Minulta on pyydetty tätä juttua, kiitos siitä. Hyvä juttuvinkki.
En ole koskaan haastatellut uroksia omistavaa: "miksi uros, miksei narttu"? Joten voin puhua vain omasta puolestani.
Itse koen urokset paaaaaljon helpompina kuin nartut. Vaikka uroksillakin on jonkinasteinen juoksuaika paristi vuodessa, ne ovat suoraviivaisempia ajatusmaailmaltaan (näin minulle on kuitenkin kerrottu) kuin nartut. Pidän siitä, että sanoessani koiralleni "tuo on kiellettyä" se ikäänkuin vastaa "kyllä äiti" ja siirtyy muihin puuhiin. Nartuista minulle on kerrottu, että neKIN saattavat sanoa "kyllä äiti" mutta menevät sitten selän taakse tihustamaan, nyt keskisormi pystyssä. Urokset ovat simppeleitä ja suoraviivaisia, kilttejä ja isoissakin laumoissa urosten kesken vallitsee yleensä unelias rauha ja seesteisyys . Urokset eivät myöskään tärppipäivinä tyrkytä itseään naapurin sekarotuiselle, niille ei tarvitse pukea juoksuhousuja ja hormonit eivät vie niitä samalla tavalla kuin narttuja.
Nyt tietysti kaikki narttuihmiset sanovat, että "ei pidä paikkaansa" ja heittävät vastavedoksi sen, että urokset machoilevat (no eipä juuri) ja nostavat jalkaa sisätiloissa (aika harvinaista kyllä) ja ne ovat isoja, lihaksikkaita ja vahtivat reviirejään. Juu, isoja ja lihaksikkaita kyllä, mutta vahtimista on esiintynyt omistamissani whippeteissä oikeastaan vain yhdessä ja toisessa sillä tavalla pikkuruisen.
Kasvattajakysymykseen en myöskään oikein osaa vastata. Mutta mitä olen seurannut sivusta ja vierestä, niin kasvattajaksi ryhtyvät ihmiset, jotka ovat valtavan kiinnostuneita rodusta, heillä on usein vuosien kokemus ja näkemys ja heillä on tahtoa ja taitoa tehdä, jalostaa.
Joillekin kasvattajille kehittyy ajan saatossa oikein "signature"; näkee melkeinpä heti, että tuo koira on kennelistä Aprakadapran ja tuo tuossa taas muistuttaa hyvin paljon ruotsalaista Jätte Kul -linjaa. Kasvattajien kanssa voi olla joskus melko haastavaa keskustella, sillä useimmilla heistä on ilmiömäinen muisti.
Erehdypä kysymään, että "millainen Tanskan reissu teillä oli" ja jo saat kuulla vastauksen, jossa putoat jo alkumetreillä;
"Kävimme Svenin luona ja näimme heillä uuden pentueen, jossa isänä oli se Ruotsin maailmanvoittaja 2011, Finaste Fin Kille ja emänä Jugoslavian voitokkain koira, Yy Kaa Koo Tämä se On. Itse kehässä näimme mm. todella kauniin ja linjakkaan, upeailmeisen ja ryhdikkään Tsingiskaan Beauty, joka taas on tehty Hamletista, ja se on sen Hamletin tokapentueesta olevan Jiihaa Come Onin siskon tytön veljen sisar, samasta pentueesta. Huomioni kiinnittyi myös aivan suoraetuosaiseen Hellaan, se on siitä kennelistä, en nyt muista, mutta siitä samasta, josta on Geimi, Knut ja Wolver ja huomasi kyllä, että niillä on tullut isän puolelta sitä korkeaa hännän kiinnitystä, isähän on se Jukoliste Juu Nääs Päivää".
Kasvattajaksi kasvetaan.
Ihan samalla lailla, kuin "tavis koiraihmiseksi", mutta kuitenkin twistillä. Kasvattajan ensimmäinen pentue on aina ensimmäinen ja odotukset voivat olla korkealla, matalalla, epärealistiset, kokeilevat - mitä vain. Kasvattajan näkemys jalostamisesta jalostuu pentue kerrallaan. Jokainen on ollut joskus jännän äärellä, uuden ja tuntemattoman ääressä, ensimmäistä kertaa. Kahdestoista pentue on aika eri asia kuin ensimmäinen ja kolmas.
Tässä tullaankin sitten siihen kokemaani jonkunlaiseen yhtymäkohtaan.
Ja urosihmisellä voi olla omasta uroksestaan täysin päinvastainen näkemys kuin nartun omistajalla. Itselle lyhyt on toiselle pitkä ja toiselle pitkä itselle lyhyt. Nartun omistaja voi haluta luustoa ja urosihminen kokee kahden pentueen jälkeen, että oma uros ei sitä anna. Sanoen sen tietenkin ääneen. Nartun omistaja on kuitenkin valmis ottamaan riskin ja kas, nyt kahden linjan ja tyypin yhdistämisestä tuleekin vahvaa ja pötäkkää. Tämäkin vielä.
Mitä tulee yhteiseen kieleen, sekin syntyy yleensä ajan kanssa. On urosihmisiä - ja narttujen omistajia - joiden aura voi olla pelottava, luotaantyöntävä tai vaikeasti lähestyttävä. Pitää vain uskaltaa kysyä ja ainakin minulta muutamat kysyjät ovat saaneet ensimmäiseksi vastaukseksi "ehkä", koska olen halunnut lisätietoa lähinnä siitä, mitä nartun omistaja hakee ja tarkemmin haluaa. Jotkut ovat joutuneet kirjoittamaan pitkästikin, sillä ainakin minä rakastan perusteluja. Uros pitää osata nähdä kokonaisuutena. Uros ei koskaan periytä vain luustoa, pituutta tai kaulaa - se periyttää kaikkea muutakin mahdollista. Ikävä kyllä myös mahdollisia sairauksia - siinä missä narttukin kantaa niitä "ikäviä geenejä" geenistössään. Kysyvä ei kuitenkaan tieltä eksy ja usein kirjeenvaihdon, puheluiden ja kimppalenkkien kautta syntyy hedelmällinen keskusteluyhteys.
Minua ylipäätään arveluttaa NE, jotka yhä luulevat, että urosihmiset antavat uroksiaan VIPS ja HUPS vain, kun joku kysyy: "Saako käyttää"?
Olen aina mieluusti haastatellut, että mitä haet yhdistelmältä ja miksi juuri Rolle?
Whippetvuosieni aikana on tullut netit, digikamerat, älypuhelimet ja kaikki. Vuodesta 2007 asti olen pitänyt 1g-kuvakansiotani ja voin olla vain kiitollinen kaikille niille uroksieni jälkeläisten omistajille, jotka ovat avanneet ovensa minulle ja pysähtyneet lenkillä/maastossa/näyttelyssä hetkeksi, kun olen tullut kameran kanssa sohimaan.
Mukanani on hiljan kulkenut uusi, innostunut ja jo hurjan valmis assistentti Lotta, jota ei voi kuin hehkuttaa. RÄPS vain ja kuvat kansioon. "Mitä Rekku periyttää, onko sulla kuvia"? Ja voin vastata, että on. Mene 1geehen.
Hyvin pian voi myös kuulla, että "se antaa sitä kaikille".
Rakastan tehdä kaikkia muistiinpanoja ja laittaa ylös yhtä ja toista, mutta tämä minulle ei ole tullut mieleen, ennen kuin nyt. Voisi laittaakin ylös NE kasvattajat/nartut/yhdistelmät, joihin Rollea ei ole annettu ja ehkäpä jopa miksi. Sitten kun seuraavan kerran epäillään, että "kaikille on annettu" niin voisikin varmemmaksi vakuudeksi jakaa numeroidun tiedotteen, jossa pällistelee 30 numeroa ja nimeä, joille Rolle ei nyt lähtenyt antamaan lovea.
Hupin kohdalla olen joskus miettinyt, että jos kaikki, mihin sitä on kysytty, olisi toteutunut ja kaikkiin kyselyihin lähdetty mukaan, Hupin pentuemäärä huitelisi tällä hetkellä n. kolmessakymmenessä.
Urosihmisen vastuutakin välillä kuulutellaan. Se on kieltämättä olemassa ja siihen tulee suhtautua vakavuudella.
Yksi on tietysti tiedotus. Sitä ei voi oikeastaan olla koskaan "liikaa". Kerro kaikki, heti, kaikille. Vaikka olisit kuinka järkyttynyt ja elintoimintosi kävisivät hitaalla, toimi. Seuraa ensin, hanki diagnoosi. Tiedota. Tai seuraa, keskustele, seuraa, keskustele ja seuraa. Diagnoosin jälkeen tiedota.
Tässä yhteydessä kiitän Heli Poikosta loistavasta ideasta. KAIKKI tiedossani olevat diagnoosit esimerkiksi Hupin, Hulan ja Balin pentujen osalta on viety 1geehen. Usein vieläpä kaksikielisesti, suomeksi ja englanniksi. Kun kaikki on tiedossa heti, mitään jälkibaliikkia ei tule. Kanavia on vieläpä useita. Sähköposti, Messenger, blogi, yhdistyksen oma terveystietokanta, TWA:n tietokanta, kuvakansioiden "selityspalkki", Koiranet. Ainiin ja ihan puhelu ja tekstiviestikin. Olenpa kuullut kasvattajista, joilla on käytössään "musta vihko". Sellaisesta on ehdottomasti hyötyä pitkään rodussa mukana olleille. Ja jälkipolville!! Kaikille!
Aika-ajoin rotuamme ravistelee jokin mörököllimäinen keissi, yleensä terveyteen liittyvä, joka pahimmillaan jakaa rodun ihmiset - joiden pitäisi toimia yhdessä, rodun hyväksi - erilleen, omiin poteroihinsa.
Usein muuten nämä keissit liittyvät uroksiin, paljon käytettyihin sellaisiin. Paljastuu jokin terveyteen liittyvä data, joka on "unohtunut" viedä eteenpäin tai se on viety eteenpäin huolimattomasti. Tässä yhteydessä yritän kovasti ymmärtää, että ihmiset ovat erilaisia ja kaikki eivät toimi alkuunkaan samalla tavalla. Kuitenkin Koiranetissä oleva kuolinsyy "Muu syy jota ei ole listalla" ei kerro lukijalle yhtään mitään. Jos saisin päättää, em. kuolinsyy poistettaisi kuolinsyistä ja pakotettaisi kuolinsyytä listaava kirjoittamaan lisäselvityslokeroon edes jotain.
Toimi, niin kuin haluaisit, että sinua kohtaan toimitaan. Negatiivinen diagnoosi on yleensä paskaa, traumatisoi, ottaa päähän, masentaa ja sitä voi olla vaikea jäsennellä ja ymmärtää. Jokin sairaudesta tai vammasta kertova diagnoosi on harvoin "mieleinen" mutta sen vieminen terveystietokantoihin mahdollisimman pian katkaisee huhuilta siivet.
Ei ole olemassa koskaan yksiselitteistä toimintamallia oikein mihinkään, mutta ei se saisi mennä niinkään, että vastapuolella on "järkevät, rauhalliset ja sormella osoittamattomat" ja toisella puolella "hysteeriset, sormella osoittelevat ja kiljukaulat".
Tilanteen ollessa päällä, voi olla vaikea hyväksyä toisen omasta näkövinkkelistä täysin vierasta toimintamallia, mutta tilanteen rauhoituttua pitäisi kyetä menemään itseensä ja ainakin vuolaasti pahoitella. Viimeistään silloin.
Olen jo vuosia noudattanut sitä tapaa, että kun minulta kysyy urosta, vastaukseksi lähtee ensin ranskalaisilla viivoilla koirani ja sen pentujen tiedossa olevat viat. Toisinsanoen vikalista. Jos kasvattaja lähestyy nyt uudelleen, sitten lähdetään syvällisempiin keskusteluihin ja puidaan yhdistelmää yhdessä ja katsotaan, kohtaavatko odotuksemme pentujen suhteen mielellään useammalla kuin "jollain yhdellä tasolla".
Arvostan erittäin paljon kasvattajia, jotka ovat tehneet "läksynsä" ja tutkineet vaikkapa kuvakansioni tarjoamaa tietoa esim. kivesvioista.
Monet kasvattajat haluavat myös tavata uroksen ennalta ja kysymyksiä satelee kuukausia ennen odotettua juoksuaikaa. Parhaillaan odotan erästä narttua kylään, jonka omistajan kanssa olen ollut kirjeenvaihdossa kaksi vuotta.
Suorapuheisuutta pitää osata arvostaa.
Kasvattajana ja uroksen omistajana ei oikein muuta hyvää tapaa ole toimia, kuin olla suora, rehellinen ja avoin. Tätä ei kertakaikkiaan voi korostaa liikaa.
Missä kulkee sitten "hysteerisyyden" ja "järkevyyden" rajat?
Tapamme reagoida asioihin poikkeaa yleensä suuresti. Yksi sanoo uroksen suvusta löytyneeseen hännän tippumiseen, että "ei haittaa", toinen soittaa poliisille. Yhdelle 5 jalostuskäyttöä on paljon, toiselle maksimi menee kymmenessä. Onko hysteerinen ihminen sellainen, joka ei osaa sinun mielestäsi puhua järkevästi tai esimerkiksi liioittelee? Onko lupsakasti asioihin suhtautuvan tapa oikeampi toista? Tuoko muassaan hysteerisyyttä se, että toisella on kokemusta rodusta 8 vuotta, toisella 2. Onko 10 vuotta kasvattanut maltillisempi ja kiihkottomampi kuin juuri rodun pariin tullut. Miten kiihkottomuutta voisi jakaa ja kiihkeästi asioihin suhtautuvaa ymmärtää?
Onneksi kuitenkin pääosin rodussamme vallitsee sangen avoin toimintatapa ja kulttuuri ja siitä ei voi muuta kuin olla hyötyä. Kaikille.
Teoriaa on hyvä lukea, kuunnella, oppia ja imeä. Aina ja kaikkialla. Juuri yksi päivä mietin, että yksi rodun suola on sen ihmiset.
Mitä enemmän rotuun tulee uusia ja noviiseja, sitä enemmän meidän rodun vanhojen harrastajien pitäisi aktivoitua jakamaan sitä pääomaa, mitä meillä on. Ei niin, että "mitä tuokin luulee tietävänsä kasvattamisesta" vaan "miten voisin auttaa häntä eteenpäin"?
Kokemuspohjaa tulee kuitenkin vain elämällä ja kokemalla. Vaikka tekniikka harppoo nyt suurin askelin, meidän pitäisi malttaa olla inhimillisiä ihmisiä virheinemme ja vikoinemme ja osata myös hidastella ja ymmärtää, että kokemus tulee ajan kanssa. Sitä ei voi kiirehtiä.
Miksi joku antaa urostaan enemmän kuin 5 kertaa. Mikä siitä tekee niin hyvän, että sitä pitää antaa useita kertoja, jopa 10 kertaa tai 15?
Tällainen - hyvä - kysymys osui taannoin silmiini sosiaalisesta mediasta. Ihanan laaja-alainen kysymys. Yksiselitteistä vastausta ei ole ja voin vastata vain omasta puolestani.
Tähän yhteyteen on sanottava, että kotikoirina, sohvilla, makaa varmasti kymmenittäin upeita jalostusuroksia. Mutta miten ne löydetään sieltä käyttöön? Ei oikein mitenkään, jollei uroksen omistaja tuo koiraansa ainakin silloin tällöin kehään, jolloin narttujen omistajat voivat arvioida sitä luonnossa. Toisaalta whippetistit voisivat perustaa iskuryhmän, Elisan tapaan, soittelemaan ihmisten ovikelloja kameroiden ja videolaitteiden kanssa ja tehdä vaikkapa kokonaisen kuvallisen uroskirjaston.
Tätähän olen pienimuotoisesti Lotan kanssa tehnytkin, mutta 7-kuinen pentu on usein aika erinäköinen kuin 2-vuotias aikuinen. Ovikelloa olisi hyvä soittaa siis ainakin 2-3 kertaa vuodessa. Miten siihen sitten suhtautuisivat koirien omistajat, kun pitävät varmasti jo nyt muutamaa (lue = minua) urosihmistä yli-innokkaana hömpöttäjänä.
Usein ne urokset, joita käytetään paljon, ovat tuontiuroksia.
Ne siis monesti lähtökohtaisesti tuovat kantaamme jotain "uutta". Nartun omistaja saattaa jopa ihan hihkaista: HAA, tuolta saan nyt kaipaamaani luustoa linjoihini tai tuo tuo yhdistelmääni kaivattua eleganssia. Mitä milloinkin. Usein tarvitaan kuitenkin 2-3 pentuetta, jotta nähdään, mitä kyseinen uros sitten tuo. Urosta on voitu antaa alkuun kahdelle kepeälle nartulle ja kolmas onkin muheva. Muheva antaa nyt paremman tuloksen kuin kaksi kepeää, joten jonoon asettuu vielä neljäs, sekin muheva. Nyt neljäs, viides ja kuudes (muheva, lyhyt ja pitkä) kysyvät urosta kaikki samaan aikaan. Yksi 2 vuoden päässä häämöttävään yhdistelmään, kaksi muuta "seuraavaan juoksuun". Uroksen omistaja on nyt hövelillä päällä, koska narttujen omistajat perustelevat käytön erinomaisesti. He ovat seuranneet linjoja, tuntevat uroksen koko suvun, ovat nähneet uroksen takana olevia koiria matkoillaan Tanskassa, USAssa ja Liettuassa, ovat jo hieman nähneet mitä se periyttää ja kertovat tarkkaan, mitä hakevat ja haluavat ja miten uros kompensoi heidän narttunsa vikoja. Uroksen omistaja usein myös miettii - varsinkin nykyään - että vasta ovikelloa soittava narttu on "varma narttu".
Jostain syystä, mitä en tunne, narttujen omistajat myös liikkuvat ryppäissä. Kolme vuotta hiljaiseloa, ja sitten uroksesi sähköpostiin tulee samanaikaisesti viisi kyselyä.
Viimevuosina urosta on myös vaihdettu lennossa ihan parissa päivässä; vaikka hotelli, laiva ja tapaaminen oli sovittuna vartilleen. Syyt ja selitykset ovat joskus erikoisia. Harva nimittäin sanoo suoraan, että "vaihdoin urosta lennossa, koska minulle tuli sellainen intuitio, että Bobby on parempi" tai "ei nyt tullakaan, koska juttelin juuri kaverini kanssa, ja sen mielestä Rollo on parempi". Ehei. "Something has happened" tai sitten pelkkää hiljaisuutta. Juoksuaika tuli ja meni ja kysyttäessä "ettekö tulleetkaan" saan vastaukseksi, että "ostinkin koiran" tai "too much stress".
Joskus sitten ovikello soi turhan tiuhaan jopa omaan makuuni, mutta minkäs teet, kun nartut juoksevat kaikki samaan syssyyn.
Joskus perustelut vain ovat sellaisia, että kieltäytyä ei voi, ei osaa. Joskus omaankin silmään jalostusjälki on ollut niin hyvää ja outcrossit tuottaneet haluttua tulosta, että nartun ja kasvattajan tarpeesta tulee hyvinkin järkeenkäypä. Varsinkin jos ne perustelut ovat taas vuolaat ja omaa käsitystäsi tukevat.
Joistakin uroksista tulee "muotiuroksia" ilman, että omistaja on edes millään tavalla pyrkinyt siihen. Joillakin tittelirivi kasvaa kilpaa ovikelloa soittavien narttujen kanssa. Toisilla tittelirivi pysyy maltillisena, mutta jalostusnäyttö kasvaa. Onpa niitäkin tuontiuroksia, joista ei koskaan tule mitään. Ainostaan rekisteröintimerkintä Koiranettiin. Ei se ulkomaisen uroksen ostaminen auvoa tee, kun ei se ole edes helppoa.
Mikä on sitten se uroksen omistajan vastuu?
Onko se sitä, että sanotaan "rumalle" nartulle ei ja ensikertalaiselle kasvattajalle, että "palataan viiden vuoden päästä, kun olet saanut vähän nimeä"? Mitä se vastuu on? Onko se sitä, että antaa urostaan vain sovinnollisen neljä kertaa tai antaa enemmän, mutta seuraa jälkeläisiä ja kirjaa mahdolliset diagnoosit? Antaa vain "tutuille"? Antaa vain nartuille, joilla on hieno suku ja jotka ovat kolmen maan valioita? Tutkituille?
Niinpä. Paljon kysymyksiä ja vähän vastauksia. Kaikki riippuu kaikesta. Tilanteesta, uroksesta, silloisesta asioiden ymmärtämisestä ja analysoinnista.
Älkää nyt ainakaan luulko, että uroksen antaminen jalostuskäyttöön on tienaamista - korvaus pennuista kun menee yleensä jalostusuroksen erilaisten tutkimuksien päivittämiseen ja palautuu yleensä suoraan siten koiraharrastukseen.
Vastuuseen kuuluu myös se, että "kaverille sanotaan ei" ja jalostuskäytössä pidetään tuumaustaukoja.
Sitä ei voi yleistää, eikä vastuulle ole olemassa sabluunoja. Yksi uros voi jättää sutta ja sekundaa, mutta vasta sen viidennessä ja kuudennessa yhdistelmässä. Toinen uros voi sairastua seitsemänvuotiaana. Kolmannen libido ja siittiöt kokevat nuukahduksen.
Enemmän näkisin ongelmallisena "lemmikkitasoisen ja tutkimattoman" uroksen käytön kotioloissa yhdeksän kertaa. Kaikille perheen nartuille ja kaikille vieläpä kolmasti.
Paljon käytetty tuontiuros yleensä tulee hyvin esiin, pitkälläkin aikavälillä. Ainakin kuviin ja satunnaisesti Koiranettiin päivittyvien uusien terveystutkimusten myötä.
En kuitenkaan pysty yksiselitteisesti vastaamaan MIKSI tai perustelemaan yleispätevästi, että miksei uroksen omistajan raja tule viidessä yhdistelmässä vastaan?
Kuitenkin vastuu on myös nartun omistajalla ja kasvattajalla, joka tietää runsaasta jalostuskäytöstä ja on lukenut ne uroksen omistajan kertomat "ranskalaiset viivat" moneen kertaan sekä selannut Koiranetit, 1geet ja TWA:t. Joskus myös varovainen ehkä lähtee lentoon ja paluuta ei ole.
Kaikkea ei voi koskaan tietää, ennustaa eikä valjastaa, koska geenit tekevät mitä ne tahtovat. Kuitenkin joidenkin uroksien geenit "vain" ovat halutumpia kuin toisen. Se ei ole mikään ylpeyden tai kehumisen aihe vaan se vaan on niin. Mahtavuutta tähän tuo se, että jos sen paljon käytetyn uroksen omistaa harrastaja, joka päivittää myös terveysdataa kaikkien nähtäville uroksesta ja kaikista sen jälkeläisistä ympäri maapallon. Suolaa hehkutussirottimeen tuo myös se, että uros on terve ja voi hyvin vielä 12-vuotiaanakin. Mikä ihana bonus käytölle. Mutta tällaista ei voi tietää, ei ennustaa. Eikä suorasukaisen suomalaisen tavoin muunmaalainen ehkä iloitsekaan "uteluistasi" terveysasioiden suhteen vaan vaikenee kuin simpukka.
Tätä kirjoitusta ei ole kohdistettu kehenkään eikä mihinkään, se on omaa ajatuksenvirtaani tästä valtavan monisyisestä aiheesta, jota useinkaan moni ei näe uroksen omistajan tavoin, juuri sillä hetkellä, siitä näkökulmasta.
Joskus asiat vain tapahtuvat ja me selittelemme niitä sitten parhaamme mukaan jälkeenpäin. Viisastuneina.
Miten onnekkaita olemmekaan. Upea rotu ja upeat ihmiset. Vaalikaa hedelmällistä, avointa ja suoraa yhteistyötä. Olkaa osa sitä.
kuvituskuvat oma arkisto ja Facebook
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti