Muuttuuko rotu vai sen ihmiset?

Voi olla, että molemmat.
Tässä iän karttuessa alkaa vanhemmalle väelle tyypillinen muisteleminen. "Ennen kaikki oli paremmin" - ja "Ei ennen vanhaan vaan tommosta".
Näin se menee, nuoriso. 

Nuorena kuuluu olla ehdoton ja mustavalkoinenkin ja paukutella rajoja.
Vanhemmat ihmiset ovat usein last season ja ajatuksiltaan jääkautisia. Nuorison kuuluu olla aallonharjalla ja seurata alati muuttuvia trendejä. 

Koiramaailmassakin trendit muuttuvat ja näkyvät.
Mm. totisuuden tilalle on tullut hauskuutusta. Koirille heitellään aina sopivissa väleissä palloa, niitä halitaan ja hyppyytetään. Riemuisuutta pyritään tuomaan muuten tylsään arkeen ja joskus junnaaviin koiranäyttelypäiviin. Arkeen ujutetaan uintia, peltospiidausta ja metsäilyä - koska kuka nyt enää marssii maanantaista sunnuntaihin samaa raittia koiransa kanssa? 

Joskus näin tehtiin.
Oli asuinalueita, joissa reittivaihtoehtoja oli tasan kolme. Jos vaihtelua halusi, niin kolmesta tuli kuusi, kun vähän oikoi ja oikein luovaksi ryhtyi. 
Silloin, kun minä imeydyin koiraharrasteisiin oikein tosissani, moni asia oli toisin kuin nyt. Eikä pelkästään lenkkeily. 

Minusta ~ 30 vuotta sitten ei oltu niin huolissaan kaikesta kuin nyt.

Koirilla oli silloin - kuten nytkin - erilaisia sairauksia ja vaivoja ja niiden katsottiin kuuluvan elämään. Toki vuosikymmeniä sitten käytiin myös eläinlääkärissä, hierojalla ja fysioterapeutilla. Kuka antoi jotain mikstuuraa, kuka laseria ja linimenttiä. Mutta eipä nuo toimenpiteet olleet tuolloin uutisoinnin arvoisia. Tänä päivänä allekirjoittanutkin somettaa peltoilut, metsäilyt ja punkkipannat. Ettäs tiedätte ja tehkää perässä. Näin nuorten parissa purjehtivana nimenomaan, katsotaan miten teillä sujuu kuusikymppisenä lauman kanssa keekoilu. 

Ja kyllähän se kateus iskee näillä kilometreillä.
Nuoret ovat notkeita ja kauniita. Käyvät useissa erilaisissa treeneissä, väsymättä. Ilman magnesiumia. Kehässä askel nousee ja koirat pääsevät parhaalla mahdollisella tavalla esiin. Mutta jos iskee kateus, iskee kyynisyyskin. Vaikka sitä yrittää estää.
Kuuluuko se hemmetin kyynisyys ikään? Siltä vaikuttaa. Ei jaksa enää vaivautua, ei uhriutua ei mennä mukaan kaiken maailman kotkotuksiin ja vääntöihin - ja niitähän koiramaailmassa riittää.

Olen täällä blogissa pohtinut ties mitkä harrastuskulmat ja yksihän oli "tunteet".
Niitä riittää koiraharrasteissa. Tuomari on puusilmä ellei peräti sokea ja painotukset ovat aina väärät. Jos niitä nyt edes on. Oma rakas koira vie meidät voimakkaisiin tunne-elämyksiin ja koitoksiin. Olepa siinä sitten huihai-henkisenä, kun esim. 50,9 cm virallisesti mitattu koirasi mitataan kehässä 54-senttiseksi. Vain jotain mainitakseni. 

Puhumattakaan juoksuharrasteista.
Ilmoitapa tykkisi juoksemaan maastokinkereissä havaitaksesi, että pariksi osuu joku SM-MM-EM- ykkönen, joka on jo maalissa kun oma koirasi on vielä telineissä. Kysyessäsi tuomarilta pisteistä palautetta, saat kuulla jonkin täysin kryptisen selityksen siitä miten "koirasi ei ottanut sitä kulmaa oikein". 

Näillä kilometreillä sitä haluaisi tuoda sitä omaa perspektiiviä nuorten kauhujen keskelle.
Maailma ei lopu. Tai toki se joskus loppuu, mutta ei tässä lähiviikkoina kuitenkaan. Elämä jatkuu. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa - ja mitä näitä kliseitä nyt onkaan. 

Rotu on ja pysyy. Whippet on whippet.
Vastailin tänään 22-sivuiseen rotukyselyyn koskien rotumme käyttäytymistä. Whippetin kuuluu olla avoin ja reipas, utelias ja mukautuva. Mutta näin 14:sta whippetin jälkeen sanoisin, että NYANSSEISSA löytyy. Olkoon isä- ja äitikoira vaikka kuinka reippaita, käsiisi/-ni voi osua koira, joka onkin epäluuloinen. Tai olkoon äiti ja isi pidättyväisiä, niin AVOT käsissäsi on KOKO maailmaa rakastava pomppulinnahenkinen koira. Kun ne geenit tekee mitä lystää, näin se vain on. Vaikka kuinka kiikutat pentuasi ostoskeskuksissa ja metrotunneleissa, niin jos se on sitä mieltä, että "epäilyttää", niin sitten epäilyttää. Joskus on sanottu, että "reipas emäntä, reipas koira", mutta eihän se taas niinkään mene. Mörökölligeeni voi olla tiukassa.

Kaikki kääntyy kuitenkin usein hyväksi.

Tämän lauseen haluaisin jättää perinnöksi teille nuoret. Mustien hetkien jälkeen on onneksi usein luvassa valoa ja mahdolliset epäilykset rotuvalinnan suhteen kristalloituvat. Toki omalla kohdallani ensimmäiseksi whippetiksi osui "ihmisen mieli", jota en sittemmin samassa mittakaavassa ole muissa whippetyksilöissäni tavannut. Kuitenkin whippetin sielu on äärimmäisen kaunis ja joillain yksilöillä se on hieman piilossa ja peittyy joskus villeyden alle, mutta siellä se on. Tullakseen joku päivä esiin!

Minusta whippet ei muutu.
Vaikka olen vuosien varrella nähnyt erilaisia trendejä jo useamman. Olen mm. omistanut useamman ponin! Hei ihan totta, minulla on ollut 54,8 cm ja 55,5 cm kokoiset poniinit, ja olivat muuten mahtavat koirat. SIITÄKIN huolimatta, että Viri oli ääniarka - se oli äärimmäisen sielukas ja ihana koira! Ei koskaan mitään niin pahaa, etteikö paljonkin hyvää! Virin poika, Luxi, taas oli kaikin tavoin upea ja äärimmäisen helppo ja luotettava laumakoira. Ikävöin näitä molempia koiria siinä määrin, että välillä Capri on Luxi ja Maui on Viri. 

Jossain kohtaa Suomessa keksittiin alkaa tutkia haplotyyppejä.
Niitä tutkimuksia sitten muutamat - minäkin - maksoin omista koiristani erikseen. Pelkkien vapaaehtoisten silmä- ja sydänkuunteluiden jälkeen on tultu pitkä tie tähän päivään, jolloin kuulemani mukaan pennunostajat ovat jo kovin valveutuneita ja kysyvät terveystutkimusten perään. Johan eräs kasvattaja vitsaili muutamia vuosia sitten, kun rodusta kiinnostunut oli kysynyt "mitä tämän rodun kanssa voi harrastaa"?
- No, rata- ja maastojuoksua, agilityä, näyttelyitä ja terveystutkimuksia.

Älkää kuitenkaan menkö halpaan.
Ettäkö 0+0 ja A+A olisi avain onneen. Kun ei se ole. Ihaninta koirissa onkin juuri se, että ne ovat KAIKEN summa. Äidin, isän, numeroiden, kirjainten, ympäristön, suvun. Ja geeniloton. Tämä kaikki lyödään syliisi usein 8-viikkoisena pyöriäisenä ja voin vannoa, että "kaiken selville saamiseen" menee keskimäärin noin 3 vuotta!

Aika ja elämä menee eteenpäin.
Koittakaa säilyttää tietty naiivius ja se "syy" miksi hakeuduitte rotuun. Älkää antako periksi. Vaikka ikää tuleekin, niin rodun imu pysyy. Sen tulee pysyä. Yksilöt vaihtuvat - mitä kauemmin olet rodussa, niin niitähän riittää. Ole jokaiselle avoin, anna mahdollisuus. Toiset ovat enemmän lapasia, toiset täpäkämpiä. Jokaisessa on se whippetin ydin, joka saa meidät kerta toisensa jälkeen ottamaan uuden yksilön. 

Rakkaus rotuun siis pysyy, vaikka yksilöt ehkä muuttuvatkin.
Mutta hei, se jästipää voikin olla muutaman vuoden kuluttua itse suloisuus. Ja päinvastoin. Onhan nämä nyt melkoisia virtuooseja ja tekevät meistä omistajista sellaisia myös.

En tiedä, onko rodussamme niinkään "luonnejalostusta", mutta sille lienee tässä ajassa tilaus?
Toki trendit suosivat nyt myös vanhempia rodun yksilöitä (uroksista puhuttaessa) mikä on mielenkiintoinen suuntaus sekin. Itse omistan 11,5-vuotiaan rodun veteraanin, joka on KOVIN erilainen luonteeltaan sitten nuoruusvuosien. Junnuna haukuttiin rotvalliin linnut - ja mahdolliset oksien kahinat - pystyyn ja nyt ollaan niin seesteistä papparaista, että. 
Omistan myös Samui-nimisen kohta 6-vuotiaan whippetin, joka omaa lupsakkuudessaan vertaansa vailla olevan luonteen. Ja haukkui Petotestissä® sitten myös karhun pystyyn siinä määrin, että kehotettiin liittymään paikalliseen karhunmetsästysyhdistykseen. Ja kyseessä on myös koira, joka ei väläytellyt mitään huippumaasto-ominaisuuksia - paitsi omistajan silmissä. 

Antakaa aikaa, luovikaa, ymmärtäkää ja silittäkää myötäkarvaan.

Nauttikaa yhteisestä ajastanne tässä ja nyt koska aika juoksee. Olkaa kiitollisia ja sopivassa määrin kateellisia ja katkeria. Ruokkikaa pitkämielisyyttä ja avoimuutta itsessänne ja ottakaa vastaan. 

Rotu ei mielestäni muutu - mutta ajoittain sen ihmiset kireytyvät.
Löysätkää vähän - kaikki on siten lupsakampaa.

kuvat oma kännykkä/kamera ja Jaana Jyläntö

Ikimuistoinen syntymäpäivä.

On tullut vietettyä useampikin syntymäpäivä kerhomme, Whippet-Harrastajat ry:n, erkkareissa.
Niin tänäänkin.
On tullut menestystä ja ei ole tullut menestystä - mutta ilmapiiri on mielestäni AINA ollut aurinkoinen ja ystäviä, tuttuja, kavereita - on ollut mukava nähdä.
Koiramme tuovat meitä yhteen ja yhdessä olemme voineet kokea menestykset, menetykset, sijoitukset, sijoituksetta jättämiset ja puida tuomariemme mieltymykset ja painotukset. 

Tänään (taas) erityismaininta rodun ihmisillemme siitä, että kun vain KYSYT saat vastauksen.
Rodussamme ei ole mitään salaista, piilotettua eikä väitetysti salattua, vaan kysymällä asiat selviävät. Voidaan keskustella ripulit, mahdolliset imeytymishäiriöt, kuka on ahne, kuka nirso, kuka haukkuu lumikolat, kuka puolustaa omaa telttaa. Kenellä lanne jumittaa ja kuka tykkää keventää vasenta takajalkaa. Kenellä on ollut implantti, kenellä testosteronit (yhä) jylläävät. Kuka ei tykkää olla häkissä, kuka pötköttää siellä kuin kotonaan. Kenen ovelle PETA tulee, kun (vesi)suihkepullot suhisevat tarvittaessa. 
Rotumme luonnekirjo on huikea ja se se vasta rikkaus onkin! On verkkaista lapasta ja täpäkkää tömistelijää ja kaikkea siltä väliltä. 

Siispä kysy, kysy ja kysy.
Ja ole kuulolla. Kukaan ei ymmärtääkseni ainakaan tietoisesti salaa yhtään mitään, joten hankkiudu vähintäänkin kehän laidalle tai googlaa itsesi Koiranettiin tai TWA:n syövereihin. Blogit ja 1geet ovat nykyään myös sangen informatiivisia - ja monet meistä myös skannaavat koiriensa sydänlausuntoja, joten niitäkin on helppo lähettää sähköpostin liitteinä. Ihan kysyttäessä tai kysymättäkin. 

Aikamoista.
Vuodet vierivät ja polvet paukkuvat. Sain tänään itkeä tihuuttaa, kun whippetihmiset muistivat minua - ja koiriani - lahjakortein. Olen jo varannut itselleni Kalevalaisen jäsenkorjauksen!!!!! En kestä, miten ihania ootte.

Liikutun ihanuudesta.
Siitä miten tunnen kuuluvani rotuun ja olette olleet salaa KUULOLLA, että laitetaanpas sen Sandqvistin polvi vertymään. Olin oikeasti vielä huhtikuussa tosi huolissani, kun onnuin muuton jälkeen useamman viikon - no, sainhan käydä Klaukkalan terkkarissa SALSKEAN hoitsun puheilla, riisua housut ja ulista turvonneen polveni kanssa. Voi veikkonen, sanoi Salskea TerkkariSimo ja tuumi, että "wau hienoa, että sulla on ne koirat. Liike on lääke. Anna mennä vaan lenkkeillen!"
Hitaasti mutta varmasti taannoiset ontuvat 2-3 km päivälenkit ovat nyt kesäkuussa jo parhaimmillaan liki yhdeksää kilometriä!

Whippethän vie meidät mennessään.
Kehien äärelle, radalle, maastoon. Uimahalliin, metsään ja lenkkipoluille. Ystävien pariin, Messengeriin ja Facebookkiin. 

Ibizan kanssa ajellessani uimahallista kotiinpäin tulin pohtineeksi kuinka jokainen koiristani on perehdyttänyt minut JOHONKIN.
Vain muutamia mainitakseni:

Lelusta olisi ollut sirkuskoiraksi. Se olisi tullut kiinnittää sirkukseen. Jaki, joka imaisi minut rotuun, ansaitsisi oman koirapatsaan. Perehdytti minut whippetin sielunmaailmaan 100-0. Maui vetäisi minut ratamaailmaan ja sain kokea sen kautta intensiiviset kisavuodet. Samui on luonteeltaan täysi kymppi ja en aina ihan käsitä sen avoimuutta ja täyspäisyyttä kaiken suhteen. Kaikki käy ja avoimella sylillä. Tai no, päälle ei saa tallata. Ja nyt minulla on herkkäpoikakaunis Capri, jonka halaukset ovat maailman lempeimpiä. Miten syleilevää lempeyttä voikaan whippet tarjota - otathan vastaan!
Sitten tuli pyörremyrsky Ibiza, kaunis, lempeä, kainaloishalikoira, joka hälytyshaukkuu. Ja ui. Miten voikaan koira ensimmäisellä uintikerrallaan ottaa hallin haltuun ja tuoda kaikki kaverinkin uimapatukat maihin. Jonottaa nonstop rampilla kärsimättömänä ja kroolaa uittajan sydämeen!

Tämä.

Jokainen koiramme TARJOAA jotain, meidän tulisi vain olla kuulolla ja ottaa vastaan, oivaltaa ja tarjota kulloisellekin koirallemme sopivaa aktiviteettia sillä sitähän ne (myös) kaipaavat. Mielenmyötäistä tekemistä ja askaretta, ja koska taipumuksissa ja nokkeluuksissa on eroja, niin meidän pitäisi vain olla tuntosarvet pystyssä. Haluaako Rolle uida vai ajaa muovirengasta. Entäpä Palle juosta peltoympyrää vai ylittää A-esteitä ja haukkua Petotesteissä© karhua?

Samuin avoimuus, rohkeus, itsenäisyys, hälläväliä-asenne - kaikki - tekee tästä koirasta kyllä vaikean peitota monella luonteen saralla. Karhutestistä täydet pojot ja sydämen DCM-avoin tuloskin kääntyi vuodessa "OHO, tämähän on parantunut, selkeä A nyt" -tulokseksi. 

Lopultahan meitä ohjaa ja vie (ankea) arki - (värikkäiden) koiriemme lisäksi.

Ja onneksi koiramme ovat tyytyväisiä arjen tarjoamiin haasteisiin kuten lenkkioraviin ja -peuroihin. Vain muutamia obstacleja mainitakseni. 

Ihan lopuksi haluan vain kiittää.
Teitä kaikkia: Taru, Jaana, Piia, Raisa, Heli, Päivi, Jaana, Marina, Jenni, Maria, Ulla,  Kari, Katariina, Antti, Liisa, Ville, Sanna, Pippe, Jaana, Leila, Jarmo, Kirsi, Minna, Riikka, Annina, Anne, Pirjo, Wanda, Minna, Sinikka, Kai, Sanna, Anne, Tuomo, Johanna, Sari, Jenna, Tarja, Janne, Terhi, Harri, Heli, Jaana, Anu, Anni, Suvi, Essi, Virpi, Jaana, Sanna, Mari, Anne, Suvi, Pia, Kirsi, Mia, Janita, Anne, Henna, Kirsi, Salla, Sirpa, Sari, Meri, Minttu, Soile, Riina, Tiina, Tuija, Sanna, Kati, Kati, Annika, Nilla.

Sekä tietysti myös:

Päivän pojat Bali, Maui, Capri ja Ibiza. Ja kotiin jätetty Samui, joka ei kuulemma ollut moksiskaan sinkkupäivästään.

Unohtamatta kaikkia menneitä koiriani, jotka ovat tehneet minusta sen, mitä olen nyt.

Ja hei. Unohtamatta väsymätöntä roudari-handleri Emmiä ja metsäopas-handleri-korun korjaaja Tarua!  

Tämähän hipoo täydellisyyttä.
Kunnes sitten taas kiroilen, kun vedän liikennevaloissa ruohoa koirani takamuksesta ja pyyhin Mauin pissasuihkua Ibizan kyljestä. Tungen kakkapussia täpötäyteen roskikseen ja lasken verkkaisella aamulenkillä kukonlaulun aikaan meitä ohittavia valkoisia Tesloja. Jos totta puhutaan, niin kotona yksin käkkiessäni en kokisi tätäkään vähää. 

60 vuotta - joista 34 whippetien parissa. 

Liike on lääke - ja whippet personal trainer. Monien muiden ominaisuuksiensa lisäksi. 

Arki tekee rodun.

Koiramaailmalla on monet kasvot. 
En ole aivan varma "kuka keksi koiranäyttelyt" mutta Wikipedia sanoo mm. Suomessa järjestetyn ensimmäisen koiranäyttelyn 1891. Suomen Kennelliitto perustettiin 1889. FCI on hyväksynyt 360 koirarotua. Joukkoon mahtuu siis suuri kirjo eri käyttötarkoituksiin jalostettuja koiria, toki myös suuri seurakoiraryhmä. 
Ja intoa, kilpailuhenkisyyttä, fanaattisuutta.

Mm. YLEn sivuilla julkaistussa jutussa toimittaja Eeva Pentikäinen kirjoittaa:
"Koiranäyttelyiden tarkoitus ei ole muuttunut niiden alkuajoista. Näyttelyitä pidetään koirien jalostus- ja kasvatustyötä varten".
Suomessa pidetyssä ensimmäisessä näyttelyssä oli 157 koiraa. 
Koira on kulkenut ihmisen matkassa jo esihistoriasta alkaen. Suomeen koirat tulivat yhtä aikaa ihmisten kanssa n. 10 000 vuotta sitten. 

Kriittisyys koiranäyttelyitä ja eri harrasteita kohtaan on noussut.
Mm. Kennelliitto polkaisi vuonna 2024 käyntiin koirien hyvinvointityöryhmän. Työryhmän tehtävänä on työskennellä koirien kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi. 
Silloin tällöin sosiaalisessa mediassa kohtaa äärimmäisen kärjistettyjä esimerkkejä kommentteineen koirista, roduista ja eri harrasteista. Mm. terveysnäkökulmat nostetaan tikun nokkaan ja vähänkin herkkä lukija tuntee syyllisyyttä lukiessaan kärkeviä kommentteja. 

Ihmisillä on tapana omistautua harrastuksilleen.

Koirat kymmenine eri harrastusvaihtoehtoineen vievät mennessään ja ennen kuin huomaakaan on kaikki vuokranmaksun, sähkölaskun ja puhelin- & nettiliittymämaksun jälkeinen "varallisuus" käytetty koiriin. Ja koirienpidosta on tullut eräänlainen "kunniatehtävä", josta selviää kunnialla vain omistaja, joka _todella omistautuu koirilleen_ näkyvästi ja kuuluvasti. 
Pelkkä harrastaminen ei tietenkään riitä, vaan kaikenlainen kehonhuolto, hampaiden vuosittainen kiillotus ja säännöllinen verikokeiden tarkastelu vasta tuo kirkkaimman kruunun.

Hämmästyksekseni luin nyt sosiaalisesta mediasta, että "whippetkasvattajat pimittävät tietoa". Minulla on täysin päinvastainen kokemus.

Joskus voi joku informaatio jäädä matkalle, mutta on kuitenkin kysyttäessä saatavilla. Koiranet palvelee minusta hienosti ja TWA samoin. TWAssa toki joutuu joskus hieman painimaan, että sinne saa kulloisenkin englanninkielisen diagnoosin tungettua oikeaan sarakkeeseen.
Ja aina ei mene maaliin. Olisin mm. jättänyt sinne Samuin DCM-avoin diagnoosin, mutta en löytänyt mitään tapaa lisätä nyt puhdasta tulosta ja jättää vanhaa. Sain kyllä jälkeenpäin kuulla, että olisin voinut jättää em. tiedon infolaatikkoon, mutta toisaalta minulla on ollut tapana uroksiani jalostukseen kysyttäessä ensin listata vastausmeiliin ranskalaisin viivoin "kaikki negatiivinen". 
Tiedä sitten, mitä pimittämisellä tarkoitetaan. Tässä juuri kävi eräs kasvattaja kylässä ja käytiin läpi urokseni kakan koostumus ja hammaskiviasiatkin....

Itse olen pitänyt tärkeänä listata mm. kitalakihalkiot ja kuolleet pennut omilta uroksiltani, mutta tämä tieto löytyy omasta 1g-kuvakansiostani kulloisenkin uroksen pentueen alta - ja on ilmeisesti vaikeasti löydettävissä. Yhtäkaikki, tietoa ON. Sitä on, sitä annetaan - kysy. 

Kirjoitin vuonna 2013 että "Onko rotu yhtä kuin sen sairas yksilö vai terve yksilö"?

Nyt haluaisin sanoa, että "Arki tekee rodun". 
Joku joskus oivasti toikin esiin sen, että sosiaalisessa mediassa useinkin näyttäytyy se "paraatipuoli". Voitot, menestys, treenaaminen, vuorikiipeily, hieronta, terveystulosten kartuttaminen - kaikki, mistä vain saa kuvan ja postauksen aikaiseksi!
Harvoin "sohvalla makuukuva" saa niin paljon tykkäyksiä aikaiseksi kuin osteopaatin näyttävä takajalan kiskominen ääriasentoon. Tai kesämökin laiturilla kyljellään köllöttävä koira kuin lajitoveri, joka "väsymättömästi kiipeää vuorelle omistajansa kanssa". 

Onhan tämä nyt tylsää ja hohdokkuutta on turha hakea kun heräämme aamulla 06.30 ja lähdemme 07.00 lenkille. Moneen kertaan koluttuihin maisemiin. Kolmesti päivässä.
Mutta aina voimme ottaa lenkkikuvan grilliltä, leipomosta tai kukkeasta syreenipuskasta ja keulia sillä, että "olipa hohdokasta tänään, kun taas käytiin poikien kanssa ostamassa karjalanpiirakka."
Uskoisin, että koiramme ovat JOKA päivä tyytyväisiä arkeen. Ja sen pieniin valonpilkahduksiin. Keskiviikkona Capri ja Ibiza pääsivät uimahalliin ja tänään Maui, Samui ja Capri metsälammelle. Capri jonottaa peruutuspaikkaa lihasvatkaukseen, Bali puolestaan pääsee aika ajoin anturoineen kiven kaivuuseen. Kynsiä leikataan ja viilataan, takalistosta vedetään ruohoa. Joskus päivän kruunaa dentastiks, joskus pidempi lenkki. Uskon vakaasti koirien olevan tyytyväisiä siihen, mitä ON. Mitä kulloinkin tapahtuu ja yhdessä tehdään. On se sitten hieronta, maastotreeni tai näyttelypäivä. 

Arki ja yhdessä tekeminen on kuin onkin sitä, miksi päädyin whippetiin.
Rodun kauneus ja vetovoima on monen tekijän summa. Siihen kuuluu joskus vaikeita aikoja, luopumista, raskaita päätöksiä. Mutta siihen kuuluu myös paljon yhdessä elettyä ja koettua, anteliasta arkea. 

Arki on minusta kaunista kun sen saa viettää kauniin rodun ja sen kauniiden yksilöiden kanssa. Haluaisin nimenomaan loppuelämäni ajan keskittyä hyvään ja positiiviseen. Kaikkeen, mitä rotumme tarjoaa. Tänään se oli paljon uintia ja hyttysten puremia!
Sanoisin vielä koirani avanneen minut elämälle. Meillä ihmisillä on leveä tie kuljettavana koiriemme oppien mukaan. Ota vastaan, anna ja jaa. Elä tässä ja nyt. Voit myös aina pissiä sen päälle.

Jos olet masentunut, elät menneisyydessä.
Jos olet tuskastunut, elät tulevaisuudessa.
Jos olet levollinen, elät tässä hetkessä.
Lao Tzu