Kesäisen keveät pentutreenit.

Olen joutunut harrastusurallani ensimmäistä kertaa erikoiseen tilanteeseen mitä tulee pennun kanssa radalla treenaamiseen. 
Avataanpa hieman:
harrastusvuosieni aikana olen hankkinut juoksukirjat yhdeksälle omistamistani koirista. Joukossa on yhdet ratakirjat ja yhden whippetini kanssa kävin suorittamassa kaikki koejuoksut mutta en hankkinut lopulta kirjoja sillä koira oli erittäin hidas. Hauskaa samainen koira kyllä piti maastokisoissa neljän kisan verran kunnes kilpaura oli pakko lopettaa epilepsian puhjettua.

Jottei kukaan nyt ymmärrä lukemaansa väärin, niin "kirjan hankkiminenhan" ei vielä ole yhtään mitään eikä tae mistään. Laskiessani kuitenkin poikieni juoksusuoritukset yhteen, saan yhteensä 60 kilpailusuoritusta sekä radalla että maastossa.

Jottei nyt kukaan ymmärrä lukemaansa väärin, niin 60 kilpailusuoritusta ei ole vielä tae mistään. Ihminen ei ole koskaan valmis ja aina oppii uutta ja j o k a i n e n koira on oma yksilönsä ja se treeni tai harjoite, joka sopi yhdelle ei luultavasti sovi toiselle.

Viimeisimmän pentuni kanssa olen kuitenkin joutunut nyt kohtaamaan muutaman ulkomaalaisen toimesta altavastaaja-tuntemuksia mikä alkaa näillä harrastuskilometreillä tuntua kummalliseltakin jopa.

Ja jos olet epävarma ja konekäännös herättää yhtään epäilyksiä - ainahan voi kysyä? Kuinka usein treenaatte? Kuinka monta vetoa kerralla? Oletteko monta kertaa käyneet? Sensijaan että työntää greyhoundit ja ravihevoset heti keskusteluun; ei niitäkään kuin vasta 3-vuotiaana. 

Whippet on luotu juoksemaan. Se on sille äärimmäisen ominaista ja kun whippetin päästää irti se usein melkeinpä heti, myötäsyntyisesti, kirmaa juoksemaan. Whippet harvemmin "juoksahtelee", se pyrkii aina saamaan kaverin (jota se jahtaa) tai perhosen tai pulun nopeasti kiinni. Onhan se sprintteri eikä pitkän matkan löntystelijä.

Vuosien varrella on tullut nähtyä erilaisia pentuja ja erilaisia juoksutyylejä. Joku seisoo paikallaan vieheen lähtiessä liikkeelle ja keskittyy yli liitävään lokkiin. Joku ottaa pari juoksuaskelta ja kääntyy; "äiti, onko ok, että menen" tai "äiti, minusta on hieman outoa juosta muovisuikaleiden perässä". Joku juoksee vieheen perään into piukassa ja maaliin tultua lähteekin viereiselle pellolle ja muiden harrastajien harmiksi seuraava vartti jahdataan tätä ilorinkiä "ota kiinni jos saat" -henkisesti vetävää pentua. Yksi lähtee vieheen perään loikkien, pää pystyssä, toinen heti matalana ja aerodynaamisesti. You name it. Kaikenlaista on tullut nähtyä ja koettua.

Pääasiassa kuitenkin tekemisen riemua vaikka on koirilleni naurettukin. Jakke Jäyhä ei aikoinaan ottanut vieheen perään askeltakaan - kun sen piti basenjitreeneissä näyttää "malliksi miten vinttikoira juoksee". No eipä juossut. Entäpä Hupi sitten, joka ei syttynyt sitten millään. Legopalikat päässä hakivat paikkaa kaikki 5 vuotta kunnes sitten mentiin tanner tömisten. Hupin paras pisteytys maastosta on 451, ei huono, ottaen huomioon, että koira oli kolmansissa kisoissaan tuolloin - 6-vuotiaana. Hupi on muuten ainoa omistamistani whippeteistä, jolla on maastosertti.

Mistä päästäänkin tutkailemaan vielä muiden whippetieni tulokset; kuinka monta 450 pisteen tai yli suoritusta löydän? *laskee* 6 kpl.
Sentään jotain. Ja jakautuu useammalle koiralle. Kovimmat pojot on muuten tykittänyt Luxi, 489!

Koska whippet on luotu juoksemaan koen äärimmäisen erikoisena sen ajatuksen, että "juokseminen olisi sille vahingollista". 
Olen aina ajatellut, että monipuolinen liikunta on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Koira tarvitsee vahvoja lihaksia ja jänteitä, erilaisia maasto-olosuhteita ja suoritteita niitä kehittääkseen. Koira kasvaa suurimman kasvunsa kuuteen kuukauteen mennessä, minusta on ihan kohtuullista alkaa "rasittaa" koiraa 5-6 kuukauden iässä, pikkuhiljaa enemmän. Ja kohtuudella, tietenkin.

Itselläni on 6 kuukauden ikäraja pidemmille lenkeille. Alle 6 kk ikäisellä whippetillä lenkkimaksimi on n. 4 km. Ja meillä ei kävellä 7km/h. Keskituntivauhti on 2,5-3 km/h. (Iltalenkillä Huiman ja Balin kanssa voimme päästä 4,5 km/h)
Päivittäinen lenkkimäärä on 4-6 km. Vaihtelua tässäkin, niin kuin kaikessa meillä. Joskus mennään pidempi aamu- ja iltalenkki, mutta pennun kanssa pituutta alkaa tulla vasta sen täytettyä 6 kk. Ja pidämme myös lepopäiviä, joka päivä ei mennä hiki päässä. Edes sitä 4-6 kilometriä. Välillä ollaan pellolla, välillä hiekkateillä.

Ratatreeneissä käyn yleisesti ottaen kovin vähän. Balin kanssa treenit jäivät kokonaan, koska Bali on minun makuuni - ainakin ollut - yli-innokas metsästäjä. Nyt sekin fiksumpana jättää kouhkaamisen nuoremmilleen ja tyytyy ottamaan ilmavainua eteerisen näköisenä.

Nyt olen käynyt Mauin kanssa 3 tai 4 kertaa.
Olen ollut erittäin iloinen jokaisesta kerrasta. Kylläpä välittyykin iloisuushormonia ja mieli on sydänhymiöitä täynnä kun sekä Kartanolla että Hyvinkäällä sinut ja koirasi otetaan ikäänkuin "syleilyyn". Ikä kysytään heti ja sanotaan, mitä voi ja kannattaa tehdä. Tehdään treeni koiran iän ja kyvykkyyden mukaan. Ei mitään liian vähän eikä mitään liikaa. Siksi ei ole mukavaa alkaa kokea huonoa omaatuntoa, kun tätä iloittelua vastaan osoitetaan kritiikkiä.

Kritiikki on aina hyvästä ja asioilla on tietenkin aina monia puolia ja katsantokantoja niihin moniin puoliin. 
Kuitenkin saamassani englanninkielisessä palautteessa niin privaatisti kuin FB-seinälläni harjoittamiani treenejä on verrattu mm. lapseen, jota pakotetaan ajamaan pyörällä/ravihevosilla tehtävään treeniin/greyhoundin treenaamiseen/lapsen pakottamiseen seisomiseen ja/tai kävelemiseen ja nyt myös juoksuharjoitteiden on todettu estävän luiden ja jänteiden normaalin kasvun.

Vaikka kuinka omasta mielestäni kehun meidän radat ja ratahenkilöstön maasta taivaaseen ja kerron, kuinka kokeneita pentutreenarimme Suomessa ovat sekä selitän, että kyseessä on 20-30 metrin pyrähdykset kerran-kaksi kuukaudessa - saan saman palautteen. Se on liikaa.

Tuntuu kurjalta ylipäätään alkaa selittää tekemisiään. Nyt joku sanoo, ettei selittää edes tarvitsisi. No ei niin.
Sitä haluaisi vain olla iloinen siitä, että koira on iloinen. Samalla kun sitä miettii, että kuinka paljon se vetääkään hihnassa ja pannassa ennen kuin se edes pääsee radalle, kuinka se hyppii, pomppii ja viuhtoo. Ja näin rasittaa itseään. Tuntuu kurjalta kun itse on pelkästään iloinen ja toinen on huolissaan ja heristää sormea soosoo-henkisesti.
Olin ollut Mauin kanssa yhden kerran rataharjoituksissa kun sain jo palautteen, että "henkilökohtaisesti katson että se on noin nuorelle koiralle liikaa".

Ihanaa kun sain avautua vielä omaan blogiini, kiitos Blogger tästä mahdollisuudesta. Kiitos myös ihanalle koiralleni, joka on vailla huolenhäivää, iloinen, reipas ja taitava. Kiitos vielä kerran Kartanon ja Hyvinkään taitava porukka. Joka kerta (ne vissiin 4?) tulen hymyssä suin ja lähden mielihyvähormonien hyrrätessä. En kertakaikkiaan pysty näkemään mitään negatiivista - vaikka kuinka yritän - kesäisen keveissä pentutreeneissä. 

Anna siis ilon viedä ja jätä turha epäily ja kauhistelu. Sinä osaat ja minä osaan. Me kaikki osaamme. Ennen kaikkea koirasi. Kuinka taitava se onkaan!


Pitäkää hauskaa koiranne kanssa. Vaikka sitten ostarilla tai satunnaisissa pentuharkoissa. Kaikki yhdessä tekeminen on hyvästä ja vahvistaa sidettänne. Positiivisella tavalla.