Kylläpä sitä tunteekin itsensä vanhaksi.
Aamulenkki kuitenkin teki minut hetkellisesti iloiseksi, koska meinasin kaatua mutta en sitten kaatunutkaan.
Näin kuusikymppisenä muistot vain tulvivat mieleen. Ei sille mahda mitään.
Niitä on onneksi paljon ja ne ovat pääosin kivoja ja koskettavia. Toki joukossa on aina jotain jäytävää, ja sopivassa asiayhteydessä voi muistella kaikkea lieroilua ja kieroilua. Hakea oikein pontta kulloiseenkin keskusteluun ja rypeä ja kieriä katkeruudessa ja antaa pahuuden temmeltää!
Koiraharrastus on siitä jännittävää, että kaiken somekiiltävän alla on kuin onkin usein myös pahaa mieltä, kateutta ja katkeruutta. Kun omassa keittiön kaapissa on vain kauraryynejä, ja bongaat toisen iloa ja juhlaa mutta sekä koira että kenneli on väärä (!) - niin onhan se itseltä pois. Monesti myös aiempi harrastushiljaisuus, tyytyminen, hyväksyntä - muuttuu kritiikiksi, hyökkäykseksi ja joskus jopa solvaamiseksi.
"Kunpa vanhat kuolisivat pois, niin me nuoret ottaisimme rodun haltuun".
Jotain tuon suuntaista saimme hiljan lukea somekanavista.
Rodustamme puuttuu tällä hetkellä asiallinen, kehittävä dialogi ja jos sitä onkin, sitä käydään pienissä porukoissa, keskenään. Vanhat harrastajat koetaan "johtajaideologiaa suoltaviksi, makaronilaatikkoa koirilleen syöttäviksi ja ajatusmaailmaltaan jälkeenjääneiksi fossiileiksi". Nuoret taas seuraavat nykyaikaa tiiviisti ja perehtyvät kilvan kokonaisvaltaiseen koiranpitoon johon kuuluu koiran henkinen ja fyysinen hyvinvointi, nojaten viimeisimpään tutkimustietoon ja vahvistettuun faktaan.
Kun dialogia ei ole nuorten ja vanhojen välillä, leimaudumme milloin miksikin.
Vanha on kivikautinen muinaisjäänne eikä tietenkään tajua mistään mitään. Nuori on hysteerinen ja yli-innokas ja tekemiset ja puhumiset ovat hömpötystä. Vastakkainasettelu lisääntyy ja enää on jäljellä vain kaksi vaihtoehtoa; (nuori) Tutkimusmyönteinen ja (vanha) Tutkimusvastainen. Näiden ääripäiden välissä voisi olla myös esimerkiksi Tutkimuskriittinen tai Tutkimuspohdiskeleva?
En haluaisi luovuttaa, mutta aina ei vain jaksa.
Luovana ja innokkaana itsekin (!) ideoita olisi vaikka mihin, mutta nykyinen koiraskene murhaa mielen. Ei ole mitään yhteistä hyvää, on vain vahvoja egoja ja omia agendoja. Ensisijaisestihan ihminen ajattelee aina itseään. Ja keskustelemalla vain sen oman piirin kanssa omille mielipiteille haetaan vahvistusta ja tukea. Jos joskus eksyykin oman piirin ulkopuolelle, voi hämmästyä ja kuulla kuin ohimennen kovia kärjistyksiä. Milloin mistäkin.
Tästä tullaankin siihen, että nykyisessä koiranpidossa sinulla on ikään kuin todistustaakka.
Et voi vain enää leikkiä johtajaa ja syöttää makaronilaatikkoa koirallesi. (sarkasmia) Koiranomistajana sinulla on vastuu koirasi hyvinvoinnista ja rodun pitkäaikaisena ihmisenä tekemisiäsi seurataan, ehkä myös siellä pienessä piirissä, jossa mielellään myös paheksutaan.
Saatat lukea somesta, että "ei pidä ottaa koiraa, jollei ole varaa pitää sitä". Koet huonommuutta. "Muutin koirien vuoksi Keski-Suomeen ja koirani saavat kirmata sydämensä kyllyydestä 1000 hehtaarin aidatulla pihalla päivittäin, säällä kuin säällä". Koet huonommuutta. Kuvaat koirasi selän ja lonkat ja saat viestin: "miksi et kuvannut samalla kyynäriä". Koet huonommuutta. Mikään ei koskaan oikein riitä. "Saako sun koirat juosta vaan kerran viikossa irti"? Koet huonommuutta.
Lisäksi koirasi on joko liian laiha tai lihava. Liian iso tai pieni. Kapea tai leveä. Se juoksee liian pystyssä tai "loikkii ihmeellisesti".
Eihän tästä tule mitään.
Nyt joku sanoo, että mielipiteitä mahtuu maailmaan.
Kyllä! Ja koiraporukoissa mielipiteitä riittää!
Monet meistä pyrkivät tietenkin toimimaan oikein, voimavarojen ja resurssien puitteissa, joskus osin ympäristön paineessa. Mutta kun olet todistanut yhden asian, on todistettava toinen. Ihminen uupuu. Resurssit ja voimavarat ovat aina jostain pois. Ja aina niitä ei ole. Eikä armoton ilmapiiri, jossa on vain vähän tilaa eriäville ajatuksille ja mielipiteille, kannusta tekemään, toimimaan, harrastamaan.
Olen antanut koirilleni elämästäni 40 vuotta.
Olen siis vanha ja mieleni palaa usein "vanhaan hyvään aikaan". Vanhat ihmiset hokivat nuoruudessani: "ennen oli kaikki paremmin". Luonnollisesti aika kultaa muistot ja meidän tulisi koiriemme tavoin "elää tässä ja nyt". Mutta emme me roiku ja elä menneessä. Me vain muistelemme ja käsittelemme mennyttä ja peilaamme sitä nykypäivään. Saatamme myös verrata mennyttä nykytietämykseen, ja poimimme menneestä jotain, jonka yhdistämme nykyaikaan. Eivät ne välttämättä sulje toisiaan pois, vaan mennyt voi tukea nykyistä ja päinvastoin.
Jos jotain haluaisin sanoa nuorille, niin sen, että eläkää rohkeasti. Nähkää metsä puilta ja menkää tulta päin.
Mietin, miten sitä dialogia saisi aikaiseksi ja harrastusilmapiiriä parantaa.
Ainaisen haukkumisen ja kritiikin sijaan voisimme vaihteeksi kehua jonkun/useamman harrastuskaverin. Tiedän, että monella on nyt vaikeaa. Valon vähyys ja väsymys on ottanut meistä monesta vallan. Viiden koiran pukeminen ja riisuminen kolmesti päivässä on jo itsessään työlästä. Sitkeästi vedän, sisulla. Tiedän, että moni meistä vetää. Ja taistelee taloudellisten huolien, riittämättömyyden tunteen ja syyllisyyden tunteiden kanssa. Pitäisi olla parempi, vahvempi, osaavampi, jaksavampi.
Essi - et ole enää mukana harrastusrintamalla, mutta saan sinulta usein tuossa tuokiossa pyytämääni dataa, käden käänteessä, pyyteettä ja vielä sydänstikkerein.
844 selkäkuvattua whippetiä
LTV0 46,6%
LTV1 41,4%
LTV2 4%
LTV3 3,4%
LTV4 4,6%
Taru - taitavista taitavin timantti AD, Suomen paras eräopas ja Baltian ja Englannin tuntija.
Antti - auttoi meidät alkuun Mauin kanssa radalle. Aina aikaa auttaa. Korvaamaton, VANHA tuki ja turva monessa muussakin asiassa. Tallentanut koirieni huikeimmat kuvamuistot.
Pirjo - VANHA ja viisas, asioihin paneutuva, tarjoaa aina monia näkökulmia, sisukas ja tarkkasilmäinen.
Jatkakaa. Kehukaa, kannustakaa, tukekaa.
Olkaa auki ja avoimia, enemmän koirienne kaltaisia. Olet sitten nuori tai vanha, olet aina arvokas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti