Mediaseksikäs aihe?

Vantaan Sanomat on viimeaikoina löytänyt uusia puheenaiheita, mutta nyt Helsingin Sanomien toimittajat ovat ryhtyneet koirankakkojen laskentaan ja punnitsemiseen.
Alan olla siinä määrin koirankakkaorientoitunut blogitunnisteineni, että äitini oli riipinyt varta vasten minulle HeSa:n Kotimaa -sivun 10.4., missä toimittaja Irma Jäppinen oli heittänyt kakkadataa puolen sivun verran.

Suomi palelee toukokuisissa tuulissa, Kreikka on paniikissa, Facebook-innovaattori repii rahaa, Venäjän euroviisu on liki Jytkyä - mutta Koirankakka on mediaseksikkyydessään verraton. Siinä ei Tuksut, Viidakon tähtöset tai Saulin ulkomaanvierailut ole yhtään mitään, kun kakkaa on päästävä punnitsemaan, mittaamaan ja arvioimaan.

Irma Jäppinen kirjoittaa näinkin lupsakkaan lystikkäästi:
Vähäinen riesa koirien jätökset ovatkin, jos vertailukohdaksi otetaan vaikkapa kouluampumiset tai valtiontalouden alijäämä. Vaan annas olla, kun pannaan kakat vaakaan.
Sitten on tehty laskelmia Suomessa olevien koirien määrästä ja arvioidaan koiran päivittäistä ulostemäärää. Toimittaja on kilauttanut kalkulaattorin kera labradorin noutajia kasvattavalle Rita Nygårdille, joka kertoo labbiksen kakan mahtuvan kämmenelle ja olevan n. 200 grammaa laaki.
Toimittaja Jäppinen on seuraavaksi soittanut Kennelliittoon ja selvittänyt labradorien rekisteröintimäärät. 45 000 yksilöä löytyy; ja laskimen patteri riittää vaivoin laskemaan ko. rodun + seitsemän seuraavaksi suosituimman rodun yhteiskakkamääräksi yhdessä vähemmän suosittujen rotujen kanssa = 60 000 kiloa kakkaa päivässä. (Haluaisin tässä yhteydessä tietää, paljonko Suomi heittää elintarvikkeita roskikseen/päivä?)

Toimittaja on mennyt laskuissaan aina niinkin pitkälle kuin vuotuiseen ulostemassaan koko Suomen koirapopulaation osalta ja saanut muikean 33 miljoonan kilon tuloksen.
Moista ulostemassaa hän vertaa vuotuiseen vadelman satoon (kakkaa kertyy hieman enemmän) ja onpa se hänen mukaansa hiukan enemmän kuin suurimpien ruotsinlaivojen paino tyhjänä.
Kauniiksi lopuksi hän toteaa koirankakan häiritsevän maan ravinnetasapainoa. (Toimittajalle: ylläpidin 100m2 pihaa Vantaan Korsossa 8 vuotta/5 koiraa, pihamme oli alueen vehmaisin ja upein, sitä hämmästeltiin varsinkin koirattomien osalta suurella äimistyksellä; koirieni kun luultiin saastuttavan virtsallaan abaut km suuntaansa.) 

Onko kakasta jo liian helppo kirjoittaa? Onko aihe todella niin mediaseksikäs, että kun jutunaiheita ei tahdo olla ja riittää, Ilkka Kanerva sanoo taas "en kommentoi" ja Timo Räty samoin, kokeneet toimittajat valjastetaan koirankakan laskuun, punnitsemiseen ja analysointiin?

Koirankakkakeskustelu kiertää kehää nyt jo sen seitsemättä vuotta. Paino, määrä, ympäristörasite, moite, paheksunta... Koiraihmisenä haluaisin toimittajan, joka menee lumikinosta syvemmälle. Soitto Kennelliittoon on liian helppoa. Kakan lasku lumikinoksesta =  liian helppoa. Paheksunta ja moite, liian helppoa.


Mieleeni tulee taannoinen esimerkki Hakunilantieltä; n. 80-kymppinen vetreä rouva loihe lausui;
"Oletko koskaan laskenut, paljonko koiriltasi tulee ulostetta niiden elinaikana"? 
Likipitäen aina sanavalmiina olin tovin pelkkää ?????? Kolmen sekunnin jälkeen heitin rouvalle ystävällisen vastakysymyksen:
"Oletko koskaan ajatellut, kuinka paljon Silja Serenade saastuttaa meriä sen elinkaaren aikana"? 
Sittemmin joku ystävistäni sanoi, että olisit vain kysynyt suoraan siltä 80-vee rouvalta, että:
"Mahdatteko olla laskenut, kuinka paljon te tuotatte ulostetta elinaikananne"?
Onko kukaan toimittaja edes yrittänyt orientoitua koiraihmisen arkeen; siihen, että täysin sivullinen, outo ihminen huutaa kesken lenkin:
"Onko sulla kakkapusseja mukana"?
Kyllä; olen suunnitellut t-paitaa isolla rintatekstillä: "Lenkkiämme sponsoroi Pirkka 3 -litran pakastepussi". 

Miksi juuri koirankakkaa pitäisi laskea ja punnita koko kevät kautta paikallissanomien ja päälehtien? 

Miksei koko kevät voitaisi viettää vaihteeksi Varttien parissa, jotka viikottain laskisivat kuinka paljon Opel päästää, kaasuttaa ja kuluttaa sen elinkaaren aikana? (Ja kuinka paljon Opelit ylipäätään ruostuvat ja hiipuvat tien varsiin?! Hei; Viikko-Varttilaskelma; 6 hylättyä Opelia Lahdentien varressa, 4 jälkeen jätettyä Porintiellä, 2 renkaatonta raatoa Tamperetien rampeissa, toki hinauskustannuksineen.)

Miksei Irma Jäppinen ole mikki tanassa Eduskuntatalon portailla vaa´an kera mittaamassa kansanedustajien paskanpuhumisen määrää?! Vai onko sitä liian vaikea mitata?


Voisivatko Apu ja Seura valjastaa toimittajansa laskemaan viikottaisia liikennevahinkoja, paljonko pääkaupunkiseudulla rytätään peltiä, kuinka moni kuolee ja loukkaantuu?
Vantaan Sanomat voisi istuttaa toimittajansa laskemaan Hakunilan, Nissaksen, Variston jne. seuduille kuinka monta bussikatosta potkitaan hajalle/viikonloppu?


Toimittajat laitettaisi myös hanakasti soittamaan kaupungeille kaikista kustannuksista, paljonko esim. bussikatosten uusiminen maksaa/kaupunginosa/kk/vuosi. Tätä jumputusta viikosta toiseen, kuten koirankakkakeskustelu nyt.
Siinä missä kakkaa punnitaan, mitataan ja lasketaan, lasketaan myös katuvauriot, rikkoutuneet roskikset, oksut, lasinsirut, kengitetyt bussikatokset, tuhotut nurmikot, spreijatut seinät, rikotut ikkunat, selvittämättä jääneet rikokset, poliisien resurssit, pahoinpitelyt, huostaanotot, Alkon myynnit (ja myymättä jättämiset; toimittajat myös satamiin laskemaan lasteja!!!), myymälävarkaudet, raiskaukset...
Onko kakasta vain niin paljon helpompi kirjoittaa?

Toimittajat myös tepastaisivat eri kaupunginosissa laskien masentuneita työttömiä, kuulostellen ihmisten kohtaloita, rahan riittämättömyyttä, lasten kouluongelmia, tutustuen "todellisiin ongelmiin", ruoan jatkuvaan hinnan nousuun ja sen vaikutuksiin, tehomaatalouden ongelmiin, koulu- ja työpaikkakiusaamiseen...

MIKSI koirankakka jää keskelle katua? Miksi Jeppe juo? Miksi lapsia otetaan huostaan enenevässä määrin ja Suomi ei tule voittamaan Euroviisuja seuraavaan kymmeneen vuoteen? När jag blundar - kun suljen silmät - ja avaan ne vain kakalle!

Suomi on siitä hassu maa -toimittajineen- että kuvitellaan paheksunnalla, koirankakan koostumuksesta puhumisella ja tupakointikielloin muutettavan ihmisten tapaa olla, elää ja ajatella.
Kukaan ei kyseenalaista, ihmettele ja kysy, vain oletetaan lain kirjaimella, kielloilla ja olettamuksin ihmisten muuttavan ajattelutapaansa. Toimittajat vieläpä ruokkivat tätä ajattelua.

Kun hyvätuloinen ja -tapainen mies tappaa vaimonsa ja lapsensa ja lopulta itsensä saamme lukea mediasta miehen olleen "rauhallinen ja seesteinen" ja "tämä tuli kaikille yllätyksenä".
Koirankakka ei sensijaan ole yllätys, se tulee koiralta päivittäin. Siitä on helppo kirjoittaa ja sitä on huomattavasti helpompi analysoida ja punnita kuin "hyvän perheenisän perhesurmaa".  Soitan siis Kennelliittoon ja kysyn kultaisen noutajan rekisteröintimäärät. Otan laskimen ja lasken kakkamäärän. Kolumni on valmis. Vähällä vaivalla.

Minä kysyn; jos valtio velkaantuu, kaupungit kiristävät vuodesta toiseen vyötä, palvelut heikkenevät, "palvelupuhelimiin" on puolen tunnin jono, perheet voivat huonosti, Rädyt ja Kanervat eivät näe toimissaan moitteen sijaa - miksi koirankakan keruun tulisi olla yhteiskuntamme pääprioriteetti? Miksi sen oletetaan olevan sitä?

Koirankakka jää keskelle katua juuri siksi, kun "miksi minä välittäisin, kun muutkaan eivät välitä"? Kun vieressä on oksu, kuusi hajonnutta kaljapulloa, potkittu bussikatos ja Opelin hylätty ruosteinen raato; miksi korjaisin kultaisen noutajani jätökset rotvallista ja varsinkin, jos roskis on kilometrin päässä?

Mahtaako Irma Jäppinen tietää, että kaupungin työntekijä sanoi minulle; "roskiksia voi ehdottaa ja niitä pyritään tuomaan sinne, minne asukkaat niitä haluavat" ja kun pyysin sellaista urheilukentälle, minulle sanottiin, että "ei niitä kannata laittaa, kun ne rikotaan"?


Missä on Helsingin Sanomien toimittaja ja kuvaaja anylyyseineen, kun Hakunilan urheilupuistoon on tuotu metalliset istuinpenkit, jotka on pultattu massiivisin pultein maahan? 
Puiset poltetaan, käsinojat ruuvataan irti ja olipa 5000 euron arvoinen pulttaamaton penkki kiikutettu työntekijöiden kahvitauolla pois - se kun oli jäänyt kahdeksikymmeneksi minuutiksi vartioimatta. Ainiin, kakka-aihe on sittenkin mediaseksikkäämpi.

Kakan laskun ja punnitsemisen sijaan toimittajat voisivat keskittyä luomaan jutuillaan yhteisöllisyyttä, toisista välittämistä, aitoa pysähtymistä, kuuntelemista ja läsnäoloa. 
Asioita, jotka ovat tässä kakan ja tupakantäyteisessä yhteiskunnassa unohtuneet.

Olen kieli poskessa heittänyt blogissani erilaisia innovaatioita kakan keruuseen liittyen - toistaiseksi tosin yksikään toimittaja ei ole niihin tarttunut. Yksi idea voisi olla se, että kakan keruusta alettaisiin maksaa. Hakunilan - ja muiden kaupunkien- ostarille kakankeruupiste, 1 euro/kg, ja johan kakkaa kertyisi paikallisen kaljakuppilan viereiseen keruupisteeseen kuin siimaa!
Toinen vaihtoehto voisi olla ihan se, että vanhemmat opettaisivat lapsensa olemaan tuhoamatta roskiksia (ynnä penkkejä/bussipysäkkejä jne.), niin niitä saataisi ehkä lisää ja se osaltaan kannustaisi kakan keruuseen + penkkien/bussikatoksien korjaamiselta säästyisi kunnille vuosittain aimoannos rahaa = sijoittaa lisää roskiksia.

Ja jos Irma Jäppisellä olisi koira/koiria, mikä olisi se matka, jonka hän suostuisi kakkapussia kädessään kantamaan? 300 metriä? 800 metriä? Kilometri?