Tänä syksynä on muutaman kerran tullut eteen tilanne, jossa whippetin pennun railakkuus on päässyt yllättämään ja minulta on kyselty hyvän manaajan yhteystietoja.
Whippetin pennustahan käytetään hassunhauskoja ilmauksia, kuten "iltavilli" ja "hammasmiekkailu". Todellisuudessa pentu saa riehumakohtauksia, joiden aikana se niputtaa matot rullalle, roikkuu verhoissa, tipauttaa kaiken tavaran pöydiltä alas kopautellessaan pöydän jalkoihin, ärisee, puree, tekee hyökkäyksiä, tekee välillä pissat olohuoneen tuftatulle villamatolle ja aloittaa kaiken alusta. Niputtaa matot rullalle, roikkuu verhoissa.... Toiminta on päätöntä, sekopäistä ja aiheuttaa joskus omistajissaan suoranaista ahdistusta.
Usein tämän kohtauksen aikana ihmiset nauravat.
Hätäpäissään. Sillä onpas se hassu, he sanovat pennun törmäillessä huonekaluihin ja uudistaen näin sisustusta kun kaikki kalusteet menevät vinoon ja kirjahyllyn päältä putoaa anopin ja isoäidin pölyttyneet valokuvat lattialle. Mutta kohtauksen jatkuessa ei ehkä enää naurata, kun Oiva Toikan 250 euron arvoiselta linnulta katkeaa nokka lattialle kolahtaessa.
Usein näiden riehumisten aikana - koiran näkökulmasta katsoen - ihmiset kiljuvat ihanasti, hyppivät ja jahtaavat. Koira tulkitsee kaiken todella hauskaksi leikiksi ja intoutuu lisää. Villiys onkin tiettyyn pisteeseen asti hassunhauskaa, ehkä oivaltavan söpöäkin; "katso, se repi jukkapalmusta just sen pitkän ruskean lehtilieron, jota en ole saanut tähän päivään asti irti, ihanaaaaa" kunnes siitä tosiaan tulee jossain määrin maanista.
Villi, kuten seesteinenkin, käytös ruokkii usein itse itseään.
Kun pentu on ihan pieni ja ihmiset konttaavat sen edessä ja intoutuvat leikkiin ja riehumaan yhdessä sen kanssa, on hyvä tietää, että pentu imee jo tässä vaiheessa rajoja. Pentua tulisi kieltää ensimmäisestä hain haukkauksesta nilkkaan, sen ensimmäisestä nenän puremisesta verille. Kiljunnan tilalle on hyvä ottaa selkeä, matala Ä ÄÄÄ -äänne tai perinteinen EI, N Y T riittää, toimii pidemmän päälle myös. Ja kun sanotaan EI, se myös tarkoittaa sitä. Eikä sitten kikateta päälle. Ja kun sanotaan, että NYT riitti, niin sitten riitti, eikä JOS vähän vielä, kun se on niin hassu.
Muistetaan, että jos tänään pääsee sohvalle, ei se ole sitten tulevana lauantaina mitenkään päin kielletty, kun Annikki-anoppi tulee kylään.
Koira ei tätä ymmärrä, vaikka kuinka selittäisit, että kun Annikki ei tykkää. Voivoi. Sitten Annikki menee saunajakkaralle yksin istumaan ja mököttämään, kun "koiranpennun annetaan elää kuin pellossa". Koira ei tiedä vieraista kuka tykkää ja kuka ei - eikä sille auta selittää, että "nyt tänään asia on kielletty, koska Annikki". Annikki toki olettaa, että koiralle asia on selitetty ja koira asian tajuaa, kun koirat tekevät kaiken niin tarkoituksella. Kuten mököttävät ja kostavat. Onneksi Annikki kyläilee vain harvoin, koska "kahden viikon koulutusjakso, joka valmentaa Annikin kyläilyyn, on kuitenkin lopulta aika raskas". Helpommalla pääsisi, kun Annikki itse perehtyisi hieman koirien sielunmaailmaan.
Miksi pentu sitten riehuu?
Pennulla on valtavat määrät energiaa. Sen elämä on alkanut 8 viikkoa sitten ja nyt se muutti kasvattajan pentukodosta suureen maailmaan. Suuressa maailmassa on ostoskeskuksia, vilkkuvia jouluvaloja - näin marraskuun aikaan - täysperävaunurekkoja, grillikioskilla nujuavia äänekkäitä reiskoja, lumitykeistä ja kaivinkoneista puhumattakaan. Kaikki on uutta ja ihmeellistä ja pennun päässä voi lähteä kaikki yhdeksi soossiksi, mikä pitää sitten lenkin jälkeen kotona suoristaa. Palikat paikalleen, niin sanotusti. Hiihaa, hieman olohuoneen ympärijuoksua ja kristalliesineiden pudottelua pöydiltä - niin saadaan kaikki prosessoitua. Siinä missä ihmislapsi laittaa madot ja hiekat suuhun, tekee koiranpentu ihan samaa. Maailmaa maistellaan ja päivät ovat usein täynnä ihmettelyä. Jokaisella pienellä pennulla on edessään ensikosketus lumeen, ensimmäinen joulu, kevät, perhonen, sänkipelto ja helle. Kaikki on uutta ja ihmeellistä. Prosessori käy päässä kuumana ja tarvitsee ajoittain järjestelyä. Riehunta purkaa päivän stressit ja koostaa kaiken yhteen. Puremalla koetellaan "kaikkea kivaa", eikä pentu juurikaan näe eroa, onko kohteena nilkka vai olohuoneen pöydänjalka. Paitsi että pöydänjalka ei huuda ja pysyy kiltisti paikallaan.
Saako riehuntaa aisoihin, missä kulkee riehunnan ja RIEHUNNAN raja?
Sen jokainen asettaa itse. Toisissa kodeissa matot ja verhot otetaan valmiiksi pois ja kämppä on täynnä verkkoja ja kompostiaitoja. Toisten kodeissa pennulla ei päivästä 1. ole pääsy sinne, tänne ja tuonne ja ohjeista pidetään tiukasti kiinni. Toisissa kodeissa ollaan leväperäisempiä ja armollisempia, sohvasyöksy sallitaan ja lenkin jälkeinen "takinpoistopiehtarointi" savitassuineen on sallittua. Sinä asetat säännöt ja sinun tehtävä on pitää niistä kiinni. Jos yhtään lohduttaa, voin kertoa, että jokaisesta pennusta kuoriutuu yhteiskuntakelpoinen. Se vaatii vain hieman - joskus pitkää - pinnaa.
Riehunnan ja maanisen puremisen, haukkumisen, syöksyilyn ja ärisemisen saa kyllä aisoihin.
Manaajan kutsumista helpommalla pääsee kun kokeilee vaikka ignooraamista. Puremakohtauksen ollessa päällä, pentu siirretään rauhallisesti, eleettömästi ja määrätietoisesti sivuun. Elettä voi tehostaa kääntämällä selän. No ähäkutti, nyt se roikkuu hiuksissa ja puree selkää. Sitten noustaan ylös sohvalta ja katsellaan hetki ikkunasta ulos. Jos pentu on nyt hoomoilasena, että "miksei se kiljunut ja tunkenut tyynyä mun suuhun" niin palkataan se siitä, että se on hetken äimistyneenä hiljaa ja purematta. Hieno Rolle, oletpas sä hienosti kun et pure. (hetkeen) Kaivetaan pakastimessa ollut Kongi esiin ja saadaan näin kierrokset alas.
Kierroksia muuten laskee tehokkaasti juuri ruoka.
Sain aikoinaan synninpäästön Tommy Wirenin luennolla kun kerroin remmiräyhäävästä koirastani, jolle avasin aina räyhäystilanteissa namibaarin. Juuri näin, hän komppasi, baari auki ja kierrokset alas. Jos riehunta-, räyhäys- tai mitkä tahansa kierrokset menevätkään liian tappiin, on naksu sallittu keino laskea kierroksia. Älä tokikaan palkkaa riehunnasta, vaan opeta vaikkapa katsekontakti tai sana TÄÄLLÄ (jota itse käytän) ja pian mikä tahansa valitsemasi SANA tarkoittaa naksua. Esimerkissä mainittu koira alkoi lenkillä jo lähestyvästä dobermannista tai rottweilerista kääntää päätään ja katsettaan minua kohti, kuin kysyen, että "oliko karkkia" ja siitä sitä palkkasin. Kontaktista.
Pieni pentu on itseasiassa helppo opettaa kontaktiin ja palkkaukseen.
Toiset istuttavat pentua, toiset vaativat hetken silmiin tuijotuksen, toiset pikaisen katsekontaktin. Mikä vain toimii oman pentusi kanssa, vahvista sitä. Palkkaamalla. Ja kun käytös on ei-toivottavaa, niin ignooraa. Muista, että kiljunta, huutaminen ja älämölö - on sekin tavallaan koiran näkökulmasta "palkkaa", koska useinhan riehuva ja hetkittäin mulkvisti pentu hakee juuri - mitäpä muuta, kuin huomiota.
Muistan vuosia sitten erään ihanan pariskunnan, joka oli käynyt katsomassa whippetejä erään kasvattajan luona. Sohvilla makoili aikuisia eteerisiä whippetejä tassut ristissä, raukeasti Emmerdalea televisiosta katsoen. Kasvattaja oli mukava ja atmosfääri whippetmäisen houkutteleva. Rodulla oli/on "helpon koiran maine" ja pariskunta lähtikin pian pentua ostamaan. Muutaman kuukauden päästä pentu oli sitten kunnostautunut oikein huolella ja syönyt talouden kaikki talous- ja wc-paperirullat, kastemekon, kuusisataa kuulakärkikynää ja käyttäytyi muutenkin kuin pellossa.
Mitähän kaikkea meiltä on vuosien varrella syöty?
On lähtenyt kokonaisia sohvia, patjoja ja hyllyjä kaatopaikalle kaivuu- ja puremishommien jäljiltä. Mitälie tapahtunut vuosien saatossa, kun nyt tuolin järsimiset vain huvittavat. "Ai tuonnekin se pentu on ehtinyt" ja/tai "tuonkin hoksannut". Yksi on syönyt istutetut sipulit, toinen kengät ja kolmas puristanut kaikki käsirasvatuubit tyhjiksi. Kulloisenkin hoksaamisen huomaaminen on ollut peräti hauskaa; TÄMÄ pentu keksi vetoketjut ja TÄMÄ pihan koristevadelmat. Mitä kulloinkin ja milloinkin. Samalla kukin on syönyt tiensä sieluusi ja jokainen on vienyt sieltä sittemmin palan mennessään, kun aika on ollut kypsä. Koirieni poismeno on kuin olisi raajaa revitty irti kehostani.
19:sta koiran jälkeen pidän itseäni suht järjissäni säilyneenä vaikka voi olla, että koiratuntemukseni lisääntyy ja ihmistuntemukseni heikkenee.
Sittenkin koira tekee kaiken sen vaistojen ja viettien ohjaamana - aina oikein, kun me ihmiset säädämme ja hölmöilemme loputtomiin.
Koira oppii varomaan asioita ja riippuen siitä, kuinka herkkä- tai vahvahermoinen se on, se ei toista virheitään joko koskaan tai kulloisessakin tilanteessa. Me ihmisethän toistamme, koska meillä on usein niin syvään juurtuneet käytösmallit ja vaikka oppisimme ja älyäisimme, että "nyt tuli tehtyä hölmösti" me luultavasti teemme vastakin hölmösti, koska olemme heikkoja (hölmöjä) ihmisiä. Koirat ovat sillä tavalla simppelimpiä, että ne näkevät asiat paljon putkinäköisemmin kuin me. Kun istuu ja tarjoaa tassua, saa nakkia ja kun riehuu ja puree nilkkaan, pistetään häkkiin rauhoittumaan. Ihmisen eteen annetaan 1000 tilannetta, ja me toistamme virheemme, aina vaan.
Minultahan on psykologiystävä kysynyt, että "onko jotain, mitä kadehdit koirista"? Vastasin; "kyllä, sitä, että ne tekevät aina oikein viettiensä ja vaistojensa ohjaamina, kun me ihmiset säädämme, häröilemme ja väännämme asiat monimutkaisemmiksi kuin ne ovatkaan". Kaverini meni sanattomaksi.
Tähän loppuun vielä lempiajatelmani. Meille annetaan koiria.
Me emme osta niitä, eikä kasvattaja niitä meille valitse. Koira valitsee meidät. Saamme kulloinkin sen meille juuri oikean koiran. Meille voidaan antaa ensin helppo ja lupsakka koira, ja sitten "kahdeksan vaikeaa" ja sitten taas se ihmisen mieli. Jollei me olla opittu niistä kahdeksasta helposta mitään. On syynsä sille, että yksi syö sipulit, yksi kengät ja yksi käsirasvat. Yksi on remmiräyhä, toinen ääniarka ja kolmas pelkää kärpäsiä. Yksi pennuista on erityisesti manaajaa vailla, toinen on kuin ihmisen mieli. Kolmas teloo itsensä kerran viikkoon, vaikka kävelisi vain suoraa käytävää pitkin. Pelkästään koiria katsomalla ja seuraamalla oppii hämmästyttävän paljon. Jollei itsestään, niin luojan luomista koirista, niiden vieteistä, vaistoista ja kulloisista persoonallisista taipumuksista. Avaa aistisi koirallesi - avaat aistisi omaan ajatusmaailmaasi!
Tutkimusmatka kulloiseenkin pentuun, koirayksilöön - ja omaan mieleen on huikea .
Miksi koira käyttäytyy niin kuin se käyttäytyy ja miksi minä käyttäydyn niin kuin minä käyttäydyn. On aina ihmisiä, joiden mielestä kaikki pitäisi mennä sabluunaan, koirat ja muut ihmiset. Ja jollei ne sinne sovi, niin on luvassa nokkapokkaa tai ainakin äänekästä hämmästelyä. Minusta tämä on elämän suola ja luo väriä, eloa ja ihanaa, avartavaa, ihmettelyä, kun joku ei osu sabluunaan tai omiin ennakkoasenteisiin. Ylipäätään sanonta "ihminen ei pety toisiin ihmisiin vaan ihminen pettyy omiin odotuksiinsa" saa siivet. Tätä tässä saa tuuletella harva se viikko, koska luulen huomattavasti enemmän kuin tiedän.
Rikkokaa niitä, yhdessä ja erikseen, ennakkoasenteita.
"Meillä koirat saa vetää kaikki käsirasvat, kunhan sohva pysyy ehjänä" -tyyliin. Tai "Tuolia saa jäystää, se maksoi vaan 10 euroa, ei haittaa". Joskus se yksi syöty tuoli säästää kaikelta muulta harmilta. Antakaa pentujen riehua ja rellestää - pitäkää jalat maassa ja maalaisjärki mukana. Pentuaika on lopulta hyvin lyhyt jakso ja jos pysytte sen ajan kirkasmielisinä maanisen pentunne kanssa - olette voiton puolella.
Muistakaa myös nauttia - kaiken kaaoksen keskellä. Pentuaika ja kaaos on pian ohi!
© kuvat Anssi Ketomäki ja oma albumi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti