Vikalähtöistä epäkohtien elämää.

Tämä otsikko pätkähti päähäni eräänä aamuna lenkkeillessäni Klaukkalassa.

Nythän kuherruskuukausi muuton jälkeen on ohi ja olen joutunut sopeutumaan uuden ympäristön lisäksi polven juilimiseen sekä lenkkeilyyn selkätuen kanssa. En haluaisi valittaa, mutta.

Ikä tuo vääjäämättä tullessaan yhtä ja toista.
Maailma muuttuu, me sen mukana. Jokainen kohtaaminen, koira, suunnanmuutos, tilanne, työpaikka, johtaja, työtehtävä - muuttaa meitä. Ja hyvä niin! Ihmisestä on onneksi moneen, sopeutumaan ja kyseenalaistamaan. En olisi ihan äkkiä tullut ajatelleeksi, että muutos tuo mukanaan aina myös jotain mitä et tullut ajatelleeksi muutoksen halussasi. Kuten nyt vaikka muutonjälkeisen polven tilttaamisen ja heti perään selän hermopinteen, joka kyykäytti lenkkeilystä aiemmin täysin siemauksin nauttineen Anitan kyseenalaistamaan koko "riemun".

Olen paljon pohtinut viimeaikoina sitä, miten me haluamme koiriltamme ja suunnitelluilta yhdistelmiltä aina "jotain".
Kauneutta, terveyttä, elinvoimaisuutta, iloa. 
Lueskelin vanhoja muistiinpanojani Kirsi Sainion luennolta ja tunsin itseni kovin pieneksi ja nöyräksi katsoessani numeroita: koiralla on 19.300 geeniä. (Ihmisellä 20.000) Koiralla on 2,5 miljardia emäsparia perimässään ja 274 877 906 944 mahdollista yhdistelmää sukusoluissaan. Ja kun 14 elämäni whippetiä eivät ole nekään vielä valaisseet rotua minulle täydellisesti!! Voin yhtäältä sanoa tuntevani rodun ja toisaalta tunnenko sittenkään, kun jokainen yksilö on omanlaisensa!

Onko meillä kuinka realistista ladata toiveita koiriimme?
Hiljattain eräällä koiralla todettiin erittäin harvinainen "ilmentymä" samalla kun omalla koirallani todettiin verrattain harvinainen ilmentymä. Menin takaumiin ja muistelin menneitä haplotutkimuksia rodussamme, kävin ajatuksissani seitsemän vuoden takana kohtaamassa LTV-tunnelmat ja pelot. Muistelin kokokritiikkejä, ylikulmautuneita takaosia, voimattomia takaliikkeitä ja liian vahvoja kalloja. Sinisiä silmiä, yläpurentoja, heikkoja alaleukoja ja pystyjä olkavarsia.
Vastaako kulloinenkin koiramme koskaan täysin odotuksiimme? Edes osittain? Mutta jos emme odota mitään, olemme avoimin mielin ja emme yritäkään laittaa koiraa ennakko-odotuksien luomiin kehyksiin? Antaisimmeko silloin koirallemme paremmin mahdollisuuden täyttää odotuksiamme edes osittain?

Lataammeko me koiriimme yltiöpäisiä odotuksia?

Onko koiran täytettävä - ne kaikki? Mitä jollei se kykenekään täyttämään niitä? Voiko koira olla "suurimmalta osin" ok ja vain pieneltä osin pielessä? Saako koira olla joltain osin heikko ja vääränlainen? Jos se on ruma, niin pitääkö sillä olla HUIPPUluonne tai jos se on äärettömän kaunis, saako se olla luonteeltaan vähän kökkö? Edes joltain osin? Luonnettahan voi pilkkoa loputtomiin. Iloinen, säyseä, varma. Vastaanottavainen, pidättyväinen, itsenäinen. Luoksepäästävä, ääniherkkä, roturasisti. Loputtomiin.

Osahan meistä arvioi koiriaan hyvinkin kriittisesti.
Yksi pieni kohta, olkoon se vaikka "liian lyhyt kuono-osa" estää antamasta koiraa jalostukseen. LTV1 tulos yhdistettynä toiseen ykköseen on toiselle nounou. Liian "kilttiä" ei voi yhdistää toiseen kilttiin. B-lonkat estävät kolmannelle jalostuskäytön toisen B-lonkkaisen kanssa. Sukutauluihin perehtynyt löytää isänisänisänisän takaa cushingin ja emänemänemänisänemänemänisän takana on yksi remmiräyhä. Ei jalostukseen. 
Kriittisyydessä ei ole tietenkään mitään pahaa, mutta en voi välttyä kyseenalaistamasta sitä, että sopiiko kriittisyys eläinjalostukseen silloin, kun se vedetään "heikon alaleuan" takia punaiselle? Tai jos koira on vaikkapa haukkuherkkä, ja sen muut ominaisuudet näyttäisivät vihreää - niin yksi ominaisuus kumoaisi alleen 7 muuta?

Upea syyskuva Chef's Choice Blackjack - kuva Jessica Lukkarila

Osa ottaa rennommin?
Voimmeko me laittaa heitäkään tikun nokkaan? Jos me itse ajattelemme vikalähtöisesti ja jalostuskyselyn tullessa vastaamme lähinnä ranskalaisin viivoin:
- jälkeläisissä on 5 kivesvikaista
- koirani syö kakkaa
- nartun on oltava mustapigmenttinen
- koirani on radalla hidas
sensijaan että olisimme sukutaulullisesti ja sukusiitoskertoimellisesti avoimia ja näkisimme VAIN koiriemme hyvät puolet? Koska onhan niitäkin?

Viimeaikoina vianetsintä- ja vikalöydöksiin jumiin jääminen tuntuu määrittävän monia koiria.
Rodussamme on sangen korkea tutkimuslähtöisyys. Mitä pidän pelkästään hyvänä. Silti useita vuosia ovat kasvattajat tuskailleet sen tosiasian kanssa, että "miten suhtautua tutkimustuloksiin". Jos jollain koiralla lonkkatulos on C, pitääkö siitä mennä välittömään shokkiin vai vain jalkapuuhun kuudeksi vuodeksi, jos sellaista aikoo käyttää?
Miten suhtautua sydämen osalta B-tulokseen? Tämä asia tuli itselleni tutuksi, kun koirallani todettiin MVD-avoin tulos sen ollessa 9-vuotias. Olin mennä välittömään kauhutunnelmaan kunnes ultraaja rauhoitti minua: "ei tarvetta uusintaultraan, voi antaa jalostukseen hyvillä mielin. Muutos on hyvin pieni ja "hyvä" tämän ikäiselle." Onpa laumassani LTV2-koirakin, jolle ennustettiin "vaivoja noin 6-vuotiaana". Nohh, onneksi niitä ei vielä ole tullut ja koira täyttää tammikuussa 8. Olen onneksi valaistunut siltä osin, että "selässä on/voi olla paljon muutakin kuin lanneristinikaman liitos". 

Jokainen lausunto, tutkimustulos, vie usein tutustumaan kulloiseenkin vikaan ja koirassa havaittuun epäkohtaan. Kuitenkin hyvät ominaisuudet ansaitsisivat myös huomiota!
Google tarjoaa hyvällä tuurilla "selityksiä", vertaistarinoita ja perspektiiviä. Sikäli hyvä, sillä yleensä jokin A:sta ja 0:sta poikkeava tulos kyykäyttää monesti omistajan epätoivoon. Ikäänkuin B olisi kirjaimena ratkaisevasti huonompi ja C kuolemantuomio. Määrittäen tietenkin koko koiran. Silmät, sydämen, juoksuominaisuudet, luonteen, tasapainon, menestyksen. 

Kuitenkin koirillamme todetaan aina silloin tällöin asioita, muutoksia, käyrältä poikkeamia - joille ei eläinlääkärikään - saati geenitieteilijä - löydä selitystä tai ymmärrettävää periytymiskaaviota.
Olemme siksi elämän edessä usein neuvottomia, ja sen kuuluukin mennä niin. Luonto antaa ja luonto ottaa. Joskus tuntuu, että tekisi mieli sanoa, että älä yritä(kään) kahlehtia sellaista, jota ei voi kahlehtia. Ota vastaan se, mitä luonto antaa ja ole avoin kauneudelle, herkkyydelle ja persoonallisuudelle - huikeita asioita ja ominaisuuksia kaikki tyynni, mitä koiramme meille tarjoavat!