Olenko käyttänyt jo kaikki otsikot?

Kuten sussiunakkoon, kun on vauhtia ja vauhtia piisaa ja onpas vauhtia ja kylläpäs taas mennä huristettiin?

Täytyy kyllä sanoa, että vauhdikkuuden pyörteissä mennään, aina vaan. Mikä toki on ihanaa ja jollei olisi ylämäkiä, niin ei tarvitsisi hetkeksikään välillä edes pysähtyä. Olenko kertonut, että Hakunilassa on paljon ylämäkiä? Otapa viisi whippetiä matkaan, ja vedä niitä perässäsi ylämäet. Sillä jollen ole kertonut, niin ne vetävät alamäkeen ja ylämäkeen tullessa NIITÄ saa vetää. Lisäksi kolme on vasemmassa rotvallissa, kaksi oikeassa. Muistutan vesitasoa, kun yritän tasapainotella niiden välissä.

Kävimme Luigessa.

Yrittämässä Caprille Viron valioivaa serttiä elokuun puolivälin huitteissa. Lauantaina sertit olivat loppu ja sunnuntaina SA:t. 
On muuten jännä. Kun et odota mitään, jotain aina rapsahtaa otsikkoon ja kun olet liikenteessä kovilla odotuksilla, onhan matka maksanut miljoonan, saat kotiutua häntä koipien välissä. Sillä kuuluisalla maitojunalla. Mutta Samppa Linnalla on AINA hauskaa! Ja se on pääasia.

Mutta mikä parhainta.
Ibiza teki neitsytmatkansa. Se keekoili laivan kannella korviaan tuuletellen ja ihmetteli kaikkia tsiljoonia käden ojennuksia; "saako sitä silittää" ja tokihan sai, kun oli hiukan päässyt rypistymään. Mutta Ibiza ei usko kaikkiin kädenojennuksiin, että MIKSI ja mitä niiden takana on? Siispä se päätti välillä perääntyä ja välillä sanoa kimeän VÄYn, koska ohitse käveli puuhkaselkäinen tuntematon koira. 

Kolmekymmentä eripituista ja - mallista ihmistä aina teletapista kaksimetriseen kävi Ibizaa moikkaamassa, joten hyvää treeniä tuli siltä osin.

Toisaalta mikä kamalinta.
Oli se, että kun olet vastasyntyneen pennun kanssa liikkeellä, niin sitä pissan ja kakan määrää. Ohhoijaa. Ensimmäiseksi käytiin tiristämässä sikarit makuuhuoneen sängylle. Päiväpeiton päälle. Onneksi olivat mallia kireä sikari ja helppo korjata. Jossain vaiheessa pissattiin sänkyjen väliin, eteiseen, keittiöön ja kylpyhuoneen matolle. Voi luoja, että se ennätti. Vaikka minä menin perässä kuin haukka. Kun silmä vältti, niin LIRAUTUS ja päälle viaton ilme. En se minä ollut. Se oli Börje.

Vielä kamalampaa oli eksyä tallinnalaiseen karkkikauppaan.
60 pömpeliä täynnä karkkia ja myyjä vuolaasti esittelemässä vieressä, että mikä makeinen maistui vesimelonille, mikä guavalle. Lopulta karkkeja oli 20 euron (!!!!!!!) edestä ja makuina oli lähinnä wc-pönttö, lehmän sierain, vettynyt t-paita, ummehtunut ullakko ja rotankolo. Kaikkea ne myyvätkin. Ja mihin hintaan.

Onneksi löysin CROPP-nuorisomuotikauppaan ja saatoin ostaa sydämen kyllyydestä sarjakuvapaitoja persoonallisin printein.
Juuri sopiva kauppa minulle, liki kuuskymppiselle. Harmi, että sitä yhtä sarjakuvapaitaa ei ollut minun koossa. Olen kyllä googlannut kyseisen kaupan jo, mutta eivät myy kuin Baltiaan. 

Luigesta luikerrettuamme kotiin, oli edessä Heinolan näyttely.
Miedoin odotuksin sinne, sillä lopulta kehässä edusti 86 koiraa. Caprin kanssa näytellessähän ei tylsää näyttelyä ole. Milloin se heiluttelee etujalkojaan kuin kutoisi hämähäkinverkkoa, milloin se peitsaa ja milloin pomppii. Ihanaa variaatiota! Lanne on ollut pojalla kovasti jumissa sitten ruotsineidon (syntyi 6+3) ja hierojat pitkin pääkaupunkiseutua ovat saaneet työskennellä kireiden kalvojen kanssa oikein tosissaan. Koska Caprin päähän ei ole asennettu tietokonepiuhoja, voimme vain arvailla, mitä sen päässä liikkuu, kun pomppu lähtee. Tai peitsaus valikoituu hetken askellajiksi. 

Jollain masokistisella tavalla nautin sen esittämisestä.
"Koskaan ei tiedä millainen päivä on tänään". Ajatella, jos veisi robottia kehään. Ei olisi mitään jännitysmomenttia. Ei mitään, mitä yrittää selittää itselleen tai kehänlaidalle. Ja Heinolassahan: "his not muuving enimoor well nau". Ja kättely PU5-sijalta ulos kehästä.

Mutta kun kutsu kävi serttikehään, ja edessä oli vieläpä "jänis", niin Capripa lähti baarwaxanille. Tuomarin ilme olikin nyt muikea hänen sanoessaan, että "nau hii muuvs ögein veri well". Ja serttihän sieltä pläjähti ja valioituminen Suomeen.

Pitkän kaavan mukaan on menty.

Balttiaa pitkin poikin, peräpukamat kovilla ja nilkan imunesteitä kerryttäen, reisikramppien varjostaessa yöunia. On hierottu, veivattu ja relaksoitu. Pompittu, peitsattu ja sitten taas ravattu silmiähivelevästi. Varaserttejä pokattu kolmasti. Nyt kun se sertti sitten pätkähti, niin "pitäisi olla kolme". En aina tiedä itkeäkö vai nauraa. Joillekin mikään ei riitä, eikä koira ole minkään arvoinen tuloksiltaan, ellei sillä ole Mannerheim-ristin ritarimerkki, kutsu presidentin linnaan, takana kolme kuulentoa ja instagramissa vähintään 600.000 seuraajaa.

Loppujen lopuksi.

Se iänikuinen klousaus. Olen siunattu ihanilla koirilla, joiden kanssa on kaikkine puutteineen ja vahvuuksineen ihanaa touhuta, mennä ja kilpailla. Onneksi minä ja koirani löydettiin toisemme. Bali, Maui, Samui, Capri ja Ibiza.