21.12.2010

Operaatio Joulukortti 2010


No niinhän siinä taas kävi, että joulukorttien teko meni (tänäkin vuonna) niiden parissa keulimiseksi. Ensin tehtiin yo. kuva koneellani olevalla Paintilla. Ehei, ei meikäläisellä mitään Photoshoppeja ole....
Pistin kuvan Facebookiin, kuten niin moni muukin tuntui tänä jouluna tekevän. Ongelmaksi muodostuikin sitten se, että FB antaa merkitä "vain" 50 nimeä kortin saajaksi. Asian parissa sählättiin huolella.


Jossain vaiheessa en sitten enää "kehdannut" postittaa ensimmäistä tekemääni korttia kuudenteen kertaan ja tein toisen version. Tämän, missä Hupi hiihtää lumella. Hupi tuntuu edelleenkin olevan se laumani kuvauksellisin koira. Mutta se, mikä näyttää koneella ja Paintissa hyvältä, ei kovin kummoiselta enää näytäkään tallentamisen ja uudelleenjulkaisun jälkeen.
Tallennukset, muokkaukset, tekstinlisäykset jne. huonontavat aina originaalia... Niinpäniin.


Puuhastelin FB-korttien lomassa myös netin ilmaiskorttiohjelmilla. Yksihän niistä on mm. Picjoke. Ylläolevasta kortista tehtiin myös tekstiversio Ainon avulla (kiitos!) kotisivuilleni.


Jossain vaiheessa aloin sitten postittaa näitä kortteja myös tuttuun tapaan sähköpostilla ja vaihteluhan se virkisti sitten siinäkin puuhassa, ja muutamia erilaisia versioita lähti matkaan!









Osaisikohan sitä ensi jouluna tehdä vain yhden?

Merry Xmas to everyone from Team Kenzongos!

Ei kommentteja: