Vantaan Sanomat on Koirankakkakeskustelun ytimessä.

Vantaan Sanomat julkaisi 14.3. pääsivullaan toimittaja Tiina Örnin kirjoituksen otsikolla: DNA-testistä uusi ase koirankakkasotaan.

Luulin ensin, että on aprillipäivä. Olemme kuitenkin maaliskuussa ja luettuani puolisivuista (!) artikkelia pidemmälle jouduin kauhukseni toteamaan toimittajan olevan tosissaan.

Koirankakka on ns. ikuisuusaihe ja se jauhaa vuodesta toiseen vuodesta toiseen vuodesta toiseen vuodesta toiseen vuodesta toiseen vuodesta toiseen samoja latuja. Toimittajat - ainakin Vantaan Sanomissa - ovat samoilla yleisönosastokirjoitusten laduilla -ja tasolla. Paheksuntaa, raippaa, syytöksiä, sormilla osoittelua. Maksa 500 euroa veroa ja huhuu eduskunta - anyone- ; määrää sakko, rangaistus ja säädä laki.

Mikä kumma siinä on, että sontakeskustelua ei saada uusille urille, kohti jotain uutta? Klikkaapa ajankuluksesi läpi blogini tunniste Koirankakka/koiravastaisuus ja lue aiemmat kirjoitukseni tekemisen puutteessa.
Siellä sitä on ehdotus jos toinenkin; toki kieli poskessa kirjoitettuja ja kärjistettyjä mutta myös uusille urille ohjaavia pointteja. Edes yritystä miettiä ja pohtia JOTAIN MUUTA kuin veroa, sanktiota ja hyihyitä. Miten kummassa meiltä koiraihmisiltä odotetaan vuodesta toiseen 100%:sta moitteettomuutta, muiden ehdotonta huomioonottamista, säntillistä siivollisuutta ja epäitsekkyyttä samalla kun "muu yhteiskunta" on vähintäänkin holtiton ja vaatii muilta vaatimatta itseltään?

Poistuuko työttömyys, alkoholismi, masennus ja ennenaikaiset eläkkeelle jäämiset koirankakan lakisääteisen poiskorjaamisen myötä? Pieneneekö päiväkotien ryhmät, paraneeko kouluruoka ja seestyykö 30-vuotiset avioliitot jos kakkaa ei polulla ole? Loppuuko eriarvoisuus, rasismi tulee tiensä päähän ja tulevat presidentin äänestykset päättyvät 100%:seen yksimielisyyteen kun koirankakkaa ei enää tienpientareella näy?

Toimittaja Tiina Örn oli siis tosissaan kirjoittanut ja toimittanut jutun koirankakan DNA-testauksesta Vantaan Sanomiin. Hän oli kontaktoinut seuraavia firmoja hypetellessään artikkelinsa parissa: Finnzymes Oy; "Emme ainakaan vielä analysoi koirien DNA-profiilia ulosteesta. Periaatteessa se kuitenkin on mahdollista". Genoscoper oli mennyt lausunnossaan hieman pidemmälle: "Saksassa koiranomistajat voivat saada sakkoja ympäristön likaamisesta. Siksi siellä on oltava systeemi, jolla todistetaan, että tietty läjä on tietyn koiran". Örn kertoo surkuhupaisassa artikkelissaan, että hollantilaisessa Van Haeringen laboratoriossa kakkanäytteen analysointi onnistuu. Myös USAlainen BioPet voi auttaa vainoharhaisia ja koirankakkaa pakkomielteenään pitäviä kerrostalokyttääjiä.  BioPetin toimitusjohtaja kertoo auliisti Tiina Örnille ja Vantaan Sanomille, että taloyhtiön on mahdollista määrittää jokaisen talossa asuvan koiran DNA-profiili ja tarvittaessa verrata niitä väärästä paikasta löytyneen kakan DNA-profiiliin.
En enää tiedä itkeäkö vai nauraa.

Mielestäni myös koko taloyhtiön väen DNA:t tulee määrittää. Voihan olla, että sinisilmäiset vanhemmat saavat ruskeasilmäisen lapsen. Naapurin Jakke on ruskeasilmäinen. Aijaijai. Entäpä älykkyyden laita? Haluaako tulevaisuudessa enää shakin maailmanmestari asua vain vaivoin ristipistotöihin kykenevän naapurin vieressä joka vieläpä laulaa karaokea? Koko taloyhtiön tulisi tutkituttaa myös itsensä ei vain älykkyyden, mutta myös DNA:n osalta (kts. Jakke-esimerkki) ja jos nyt ajatellaan, että pihapiirin parkkipaikat ovat verrattain tiuhassa; onhan nyt herranjestas sentään kaikista autoista saatava maali- ja pyyhkäisynäytteet mahdollisten ovenaukaisunaarmujen varalta. Entäpä yön tunteina parvekkeelta nakatut tupakan tumpit? Koska Pena ei myönnä mitään, ei kun topsipuikko suuhun ja sillä selviää yöllisten tupakantumppien nakkelija.

Tiina Örn on haastatellut laajaan artikkeliinsa myös poliisiylitarkastaja Pertti Sihvosta; "Mikäli esimerkiksi taloyhtiö tai yksittäinen asukas haluaa varmistuksen tietyn koiran syyllisyydestä kakkaongelmaan, kulut maksaa testausta vaativa. Kulujen perintä on sitten tulosten selviämisen jälkeen siviilioikeudellinen vaade."
Finnzymes Oy:n kehityspäällikkö Peter Bredbacka päättää Tiina Örnin artikkelin sanoihin:
- Suomalaistenkin on hyvä tiedostaa DNA-testimahdollisuus.
Lopuksi toimittaja Örn listaa faktat otsikolla Testin saa muutamalla kympillä ja kertoo vielä kauniiksi lopuksi BioPetin nettisivujen osoitteen.

Kuinka suuri ongelma koirankakka todellisuudessa on?
Miksi koirankakasta kirjoitetaan likipitäen aina ja vain vuoden pimeimpänä aikana, silloin kun sikarit lumelta parhaiten näkyvät; kun ei pimeässä ylipäätään juuri mikään muu näy; edes sen vieraspaikan säännöllisesti valloittaneen auton rekisterinumero. Miksi koirankakkakeskustelu velloo, versoo ja sikiää helmi-maaliskuun aikana ja vaimenee kohti aurinkoa, lämpöä, festareita, terassikautta?
Miksei keskusteluun reagoi - tai siihen vastausta haeta - koiranruoan valmistajilta (parempaa ruokaa -> parempi sulavuus -> pienemmät jätökset), eduskunnalta, lakivaliokunnista, kaupungilta, poliisilta, ministeriöiltä ja niin edelleen.
Missä ovat autotallien Pelle Pelottomat molekyylianalyysien kanssa; missä ovat todelliset innovaatiot millä koirankakkaongelmaa voisi minimoida? Ruoka, kakkasuihkeet (! suihkauta ja kakka alkaa maatua sillä sekunnilla/muuttuu maaston väriseksi/hajoaa), halvat maatuvat kakkapussit, tienvarsiroskiksia OIKEASTI puolen kilometrin tasaisin välein, kaupunkien näkyvä panostus kaiken MUUNKIN siivoamisen suhteen? Jos pirstaleinen bussikatos saa olla oman onnensa nojassa kolme päivää, festareiden roskat lojua päivätolkulla, oksennuksia on pitkin astereita ostareilla, ihmisten ureaa graffitin täyteisillä seinillä, bussipysäkkien nurkat kuorrutettuja tupakantumpeilla....

Jos jotain tuolla lenkeillä (viime vuonna 1908 km), mailla ja turuilla olen oppinut niin sen, että jokainen luistelija, hiihtäjä, lenkkeilijä, pyöräilijä, autoilija, kävelijä, kännykkään puhuja, lastenvaunuja työntävä jne. on itsekäs. MINÄ olen nyt liikkeellä, MINÄ menen ja muut väistäköön. Varsinkin koiranulkoiluttajat.
Oikein odotan, että ohikulkija kysyy (nythän on tullut jo tööttiä, keskisormea, teräaseella ja poliisilla uhkailua, solvauksia, kirosanoja...)  minulta vastaisuudessa; "Ovatko koirani DNA-testattuja". Ne muuten ovat, mutta eivät kakkasyyllisyyden johdosta vaan koska niiden omistaja on muutoin valveutunut ja haluaa antaa panoksensa jalostuksellisia arvoja silmälläpitäen.

Hauskaksi lopuksi Vantaan Sanomien julkaisema yleisönosastokirjoitus samaisesta lehdestä, julkaistu siis 14.3. (aiemmin lukija oli kysynyt em. palstalla merkittyjen koirahiihtolatujen perään)
Nimimerkki Hiihtäjämummo Martinlaaksosta avautui seuraavasti:
"Viime viikolla latu oli molemmin puolin hyvin merkitty ruskeilla koiran jätöksillä."
Nauroin ääneen.

Hiihtäjämummokin oli asian ytimessä. Kakkaahan on ladut, polut, kujat, tiet, pientareet, taloyhtiön yleiset tilat, pesutuvat, porraskäytävät, ajoväylät, kalliot, parkkipaikat, bussipysäkit, seinustat, vierustat, portinpielet jne. valtoimenaan. Avot, jollei kakkaa olisi, mikäs siinä olisi hiihdellessä upeilla laduilla. Nyt sitä joutuu ulosteita tuijottelemaan sivakoidessaan.
Mutta DNA-testaus tulee kyllä kertomaan syyllisen. Ja jos se on naapurin Kertun Virosta passittomana tuoman Jerin kakkaa, niin kyllä saa isännöitsijä laittaa häätöhenkisen heippalapun, nimimerkillä tietenkin.

Kuvituskuvana kuvaamani Hakunilan ostoskeskus, ja jos oikein tarkkaan katsoo, niin kakkaahan sekin ostari on väärällään. Ilmankos ei ihmisiä näy missään.