19.6.2020

Juhannus juoksee - ja whippetit myös!

Vastahan juuri oli kevättalvi ja se ainainen, kylmä, vastatuuli. 
Tänään hikoillaan juhannushelteissä puhtaaksikirjoituksen ja tietokoneen tyhjennyksen parissa. Ja juuri oli juhannusaamu, 7,5 kilsan lenkki ja nyt on juhannusilta ja TAAS lenkkiä pukkaa! Miten kaikki onkin nykyään niin vauhdikasta.

Kone on äksyillyt jo pitkään ja pelkään pahoin, että se pian kuukahtaa kokonaan...
Koneen siivouksessa on se hyvä puoli, että sitä löytää kaikenlaista; "tuostakin on jo monta kuukautta"!

Palataanpa kevään/alkukesän kuvamuistoihin:


Yhden lenkin jälkeen löytyneet kivet kenkien sisältä!
Hiekoittaminen pitäisi laissa kieltää. Hiekoitushiekkaa syytävien tehtaiden tulisi panostaa kivien pyöreyteen. Teräviä kvartsikiviä ei saisi olla muun kivilaadun seassa. Tai hiekan tilalle pitäisi saada äkkiä ne puulastut, joita kokeiltiin vuosia sitten pohjoisessa.

Suomen oloissa turha toivo.
Mikään ei saa maksaa. Särmä kivi on edullisempi ja lastuakin piti roudata aina Sveitsistä asti.

Mutta hiljan oli taas whippetkeissi, jossa koira oli imuroinut KOLMEEN anturaan kiviä. Eikä suinkaan yhtä tai kahta, vaan KYMMENIÄ. Tätä ei voi koskaan liiaksi tuoda esiin ja kaikkien harrastajien tietoisuuteen; whippetit imevät kiviä. Valitettavasti.
Ikävä on-off ontuma voi jatkua viikkoja, kuukausia. Koira voi hetkittäin turtua siihen, ihan samaan tapaan kuin me ihmiset turrumme lenkin aikana kengässä oleviin kiviin. Omistaja voi luulla, että "no nyt se meni ohi" tai "nyt se asettui" mutta kivet menevätkin vain syvemmälle. Ja syvemmälle.

Olkaa valppaina. Toimikaa heti. Jos kivien kaivelu kotikonstein ei onnistu, aina on olemassa onneksi osaavia, asiaan perehtyneitä eläinlääkäreitä. Asioikaa SUORAAN sellaisen klinikan/lääkärin kanssa.
Täältä vahva suositus Urheilukoiraklinikalle ja siellä kiviasiantuntija Emmi - menkää suoraan sinne!


Tässä me välttelemme parhaamme mukaan kivisiä asvalttiteitä ja kävelemme nurmialueella. Välillä mentiin ajoteilläkin.


Talven ja kevään aikana erityisesti Samui kunnostautui juoksutreffailussa. 
Alvan kanssa tehtiin monet ihanat juoksutreffit ja näillä kyllä synkkasi yhteen! Yhteinen kiinnostuksen aihe kun oli: juokseminen. Samui on siitä hauska kaveri, että sille tuntuu käyvän kaikki. Kaikki koirat, kaikki ympäristöt. Kunhan saa juosta. Ja sitten taas juosta. Kotioloissakin se juoksee ensin Huiman kanssa. Sitten Balin kanssa. Lopuksi vielä Mauin kanssa - jos Mauia huvittaa.


Huima täytti maaliskuussa jo 9 vuotta.
Huima ikä huimalle koiralle. Vuodet ovat juosseet Huimankin kohdalla - mutta olleet onneksi armollisia. Huimallahan todettiin pulmonaalinen eosinofilia sen ollessa 2-vuotias. Ihan alussa Huima söi kortisonia vain satunnaisesti, kuureittain. Nyt ollaan jo vuosia menty ensin kolmen päivän annosteluvälillä, sittemmin kahden päivän. Tänä päivänä mennään päivän annosteluvälillä. Kuitenkin yhä pienin annoksin.
Veriarvot tsekattiin viimeksi alkutalvesta. Kaikki hyvin.
Ihana, lempeä, säyseä, rakas Huima.


Lenkkeily keeps me going. 
Koirien ulkoilutus on tänä keväänä ollut must ja sitä on harrastettu omien ja muidenkin koirakoiden kanssa. Tammi-toukokuussa kävelimme 1037,9 km, mikä on 216,8 km enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana.
Ihana kihara Topi on ollut Samuin ja Mauin lenkkikirittäjänä muutamasti Hakunilan vehmailla lenkkipoluilla.

Innostuin tuossa laskemaan omat portaissa läähätyksenikin. Portaiden kiipeämisenhän aloitin vuonna 2018 ja pian pääsemme - toivottavasti - juhlistamaan sadatta kiipeilyä. Matkaa juhlalukuun on vielä kymmenen kiipeilykertaa. Vakiokapuamismäärä on ollut nyt 6 x 99 = 594 porrasta/treenikerta.


Ihanat pojat kevätauringossa. Nämä kaksi muuten viihtyvät parhaiten myös terassipedeillä!
Bali sairastui ikävä kyllä nyt kesäkuussa (diagnoosi 11.6.) haimatulehdukseen. Hyvin lievin oirein, onneksi. Mutta tarpeeksi joutuakseen low fat-dieetille ja Litalgin-kuurille.
Vähärasvainen ruoka onneksi maistuu ja muutaman päivän sairastettuaan alkoi häntäkin heilua ja Balille tyypillinen kurkkulaulukin kaikua. Toivon hartaasti Balin kuntoutumista entiselleen. Hoito jatkuu ja kontrolliverikoe on edessä kesä-heinäkuun vaihteessa.


Minulla oli ilo päästä enkkupoikieni kanssa nauttimaan Petri Lehmuksen kamerataidoista!
Samui töröttää niin kovin namia tuijottaen ja hienosti töröttääkin. Rakastan niin tätä aina iloista ikiliikkujaa, jolla en ole vielä yhtään "pahaa" päivää nähnyt. Vahva, tasapainoinen poika, josta tuntuu olevan moneen. Odotan vain, että ovikello soi, ja joku MUU vie sen esim. sirkuskoira- tai flyballtreeneihin. Samuista olisi vaikka mihin. Nokkela, vauhdikas, iloinen poika.


Yhtään ei jää pekkaa pahemmaksi tämä kaunis ja persoonallinen ensimmäinen enkkukoirani Maui. 
Ihan äkkiä en ole näin persoonallista whippetiä tavannutkaan, ja Maui on kuitenkin jo whippetini numero 11.
Maui syttyy vieheelle - no, frisbeekin käy, jollei viehettä ole tarjolla - ja keskittyy vain olennaiseen. Siinä saa kaverit tuuppia ja ruuhka litistää, ja Maui se vain menee. Tällä kaverilla fokus on vain ja ainoastaan vieheessä.
Vieheen jälkeen kakkosena tulee kakka, mieluusti lokin. Sitä voi lipittää tai hinkata kaulaan. Kuollut kastemato käy myös. Asvaltista voi myös aina nuolla ihan vain sitä kiven makua tai jos siinä onkin joskus ollut vaikka narttukoiran kainalo, niin sitäkin siitä asvaltista voi nuolla. Maui myös syö aivan erityistä bukeeta omaavia kakkoja - joita onneksi harvoin osuu lenkin varrelle - ja kirsikan kivet kuuluvat myös sen suosikkeihin. Kaiken se löytääkin. Tämä kaveri ottaa myös ilmavainua ja muistaa näkemänsä jänikset. Oravat kiihdyttävät sen lähes transsiin ja tuijottavat koirat ovat nounou.

Kaiken tämän kiihtymisen kestää ja sveduvaljas pidättelee - kun näkee tämän kauniin, klassisen ja tyypikkään Mauin ihanan MUODON. Vaikka hermo (joskus) kiristyy, niin silmä lepää.


Naapurin Nonan kanssa ollaan vedetty tassuviehetreenejä ensin Mauille ja sitten Mauille ja Samuille.
Hyvien asioiden on tapana levitä, kasvaa ja laajentua - niin tämänkin asian ja pian Hakunilan vehmailla nurmilla kirmasi näin iloinen juoksujengi! Vieheellä ollaan parhaimmillaan vedetty ~ 45 metrin vetoja, wau!
© Tuula Heino-Kyllönen


Kenzolan lenkkijengi!
Bali, Samui, Maui ja Huima. Ihan paras nelikko.


Kun kuumuus iskee, löytyy onneksi aina näin varjoisia lenkkitaipaleita. Hakunila!


26.4. syntyi Dominija-kenneliin Liettuaan Samuille ja Gojalle näin upea katras!
3+3 pentueen onnellinen emä on Boxing Helena's Kon Gioia.
Team Kenzongos wishes all the best to all of them!


© Petri Lehmus vangitsi myös tämän hetken. Mun enkut.


Meillähän nurmikko on talven jäljiltä aina mennyttä. Joka kevät laitamme uudet mullat ja uudet siemenet. Ja aina se (nurmikko) sieltä nousee ja vehmastuu. Ihana pikku piha, jossa aurinkokin paistaa!


Ihan parasta just nyt.
Niittykekkerit. Samui ja Huima = bush animals.
Joo kyllä, meillä on punkkipannat. Niiden laittamisen jälkeen on muuten tasan yksi punkki löytynyt - ennen pantoja 6.


Huima heittäytyi niityllä taiteelliseksi.


Mauin annos.
Kämppis tuumasi, että "ihan kuin jostain gurmeeravintolasta". No olen kyllä jossain määrin samaa mieltä.
Lidlhän on lanseerannut tämän sanan "lajitelma" ja se sopii myös Mauille. Koskaanhan ei tiedä hänen kanssaan, että mikä tänään maistuu. Lopulta maistuu kaikki.

Tässä on 1 kananmuna viipaloituna, Mushin nautasikaa, paistettua Pirkka-naudanjauhelihaa valkosipulin kanssa, rusinatonta maksalaatikkoa ja broilerin sydämiä.
Aikalailla veti ensin aamulla tuon keskustan röykkiön, päivällä nipsaisi vähän lautasen laitamilta ja illalla säälittävän kiekumisen jälkeen loput.


Näihin Juhannuksen tunnelmiin
 - taas on todettava, että IHANA rotu, ihania rodun YKSILÖITÄ, kaikissa ihania PERSOONALLISIA piirteitä, kaikki ovat KAUNIITA ja pienet kauneusvirheet ja A:sta/0:sta poikkeavat terveystulokset tuovat vain kaivattua rosoa ja syvyyttä upeisiin kokonaisuuksiin, joita omat ja meidän kaikkien whippetit edustavat.

Kun olet kerran tutustunut whippetin sielunelämään ja sen moninaisiin nyansseihin oraville huutamisineen, vieheen retuuttamisineen ja ruoan kanssa ronklaamisineen, olet nähnyt ja kokenut jotain todella kaunista ja ainutlaatuista.
Eihän elämässä mikään ole tärkeämpää kuin orava, kiljuminen niille, viehe ja aina paremman ruoan toivominen!

Jossain vaiheessa huomaat, että teistä on tullut yhtä ja kaiken häsläämisen ja säätämisen jälkeen asetutte yhdessä levollisesti tassut ristissä ja kädet rinnan päällä katsomaan maailman parhaita englantilaisia sarjoja televisiosta.
Niitä, joissa todetaan: "he left like a Whippet from door".

Ja joissa voitaisiin sanoa; "he had fun like a Whippet"!

Ei kommentteja: