6.10.2013

Tietolaari: Stilwell selittää.

Tulin katsoneeksi Victoria Stilwellin koirankoulutusjakson, jossa annettiin
selityksiä siihen malliin, että piti ihan painaa aika-ajoin pausea ja kirjoittaa muistiinpanoja.

Hiljattain netin syövereissä törmäsin tapaukseen, jossa koira oli pissannut sänkyyn. Olin aiemmin kirjoittanut itselle ylös Millanin oppeja sisälle virtsaamisesta seuraavasti: Virtsaamisreaktio syntyy koiran aivoissa. Reaktion saa aikaan esim. hermostuneisuus, pelko ja innostus.
Palaan tähän virtsaamisasiaan vielä juttuni lopussa; Googlettelin aiheesta oikein olan takaa.

Ihmisillä on paha tapa inhimillistää koiria. "Koirani inhoaa kynsienleikkuuta" ja "jos onnistunkin leikkaamaan sen kynnet, niin se suuttuu". "Koirani kosti minulle tänään riehumalla töissäollessani kotona, koska jätin sen niin pitkäksi aikaa yksin". Vuosien koirakokemuksen myötä ja alati koirien käytöksestä kiinnostuneena, sitä seuranneena ja jotain siitä oppineena voin painokkaasti sanoa; koira EI kosta, se EI suutu ja se EI näytä mieltään. Koira EI kykene ajattelemaan ihmisen kaltaisesti; "Nyt, koska en saa nakkia, menen ja virtsaan lattialle kostoksi" tai "Ihmiseni ei ota minua tarpeeksi huomioon, nyt menen ja osoitan mieltäni tavalla x". Koira TOKI kykenee "häiriökäytökseen" johtuen "jostain", mutta se ei TEE sitä kostaakseen tai osoittaakseen mieltään. Koira on paljon yksinkertaisempi eläin - kuin mitä me luulemme ja oletamme.

Koiraa ohjaavat vietit ja vaistot ja se voi esim. virtsata alleen pelosta, rauhoittaakseen itseään (!), ollessaan innostunut tai hermostunut. Koira ei osaa virtsata merkityksellä; tässä sulle virtsa, koska. Jos koira meneekin kynsienleikkuun jälkeen sohvapöydän alle, ei se mene sinne häpeämään tai osoittamaan mieltään; se luultavasti hakeutuu sinne ihan vain rauhoittuakseen; haluten olla sitä stressanneen kokemuksen jälkeen rauhassa ja järjestääkseen palikat päässään taas mieluisaan järjestykseen. Koiraa ei tarvitse silloin sääliä, sen käytöstä ei tarvitse selitellä, sen on hyvä antaa olla oma aikansa rauhassa ja sitten kun se tulee pöydän alta pois, niin jatkaa askareita ihan normimalliin ilman säälittelyjä, silittelyjä tai selittelyjä.


Ja nyt sinne Stilwelliin (tekstit ovat suoria lainauksia TV-ohjelmasta):
Victoria meni auttamaan perhettä, jonka koirat haukkuivat kaikkia ja kaikkea. Omistaja kertoi aiemman kouluttajan sanoneen; "Sinun on oltava alfakoira". Stilwell: "Mutta sinä olet ihminen"?

Alfa-periaatteen koulutuksessa koiraa hillitään hallitsemalla sitä. Jos koira alistuu ihmiselle/omistajalle se muka tekee kuten käsketään. Tällainen koulutus opettaa koiraa pelkäämään omistajaa - ja se harvoin toimii.
Positiivisen koulutuksen voima on koiran käytöksen ymmärtämisessä. Koirien kurinpito ei saa olla pelottavaa. Se vain lisää ahdinkoa. Päättäväinen äänensävy riittää.
Positiivinen koulutus ei ole nopea hoito. Siinä opetetaan koiralle uutta käytösmallia.
Kun koira viedään pois, aina kun se haukkuu, se oppii ettei sen käytöstä suvaita.

Stilwell kertoo sähköpannasta:
Nopeat ratkaisut kuten sähköpanta purkaantuvat myös nopeasti. Sähköpanta torjuu koiran reaktion tunteeseen. Vuosienkaan käytön jälkeen koira ei tiedä muusta käytösmallista ja käyttäytyy yhä (esim. haukkuu) samalla, ikävällä tavalla.
On tehokkaampaa kannustaa koiria toimimaan oikein. Esimerkiksi pillin soidessa (kun se haukkuu) koira saa palkinnon (tullessaan pois haukkumasta, omistajan luokse). Positiivinen kouluttaminen auttaa usein omistajiakin (ymmärtämään koiraansa. toim. huom.) On paljon mukavampaa tehdä töitä koiran kanssa kuin moittia sitä. Positiivinen koulutus tehoaa, sillä se toimii yhdessä koiran kanssa.

Stilwell ja Koira kaivaa kuoppia:
Koirien kaivamiselle on yleensä syy. Aidan korjaus on vain laastari. On parasta hoitaa ongelman syy. Koirat tylsistyvät ja sanovat "olkaa kanssani". Jotkut koirat kaivavat vaistomaisesti toisia enemmän. On tärkeää löytää keino sopeutua koiran haluihin. (= pihalle tuotiin iso koirien hiekkalaatikko leluineen) Kun koira pitää kaivamisesta, sitä on vaikea estää, joten ohjataan kaivaminen aitojen luota johonkin positiiviseen missä koira voi purkaa kaivuintoaan.
Koiran vaistojen tukahduttamisen sijaan positiivisessa koulutuksessa ohjataan niitä uudelleen. 
Jos koira kaivaa, yritä kääntää se "eduksesi". Jos se väsyy annetusta puuhasta, se ei jaksa enää miettiä pakoa.

Stilwell ja Koiran liikunta:
Liikunta purkaa aggressiota. Pakottava lähestymistapa vain pahentaa hermostuneen koiran ongelmia. Koira kaipaa hoivaa ja ymmärrystä.
Kun kävelytys muuttuu ongelmalliseksi, omistajat eivät enää halua tehdä sitä. Valitettavasti se vain pahentaa ongelmaa. Jokaisen kävelyn "sävy" asetetaan kotona ovesta lähtiessä. Selvä ja rauhallinen ohjeistus on tärkeintä. Koira saa haluamansa vain totellessaan: vetäminen - omistaja tekee täyskäännöksen. Jos koira vetää, käänny heti toiseen suuntaan. Tätä koulutusta pitää tehdä vain yksi koira kerrallaan.

Stilwell ja Koira ei anna kiinni:
Koiran jahtaaminen on mitä tehottomin tapa napata koira. Koirista se tuntuu vain leikiltä. Käytä koiran omaa energiaa hyödyksi. Koira, omistaja ja Stilwell menivät aidatulle tenniskentälle, missä Stilwell käytti koiran ohjaamiseen kahta tennispalloa. Jos palloja on vain yksi ja se on koiralla sinulla ei silloin ole mitään houkutinta. Jos palloja on kaksi, sinulla on jotain, millä neuvotella. Kun juoksee koirasta poispäin, se motivoi koiraa. Paras keino saada koira tulemaan luokse on tehdä siitä hauskaa.
Kuulostaa hullulta, mutta paras tapa jahdata koiraa on juosta pois koiran luota. On myös hyvä muistaa, että on vaikeaa saada koiran huomio, jos sen ajatukset ovat muualla.

Stilwell ja Koira mukana vaelluksella ja siihen ei saa kontaktia, kun se tapaa muita koiria:
Palkkiot ovat hieno tapa luoda positiivisia mielleyhtymiä uusiin käskyihin. Kun koira alkaa vaellella, sano "keskity" ja katso kääntyykö se katsomaan sinua. Jos koiran palkitsee, kun se toimii toivotusti se oppii toistamaan käytöstä. Ajan myötä palkkaamista voi vähentää.


Stilwell ja Koiran aggressio:
Koirien aggressioita ymmärretään usein väärin. Joidenkin mielestä aggressio on koirien tapa yrittää dominoida. Kuitenkin useimmat koirat ovat vihaisia, koska ne ovat hyvin epävarmoja.
Omistaja kysyy: Miksi koirani vetää toisia koiria kohti, jos se pelkää niitä?! Stilwell: Koska se toimii. Jos tulen hyökkäämällä kohti, sinä kyllä peräännyt. Se on sille hyvä tapa suojautua.
Aggressiivinen käytös ja epävarmuus ovat saman kolikon eri puolia. Jos pelokas koira oppii, että muut koirat eivät uhkaa sitä, pelko ja aggressio vähenevät. Koiran voi totuttaa siihen, että toisen koiran läsnäolo tarkoittaa sitä, että sille tapahtuu hyviä asioita. Pelon tunteet voi korvata ilon tunteilla - aggressio poistuu.
Ongelman syitä hoitamalla voi muokata koiran käytöstä. Ei dominoimalla - vaan vain kärsivällisellä, positiivisella koulutuksella.
Käytä aggressiivisien koirien koulutuksessa apuna passiivisia lajitovereita. Koiran pitää tavata toisia koiria vain rauhallisena.

Stilwell kiteyttää:
Koiraa ei pidä koskaan pelotella tai satuttaa. Positiivinen koulutus on turvallista ja tehokasta. Se on paras tapa luoda toimiva (ja luottamuksellinen toim. huom.) suhde parhaan kaverisi kanssa.

Lopuksi palaan vielä sisälle pissaamisasiaan.
Kun aiheesta Googlettelee, netistä löytyy useita keskustelusivuja, joissa puhutaan pääsääntöisesti johtajuusongelmasta, sitten mahdollisista terveysongelmista ja lopuksi sisälle pissaamista selitellään sivutolkulla protestina, mielenosoituksena ja likipitäen koiran ilkeilynä.
Kun tarpeeksi Googletteli löytyi "järkevä sivusto", jossa koiria ammatikseen kouluttava kertoo näin:
Koirat eivät tunne häpeää. Koira saattaa nöyristellä, sillä se huomaa sinun olevan vihainen ja haluaa minimoida seuraukset. Sisälle virtsaaminen voi olla huomionhakua, merkkailua tai stressireaktio. Jos merkkailu johtuu koiran epävarmasta olosta laumassa, se todennäköisesti vain pahenee jos koiraa toruu. Pissaaminen sisälle/sänkyyn on todennäköisesti vain koiran ratkaisumalli ongelmalliseen tilanteeseen, joka on sen mielestä stressaava. Koirat eivät "tee tuhmuuksia, kosta tai osoita mieltään virtsaamalla" vaan ne vain ratkaisevat asioita parhaaksi katsomallaan tavalla.
Koira ei tunne "syyllisyyttä" menneestä asiasta. Sisälle merkkaamalla koira voi hakea myös huomiota. Muulta laumalta tai sinulta. Epävarmuus saa myös koiran pissaamaan alleen. Koira ei tiedä, miten toimia. 

Tämä sisälle virtsaamisasia on minulle sikäli lähellä sydäntä, että tätä on esiintynyt laumassani joskus paljonkin. Tarvittiin liki 20 koiraharrastusvuotta, ennen kuin aloin ymmärtää asian ytimen.
On ihan liian helppoa olettaa ja ajatella, että kun koira "katsoo sinuun sisälle pissatessaan" tai "nostaa jalkaa edessäsi" se osoittaa mieltä. Tai se "sanoo sinulle, että tossa on".
Kun kyseessä on koiralauma, niin siinä on aina omat keskinäiset hierarkiansa, mitä me ihmiset voimme vain arvailla.
Aiemmassa asunnossamme yöpissailu loppui estämisellä. Vihdoin dyykkasin roskiksesta portit, joilla saimme olohuoneen yöksi suljetuksi, ja kas, merkkailu loppui.
Sitten piti lukea jo vähän koiran käyttäytymisoppaita, jotta ymmärsi, miksi kahden uroskoiran aggressiivinen kohtaaminen ahtaassa käytävässä johti toisen koiven nostoon ovea vasten - suoraan edessäni. Virtsaamalla koira kertoo lajitoverilleen asioita - ei niinkään minulle - sitä toruttiin tilanteessa, jossa se kenties koki olevansa jo lähtökohtaisesti alempiarvoinen ja nyt sitä alennettiin lisää. Lisäksi virtsaaminen - kuten edellä kerroin- on stressireaktio ja koira myös rauhoittaa sillä itseään.


Koirat keskustelevat pääsääntöisesti laumassa keskenään.
Koira pyrkii kaikessa käyttäytymisessään ja käytöksessään aina rauhaan. Kun sen rauhallisuuskupla rikotaan, joko toisen koiran tai omistajan toimesta, voi seurata yllättäväkin reaktio. Tällöin ei ihmisen tulisi ottaa itseensä.
Koira voi stressaavassa elämäntilanteessa - kuten silloin, kun laumacombo muuttuu (tulee/menee uusia/vanhoja koiria) alkaa käyttäytyä entisestä vallan poikkeavasti. Joku alkaa ulvoa, toinen pissaa sisälle, kolmas alkaa järsiä lattialistaa. Sitten ihmetellään "kun se ei koskaan ennen" ja pahimmassa tapauksessa ollaan äimänkäkenä ja selitellään, että "nyt se kostaa, kun mä menin ja möin kesämökin".
Koirat ovat suoraviivaisia ja yksinkertaisia olentoja, mutta joskus myös herkkiä. Pyrkiessään rauhaan stressaavassa tilanteessa ne voivat kehittää "omituisia tapoja". Ihminen helposti pahentaa tilannetta suuttumalla, raivoamalla ja stressaamalla stressaantunutta eläintä entisestään. Häiriökäytös voi tällöin jopa lisääntyä.

Mikä sitten avaimeksi, jos koira toistuvasti virtsaa sisälle? Kaikkia lauman koiria tulee huomioida tasapuolisesti. Jokaiselle lauman yksilölle tulee suoda yksilöllinen kohtelu. Jos koira haahuilee yöllä kämpässä epävarmana ja rauhoittaa itseään sisälle virtsaamalla ja/tai viestittää laumalle "statustaan", käytös ensisijaisesti estetään. Epävarman koiran oloa pyritään helpottamaan - sensijaan, että sitä kiristetään. Jos koira jatkuvasti virtsaa esimerkiksi sänkyyn, pyritään löytämään käytökselle syy. Koira oppii valtavan nopeasti mieluisan toimintamallin; kuten edellä moneen kertaan kerroin; virtsaaminen lieventää stressiä -> stressiä pyritään koiran elämässä jatkossa helpottamaan ja minimoimaan, ne rutiinit (!), lauman koirien tasapuolinen huomiominen ja OMAN käyttäytymisen muokkaaminen.
Jos haluat stressittömämmän koiran, pyri vähentämään koirasi stressin lisäksi omaa stressiäsi! Muista; koira on vain koira ja se peilaa myös sinua!


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Asiallinen juttu, hienoa!

Anonyymi kirjoitti...

Lähde (linkki sivuille) ois fiksua kertoa...