Luvut liittyvät tuomarihaaveeseeni, joka aina välillä tuntuu toooodella kaukaiselta ja väliin "ihan mahdolliselta".
Mahtavaa matkallaoloa tämä on, siitä ei pääse mihinkään. Mielestäni minulla ei koskaan ole ollut vain koiria; pelkkiä lemmikkejä tai harrastuskavereita;
Minua on aina kiinnostanut tietää lisää ja sitten taas hieman lisää ja sitten taas lisää.
Alunalkaen lemmikeistä ja harrastuskavereista on auennut uusi maailma ja sitten taas kokonaan uusi maailma. Koirat haastavat. Se, mitä tiesit eilen ei päde enää tänään.
Aiemmin minua ovat eniten puhuttaneet erityisesti käyttäytyminen, vietit ja vaistomaailma ja koirani ovatkin olleet minulle vuosikaudet mielenkiintoista "tutkimusmateriaalia"; miksi koira tekee niin kuin se tekee?
Nyt oli tullut aika astua anatomian maailmaan.
Koirat ovat ottaneet mutta myös antaneet.
Valtavasti haasteita, lukuisia kysymyksiä mutta myös vastauksia -ja ihan pelkällä olemassaolollaan - oivalluksista puhumattakaan. Jokainen näyttely, kisamatka ja maastotreeni koirapuistojuoksutuksesta puhumattakaan on niitä oivalluksia ja ahaa-elämyksiä antanut!
Yksi asia on johtanut toiseen ja pian on oltu ihan uusien haasteiden edessä - taas. Koskaan ei koiran kanssa elämisessä ja olemisessa ole valmis ja se on kohdallani harrastamisen ydin. Mennä eteenpäin, oppia ja oivaltaa - ymmärtää koiraa, paremmin ja enemmän.
En voisi olla kiitollisempi ihan jokaiselle koiralleni, jotka ovat vieneet minua kukin tavallaan eteenpäin ja omilla persoonillaan patistaneet eteenpäinmenoon.
Jos läpäisen anatomiakurssin kokeen, edessä on vielä lukuisia vaiheita ennen varsinaista tuomarikurssia. Jossain vaiheessa edessä on haastattelu, jossa minulta kysytään; "Miksi haluat tuomariksi"?
Erilaisia vastausvaihtoehtoja on risteillyt päässäni. Kuten "luonnollista jatkumoa harrastusvuosilleni" ja "haluan oppia lisää - ja kokoajan enemmän" - mutta viime aikoina päässäni on pyörinyt eniten se, että koska "olen saanut niin paljon koirieni kautta, haluan jakaa saamaani eteenpäin".
En ole ihan varma, onko se hyvä tai oikea vastaus, tai olenko rodun parissa ylipäätään henkilö, joka on "sovelias" jakamaan, mutta siitä huolimatta minua ajaa eteenpäin valtava palo; oppia ja sisäistää ja toimia rakastamani rodun parissa.
Ja jos voin oman rotuni kautta oppia lisää, ja jakaa oppimaani, mikä sen parempaa ja mukavampaa!
Saada ja jakaa - upein yhtälö!
Koen, että koirat jakavat ja antavat niin paljon; miksen jakaisi takaisin sitä mitä saan!
Kurssilaisten kesken viriää keskusteluja tulevasta kokeesta, mitä siellä mahdollisesti kysytään ja mitä pitää osata; kuten nyt vaikka "Mikä on tuomarin tehtävä"? Harva se näyttely tuomari herättää (voimakkaita) tunteita. Milloin tuomari on puusilmä ja milloin "linja oli hakusessa" tai vain "väärä koira voitti". Arvostelijat ovat harvoin itse olleet tuomaritehtävissä, edes match-showssa. Tai jos ovat olleetkin, niin vain he ymmärtävät sellaista, mitä tuomari ei. Kauneus on aina katsojan silmässä ja arvostelijat aina oikeassa.
Olen täällä omassa blogissani lainannut mm. Paula Heikkinen-Lehkosen Whippet-Harrastajien lehdessäkin ollutta sangen hyvää ja selventävää kirjoitusta missä todetaan mm. se, että jokainen tuomari tulkitsee rotumääritelmää omalla persoonallisella tavallaan.
Useat rotumääritelmät ovat sangen laveasti kirjoitettuja - suoden mahdollisuuden - laveaan tulkintaan! Jokainen ymmärtää ne omalla tavallaan, omin painotuksin. Lukekaapa Mari Kääriäisen tekemä whippetin rotumääritelmän tulkinta; tällainen jokaisen vähänkään enemmän rotua harrastavan tulisi tehdä omakohtaisesti: KLIK.
Jokaisella tuomarilla on oma henkilökohtainen koiramenneisyys ja -tausta, johon he peilaavat rotumääritelmää ja -määritelmiä ja rotutyyppiä.
Mahdollinen metsästystausta, käyttöominaisuuksien syvempi tietämys -jopa eläinlääkäritausta - määrittävät tulkintaa.
Joku on harrastanut syvemmin 10 vuotta, toinen 30. Jokainen persoonallisella - ja henkilökohtaisella tavallaan.
Jokaisella kurssilla, minkä olen käynyt, olen saanut useita, jopa useita kymmeniä oivalluksia.
Olen saanut oppia, että mitä pidempi lapa on, sitä pidempi lihas siihen kiinnittyy -> lapalihas on usein tällöin kuiva, pitkä ja litteä. Jos taas lapa on lyhyt, lihaksen kiinnityspinta on vastaavasti lyhyt ja lavat saattavat tällöin pullottaa -> raskaat lavat. Olen aiemmin vain luullut, että lihas kasvaa sen, minkä se kasvaa; geenien määräämänä. Nyt opin sen, että myös luut määräävät lihaksen tyyppiä; onko se pullottava tai litteä.
En ollut myöskään aiemmin tiennyt sitä, että jos lantio on pitkä; reisikin on silloin yleensä leveämpi; lantion tilavuus määrää reiden leveyttä. Lyhytlantioisella koiralla reisi voi olla em. syystä kapea. Enkä ollut tienyt sitäkään, että vinttikoiralla lanneosa on yleensä korostuneempi siitä syystä, että korostuneempi lanneosa mahdollistaa laukkaavalle koiralle suuremman vauhdin. Suoraselkäinen koira ei kykene vinttikoiran vauhtiin; suoraselkäisyydestä johtuen. Koiran lanne ja lantio ikäänkuin vie takajalkojen liikkeen eteenpäin; selkään ja etuosaan; vipumekanismi! Toki suoraselkäinenkin koira pääsee näyttävään kehäraviin, mutta vinttikoirille sallitaan korostuneempi lanneosa juuri niiden laukkaominaisuuksien vuoksi.
Tällä hetkellä monet tenttiasiat ovat päässäni vielä jäsentymättä.
Reisi- ja sääriluun pituudet ovat kurssimateriaalissa kerrottu ja kerrattu moneen kertaan, mutta esim. hampaistosta on vain yksi lyhyt kappale kurssikirjassa. Hampaat pitää kuitenkin osata! Kirjassa voi olla otsikko: Koiran lanne ja lantio ja otsikon alla puhutaan kuitenkin -taas- sääriluusta huutomerkein.
Kareksella on monelle kirjoittajalle sangen yleinen ongelma; miten pysyä otsikossa!
Toki koirassa ja koiralla kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ei voi puhua vain selkärangasta tai etuosasta - on puhuttava KOKO koirasta ja kokonaisuudesta; tasapainosta. Yksi kohta koirassa ei suinkaan luo tasapainoa, sen luo monta osaa - yhdessä.
Olen joutunut tekemään itselleni useita muistisääntöjä.
Lukiossa - tai muutenkaan koulussa - en oppinut yhtään matemaattista kaavaa. Kuitenkin Kareksen kirjaa lukiessa huomasin, että omaksuin heti kaavan 7-13-7-3 - onhan siinä nyt selkeä logiikka! Seiskaa ja kolmosta, ja vain yksi ykkönen. Siihen perään sitten KA-RI-LA-LA, niin johan selkeni; koiralla on 7 kaulanikamaa, 13 rintanikamaa, 7 lannenikamaa ja 3 lantionikamaa!
Kumpi on ensin - lapa vai olkavarsi- tuotti myös päänvaivaa. Opin sen näin; säkä on lyhyt sana, lapa myös, se on siis heti sään jälkeen. Entäpä värttinä- ja kyynärluut sitten? No taas muistisääntö: ää ja ä; eli ensin ää; värttinä ja sitten ä, kyynär. Minulla moinen toimii.
Se, mikä minua ajaa eteenpäin, ei kuitenkaan ole pelkkä tiedonhalu ja uuden oppiminen, vaan kaikki se mitä olen koirieni avulla ja niiden kautta saanut käydä läpi ja oppinut yhdessä heidän kanssaan harrasteissa ja jokapäiväisessä elämässä. Mihin asti se minua vie, jää nähtäväksi.
Ilman koiriani, en olisi tässä nyt. Kurssikirjojen parissa, illasta toiseen.
Kuvituskuva Googlen kuvahaulla Koiran anatomia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti