Onnistumisia ja epäonnistumisia.

Näistähän elämä on tehty.
Vuoroin jompaakumpaa.

Kesäkuu on pitkällä - ja kävimme myös verrattain pitkällä kesäkuun alussa peitsaamassa Caprin kanssa. Tämä se on jännä. Enpä ole moiseen aiemmin whippeturallani törmännyt, vaikka meikäläisen vauhdissa lenkeillä peitsaavatkin kaikki muut paitsi Bali.

Kun vauhtia nostaa, niin ravia mennään sukkana. Capri kuitenkin päätti näyttää peitsaamistaitonsa aina ihan Mäntässä asti ja sittemmin olemme suunnistaneet lannemanipulaatioon kuullaksemme, että lannehan oli mennyt juntturaan.

Tässä on vuosien saatossa saanut kuulla erilaisista "alttiuksista".
Yksi whippet nielaisee luut kokonaisina, koska sillä on alttius siihen. Toinen laskee laumasta puuttuvat jäsenet, ja ilmoittaa pakittaen, että "joku puuttuu". Kolmas kaivaa kuoppaa, koska sen perimä käskee tehdä niin. 
Siinä missä meillä ihmisillä toisilla on alttius yläselän jumeihin, toisilla alaselän jumeihin. Ei kai sen kummempaa? Alati alttiuksia.

Caprilla ilmeisesti on alttius peitsaamiseen ja nyt kun asia on tiedossa - se on myös hoidossa.
Jopa niin, että lähtiessäni nyt kehässä juoksuun, painan oman pääni alas nähdäkseni miten raviaskel Caprilla lähtee. Hierontaa ja manipulaatiota on luvassa myös tulevaisuudessa. Toivottavasti asia - ja lanne - lähtee lutviutumaan.

Riikassa Peeuussa Capri lähti pompulle - mutta jos totta puhutaan, otan pomppuravin mieluummin kuin peitsaamisen.
Joten pompi pompi poikaseni ja pidä ilo tassussa. 

Riikasta kotiintuomisina ei tällä kertaa muuta kuin Carolans-kermalikööriä ja erimakuisia Monster-energiajuomia. 
Capri lauantaina 10.6. PU3 ja sunnuntaina 11.6. epävirallinen PU5. 

Ainiin. Ja ostinhan pussillisen antibakteerista verkkoa.
Hoidin asvaltti-ihottumani viikossa niiden avulla! Ihminen kun tulee vanhaksi, niin ei tahdo enää uskoa "uusia innovaatioita" koska vanhassa vara parempi. 
  
Pieni psykoosi osui laumaani 6.6.2023 IRTOsorsan taapertaessa aivan keskelle jalkoihimme. Kehtasikin laahata siipiään ja vaappua ympärillämme noin 30 kertaa. Meistä olisi kuka tahansa ohikulkija saanut Ilta-Sanomien kuukauden videon ja 550 euroa, mutta aiheutimme vain liikennekaaoksen Hakunilantielle sekä somaliperheen paon metsään. Lisäksi silmälasieni lähtiessä päästä pyöriessäni asvaltissa, pääsivät myös koirani irti. Iloisesti lähtivätkin kohti Kehä III:sta. Onneksi kaksi naista tuli apuun, ottivat poikani kiinni ja pääsin kotimatkalla Hakunilan terveysasemalle jonon ohi haavahoitoon. Piti kuulemma suihkuttaa ja antaa ilmahoitoa. Minä mitään suihkuttele, kun vesi sattui kuin olisi kaadettu bensaa avohaavaan. Länttäsin vain parasta ennen 2020-rasvaverkkoa ja uutta haavatyynyä ja sidoin mitenkuten.
 

Latviassa (tuore) ANTIBAKTEERINEN rasvaverkko oli 59 senttiä kappale.
Kävin kahdesti hakemassa pussillisen. Haavat paranivatkin nyt tuossa tuokiossa, kuin itsestään ja IRTOsorsaepisodi oli enää muisto vain.

Paitsi.
6,5-vuotias Maui ilmoitti haluavansa ratakisoihin. Hän kävikin 31.5. pinkomassa päälle 21 sekunnin ajan yhtä hulluna kuin aina ennenkin. Nyt vain hitaampana. Kroppa ei ole enää nuori ja jäntevä, vinha ja vikkelä. Vaikka pää sanoo hanaa, kroppa sanoo enempää ei lähde.
6.6. tuli kuitenkin sorsa. Ja psykoosi ja transsi. Molemmat. Minä roikuin hihnoissa ja pojat örvelsi, keuhkosi ja tempoi. Ehkä ajattelin, että joku kuitenkin jossain videoi ja sorsa on "Jani-Petterin lemmikkisorsa ja nyt koirani syövät sen".
En tiedä millaisia asvalttijarrutuksia Kehä III:n tuntumassa tehtiin, ainakin Samuilta ja Caprilta lähti jarrunappuloista siivuja. Mauilla sensijaan paukkui olkanivelet - onko alttius (?????) ja päivän-parin päästä alkoi ontuma.

Talvio kutsui.
Ortopedin pakeilla olkanivel kuvattiin ja ultrattiin ja tulehdushan se siellä. Vuosi sitten oli vasen olkanivel, nyt oikea. Mauin kilpailu-ura oli sitten siinä. Ja sorsastusura toki myös.

Tahdonkin nyt kiittää teitä ihan jokaista, jotka olette auttaneet ja tukeneet meitä yhdessä Maukun kanssa maasto- ja rataurallamme. 

Teitä on paljon.
Muutamia mainitakseni kiitoksia sataa Antille,  Marjaanalle ja Jukalle, Eevalle, Miskalle ja teille kymmenille muille, jotka neuvoitte, vinkkasitte, autoitte ja tuitte meitä monin eri tavoin; 100% näyttelylinjaista koiraa!
Mauin rataura kesti peräti 6 kautta - mikä on upea saavutus näyttelylinjaiselle. (Ja LTV2-koiralle)  
Sen PB-tulokset/vuosi olivat (ylpeydellä listaan!!)
2018 19,59 s
2019 19,49 s
2020 19,45 s (harjoitusaika)
2021 19,57
2022 20,14 (loukkaantuminen 06/22)
2023 21,71 (loukkaantuminen 06/23)

Maui opetti minulle, että kaikki on mahdollista. 

Lähes kuusikymppinen omistaja pystyi juoksemaan juoksumatolla 3 km (!!!) ja vaikka marssimurtuma vei minut(kin) ortopedille ja juoksumatto oli pakko pysäyttää - pysyin silti Mauin vauhdissa.
Lenkkeiltiin, juostiin frisbeen perässä, uitiin ja tepasteltiin neulaspoluilla. Tätä kirjoittaessa herkistyn, silmiin tulee vettä - sillä kaikki oli IHANAA, ja nyt kaikki jää taakse ja meidän pitää luopua harrastuksesta mistä Maui nautti täysin siemauksin. (pyyhkii kyyneleitä) Hemmetin elämä, kun se on luopumista. Toivoa, iloa  - ja sitten luopumista. 

Meidät otettiin aina älyttömän hienosti vastaan juoksuharrasteissa ja saimme kokea parhaimmillaan suurtakin kannustusta ja isoja sylejä joihin tulla mennäksemme HVK:n pehmeälle nurmelle. Edustimme omaa kerhoa niin ylpeästi!

Maui ei ollut/ole vain kaunis, vaan se oli/on (hemmetin) kyvykäs myös radalla ja maastossa.
Sen liioittelematon rakenne ja nopeusgeenit tekivät siitä kelvollisen juoksijan, jonka KV-aika oli vain joidenkin sadasosasekuntien päässä. Ja joskus tuurikin kiersi meidät kaukaa. Oli persiissä ja kaulassa roikkumisia - mutta Mauin juoksupää kesti kaiken. Ihan kaiken. Sen vietti oli/on täydellinen ja Maui oli kysytty kaverikoira koejuoksuihin. Niihinkin aina ylpeydellä suunnistimme.

Nyt Maui on sairaslomalla.
Ja vaikka Talvio sanoi joltisenkin piutpaut "alttiuksille", että "ei tämä ole vielä mitään" tjsp niin jatkossa Maukkuli jahtaa vain frisbeetä ja piehtaroi päälle lokinkakassa. Siitä se tykkää. Eau De Lokki. 

Oma dippaukseni juoksu-uralle oli lyhyt mutta intensiivinen. 
Olen vain äärimmäisen otettu, että minulle SUOTIIN Mauin kaltainen kultakimpale. Sillä Maui oli/on pelkkää kultaa!

kuva Googlen kuvahaku

Tänään, 17.6., suunnistimme Ravijoelle - alun perin mukana piti olla koko trio, mutta sairaslomalainen Maukkuli jäi kotiin lepuuttamaan.

Capri, Ballenbreich Gigalum yllätti varasertin verran - semminkin, että sijoittui AVO-luokassa toiseksi. PU-kehässä vetosi irkkutuomariin niin, että ykköseksi tullut jäikin nyt Caprin taakse. Samppa Linna, Collooney Poker Player, kipitti valioluokassa neljänneksi ja hienosti kipittikin. 

Kaunis Cielo Nocturno Bittersweet, tänään Virolahdessa ERI/2 SA 

Kaiken tämän päälle.

Nousee kiitollisuus - ja uskollisuus - rodulle, joka vei minut mukanaan 33 vuotta (!!) sitten. Niin moneen olen koirineni päässyt mukaan, paljon on koettu, reissattu, opittu. Jokainen koirani - myös toki basenjini ja greyhoundini - ovat tehneet minusta aina hieman paremman (?) ja oivaltavamman koiranomistajan. Jokainen koira kasvattaa, koira kerrallaan, koiraymmärrystä, osaamista, koiranlukutaitoa. En voisi olla kiitollisempi - kaikista rakkaistani, joita minulle on suotu. 

Kiitos kuuluu teistä jokaiselle - koirilleni ja kanssakulkijoilleni.
Jäätävä kiitollisuus.
Vaikka elämä on luopumista - se on myös saamista. Joka tuntee yhteyden ja yhteenkuuluvuuden koiransa kanssa tuntee jotain todella tärkeää ja koskettavaa.  

Vaikka luovun nyt (rata)juoksuharrastuksesta, vaalin aina sitä  huikeaa TUNNETTA, mikä yhdessä Mauin kanssa koettiin, 22 kertaa (!). Hitto, että se oli hienoa, jokainen kisa, jokainen suoritus. Melkein mietin, että ansaitsinko sen, noin hienon koiran? 

Huhhuh. Nyt vähän serlaa kyyneliin ja sitten lenkille.