Onpas taas ollut mielenkiintoisia mietteitä liikenteessä. Sen verran pyöri ajatukset päässä, että piti tulla vielä öiseen aikaan koneelle, josko oma blogi auttaisi ajatuksien jäsentelyssä ja levoton mieli asettuisi.
a.
Monen harrastajan kanssa on tullut viimeaikoina puheeksi näyttely- ja harrastusväsymys. Pohdittaessa syitä ja johdannaisia moiseen, ei ihan selvää vastausta ole saanut kulloiseltakin keskustelukumppanilta. Ähinää, puhinaa ja vääntelyä -ja sitä väsymystä "kaikkeen" ovat mutisseet ja toistelleet.
Jo useita kuukausia sitten alitajuntaan hiipi myllertämään eräältä keskustelupalstalta puheet siitä, että "Kyllä minä ainakin menen maastoihin voittamaan. Se on paskapuhetta se, että sinne mennään vain koiran kanssa pitämään hauskaa".
a.
Nyt kuohuu Messukeskuksen jälkimainingit. Lauantain tuomari "oli ihan surkea" ja "ulkolaisetkin vieraat naureskelivat". Kennelliittoa pidetään suorastaan säälittävänä instanssina, kun se laittaa "tuomarin harjoittelemaan suurimpaan suomalaiseen näyttelyyn".
Olen yrittänyt vastaihmetellä, että "kuinka harrastajat sitten niin sankoin joukoin tulevat tällaiselle surkealle tuomarille"? 1990-luvun alussa oli Messukeskuksessa basenjituomari, jota ei pidetty "minkäänmoisena" ja viidakkorumpu päristi kaikki harrastajat läpi ja ko. tuomarille ei ilmoitettu koiran koiraa.
Nyt lauantaina kilpaili 75 whippetiä. Onko näiden kaikkien koirien omistajat sitten myös idiootteja? Jästipäitä ja hölmöjä ilmoittaessaan näinkin monta koiraa "harjoittelijatasoiselle" tuomarille, joka "ei tiedä whippetistä yhtään mitään"? Ihan hurjaa tekstiä. "No, olihan kyseessä kuitenkin tittelinäyttely", ahaa, eli tittelin ko. tuomarilta saaneet voinevat sitten palauttaa tittelit Kennelliitolle, koska tuomari oli luokaton puusilmä.
Tähänkö on tultu?
a.
Olen jo jonkin aikaa hokenut itse harrastajapiireissä kyllästyneeni ainaiseen pahoitteluun, anteeksipyytelyyn ja selittelyyn kun joku glooria kohdalle kolahtaa. Jos oma tai kaverin koira voittaa tai oman koiran jälkeläinen, asiaa kuuluu kuuluvasti pahoitella -ettei muille tule paha mieli- ja voitosta nauttiminen on ankarasti kielletty.
Menekin olemaan iloinen, kun oma/tuttu/kaverin koira menestyy ja saat kuulla tuomarin olleen sokea harjoittelijaidiootti. Joku voisi sanoa, että tämä on aina ollut tällaista, mutta ei se ole. Itsellä on kuitenkin harrastajavuosia takana ~ 27 ja vuosien takainen oman koiran pokkaama valioitumissertti kuitattiin viereiseltä pallilta; "Kyllä sä sitä tahkositkin". Tämä on pientä tämänpäiväiseen verrattuna.
a.
Nyt kun ulkolaisetkin vieraat naureskelivat, kuuluu hävetä kuuluvasti ja näyttävästi ja pyydellä seuraavat 10 vuotta anteeksi ja toivoa, että ulkolaiset vieraat vielä astuisivat idioottien tuomaroimiin kehiimme. Eräänkin luokan kun voitti "Anteeksi nyt vain, mutta kamala koira. Se liikkui paskasti, sillä ei ollut reiden leveyttä ja kehässä oli parempiakin". Ja ulkolaisetkin naureskelivat.
a.
Tänä päivänä järjestään myös maastokisat ovat sokeiden tuomarien temmellyskenttiä. Radat on paskoja, buffa on perseestä ja voitto ei tosiaankaan kuulunut sille koiralle mille se meni. Keskustelupalstalla voidaan suomia kymmeniä sivuja puuttuneita grillimakkaroita jonkun välillä eksyessä iloitsemaan oman/kaverin koiran menestyksestä. "Menetkös siitä avautumasta. Täällä puhutaan nyt kyrsän puutteesta!"
Sikäli mikäli oikein muistan, tuomareita ja järjestelyjä on ruodittu ja suomittu vuosikaudet. Koska oma koira ei voittanut, tuomari oli surkea ja jos oma koira voitti, niin sen pitikin voittaa ja tuomarihan oli loistava. Vuosikaudet olen saanut selittää aloitteleville harrastajille, että "Kyllä, on rotumääritelmä, mutta jokainen tuomari soveltaa sitä mieltymyksiensä mukaan" ja "Maastoradat ovat erilaisia ja hyväkin koira kompuroi joskus". Mutta nyt tuntuu vuosien harrastuskireys olevan huipussaan!
a.
Ihmiset ovat totisesti tulleet vaativiksi ja ymmärrystä ei ole kuin omalle näkemykselle rodusta. Polttoainehintojen, näyttelymaksujen ja kilpailumaksujen noustessa nousee (näköjään) myös vaatimustaso. Harrastajat haikailevat 100 markan näyttelyihin. 50 euroa on 300 vanhaa markkaa (!!) ja pienen muovinauhan pokkaaminen tuo pahan mielen viikoiksi. Aiemmin (??) mentiin vain kohti uusia seikkailuja, kehiä ja kilpailuja, mutta nyt on saatava HETI haluttu vastine; voitto, korkea luokkasijoitus tai ainakin tuomarimielipide joka on mahdollisimman lähellä omaa.
a.
Tuntuu myös, ettei oman/kaverin koiran kanssa tohdi kohta liikkua/harrastaa/kilpailla, jollei se täytä vaativien kehän laidalla/kilpailupaikalla olevien muiden kilpailijoiden standardeja.
Itselleni tuntuu kovin vieraalta ajatus, että lähtisin ulkomaille kilpailemaan ja naureskelisin kilpailupaikalla heidän tuomarilleen tai järjestelyilleen. Vaikka omia harrastusvuosia on paljon takana ja kaikenlaista on tullut nähdyksi ja kuulluksi, niin pitääkö tässä alkaa vielä jännittää ja pelätä muiden kanssakilpailijoiden reaktioita mennessään kilpailupaikalle? Taas tuntuu, että "Tulit sitten ponin kanssa kehään" tai "Kilpaileeko toi sun greyn poikanen whippeteissä" -tyyliset kommentit ovat suorastaan kesyjä verrattuna nykypäivään. Sinua voidaan katsoa säälivästi, kuiskutella ja aina joku totuuden torvi tulee sanomaan suorat sanat; "Onko toi sen laatikkokoiran jälkeläinen, buahahhaa". "Järkyttävät takakulmat" tai "Onpa olematon". Pitääkö tässä alkaa ottaa korvatulppia kilpailupaikalle mukaan? Pitääkö alkaa anoa lupaa yleensäkin saadakseen tulla paikalle? Ettei vain kanssakilpailijat järkyty koirastasi, jonka etuosa laskee suoraan alaleuasta maahan ja reidet on kynänpaksuiset? Lisäksi jos saat ennen kilpailua kuulla, että paikalla on ulkomaalaisia, ole hyvä ihminen kiltti ja jää kotiin, ettei ulkolaiset vieraat saa astmakohtausta nauraessaan surkealle koiranraasullesi.
a.
Vuosikaudet olen ajatellut, että yksi kilpailemisen ehdoton suola on se, että makuja on erilaisia, ja aina (onneksi) samat koirat eivät voita. Vaihteluhan virkistää. Ehei, jos Siltä Koiralta Jonka Piti Voittaa viedään ennalta odotettu ja toivottu voitto, on jälleen anteeksipyytämisen paikka. Otat sitä puusilmätuomaria kädestä kiinni ja menette yhdessä pyytämään anteeksi Siltä Koiralta Jonka Piti Voittaa ja ohjaat samalla idiootin puusilmätuomarin uusintakollegioon.
a.
Ongelmaksihan muodostuu se, että tuomareina on -ja tuomareiksi päästetään- sellaisia, joiden oma rotu on mahdollisimman kaukana omastasi. He voivat olla terrierituomareita ja he ovat jopa saattaneet saada oman rotusi oikeudet ns. lahjaksi. Onpa kehissä arvostellut ihan liki Timbuktusta asti oleviakin, joiden kotimaassa ei edes ole omaa rotuasi. Yhdenyhtä yksilöä. Mitä ihmettä ajattelit, kuin menit ilmoittamaan koirasi sellaiselle? Jos koirasi voittaa kazakstanilaisella ajokoiratuomarilla, tulee sinun nyt pyytää voittoasi anteeksi seuraavat kymmenen vuotta. Vähintään. Tai sitten et pyydä, mutta sinulle ja koirallesi naureskellaan vähintään tuo sama aika. Ulkomaita myöden.
Sinua ja koiraasi voi seurata leima sen lopun elämän; "se on valioitunut allroundereilla, jotka eivät edes tiedä, mikä rotu whippet on". Ja muista, ulkolaiset nauravat sinulle.
a.
Eräs harrastaja sanoi koirien olevan tänäpäivänä "hajuttomia ja mauttomia". Kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden takaiset wau-fiilikset loistavat poissaolollaan. Sikäli mikäli itse oikein muistan, wau-koirat ovat olleet kautta aikain vähissä. Virheetöntä koiraa ei ole, mutta tuomarin on oltava virheetön arvostelussaan. Tai ulkolaiset nauravat. Tuomarityöskentely on kompromissien tekoa, mutta tänä päivänä kompromisseja ei yksinkertaisesti enää sallita. Voittajan on oltava laajalti hyväksytty ja sen virheprosentin tulee olla nolla.
Kautta aikain tuomarit ovat olleet harrastajien hampaissa mutta nyt tapahtui katastrofi. Messukeskuksen suuressa päänäyttelyssä arvosteli liki harjoittelijaksi verrattavissa oleva rodusta mitään tietämätön puusilmä, joka naurattaa ulkolaisia varmaan vielä useiden vuosien päästä. Suomalaiset whippetharrastajat häpeävät ja pahoittelevat Kennelliiton tekosia ja ihmettelevät varmaan itsekin, kuinka menivät maksamaan maltaita harjoittelijatuomarin työskentelystä. Liekö joku miettii jopa tittelin ja serttien palautusta Kennelliittoon, koska häpeän määrä on niin suuri.
a.
Saamani harrastajapalaute panee mielen matalaksi ja kehoittaa tulevaisuudessa googlettamaan jokaisen tuomarin nimen ja kokemuksen. Maastokilpaileminen kaikkine grillimakkaran puutteineen ja pitkine päivineen houkuttaa sittenkin (yhä) enemmän...
Aiemmin on riittänyt, että tuntee oman koiransa. Sen virheet ja hyvät puolet. Esittää sen mahdollisimman hyvin ja katsoo, mihin se riittää. Nyt jos näkee keskustelupalstalla tai blogissa kuvia, saa ensimmäisenä lukea kuvaajan pahoittelut "kuvan laadusta".
Tulevaisuudessa myös näyttelyarvostelut tulee kirjata seuraavasti:
"Tänään meille tuli jättipotti. "Reksa" oli 60 koiran kehässä ROP ja vielä hienosti RYP-4, josta pyydän anteeksi kaikilta kanssakilpailijoilta. EH:ta haettiin, mutta tuomari oli spinone-kasvattaja, eikä tajunnut rodusta mitään. Hän kehui Reksan selkälinjaa ja lihaksia, mutta surkeathan ne on. Selkä on sillä ihan kuopalla, koska lapset taputtelevat sitä lenkillä niin kovin. Lihaksetkin on ihan paskat verrattuna vuoden takaiseen. Ei olla päästy lenkille, kun ensin multa katkesi jalka ja sitten Reksalta hajosi gracilis-lihas. Yritin kehässä sanoa tästä tuomarille, mutta se ei puhunut kuin kiinaa, joten anteeksi. Yritin sertinkin antaa sille toiseksi tulleelle, mutta kehäsihteeri kielsi antamasta.
Ryhmässä oli tuomari, joka oli ollut juuri alpeilla hiihtämässä ja sillä oli joku lumisokeus silmissä. Yritettiin lähteä siitä kokoomakehästä poiskin, kun tuomaria talutettiin paikalle. Kehäsihteeri kielsi lähtemästä. Yritin vielä käydä toimistolla vetoamassa siihen, että Reksa oli ilmoitettu väärään luokkaan, mutta ei ne hyväksyneet vetoomusta. Ihan oikeassa luokassa se oli. Ryhmäkehän aikana paikalla olleet ulkomaalaiset nauroi meille ja heitti mädillä tomaateilla ja kananmunilla, olen pahoillani, että tuomari meidät sijoitti. Kävin sitten heiltäkin pyytämässä anteeksi ja tarjosin saamiani ruusukkeita heille. Sanoivat, että eivät koskaan enää tule Suomeen, koska täällä on niin pimeätä ja pimeitä tuomareita."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti