Tietolaari - lyhyt opastus maastoharrastukseen!

Jaa´a, mahtoiko tulla vitsi jo otsikkoon? Itseni tuntien lyhyt opastus saattaa hyvinkin olla parisivuinen...

Maastoharrastus on siitä mukava laji, että siihen pääsee mukaan suhteellisen vaivattomasti. Suhteellisen -no, sekin on suhteellinen käsite, mutta yritetäänpä päästä alkuun:

Ikäraja kilpailemiselle on 15 kk; sen ikäisenä saa aloittaa. Koejuoksuja ei tarvita, kuten radalla kilpailemiseen. Helsingin Vinttikoirakerho järjestää harjoituksia kokemattomille/nuorille koirille aina jokaisen viikon maanantaina (kokeneet harjoittelevat tiistaisin), alkaen keväisin, heti lumien sulettua ja nurmen kuivuttua. Harjoitukset jatkuvat pitkälle syksyyn; stoppi tulee yleensä siinä vaiheessa, kun auringonvalo asettaa rajoituksia juoksemiseen, ts. pimeätä alkaa pukata jo "alkuillasta"... HVK:n sivuilla on harjoituksista lisäinfoa; kannattaa seurata keväällä tiedoituksia, koska ensimmäiset treenit alkavat.

Muutamat ensimmäiset treenikerrat ovat yleensä tupaten täynnä ja treenit saattavat venähtää esim. nelituntisiksi. Kevään kuluessa treenattavien koirien määrä vähenee. Pienellä sateella saattaa olla myös myönteinen vaikutus treenien nopeuteen. Ensimmäisinä harjoituskertoina kannattaa kokeilla koiran kanssa käsivieheen perässä juoksemista. Kevään vaihtuessa kesään vaihtuu myös käsivetoviehetreenit radalla moottorivieheen kanssa treenaamiseen.

Nuoren koiran kanssa kannattaakin tutustua ensin käsivetovieheeseen ja sitten heti perään, jos ja kun viettiä löytyy, niin moottoroituun rättiin.

Nuoren koiran on hyvä tottua niin radan hälinään, käsivetovieheeseen kuin moottorin pärinäänkin. Joku koira oppii ja tajuaa kerrasta -toki koiran kanssa voi ja sopii harjoitella myös kotioloissa rättileikkejä- mutta toisilla koirilla saattaa olla niinkin hidas sytytys kuin Hupilla, joka alkoi ajaa viehettä vasta 5-vuotiaana. (!) Paljon on siis kiinni myös omasta innostuksesta ja siitä, kuinka paljon on valmis tekemään työtä koiransa kanssa. Voidaan myös sanoa, että whippetillä -ja vinttikoirilla yleensä- on sisäsyntyinen ajovietti, mutta kaikki eivät vain halua irtaantua lähettäjästä, joka on yleensä oma emäntä tai isäntä tai kokevat muuten olonsa epämukavaksi tai epävarmaksi radalla ensialkuun kaiken häslingin keskellä. On hyvä kuulostella omaa koiraansa, koska se on "valmis" ja kysyä treenareilta ohjeita, jos tuppaa menemään sormi suuhun itsellä ja/tai koiralla. HVK:n treeneissä on ollut aina hyvä henki ja fiilis ja apua varmasti saa lähettäjältä, vieheenvetäjältä, lippumieheltä ja muilta kokeneemmilta harrastajilta paikanpäällä! Myötäsyntyinen vietti(kin) tarvitsee joskus herättelyä ja koirat ovat kuitenkin kovin erilaisia, yksi on kova, toinen herkkä ja kolmas siltä väliltä.

Kun olet päässyt koirasi kanssa treenien alkuun, ei kannata ahnehtia. Treeneissä voi käydä jo ihan pikkupennun kanssa herättelemässä ja vahvistamassa viettiä, pysyä sitten poissa vaikka koko kesä ja jatkaa seuraavana kesänä, koiran ollessa jo lähellä kilpailuikää. Vaikka pikkupentuna ei olisikaan päässyt harjoittelemaan, voi tehdä kuten allekirjoittanut ja viedä koiransa ensimmäisiin treeneihin ihan hyvin vasta 2-vuotiaana. Nähdäkseen, että se lähtee vieheen perään kuin tykin suusta tai sitten "juoksee sinne päin", aina toimiston kahvilaan asti tai katselee taivaalla lenteleviä lokkeja vieheenvetäjän iloksi. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä, radalla kuin radalla sinut ja koirasi otetaan varmasti avosylin vastaan ja eikun mukaan harrastukseen vaan ja jos innostusta riittää, niin kilpakirjaa täyttelemään!

Ennen kilpailukirjan täyttämistä tarvitset kuitenkin koirallesi virallisen mittauksen. Niitäkin järjestetään kisakauden alussa, keväällä, ympäri Suomen. Ole yhteydessä paikalliskerhoosi. Whippetin ollessa kyseessä, on rotu jaettu ns. normi- ja ylikorkeisiin. Useissa kisoissa, koiramäärän ollessa suuri -kuten se yleensä whippetin kohdalla on- juoksevat vielä urokset ja nartut omissa sarjoissaan. Mittaus maksaa tällä hetkellä 5 euroa/koira. Mittaukseen tarvitset mukaan koirasi rekisteritodistuksen, josta ilmenee myös sen sirun tai muun tunnisteen numero. Siru -koirasi henkilöllisyys- tarkistetaan mittauksessa.

Nyt kun treenit ovat pulkassa, koira ajaa niin käsivetorättiä kuin moottoroituakin jänistä ja se on mitattu, voit lähettää suoraan kilpailukirja-anomuksen kilpakirjojen kirjoittajalle. Anomus = koirasi mittaustodistus. Täältä lisätietoa kilpailemisesta.

Kilpailukirja saapuu muutamassa viikossa postiennakolla ja nyt on aika alkaa ilmoittaa koiraasi kisoihin! Kilpailukalenteri maastokokeista ilmestyy samaiselle sivulle, kuin yo. linkki. Myös Koiramme-lehdessä on tietoa tulevista kisoista. Koirasi kilpailee haluamasi kerhon alla. Omat koirani kilpailevat HVK:n alla, mutta myös Whippet-Harrastajien jäsenyys riittää kilpailemiseen mainiosti, ts. et tarvitse erillistä "kilpailukerhoa" koirallesi.

Aiempina vuosina maastokokeissa oli saatavilla järjestävän kerhon kilpailumantteleita lainaksi, nykyisin moinen palvelu alkaa olla harvinaisuus. Manttelit ovat vähissä ja jos niitä on, saattaa oikea koko olla kiven alla. Jotta koirasi ei joudu tunkeutumaan italiaanon mantteliin tai uimaan greynkokoisessa manttelissa, kannattaa satsata omiin kisamantteleihin. Maastokokeessa tarvitaan vain yksi; manttelit ovat yleensä ns. kääntömantteleita. Manttelikauppaan tästä linkistä; KLIK.

Kopan hankinta onkin sitten jo haasteellisempaa. Kilpailemisessa niin mantteli kuin koppakin ovat pakolliset. Manttelilla tuomarit erottavat koirat; pisteitä annetaan "siniselle" ja "punaiselle". Koppa estää kuumumaan herkkien koirien päällekäymiset; tai niiden puremisen, lähinnä maalissa. Toki koiraa voi ärsyttää kaverin nopeuskin siinä määrin, että se pyrkii torppaamaan kisakaverin ja tällöin koppa estää reikien syntymisen. Viehevarmojen koirien ollessa kyseessä pureminen ja kiusanteko on kuitenkin harvinaista. Jos ajovietissä on puutteita, saattaa häirintä olla mahdollista. Whippet-Harrastajien sivuilla, sen tarvikemyynnissä, on tarjolla ns. yhdenkoon muovikoppaa. Kuitenkin paras koppa on sellainen, joka on joko tehty suoraan oman koirasi tarkoilla pään mitoilla tai sitten ns. valmis britti- tai aussimallinen koppa. Juoksukoppia on myynnissä mm. Pienet Tassut nettikaupassa: KLIK. Brittikoppa on yleensä hieman tujumpaa tekoa ja se kiinnitetään koiran kaulaan, sen korvien taakse, "remmillä". Aussikoppa on ohuempilankaista, se on kevyempi, nopeampi pukea ja myös nopeampi riisua. Omilla koirillani on ollut käytössä kaikkia edellä mainittuja. Yhdenkoon koppa on omille koirilleni ehkä liian lyhyt, kirsu tuppaa menemään lyttyyn. Se saattaisi sopia parhaiten pienipäiselle, lyhytkuonoiselle ja kapeampikalloiselle? Brittikoppa on tukeva ja pysyy hyvin päässä, ja ostamani koko on sopinut neljälle hyvinkin eripäiselle koiralleni! Aussikoppa on suosikkini. Vaati hieman moderointia, mutta lankojen leikkuun ja lyhentämisen jälkeen (koirillani käytössä pienin greykoko) seKIN sopi niin isopäiselle Hupille kuin pitkäkuonoisemmalle Luxillekin!

(kopista kannattaa kysellä myös kisapaikalla; aktiiviharrastajilla on tietoa ja "lonkeroita" eri ihmisiin/maihin ja antaa viimeisintä tietoa, mistä koppaa voi lähteä kyselemään. Muovikopalla pääsee siis hyvin alkuun ja jatkossa kannattaa kysellä aktiiviharrastajilta joko netissä tai kisapaikalla; "miten koppahankinnassa eteenpäin!")

Panta on oma lukunsa! Mennä vuosina pantojen kanssa ei ollut minkäänlaisia "ongelmia", kun vinttareille löytyi lähinnä vain yhdenlaista, perinteistä nahkaista vinttikoiramallista pantaa. Tänä päivänä pantavillitys on vienyt monet harrastajat mennessään. Pannoista killuu tupsuja, niittejä, strasseja, leluja (!) ja kaikenlaisia härpäkkeitä. Tästä eivät "varustetarkistajat" kisoissa ole aina mukisematta tykänneet. Tupsut heiluvat koiran leuan alla ja silmillä, strassit voivat irrota ja singahtaa vaikka kilpakaverin öögaan (!), viisisenttisistä niiteistä puhumattakaan! Älä siis tuo koiraa kilpailupaikalle strasseissa ja tupsuissa, jätä ne sunnuntaikävelylle kotikulmilla. Kilpailupaikalla on oltava KISAVARUSTUS; pikajuoksua ei Pöyhönenkään lähde tekemään korkokengät jalassa, eikä strassipaita päällä!

Ennen kisoja on hyvä muistaa harjoitella ja treenata riittävästi! Tätä asiaa ei voi koskaan liiaksi painottaa. Ei kannata ilmoittaa ja tuoda kisapaikalle pari kiloa ylipainoista sohvaperunaa; koiralla on hyvä olla riittävä pohjakunto, joka omille koirilleni on saavutettu säännöllisellä lenkkeilyllä. Keskimääräinen (remmi)lenkkeilymäärämme on 100 kilometrin hujakoilla/kk. Remmilenkitys ei toki riitä. Koiran on saatava mielellään monipuolista liikuntaa. Irtispiidailua vaihtelevissa maastoissa, metsissä, niityillä, pelloilla ja hiekkakentillä ja -montuilla. Omassa laumassani irtioloa pyritään järjestämään vähintään 2-3 x/vko, tässäkin asiassa on taas hyvä kuunnella ja kuulostella koiraa. Väkisin ei tule juoksuttaa, maitohapoille menoa välttää. Laumassa pojat melkeinpä huolehtivat itse haluamastaan määrästä irtijuoksutusta. Yksi toimii rosvona (Hupi), muut ovat poliiseja. Kun juoksut on juostu, sen näkee selvimmin siitä, kun ne alkavat yksi toisensa jälkeen syödä ruohoa, etsiä myyriä ja/tai jäniksenpapanoita tai kaivaa kuoppia. On siis aika jatkaa matkaa!

Kun ajovarmuus on treeneissä varmistettu, koira on mitattu, kilpailukirja kourassa, mantteli ja koppa hankittuna, pohjakunto hyvä ja nopeuttakin treenattu on aika ilmoittaa koira kisoihin. Kilpailuihin on olemassa kahta ilmoittautumistapaa. Ruuhkainen puhelinilmoittautuminen tiettynä aikana (lukee kilpailun tiedoissa minä päivänä, mihin kellonaikaan ja mihin numeroon) ja helppo sähköposti-ilmoittautuminen. Puhelimessa vahvistuksen saa heti, spostitse voi mennä jonkin aikaa, ennen kuin vahvistus tulee replynä. Emailiin on hyvä laittaa jo otsikkokenttään: YK whippeturos/YK- ja normikorkuinen whippeturos, jotta järjestäjä näkee heti rodun ja "luokan". Itse viestiin: Meiltä maastoihin mukaan YK whippeturos 1234 -ja eikä muuta. Kuittauksen saavuttua saat n. viikkoa ennen kisaa kilpailuaikataulun sähköpostiisi.

Maastoista ei saa/kannata myöhästyä!!! Herätyskello soimaan mielellään jo klo 03.00 yöllä, hyvä aamiainen ja kevyt lenkki alle -koiralle en henk.koht. suosita antamaan (mitään) ruokaa, täydellä masulla/viisi lihapullaa masussa pyörimässä voi olla aika ankeata juosta, tarkoitin siis lähinnä kilpailuttajan aamiaista! Kisapäivät ovat pitkiä!! Jos navigaattori antaa ajoajaksi 2 tuntia, varaa 2,5. Niin koiralla kuin kuskillakin voi tulla kakkahätä ja pienenpienet järjestäjän viitat voivat mennä ensiajamalla ohi silmien.

Kisapaikalla kannattaa syöksyä ensimmäiseksi ilmoittautumaan toimistoon. Mukaan kouraan kilpailukirja ja maksu; maastokisoissa kilpailumaksu maksetaan käteisellä toimistoon. Mielellään tasaraha, tai lähelle sitä. Ei shekki tai 500 euron seteli.. Heh-heh.

Ilmoittautumisen jälkeen seisomaan eläinlääkärijonoon. Jos siis kilpailukirjeessä on ilmoitettu "YK whippeturos 08.00"; tarkoittaa se sitä, että 08.00 on VIIMEINEN aika, kun sinun ja koirasi tulee seistä ell-jonossa. Jos tulet paikalle 08.15 saattaa edessä olla pikainen kotimatka, ole siis ajoissa! Eläinlääkäri tarkistaa koirasi tassujen kunnon, kuuntelee sydämen ja katsoo silmämääräisesti sen olevan kilpailukunnossa. Joudut myös juoksemaan ns. edestakaiset liikkeet ell:n valvovien silmien alla, koiran liikkeiden tulee olla puhtaat ja terveet.

Tämän jälkeen mennään takaisin toimiston läheisyyteen. Heti, kun ell on tarkistanut "koko luokan", eli esim. kaikki ylikorkeat kilpailijat, alkaa arvonta. Toimistossa nostetaan koirien kilpailukirjojen numeroita laatikosta ja ilmoitetaan esim. näin; "Lähtö 25 punainen 345, sininen 6561" jne. Ota ylös koirasi lähtönumero, pue koirasi sen lähtöä osoittamaan mantteliin; esimerkissä koira kilpailukirjanumerolla 345 punaiseen mantteliin ja 6561 siniseen mantteliin. Jos on tuulista, sateista, viimaisaa, tulee lunta, on myöhäinen syksy tai aikainen kevät; pue manttelin pukemisen jälkeen ylle myös takki; se pitää koirasi lihakset ja selän lämpimänä! Jos on +25 tai vähän alle tai vähän yli :D, takkia EI tarvita.

Nyt alkaakin sitten oman lähtösi odotus. Kysy paikallaolijoilta, toimistosta, seuraa kuulutuksia, seuraa lähtöpaikalla olevaa numerotaulua. Suurinpiirtein lähdön 15 kohdalla, ts. noin kymmenen lähtöä ennen yo. esimerkkilähtöä, aloita koiran lämmitys -tai jatka sen lämpimänä pitämistä. Käveleskele lähemmäs lähtöpaikkaa ja liiku koirasi kanssa reippaasti. Seuraa lähtötaulua. Lähdön 23 kohdalla pysy jo lähtöpaikan välittömässä läheisyydessä, äläkä enää lähde vessaan, kahville tai kakatuslenkille. Toisissa kisoissa annetaan ns. lähtölappu (annetaan lähtöpaikalla niiden tarkistajalle), eli esim. jos koirasi on punainen 345, saat punaisen lapun, jossa on numero 345. Toisissa kisoissa näitä lähtölappuja ei ole. Niissä lähtöalueella koirasi identifiointi tehdään sirunlukulaitteella. Identifioinnin jälkeen siirry varustetarkistukseen. Tarkistaja katsoo, ettei koirasi (nahkainen, tavallinen) kaulapanta ole liian tiukalla, tarkistaa manttelin, ettei se ole liian tiukka tai löysä ja ettei sen kiinnityskuminauha roiku esim. löysänä maassa asti... Myös kopan istuvuus tarkistetaan. Sitten lähtöpaikalle!

Maassa olevien punaisen ja sinisen kepin läheisyydessä seisoo nyt lähettäjä lähettäjälippuineen ja antaa lähetysohjeet. Ne voivat kuulua esim. näin: "Voitte ottaa hihnat pois, kun annan siihen luvan. Kysyn, oletteko valmiita ja kun olette valmiita, läpsäisen teitä kumpaakin selkään, kun saatte päästää koirat irti/annan IRTI-käskyn ja voitte päästää koirat irti". Koiria on kovin erilaisia lähtijöitä. Meillä suositaan ns. kuppilähetystä; asetun kyykkyyn koiran taakse, ja estän näin sen edestakaisin hissaamisen. Koira voi nimittäin hissata itsensä innoissaan vaikka kolme metriä taaksepäin (JUURI lähdön hetkellä), se voi "riehua", tempoilla ja venkoilla. Kaulapannasta kiinni, kyykkyyn ja koira "kuppiin", näin se pysyy "kurssissa" ja paikoillaan, kunnes läpsäisy/IRTI-käsky tulee. Tässä kohtaa huomionarvoinen seikka; joskus nuori koira voi kääntää pään kohti viehelavaa. Ts. kun viehe vetäistään käyntiin, alkaa kuulua moottorin pörinää ja koira voi strategisella hetkellä kääntää päänsä aivan muualle, kuin missä viehe on, ja vieheen lähdettyä liikkeelle se voi vielä "unelmoida" ja ihmetellä, että "haa, tuolta kuuluu pörinä, jänis on siis siellä". Koiran pään SAA kääntää suuntaansa; voit siis ottaa koiran pään käsiesi väliin ja kääntää sen pään kohti viehettä. Tässä vaiheessa kuitenkin kaikenlainen innostus, "Hyvä Reidar, kohta pääset radalle, jiihaa" -tyyppinen koiran innostaminen ja tukeminen sanallisesti on kielletty. Lähtöpaikalla ollaan siis hiljaa ja annetaan koiran keskittyä.

Sitten kaikki onkin "herran haltuun". Omilla koirillani on yhteensä 45 kilpailusuoritusta, joten kaikenlaista on ehtinyt tapahtua ja sattua. Nämä sattumukset lienevät ihan oma juttunsa, joten niistä ei tässä yhteydessä sen enempää. Ehkäpä joskus avaudun niistäkin! :D

Radat ovat kuitenkin kaikki kovin erilaisia. Maastokisoja juostaan lähinnä pelloilla ja hiekkakuopilla; samaa peltoa ei koskaan käytetä perättäisinä vuosina "uudelleen". Koirat oppivat ja muistavat; siinä missä nuori koira on innokas ja juoksee vieheuraa tarkasti ja uhrautuen, saattaa vanha konkari juosta "suoraan maaliin"; "tänne se rätti viime vuonnakin tuli". Rataprofiilit ja niiden pituudet vaihtelevat. Lyhimmät radat ovat n. 300 metrin mittaisia, pisimpien ollessa jopa piirun verran yli 800 metriä. Ja siinä missä näyttelytuomareiden painotukset vaihtelevat; kuka arvostaa liikkeitä, kuka päätä ja ilmettä ja kuka kokonaisuutta ja tasapainoa; siinä myös maastotuomareiden arvostukset ja painotukset vaihtelevat. Maastokisatuomarit käyttävät arvosteluissaan valmista "pohjaa", johon he ruksaavat ohikiitävän koiran suorituksen valiten sille ensin "päälokerikon"; koiran suoritus oli HUIPPU, VALIOtasoa tai se oli HYVÄKSYTTY. Sitten ruksataan sen ajotyöskentelyä, älykkyyttä, ketteryyttä, nopeutta, kykyä käännöksiin jne. valitussa lokerikossa. Koiralla on teoreettinen mahdollisuus saada kaikilta kolmelta tuomarilta á 100 pistettä; en kuitenkaan tiedä onko koskaan tapahtunut niin, että koira saisi alkuerästä kaikki maksimaaliset 300 pistettä?

Pikainen tsekkaus omien koirieni saamiin pisteisiin osoittaa, että Pupu-greyni huippupisteet/juoksusuoritus ovat olleet 269, Juku-whippetin 242, Hula-whippetin 228, Luxi-whippetin 256 ja Hupi-whippetin 227. (Lelun ja Nopan kilpaillessa käytössä oli vielä vanha pistelaskusysteemi, siksi Lelun ja Nopan pisteitä ei tässä yhteydessä.) Kovin lähellä 300 pistettä ei siis olla oltu. Sertin arvoinen juoksu, ns. serttiraja, on kuitenkin 400 pistettä ja sen yli on parhaimmillaan menty em. koirien kohdalla seuraavasti (niiden saamat korkeimmat pisteet): 508, 474, 453, 489 ja 451.

Mutta; tuomarien painotukset JA radat siis vaihtelevat. Yksi rata "testaa" erityisesti kestävyyttä, toinen ketteryyttä. Kolmas nopeutta ja neljäs älykkyyttä. Koskaan et voi koirinesi tietää, millainen rata teitä odottaa. Kuinka kovia kilpakumppanit ovat, osuuko arvonnassa pariksi hitaampi menijä, jonka rinnalla oma koirasi pärjää paremmin ja kenties paremmin kuin se, vai osuuko pariksi suoranainen tykinkuula, jolloin oma koirasi tuntuu jo lähdössä jäävän telineisiin. Tässä onkin yksi maastoharrastuksen suola. Voit aina yrittää tulkita koirasi suoritusta ja huokailla sen virtaviivaista ja säntillistä, kaikkensa antavaa menoa vaaleanpunaisten lasien läpi ja tuomarit pudottavatkin sinut korkealta alas, kun pisteitä ropisee "vaatimattomat" 202. Kun taas koirasi tuntuu lähtöalueelta tarkasteltuna sössivän ja ohittelun sijaan lähinnä peesaa ja kenties oikookin reippaanpuoleisesti, pisteitä sataakin nyt 250. Minulle on sanottu, että lähtöpaikalta katsottuna on mahdoton arvioida koiran kokonaissuoritusta. Varmaan näin onkin. Toisaalta arvosteleminen perustuu niin monille eri osa-alueille, että tavallisen kilpailuttajan on niitä ehkä koskaan mahdollista sisäistää ja ymmärtää. Vasta ihan hiljan tajusin senkin, että sen sijaan, että koirieni "kunto olisi hakusessa" (mihin en nyt kuitenkaan ihan äkkiä usko) kyseeseen voisikin tulla puutteellinen taistelutahto. SitäKIN viettiä kun juoksusuorituksessa kosolti tarvitaan.

Toisaalta on ollut nähtävissä, että alussa innokkaat ja serttejä sarjatulella napsivat koirat hiipuvat oikojiksi ja surffailijoiksi. Jossain määrin voisi jopa sanoa maastoharrastuksen olevan tyhmien, säntillisten ja yli-innokkaiden koirien laji. Ne juoksevat vuodesta toiseen kaikkensa antaen ja antavat piutpaut vähättelijöilleen paukuttaen yli 500:n meneviä yhteispisteitä. Vietin vahvuudessa ON eroja. Toiset tuntuvat ajavan pellolla kuin "niillä ei olisi parempaakaan tekemistä" ja kun "äiti käski". Toiset ajavat kuin tuli perseen alla ja niiden laukka-askelia ei voi koskaan edes oikein nähdä, ne kun tuntuvat lentävän. Useat tuomarit arvostavat whippeteissä lisäksi juurikin nopeutta -onhan se vinttikoiraryhmän toiseksi nopein rotu- ja toiset sitten taas painottavat ennen kaikkea ketteryyttä; whippetin tulee pystyä ketteriin käännöksiin ja suunnanmuutoksiin. Ajotyöskentelyn tulee olla myös älykästä ja nokkelaa, ennakoivaa ja kyvykästä. Ja, ja.... Niinpä niin.

Nyt kun alkuerästä on selvitty, on aika mennä jännittämään finaalirajaa. Kansallisissa kilpailuissa tällainen on whippeteillä yleensä melko korkea, 227-235 pisteen tuntumassa. Esimerkiksi n. 20 kilpailijasta yleensä n. puolet pääsee finaaliin. Muilla on edessä kotimatka. Kansainvälisissä kisoissa finaaliraja on niinkin alhainen kuin 150, yleensä kaikki selvittävät vähintään sen.

Kaikkien alkuerien jälkeen tuomarit syövät ja taukoa alkuerien ja finaalien välissä on yleensä n. reilu tunti. Finaaliin päässeiden koirien edessä on uusi ell-tarkastus, uusi arvonta, taas manttelia niskaan ja taas odottelua. Keskimäärin finaalissa juoksevan koiran & omistajan kilpailupäivän pituus ajomatkoineen on n. 14 tuntia. (ja tämä nyt vantaalaisen kilpailuttajan näkökulmasta, joka kilpailee lähinnä Tampereella, Forssassa jne...)

Jos Sinulle lukija -joka jaksoit tänne asti- jäi jotain epäselvää, älä epäröi kysyä!

Maastoharrastus on kuitenkin ennenkaikkea mukava laji, joka tarjoaa koirallesi sille ominaista toimintaa ja tekemistä! Pitkät päivät sujuvat yleensä sangen lupsakasti samanhenkisten ihmisten kanssa turinoiden ja oman koiran suoritus/-kset saa aina liki liikutuksen kyyneleet silmiin; ainakin Hupin kanssa näin kävi! Täysin viehettä ajamattomasta koirasta suorastaan addiktiksi, wau!

Rasittavan ja pitkän päivän aiheuttama uupumus unohtuu pian ja äkkiä sitä huomaa taas pläräävänsä kilpailukalenteria sillä silmällä; "Olisiko tänä vuonna meille vielä jokin sopiva kisa jossain"?