11.5.2012

Hupin pää oli pipi.

Joskus käy niin isoissa laumoissa, että esimerkiksi lampaan sisäfile luo jännitteitä. Näin kävi Kenzolassa viime sunnuntaina. Asunnon täytti huumaava lihan paistamisesta lähtenyt tuoksu ja kämppikseni nakersi pahaa aavistamatta valkosipulilla höystettyjä fileitä keittiön pöydän ääressä.
Hupi hiippaili asemiin pöydän ääreen. Itseasiassa Hupi ei niinkään pummaa, eikä mitenkään luota siihen, että pöydältä mitään putoaisi. Hyvin hillitysti tiirailee, vaivihkaa, jos jotain tällä kertaa saisi: koskaanhan ei voi tietää.
Nyt kävi niin, että myös Viri hiippaili pöydän ääreen. Kämppikseni kuvaili Viriä osuvasti; minun sanottua ensin, että koira on huumorintajuton; "Viriltä ei todellakaan voi odottaa mitään vitsin kerrontaa". 
Nohh. En ollut paikalla näkemässä, mitä eksaktisti tapahtui, voin vain yrittää kuvailla koirieni järjenjuoksua. Olisiko se mennyt vaikka näin:
Hupi: *hiippailee* Otanpa tästä oivan asemapaikan, jos vaikka lihaa lähtisi pöydältä lentoon suoraan suuhuni.
Viri: Mitäs täällä tapahtuu? Mä olen tämän talouden asemavastaava ja haluan olla aina parhaalla paikalla, jos ja kun jotain tapahtuu.
Hupi: *mulkaisee* Lähde sä Viri mäkeen, mä olin ensin.
Viri: *mulkaisee takaisin* Lähde ite.
GRR, ÄRR, MURR.


Tämän tapauksen seurauksena allekirjoittanut menetti muutamaksi päiväksi liki äänensä. Sen verran ärjyin koirilleni; "NYT LOPPU". Siinä mentiin kuin sarjakuvissa konsanaan, tähdet lentelivät.
Riita päättyi ja pojat kävelivät vartin verran kynsillään. Eristinkin ne toisistaan, tosin Hupi oli niin syvästi järkyttynyt Virin poliisikoiran elkeistä, että se hipsi ihan oma-aloitteisesti alakertaan nuolemaan haavojaan.
Virillä ei reiän reikää, mutta Hupin päähän, silmän yläpuolelle tuli kulmahampaan tekemä, vertavuotava reikä, pistohaava.
Pääsin nyt kokeilemaan Mölnlycken edustajan minulle tuomia haavanhoitotuotteita.


Aloin hoitaa haavaa Mölnlycken Mepitel Safetac -teipillä. Haava oli näin siisti neljän päivän jälkeen. 


Mepitel -teippi pitää haavan kosteana nopeuttaen sen paranemista. Se suojaa haavaa ja ei poistettaessa jää haavaan kiinni, kuten kankaiset haavatyynyt, jotka usein repivät jo paranemaan lähteneen haavan taas auki. Mepitel -teippi voidaan jättää paikalleen jopa kahden viikon ajaksi. Ainoastaan ulompi sidos vaihdetaan tarpeen mukaan.


Hoitava verkko on kahden suojaavan kalvon välissä ja siitä voidaan leikata halutun kokoisia paloja. Itse laitoin neljän päivän aikana aina päivittäin uuden, puhtaan teipin. Jo kolmantena päivänä haava oli erittäin siisti ja hyvin parantunut, mutta varmuudeksi teippasin vielä yhden ekstrapäivän.
Teippi kiinnittyy erittäin hellävaraisesti (siinä on "liimaa" molemmin puolin), se muotoutuu haavan ja ympäröivän ihon mukaisesti; sidoksen poisto on erittäin helppoa, sidos ei irrota uutta kudosta haavasta tai sen ympärysihosta. Teippi myös sulkee haavan reunat ja suojaa ympärysihoa.

Lisätietoa Safetac -teknologiasta: KLIK.

Koiran haavanhoidossa todella toimiva tuote, suosittelen!

1 kommentti:

Cilla kirjoitti...

Voi noita hauvoja! Kaikkea ne keksivätkin ja ovat sitä paitsi arvaamattomia...