mieluisa!

Nyt jäämme laumoineni näyttelytauolle. Kuun lopussa on silmätestipuristus, jossa mahdollisuuteni taitavat olla 50-50, vai fiftysixty? Tarvitaan uskoa itseen, näkemystä ja kokemusta, muistia ja luovuuttakin. Toivotaan, että sujuu, mutta jollei, niin ei se maailma siihen kaadu. Sitten katsotaan vain eteenpäin, kuten Bali kehässä:

Bali, Pendahr Fred Perry (Khalibadh Vintermåne x Ch Pendahr P.O.S.H.) liukkaalla pöydällä tuomarin, Dirk Spruyt, arvioitavana. Taidan siinä arvioida vähän minäkin.

 "Odota". Kyllä puolitettua Frolicia kannattaa jo vähän tuijotellakin.

Bali's critique:
"5,5 mths. Good size male with expressive long head. Scissor bite. Correct muzzle and skull. Good eye. Ears well set. Long neck. Slightly rounded back. Well developed chest and fore chest. Well angulated in front and and rear. Straight legs, correct feet. Moves very well for age. Very promising."
1st with HP, BOB-puppy & BIG3-puppy

Ja sitten ilmeisesti yritetään ymmärtää - taas - mitä tuomari sanoo. Taannoin Kartanolla "how old" kuulosti korvaani "hello":lta ja vastasinkin siihen iloisesti hello. Nyt yritän ilmeisesti saada selvää, ettäkö ensin up and down vai around?


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Parhaat onnitteluni hienoista sijoista!