Hieman ikävää kuuluu nyt Lelulle. Olen saanut iloita epilepsian asettumisesta syyskuun lopulta lähtien, uusia kohtauksia ei ole tullut lääkityksen aloittamisen jälkeen. Sydänvaiva on pysynyt jotenkuten hallinnassa, lääkitystä ei ole tarvinnut aloittaa. Voimakkaasta sivuäänestä huolimatta.
Nyt sitten on tullut uutta lisäharmia tuon muuten vetreän veteraanin elämään. Jo joitakin kuukausia sitten Lelu ei tahtonut päästä enää auton kyytiin, pepusta piti poikaa nostaa. Takaliikkeissä on ollut jo pidemmän aikaa nähtävissä hieman huteraa menoa, liikkeet eivät ole olleet "puhtaat" ja takajalat ovat tuntuneet joskus "elävän omaa elämäänsä". Koska koira kuitenkin on muuten liikkunut normaalisti, ts. jaksanut lenkillä hyvin ja vointi on muuten ollut hyvä, en ole kantanut asiasta sen kummemmin huolta, vaikka takajalkoja olen tiiviisti seurannutkin.
Takatassuja alle käännettäessä on niiden palautuminen normaaliasentoon vienyt joskus kovastikin aikaa, useimmiten korjausliike tapahtuu kuitenkin nopeasti, niin myös tänään.
Eilen kuitenkin havahduin yläkerrassa siihen, että rappusista kuului "räpiköivää ääntä". Lelu seisoi puolivälissä portaita paikallaan, yrittäen puskea itseään takajaloilla ylöspäin, mutta voimia ei ollut. Kannoin Lelun ylös ja sitä olen nyt eilisestä sitten tehnyt jo useamman kerran. Sängylle ja sohvalle hyppääminen ei ole myöskään eilisen jälkeen onnistunut. Selvästikin takajalkojen voima ja niiden liikeradat ovat puutteelliset.
Kurjalta tuntuu. Eläinlääkärin kanssa keskusteltuani päätettiin kokeilla parin viikon ajan tulehduskipulääkitystä, vaikka mitään kipukohtia ei tutkimuksissa tuntunutkaan selkärangasta löytyvän. "Normaalia ja tyypillistä vanhuuden vaivaa", totesi ell.
Ikävä tosiasia on, että tämän tyyppinen takapään heikkous ei mitenkään "parane", vaan ennuste on se, että vaiva tulee pahenemaan. Normaaleja lenkkejä kuitenkin jatketaan, sen mukaan miten Lelu jaksaa.
Jaksamista äidin pienelle Lelu Laukkaselle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti