28.11.2012

Tietolaari: Koiran hampaista

Kirsi Sainio ja Suvi Viranta-Kovanen kirjoittivat Koiramme 11/2012 lehdessä mielenkiintoista hammasasiaa.
Tässä heidän artikkelistaan tiivistelmä:

Koirien kallojen muodoissa ja koossa on valtavia eroja. Hampaita on kuitenkin sama määrä vinttikoiran pitkässä leuassa ja mopsin tylpässä kuonossa. Hampaiden koko ja muoto eivät muutu jalostuksella yhtä nopeasti kuin luut. Kallon muoto kehittyy vielä nuorella koiralla, hampaat saavat muotonsa jo sikiöllä.
Osa yleistyvistä hammasongelmista johtunee juuri tästä. Koirien villeillä lähisukulaisillakin on hammaspuutoksia; hammasrivin ensimmäinen ja viimeinen puuttuvat usein sudelta ja ketulta.


Koiralla on 42 pysyvää hammasta. Alaleuassa 22 ja yläleuassa 20. Etuhampaita (insisiivit) on kuusi kummassakin leuassa; I1-3. Ne ovat talttamaisia hampaita, joilla on hyvä tarttua ja pitää kiinni saalista. Kulmahampaita (canine) on yhteensä neljä; C, ylhäällä kaksi, alhaalla kaksi. Muinaisilla sapelihammaskissoilla ne olivat tikarinkaltainen tappoase ja toimivat samankaltaisessa roolissa myös koiraeläimen suussa.
Välihampaat (premolaarit); P1-4, ovat kapeat ja niiden merkitys on vähäisempi. Premolaareja on molemmissa leuoissa kahdeksan, neljä kummallakin puolella. Niiden tehtävä on toimia raateluhampaan jatkoterinä.
Poskihampaat (molaarit); M1-2, ovat leveitä hampaita, joilla on hyvä jauhaa saalista ja kasviravintoa. Poskihampaita on yläleuassa yhteensä neljä ja alaleuassa kuusi.


Maitohampaiden irtoamiseen tarvitaan pysyvää hammasta, jonka erittämät entsyymit "syövät" maitohampaan juuret ja lopulta maitohammas irtoaa. Maitohampaiden juuret näyttävätkin tästä syystä kuin kalutuilta luilta, mitä ne sananmukaisesti ovatkin.
Mielenkiintoista on, että yksi pysyvistä hampaista on oikeastaan maitohammas. Ensimmäinen väliposkihammas (P1) puhkeaa myöhemmin kuin muut maitohampaat ja jää koiran suuhun, koska sen tilalle ei tule pysyvää hammasta.

Leuat ja hampaat liittyvätkin kiinteästi yhteen, vaikka eivät olekaan kehityksellisesti toisistaan riippuvaisia. Leuat siis muodostuvat vaikka hampaita ei olisikaan. Leuat voivat vaikuttaa hampaiden asentoon, mutta eivät niiden identiteettiin.

Yleisin hampaiden kehityshäiriö on hammaspuutos. Useimmin puuttuvat välihampaat, yksinkertaisesti siksi, että ne kehittyvät viimeiseksi. Hammasjuoste ikäänkuin kulutetaan loppuun ennen kuin kaikki hampaat on saatu valmiiksi. Samasta syystä pysyvät hampaat voivat myös jäädä pieniksi.
Monilla koiraroduilla on huomattu, että sekä hammaspuutokset että pienihampaisuus - saman mitalin kaksi kääntöpuolta - ovat voimakkaasti periytyviä ominaisuuksia. Harvinaisinta on hammasjuosteesta ensimmäisinä kehittyvien kulmahampaiden ja poskihampaiden puuttuminen.


Leukojen kapenemisen ajatellaan usein olevan yhteydessä hammaspuutoksiin. Geenitasolla tällaista suoraa syy-seuraussuhdetta ei ole voitu osoittaa ja yleensä ihmisillä hammaspuutokset vaikuttavat pikemminkin leukojen puruvoimaan ja madaltavat leukoja kuin kaventavat niitä. Oli miten oli, hammaspuutosten merkityksen vähättelyyn sen paremmin kuin liioitteluunkaan ei ole kuitenkaan syytä.

Joillakin yksilöillä voi olla myös liikaa hampaita. Yleisin häiriö on jakautunut hammaskruunu, jolloin samasta juuresta lähtee ikään kuin kaksi hammasta. Hampaita voi olla myös liikaa juurineen päivineen. Näitä muutoksia näkee etenkin etuhampaissa.
Liikahampaisuus ei ole ongelma, jos se ei samaan aikaan johda muiden pysyvien hampaiden virheasentoihin. Vaikka tällaiset muutokset ovat harvinaisempia kuin hammaspuutokset, ne ovat yhtäkaikki häiriö normaalissa purennassa ja voivat joissakin roduissa ja linjoissa olla perinnöllisiä.

Vaikka kuonon pituuden määrittelevät pennun geenit, vaikuttavat luuston kehitykseen muutkin tekijät. Erityisesti luun kasvamista säätelee siihen kasvuaikana lihasten kohdistamat voimat. Pehmeällä ruoalla ruokitut eläimet kärsivät myös purentavirheistä ja niiden alaleuka on usein suhteessa lyhyempi kuin yläleuka. Nykykoirien osalta vertailevat tutkimukset puuttuvat, mutta ilmiö näkyy arkeologisessa aineistossa.
Ravinnolla ei siis voida vaikuttaa hampaiden muotoon, kokoon tai lukumäärään, mutta leukoihin kasvavan koiran ravinnolla voi olla suurikin merkitys. Leukojen normaali kehitys ja etenkin ylä- ja alaleuan yhteistyön muovautuminen sekä rakenteellisesti että toiminnallisesti vaatii purutyötä. Kotikoiran kannalta tämä tarkoittaa sitä kovaa ja monipuolista purtavaa, joka vahvistaa pennun leukoja ja pistää purukaluston työhön.


Kasvattaja ja etenkin pikkupennun omistaja voi siis vielä vaikuttaa normaalin purennan kehittymiseen. Normaaliin leukojen kehitykseen vaikuttaa myös niiden kehityshistoria. Ylä- ja alaleuka elävät ikään kuin omaa elämäänsä: koska yläleuka on itseasiassa osa koiran kalloa, voi alaleuka kehittyä huomattavasti hitaammin kuin yläleuka.
Pikkupennun yläpurenta siis yleensä korjaantuu kasvun kiihtyessä ja kun leuat saavat töitä. Joskus kuitenkin geenien voima on suurempi kuin ympäristön ja koiralle kehittyy ja jää ylä- tai alapurenta.

Hammaskuva Googlen kuvahaku, muut kuvituskuvat oma arkisto.
Tiivistäminen allekirjoittaneen.


Ei kommentteja: