Ärsyttävintä on, kun pitää kokoajan MUISTAA kaikenlaista. Nyt tätä kirjoittaessa muistin, että pitää laittaa HAKA-luennoitsijoille muistutusviestiä ja pientä tiiseriä vielä heidän aiheisiinsa liittyen. Pitää muistaa sopia asioita Hands on -seminaariin liittyen, jospa se nitkahtaisi pian eteenpäin. Pientä mukavaa ohjelmaa on sovittuna jo ensi syksyllekin (2016) ja kaikki nämä pyörivät nyt päässä ja aiheuttavat pohdintaa ja pähkintää. Ainiin, ja vielä pitäisi sponsorin kanssa katsoa ensi vuoden kuviot, alustavasti on katsottu, mutta viimeinen silaus puuttuu. Tulevana viikonloppuna ryhdytään toisen whippetharrastajan kanssa käännöshommiin! Hommaa - ja muistettavaa - siis riittää.
Ylipäätään se viimeinen silaus jää usein vaiheeseen.
Palataan - on hyvin yleinen lopetuskommentti niin sähköpostissa kuin puhelimessakin. Katsotaan se sitten - toinen. Rakastaisin lyödä asioita lukkoon, laittaa leiman päälle; käsitelty ja closed. Ikäväkseni joudun toteamaan, että asiat tykkäävät jäädä roikkumaan.
Koirat elävät ihanasti hetkessä. Huolista vapaana.
Ne heräävät aamulla iloisina venytellen, valmiina lähtöön. Ne ilahtuvat silminnähden, kun ne saavat aamiaisen eteensä, lääkkeet maksapasteijan sisällä, luita nikerrettäväksi. Ne lenkkeilevät aina iloisina, oli sitten helle tai viima, tuuli tai tyyni. Sateellakin mennään. Koirat eivät valita. Eivätkä stressaa. Niille rutiinit ovat rakkautta ja välittämistä ja pientä huolestumista näkee ainoastaan silloin, kun ruoka-aika venyy tai jätän koirat kotiin lähtiessäni jonnekin, minne niitä ei saa mukaan.
Äitini elämä on tällä hetkellä melkoisessa myllerryksessä ja elän tätä myllerrystä tykönäni myös.
On tietysti ihanaa voida auttaa, tehdä ja toimia - siitä on luonteeni tehty, mutta nyt tuntuu kyllä niin riittämättömältä että ei voi oikein muuta sanoa kuin että huhhuh ja huokaista syvään. Tällä hetkellä tuntuu, että kamelin selkäni on syvällä kuopalla. Mutta ehkä se ei katkea, on kuopalla vain.
Facebookiin kirjautuminen alkaa olla ajoittain hieman raskaahkoa.
Viestit kirkuvat punaista ja oikein mitään viestiä ei voi kirjoittaa ilman, että hakee a) jonkin linkin b) liittää kuvan c) avaa käännösohjelman d) ottaa syvällisesti kantaa. Hehheh. Mitä kuuluu - on hyvin last season, nyt pitää ottaa kantaa, linkittää, liittää kuvia, kääntää ja hakea tietoa viestin liitteeksi.
No mutta mukavaahan se on toimittajahenkiselle?
On on. Mutta en ihan äkkiä olisi uskonut, että rupean tässä kaiken keskellä vielä kämppikseni autokauppojakin selvittämään.
Ihanien lasteni avulla kaikki on onneksi helpompaa.
Pääsee päivittäin haukkaamaan happea ja nauttimaan luonnosta ja liikunnasta. Balin kanssa on pyörähdetty kehissä ja oikein mukavin resultein. Tarvittiin sellaista onnenamulettia kuin Emmiä matkaan mukaan ja biorytmeillä ja auringonpilkuilla on varmasti myös ollut osansa. Salossa kesäkuussa Bali oli PU3 - ja valioitui - heinäkuu oli hiljaista, Kotkassa elokuussa PU4, Heinolassa samoin elokuussa PU2 ja Porvoossa syyskuussa PU3. Hakunilassa se oli lähellä, Bali oli epävirallinen PU5. En ihmettele, koska Emmi ei ollut mukana tässä näyttelyssä.
Mietinnässä on, että ei avaisi Facebookia esimerkiksi viikkoon, mutta älypuhelimeni ansiosta se voi olla mahdotonta.
Vaikka suljen Huaweissa sovellukset erikseen, niin PLIM PLOM kuuluu silti hetken päästä ja Messenger on auki ja ns. "kiljuu punaisena".
Tämä nykyaika on kovin hektistä. Toisaalta se pitää liikkeessä, aktiivisena ja touhukkaana, mutta toisaalta se on välillä aika kuluttavaa.
Lähdenkin tästä virkistäytymään ja toivottavasti hieman rentoutumaan luonnon siimekseen.
Kuvituskuvassa pienenpieni ilopilleri, Bali thö Maailmanvoittaja. No eihän se virallisesti sitä ole, mutta mun blogissa se sitä nyt on. Maailman Ihanin. Kuten Viri, Hupi, Luxi ja Huimakin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti