Kiivasta on.
Aina kun kyseessä ja keskiössä on koira, mukana on paljon erilaisia, voimakkaitakin, tuntemuksia ja tunteita. Koirat kun herättelevät meissä varmasti ainakin hoivaviettiä, tarvetta suojella ja ymmärtää, selittää käyttäytymistä, tarvetta nähdä asioiden taakse. Erilaisten tutkimuksienkin kautta voimme tänä päivänä (ehkä) saada joitakin selityksiä koiriimme liittyen.
Elämän hektisyys, stressi, pimeä vuodenaika, kvartsipitoinen sepeli - painavat mieltä ja saatamme myös hakea järjestystä, koordinaatiota, hallintaa ja selkeyttä koiramme kautta. Ja koiriin liittyen.
Koskaan en ole nähnyt näin paljon esimerkiksi erilaisia koirankouluttajia sosiaalisen median eri sivustoilla. Juuri luin Reaktiiviset koirat -palstalta koiranomistajasta, joka oli hakenut apua viideltä eri kouluttajalta. Jokaisella heistä tietysti eri koulutusmetodi.
Minulla on tunne, että luomme koirillemme tietyn rotuprofiilin. Josta ei ole poikkeamista?
Rotuvalinnalla on tässä tietysti suuri merkitys. Whippet on sporttinen, avoin ja aina iloinen veijari joka on valmis riippuliitämään, kalliokiipeilemään, marjastamaan ja tietysti juoksemaan! Mutta mitä ihmettä, jos käsiin osuukin takkatulen eteen liimautuva yksilö, jota ei meinaa saada edes ulos muuta kuin kantamalla. Iloisuuskin on yksilön kohdalla lähinnä pessimismiä, ruokakupilta käännytään pois: "taas samaa" -ilmeellä. Riippuliidon ja kalliokiipeilynkin saa unohtaa, sillä luonneominaisuuksiltaan koira sopii lähinnä marjametsäkaveriksi ja sinnekin syömään suoraan korista. Lyhyen rata-ajanjaksoni aikana näin myös lukuisia koiria, joiden kanssa painittiin erilaisissa ongelmatilanteissa. Näitä olivat mm. kopitus, kopista lähteminen ja kaverin kanssa juokseminen. Yksilöerot rodun sisällä voivat olla hyvinkin suuria. Pelkkä "halu/kyky juosta" kun ei välttämättä riitä.
Rotuvalinnalla on tässä tietysti suuri merkitys. Whippet on sporttinen, avoin ja aina iloinen veijari joka on valmis riippuliitämään, kalliokiipeilemään, marjastamaan ja tietysti juoksemaan! Mutta mitä ihmettä, jos käsiin osuukin takkatulen eteen liimautuva yksilö, jota ei meinaa saada edes ulos muuta kuin kantamalla. Iloisuuskin on yksilön kohdalla lähinnä pessimismiä, ruokakupilta käännytään pois: "taas samaa" -ilmeellä. Riippuliidon ja kalliokiipeilynkin saa unohtaa, sillä luonneominaisuuksiltaan koira sopii lähinnä marjametsäkaveriksi ja sinnekin syömään suoraan korista. Lyhyen rata-ajanjaksoni aikana näin myös lukuisia koiria, joiden kanssa painittiin erilaisissa ongelmatilanteissa. Näitä olivat mm. kopitus, kopista lähteminen ja kaverin kanssa juokseminen. Yksilöerot rodun sisällä voivat olla hyvinkin suuria. Pelkkä "halu/kyky juosta" kun ei välttämättä riitä.
Etukäteisroolitus on murehdituttanut itseäni vuosien saatossa ehkä eniten.
Ja olen toki sortunut siihen itsekin. Ensimmäinen whippetini sattui nimittäin olemaan herranterttu ja sielunpuolikas ja itseajatus. Seuraavat 13 kpl ovatkin olleet jotain ihan muuta. Ja viimeisimmäksi koirakseni sattuikin sitten reaktiivinen. Tässä välissä on ollut vaikka ja minkälaista, kovin persoonallista ja lavealuonteista tietenkin.
Onko meillä sisäsyntyinen tarve muottiinpanossa? Rodun tulee ilmentää ulkomuodollisesti, sisäisesti ja terveytensä puolesta niitä kriteerejä joita minä rodulle asetan? Tai jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä? Osuvat valtavirtaan? Ahdistavatko poikkeamat? Vaatiiko villeysgeenin ymmärtäminen liikaa? Viekö terveydellinen poikkeama - riippumatta siitä haittaako se koiran elämää tahi ei - meidät koirinemme hyljeksityiksi? Surun suohon? Kestämmekö huonosti erilaisuutta? Vallattomia koiria, vallattomine emäntineen? Miksi joku elää kurvit suoriksi elämää kun jokaisessa mutkassa kuuluisi ahdistua tai ainakin pysähtyä? Miettimään ja moittimaan. Jos ei itseään niin muita.
Ja olen toki sortunut siihen itsekin. Ensimmäinen whippetini sattui nimittäin olemaan herranterttu ja sielunpuolikas ja itseajatus. Seuraavat 13 kpl ovatkin olleet jotain ihan muuta. Ja viimeisimmäksi koirakseni sattuikin sitten reaktiivinen. Tässä välissä on ollut vaikka ja minkälaista, kovin persoonallista ja lavealuonteista tietenkin.
Onko meillä sisäsyntyinen tarve muottiinpanossa? Rodun tulee ilmentää ulkomuodollisesti, sisäisesti ja terveytensä puolesta niitä kriteerejä joita minä rodulle asetan? Tai jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä? Osuvat valtavirtaan? Ahdistavatko poikkeamat? Vaatiiko villeysgeenin ymmärtäminen liikaa? Viekö terveydellinen poikkeama - riippumatta siitä haittaako se koiran elämää tahi ei - meidät koirinemme hyljeksityiksi? Surun suohon? Kestämmekö huonosti erilaisuutta? Vallattomia koiria, vallattomine emäntineen? Miksi joku elää kurvit suoriksi elämää kun jokaisessa mutkassa kuuluisi ahdistua tai ainakin pysähtyä? Miettimään ja moittimaan. Jos ei itseään niin muita.
Myönnän ottaneeni taannoisista somekeskusteluista hieman itseeni.
Enkä ollut ainoa. Meitä vanhoja kun vielä rodun parissa raahustaa muutama muukin. Muistan vielä niin hyvin, kun kuvautin vuonna 2007 (18 vuotta sitten) yhden silloisista koiristani. En tässä yhteydessä (enkä alempanakaan) mainitse koiriani nimeltä, koska se on mielestäni epärelevanttia. Kuvannut ell oli kovasti ihmeissään, että miksi - ja jouduin tätä hänelle selittelemäänkin. Ajatelkaa nuoret, tuohon maailmanaikaan eläinlääkäreitä joutui hieman patistamaan ja joskus ihan nyrkkiäkin sai lyödä pöytään, että sai halutut testit ja tutkimukset koirastaan!
Enkä ollut ainoa. Meitä vanhoja kun vielä rodun parissa raahustaa muutama muukin. Muistan vielä niin hyvin, kun kuvautin vuonna 2007 (18 vuotta sitten) yhden silloisista koiristani. En tässä yhteydessä (enkä alempanakaan) mainitse koiriani nimeltä, koska se on mielestäni epärelevanttia. Kuvannut ell oli kovasti ihmeissään, että miksi - ja jouduin tätä hänelle selittelemäänkin. Ajatelkaa nuoret, tuohon maailmanaikaan eläinlääkäreitä joutui hieman patistamaan ja joskus ihan nyrkkiäkin sai lyödä pöytään, että sai halutut testit ja tutkimukset koirastaan!
Vuonna 2003 (22 vuotta sitten) kivenpoisto anturasta oli lapsenkengissä.
Sellainen tehtiin kuitenkin em. vuonna yhdelle koiristani ja olen sittemmin tutkinut asiaa paljonkin. Vein jopa poistettuja kivensiruja kiviasiantuntijalle Heurekaan tutkittavaksi ja kvartsiahan ne!
Soittelin myös kivimurskaamoja läpi saadakseni kuulla, että Suomen maaperässä on jopa 30% kvartsia. (josta tulee kivimurskaa kalliosta louhiessa erittäin teräväreunaista!!) On otettu yhteyttä YESssiin, josko tästä saisi tutkimuskohteen ja pidetty asiaa muutenkin vireillä vuodesta 2003 saakka vaikka olenkin laumoineni joutunut monesti lähinnä kyseenalaistetuksi - "ei meillä vaan oo koskaan ollut" ja sitä rataa.
Sellainen tehtiin kuitenkin em. vuonna yhdelle koiristani ja olen sittemmin tutkinut asiaa paljonkin. Vein jopa poistettuja kivensiruja kiviasiantuntijalle Heurekaan tutkittavaksi ja kvartsiahan ne!
Soittelin myös kivimurskaamoja läpi saadakseni kuulla, että Suomen maaperässä on jopa 30% kvartsia. (josta tulee kivimurskaa kalliosta louhiessa erittäin teräväreunaista!!) On otettu yhteyttä YESssiin, josko tästä saisi tutkimuskohteen ja pidetty asiaa muutenkin vireillä vuodesta 2003 saakka vaikka olenkin laumoineni joutunut monesti lähinnä kyseenalaistetuksi - "ei meillä vaan oo koskaan ollut" ja sitä rataa.
Vuonna 2010 ultrautin yhden koiristani (15 vuotta sitten) ja sama juttu, eläinlääkäri oli aivan kummissaan ja kyseenalaisti toimenpiteen järkevyyden.
Minulla ei valitettavasti ole dokumenttia yhden koirani selkäkuvasta, vuosi on saattanut olla n. ~ 2015 (10 vuotta sitten) kun muun toimenpiteen yhteydessä "keksin" pyytää selkäkuvausta. Eläinlääkäri oli itse lentää selälleen. Taas sitä miksi ja mitä sinä sillä teet? Enkä tietenkään osannut selittää, enkä lyönyt sitä nyrkkiä pöytään enkä osannut ohjata toimenpidettäkään - yksi kuva otettiin, eikä se tietenkään riittänyt yhdessä vanhan lonkkakuvan kanssa (viralliseen) LTV-lausuntoon.
Kun kävin läpi 30 vuoden eläinlääkärikäynnit kuitteineen en ollut muistanutkaan, että olen avauttanutkin viisi koiristani.
Harmillisesti ihan kaikkia kuitteja ei selvästikään ollut tallella, mutta melkoinen määrä löytyi eri koirilta otettuja verikokeitakin. Siellä sitä on ajettu lipaasia, maksa- ja haima-arvoa yhdeltä sun toiselta ja katsottu hemoglobiineja ja mitä kaikkea ne kirjainyhdistelmät ovat kertoneetkaan. Yleensä tulokset olleet hienosti raja-arvojen sisällä, toki.
Kolme kansiollista, yhteensä liki 30.000 euron edestä ell-tutkimuksia. Muutin jopa 90-luvun markkalaskut netistä löytyvällä muuntimella euroiksi, että saatiin kaikki synkkaan.
Harmillisesti ihan kaikkia kuitteja ei selvästikään ollut tallella, mutta melkoinen määrä löytyi eri koirilta otettuja verikokeitakin. Siellä sitä on ajettu lipaasia, maksa- ja haima-arvoa yhdeltä sun toiselta ja katsottu hemoglobiineja ja mitä kaikkea ne kirjainyhdistelmät ovat kertoneetkaan. Yleensä tulokset olleet hienosti raja-arvojen sisällä, toki.
Kolme kansiollista, yhteensä liki 30.000 euron edestä ell-tutkimuksia. Muutin jopa 90-luvun markkalaskut netistä löytyvällä muuntimella euroiksi, että saatiin kaikki synkkaan.
Ihan pikaisella laskutavalla sain koirilleni (yhteensä 14 whippetiä) tehdyn yhteensä 41 virallista terveystutkimusta (silmät/sydän/selkä/lonkat).
Kovastipaljon elettyä elämää, persoonallisia koiria, paljon väistämistä lenkillä (tänään aamulla 15 koiraa!!!), maastokisoja, ratakisoja, näyttelyitä, näyttelymatkoja.
Paljon erilaisia katsantokantoja, kulloista asiain tiirailua ja tutkimista monelta kantilta, perspektiivin kasvattamista ja paljon ahdistumistakin. Vastoinkäymisiä ja onnistumisia, valitettavasti/onneksi kumpaakin. Tilanteisiin valmistautumattomuutta, paljon eläinlääkärilatinaa, asioiden selvittämistä ja opiskelua. Ja aina ei siltikään ole mennyt jakeluun!
Myös paljon luopumista ja aseettomuutta vaikeiden tilanteiden edessä.
Paljon erilaisia katsantokantoja, kulloista asiain tiirailua ja tutkimista monelta kantilta, perspektiivin kasvattamista ja paljon ahdistumistakin. Vastoinkäymisiä ja onnistumisia, valitettavasti/onneksi kumpaakin. Tilanteisiin valmistautumattomuutta, paljon eläinlääkärilatinaa, asioiden selvittämistä ja opiskelua. Ja aina ei siltikään ole mennyt jakeluun!
Myös paljon luopumista ja aseettomuutta vaikeiden tilanteiden edessä.
Me vanhat olemme varmasti osittain (ainakin) kyynistyneitä, ja kuka haahka, kuka huuhkaja tai ainakin jäärä.
Näyttäydymme enää harvakseltaan ja silloinkin energiajuomatölkki kädessä. Päällämme on 20 vuotta vanhat näyttelyvarusteet, uusiin ei ole ollut varaa enää vuosiin, sillä KAIKKI raha todellakin menee koiriin. Niillä kyllä timantit loistaa hihnassa ja pakastimesta tursuaa yhden yksilön lihapallerot. Riidellä ja väitellä ei enää jaksaisi, somen ääressä aiemmin jännittyneenä syödyt popcornitkin ovat vaihtuneet suklaarusinoihin ja AINO-jäätelöähkyyn. Tyydymme halimaan koiriamme ja valittelemme niille ääneen kireyttämme, sillä sellaiset aamut alkavat olla vähissä jolloin kykenemme hypähtämään sängystä ilman ainoatakaan kolotusta.
Emme jaksaisi oikein enää tuntea huonommuuttakaan.
Olemme osa kuitenkin soimanneet itseämme jo + 60 vuotta, emmekä enää jaksaisi. Ahdistelleet vuosikymmeniä eri eläinlääkäreitä, vaatineet näytteenottoa ja tutkimuksia, sekä kyseenalaistaneet ja opetelleet googlaamalla lukemaan diagnooseja - ja niiden verikokeiden kirjainyhdistelmiä. Paljon elettyä elämää = (yleensä) paljon virheitä. Onneksi koiramme ovat kuitenkin kaiken hyvän lisäksi anteeksiantavaisia! Myös täydellisyyden tavoittelusta on tullut arjen sietämistä. Siinä alamme vihdoin tässä iässä olla hyviä.
Näyttäydymme enää harvakseltaan ja silloinkin energiajuomatölkki kädessä. Päällämme on 20 vuotta vanhat näyttelyvarusteet, uusiin ei ole ollut varaa enää vuosiin, sillä KAIKKI raha todellakin menee koiriin. Niillä kyllä timantit loistaa hihnassa ja pakastimesta tursuaa yhden yksilön lihapallerot. Riidellä ja väitellä ei enää jaksaisi, somen ääressä aiemmin jännittyneenä syödyt popcornitkin ovat vaihtuneet suklaarusinoihin ja AINO-jäätelöähkyyn. Tyydymme halimaan koiriamme ja valittelemme niille ääneen kireyttämme, sillä sellaiset aamut alkavat olla vähissä jolloin kykenemme hypähtämään sängystä ilman ainoatakaan kolotusta.
Emme jaksaisi oikein enää tuntea huonommuuttakaan.
Olemme osa kuitenkin soimanneet itseämme jo + 60 vuotta, emmekä enää jaksaisi. Ahdistelleet vuosikymmeniä eri eläinlääkäreitä, vaatineet näytteenottoa ja tutkimuksia, sekä kyseenalaistaneet ja opetelleet googlaamalla lukemaan diagnooseja - ja niiden verikokeiden kirjainyhdistelmiä. Paljon elettyä elämää = (yleensä) paljon virheitä. Onneksi koiramme ovat kuitenkin kaiken hyvän lisäksi anteeksiantavaisia! Myös täydellisyyden tavoittelusta on tullut arjen sietämistä. Siinä alamme vihdoin tässä iässä olla hyviä.
Uusi suosikkini on muuten Celsius - Sparkling dragon fruit. Sen voimalla on tämäkin blogikirjoitus naputeltu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti