7.4.2010

Kehonkieli.


Vantaan Lauri, otsikolla "Kehonkieltä", kirjoittanut Jaakko Kaartinen-Koutaniemi.

- Kahdeksankymmentä prosenttia kaikesta ilmaisustamme on sanatonta! sanoo teatteriohjaaja ja ilmaisukouluttaja Pia Aro.

- Keho ei koskaan viesti nollaa -siellä on sielu sisällä ja meillä silmät sielun peileinä. Monien väärinymmärrysten ja ristiriitojen takana on se, että perheissä, parisuhteissa ja ihmisten kohtaamisissa ei yleensä ymmärretä, että tärkeää ei niinkään ole se, mitä sanotaan, vaan se, miten sanotaan.

Pienillä lapsilla ei ole rajoituksia ilmaisussaan. Lapsi osaa esimerkiksi olla koko olemuksellaan iloinen, yhtä naurua puoli metriä ilmassa. Lapsi myös antaa ilon tarttua. Aikuisena sama lapsi laittaa käden suunsa eteen, kun naurattaa. Mitä siinä välillä tapahtuu? "Nyt lopetat ja olet kunnolla!". "Ole nyt nätisti!". "Istu suorassa!". "Älä ilmehdi!"
Suomalaiset pelkäävät innostumista, koska meillä on opetettu jäyhää ihannetta.

- Kehon kieli on aina lähtökohdiltaan kulttuurisidonnaista. Perinteisesti meillä ei miehille ole sallittu eläväisyyttä ja nauravaisuutta. Suomalaisten naisten kehonkieli puolestaan on varsin maskuliinista.

Pia Aron mukaan jäykät mallit, ennakkoasenteet ja pelot tekevät olemisen hankalaksi. Kun ihmiset alkavat kiinnittää huomiota itseensä ja varoa "väärää käytöstä", he eivät enää olekaan läsnä tilanteessa. Ja kun ei ole kehon kielen tasolla läsnä, ei todella ole läsnä kohtaamisessakaan.

Kaksoisviestinnän tilanteissa, eli silloin kun sanallinen viesti on ristiriidassa ulkoisen kanssa, kehon kieli voittaa aina puhutun.

Tärkeintä olisi löytää aito tapa olla läsnä omana itsenään, eli oma kehonkieli.
Siinä vaikeus juuri piileekin. Usein ennakkokäsitykset ja nolatuksi tulemisen kokemuksista kumpuavat pelot sitovat eleitämme ja olemisen tapojamme.

- Meistä jokainen tarvitsee tilanteessa olemisen taitoa. Harva asia menee täysin käsikirjoituksen mukaan, ja niinpä me improvisoimme joka tapauksessa koko elämämme. Pitää vain heittäytyä vuorovaikutukseen: vuorotellen vaikuttaa, vuorotellen vaikuttua.

Joillakuilla on enemmän empatian kykyä kuin toisilla. Myös kyky vuorovaikutukseen vaihtelee, eikä omaa perustemperamenttiaan voi muuttaa, mutta sen puitteissa varovainen ja ujo voi löytää eloisan puolensa ja vilkas ihminen levollisuutensa.

- Minä kuitenkin toivon, että jokainen uskaltaisi olla oman itsensä kaltainen. Me tarvitsemme eri-ikäisiä ihmisiä, erilaisia temperamentteja. Persoona ei koskaan muutu, vaikka eleitään muuttaisikin, ja arvokkainta on juuri se ainutlaatuinen persoona.

Toim. huom: Tässäpä sitä oli koiraihmisillekin taas ajattelemisen ja pysähtymisen paikka. Sitähän se suhiseva Cesarkin telkussa aina toitottaa; selkä suoraksi ja hartiat taakse, että koirasi ottaa Sinut tosissaan!

Ei kommentteja: