4.11.2012

Lenkillä 4.11.2012

Pitkästä aikaa tuli ulkoilutettua kameraakin. Siispä aamuisiin lenkkikuviin ja -tunnelmiin:

 Kovin ovat aamut sumuisia.

 Aamuorava. Kauhusta jäykkänä, hievahtamatta hiljaa. Hyvä niin.

Metsässä on S-market. Mainos on kesäkuisen Jukolan viestin jäämistöä. Sikäli lystikästä, että ihan vieressä on roskis, jota kaupungin mies käy autoineen tyhjentämässä. Mutta tämän nappaisu kyytiin mukaan ei kuulune toimenkuvaan?

Pakollinen koirankieltomerkki. Kuriositeettina mainittakoon, että kyseisen talon pihapiirissä on ns. grillimökki. Möksän ikkunoissa oli herttaiset, varmaankin hallituksen puheenjohtajan Leningradin matkalta 1972 ostamat pitsiverhot sievästi aseteltuina. Taisi siellä muutama koriste-esinekin olla. Pitänee palata kuvaamaan tämä isoikkunainen "oleskelutila", mistä kyttäys sujuu kaikkiin ilmansuuntiin, pitsiverhojen katveessa.

Pihlajanmarjat sammalpedillä.

Minusta on hyvä, että Hakunilan betonikerrarien pihoja suojellaan koirankieltomerkein.

 Puhutteleva mainos.

Upeaa syksyn punaa.

Christinan tuoli on valmiina maanantaiaamua varten päiväkodin ikkunassa.

Lopuksi askarteluvinkki. Euro viisikymmentä Pelastusarmeijan kirppikseltä kultainen tähti ja euro viisikymmentä samalta hyllyltä pussillinen koristeomppuja. Ensin ripustetaan tähti naulaan ja omput päälle. Omput olivat pussissa kuvan muodostelmassa, senkun ripusti naulaan. Yhteishinta siis 3 euroa ja kovin homma askartelussa oli saada ne muovipusseista ulos.

Loppujen lopuksi hieman lenkkidataa. Lenkkimittari näyttää vuoden yhteismatkaksi tätä kirjoittaessa 1670,1 km. Marssipäiviä on takana 309, joten keskimäärin olemme tepastaneet vuoden jokainen päivä 5,4 km. No ei se huono tulos ole. Voisi se tietysti olla parempikin. Ja edessä on vielä viimaisa talvi -30 asteen pakkasineen, ei siinä heilu hyvä eikä lenkkikään.
Vuoden huippukuukausi on ollut toukokuu; 208,3 km ja se jaettuna 31:llä tekee 6,7 km/pvä.

Tepastamisiin.

Ei kommentteja: