Koirien kanssa lenkkeily tylsääkö?

Koirien kanssa totisesti sattuu ja tapahtuu. Niinkin arkipäiväisen asian kuin lenkkeilyn yhteydessä. Sen lisäksi, että jään säännöllisesti tepastellessani suustani kiinni; tunnin lenkit venyvät kahteen ja saan sotkeutua päivittäin hihnoihin, korjata bussipysäkki- ja suojatiekakkoja, kiroilla roisisti irtipäässeille koirille, kiertää ja kaartaa paikallaan palaveeraavia koirakkoja, varoa fasaanikatuja, myyräpeltoja ja oravapuita olen alkanut tehdä lenkeillä nyt myös mielenkiintoisia ja mieliinpainuvia löytöjä!

Oluttölkkejä, pulloja, 40 euroa rahaa, nalleja ja viiden kilon käsipaino. Tässä nyt jotain lenkillä eteen osunutta. Käsipaino jäi erityisesti mieleen, olin sattumoisin sellaisesta haaveillut. No, kuinkas ollakaan, löysin viiden kilon painon maasta makaamasta.

Nyt Hulan onnettomuuden satuttua taisin haaveilla -ainakin mielessäni- koiralle paremmin sopivasta töppösestä. Onhan nyt koon 41 tennissukka whippetin tassuun hieman hankala teipattava, sukka menee rullaan ja taitteeseen, hölskyy ja heiluu. Sisälle taiteltu kipsivanu ei tahdo pysyä sille tarkoitetussa muodossaan ja leveämmästäkin kirurginteipistä huolimatta sukka vain leviää...

No ei hätää. Lenkille vain. Ja katse maahan. SIINÄ SE ON! Pienen beibin vauvasukka oli pudonnut asvaltille! Kuvassa tämä hellyttävä, rusettikoristeinen -tehtäväänsä paremmin kuin soveltuva rapsutuksenestoverme!

Eikä tässä vielä kaikki.

Canon S5 IS olisi tänään totisesti pitänyt olla matkassa. Olimme kaartamassa jo kotiinpäin kämppiksen ja koirien kanssa kun saavutimme nuorisojoukkoa Hevoshaantien koulun sivulla olevalla tiellä. Yksi pojista kääntyi epävarmasti; "Ei kai noi oo vinttikoiria"? Toinen; "Ne on whippetejä, onko ne?". Minä; "Kyllä, vinttikoiria ja whippetejä. Whippet on vinttikoiraryhmän toiseksi pienin rotu. Ja toiseksi nopein". "Paljon noi juoksee" utelee yksi ja minä; "Huippunopeus 60 km/h". "Mä olen kyllä nopeampi", johon minä; "Oletko sä pikajuoksija"? Kundi vastaa nopeasti ja varmasti "Olen!".

Seuraavat tapahtumat kehittyivätkin nopeasti. Koska kundi oli niin varma kyvyistään vinttikoiraa vastaan, jätin Hupin kämppikselle (tässä kohtaa kaveri taisi sanoa jotain, että "älä jätä tähän mitään huonoa") ja lähdin muiden koirien kanssa "suoran päähän". Kuulin takaani mm. "tää on nähtävä" ja vinttikoiraa vastaan haluavan nuoren uhon ja innon kavereiden jäädessä kannustamaan Hupin viereen asettunutta nuorta lähtöviivalle. Kävelin n. 50-60 metrin päähän, lausuin "valmiina, paikoille, nyt" ja kundi lähti juoksemaan kylläkin kovaa, mutta aikalailla lähtötelineissä jo Hupille jääneenä... Kämppiksen mukaan kaveri otti vieläpä hienoisen varaslähdön, tuli maaliin kaikkensa antaneena, silmät teelautasina Hupin ollessa maalissa ennen häntä jo hyvän tovin. Epäuskoisena kaveri paiskasi Hupin kanssa kättä (tai tassua) ja totesi pitkin hampain olleensa "hyvä kakkonen". Lähdimme paikalta hymyssä suin, jättäen iloisesti nauravan ja hämmästelevän nuorisojoukon taaksemme.

Kaikkea sitä lenkillä voikin sattua ja kuka tietää, oliko tämä nuori oikeasti pikajuoksua treenaava innokas kaveri, joka nähdään tulevaisuudessa Urheiluruudussa kertomassa tapahtuneesta?