Kenzolan elämää ja tapahtumia.

Kameran korttia tyhjentäessä löytyi hyvää todisteaineistoa asioista ja tilanteista, jotka olisivat muuten saattaneet painua unohduksiin.
Kuvia on räpsitty ohimennen ja Canonia tyhjentäessä olin liki hämmästynyt; "Olinko mä tuon/tuotakin kuvannut"?
Mikäs sen hauskempaa (?) kuin mennä kuvien kera katsomaan Kenzolan elämää viimeisiltä parilta viikolta (tarinaa tulee useammassa postauksessa!), tulkaa mukaan:

Aikainen aamu Kenzolassa 31.3. Kuva on otettu 06.00. En ole kyllä ihan varma, mutta näin Canon väittää. 

Soile Perjuksen pääsiäisterveiset.

Raisa Savander opasti allekirjoittanutta ja Soilea koiran anatomian saloissa. Nelituntinen vierähti kuin huomaamatta pähkäillessä koiran moninaisia luita, niiden mittasuhteita ja sijainteja... 

Köliluu on oikeasti rintalastan kärki. Miekkaluustakin puhutaan. 

Kaikkien Kenzolan poikien etuosat klähmittiin läpi, lavat ja olkavarret alkoivat hahmottua ja joskus greyhoundilla näkemäni "törröttävä kylkiluu" sai selityksen; koiralla on 12 kylkiluuta kiinnittyneenä rintalastaan ja viimeisin kylkiluu; 13. on ns. kelluva kylkiluu, se ei ole kiinni rintalastassa. Näkyy muuten etualan kuvassakin. 

Voisin helposti istua toisen nelituntisen anatomiaopintojen parissa. Syventäviä opintoja on varmasti luvassa ja tulossa!

Luxi ei välitä tuon taivaallista siitä kylmästä tosiasiasta, että sen lavoissa ja olkavarsissa olisi eniten toivomisen varaa. Hupin etuosa oli parhaiten kulmautunut ja Hulankaan etukulmaukset eivät olisi hullummat, jos sen olkavarsi olisi inan pidempi.

Tässä on Piuhaputiikin upea luomus! Idea lähti Tuulia Passilahdelta saamistani korvakoruista; nuo ihanat hopeiset koirat kuvassa.
Onneksi Tarulla riitti kärsivällisyyttä muokata korua sen seitsemään kertaan, sillä sähköpostitse sen oikean kombon löytäminen ei ollut ihan helpoin rasti.
Koru on herättänyt ansaittua huomiota mm. Tiimarin kassalla! Se on todella sädehtivä ja kaikintavoin persoonallinen, juuri minunnäköiseni koru.

2.4. pihallamme näytti tältä. Aika ankeaa, etten sanoisi.

Sitten leikimme Canonilla. 9.4. kuvasin lenkillä talon kulmaa numero 9. Hauska sattuma. Tämähän on kuin jäätelötrio; mansikkaa, vaniljaa ja minttua.

Canonista ei koskaan tiedä, mihin se kulloinkin (haluaa) tarkentaa. Kun joskus tsuumailen kuvattavan kohteen äärellä enemmänkin, hakien oikeaa kuvakulmaa tai muuten vain etsien parasta rajausta voi käydä näin. Canon tarkentaa väen väkisin kuvattavan kohteen edessä riippuviin oksiin. Tehdään sitten niin, kuten Canon haluaa.

Ensimmäiset kevään merkit tuli bongattua 9.4.

Minua puhutteleva kontrasti.