31.12.2010

Vantaa goes Pirkkala!

Kenzolassa piipahti jälleen vieraita; 28.12. seuraksemme saapuivat Jutta & Make Tampesterin Pirkkalasta mukanaan kolme whippetpoikaa; Hupinpoika Leevi, sekä Sulo & Noah!
Kenzolassa heilui siis sangen fawnväristä porukkaa aina kahdeksan whippetin verran; Hulan ja Lelun poiketessa hieman "illan pääväristä".


Hei hulinaa! Kahdeksan wiipotinpoikaa Anitan kimpussa.


Virillä ja Makella löytyi heti yhteinen sävel.


Jopa siinä määrin, että näyttäisi siltä kuin Viri odottaisi saavansa huikan...


Jutta hymyilee, mutta ihmekös tuo, kun kämmen on Noahin palleissa!


Fawnit kerjuulla; etualalla Hupi ja Viri, vasemmalla reunassa taitavat olla Noah ja Lelu Leevin seistessä heidän edessään, Sulo makaa pedillä ja Luxi on oikealla ylhäällä.


Siis saadaanko me lihapullia vai no?


Jutan syyttävä sormi; koita nyt Make mahtua tonne!


Noahin mukava lepuutuspaikka.


Sulo-poika.


Kiitos mukavasta vierailusta ja tulkaahan toistekin!

Mukautuvaiset whippetit!


Kas näin nukkuvat Luxi ja Hula! Melkoisia tilaihmeitä nämä whippetit, ja vieläpä nukkuvat tyynen rauhallisesti toinen toisensa päällä ja alla!


Tässä vielä tarkennus Hulaan; kroohpyyh sieltä kuuluu!


Hupilla on ongelma. Sohvalle tekisi mieli, mutta tilaa on niukalti. Jospa ensin hivuttautuisi näin ovelasti...


vaivihkaa valuisi alas..


ja sitten pää tyynyyn.


Vaan Lelu pistää vielä paremmaksi, kas näin!

Vuoden 2010 käppäilyt!


Taas on laskettu kalenteriin merkatut kilometrit ja vuonna 2010 Kenzolassa tepasteltiin hihnalenkeillä 1264 km. Se on 125 km enemmän kuin 2009 ja 157 km enemmän kuin 2008. Vuoden aikanahan ilmeni, että joitakin metsälenkkejä olin mitannut lonkalta alakanttiin; parhaimmillaan tai pahimmillaan olettamani 1,5-2 kilometrin lenkki osoittautui kämppiksen navigaatio-Nokian kanssa reiluksi kolmeksi kilometriksi, joten jos ihan pilkulleen olisi kaikki lenkit mitattu, kokonaislukema olisi varmasti joitakin kymmeniä kilometrejä suurempi.

Kaupunkilenkit on huomattavasti helpompia arvioida, kuin metsässä samoilut, näemmä.

Yli sadan kilometrin kuukausia oli 8 kpl (2009 6 kpl): huhtikuu 102 km, toukokuu 101 km, kesäkuu 118 km, heinäkuu 130 km, elokuu 122 km, syyskuu 137 km, lokakuu 131 km, marraskuu 102 km.

1264 jaettuna 12:lla = 105,34 km/kk ja 1264 jaettuna 365:lla = 3,47 km/päivä. (2009 95 km/kk ja 3,29 km/pvä)

Budget sportista haettiinkin syksyllä taas uusia tepasteluvermeitä, yhdet lenkkarit menee vuodessa. Nyt ostin kahdet uudet lenkkarit; toiset maastoiluun ja toiset kaupunkilenkkeilyyn (kuvassa).

Hyviä lenkkeilysäitä taas ensivuodelle toivotellen;

Kenzolan tiimi.

30.12.2010

Koirat eivät ole tyhmiä.


Mikä nyt ei ole mikään yllätys. Sensijaan meiltä ihmisiltä jää näkemättä paljon sellaista, mikä koirille on "päivänselvää" ja minkä ne lukevat ja näkevät hetkessä.

En ole saanut vielä kameran korttia purettua tiistailta, mutta eiköhän kortti tuossa huomisen kuluessa tyhjene sekin koneelle ja kuvat saadaan esille; nimittäin Kenzolassa piipahti vieraita Tampereelta; Jutta & Make koirineen.
Olimme jo alkuun Jutan kanssa pohtineet, että hänen laumansa Sulo-poika ja oman laumani Viri-poika ovat ne "huumorintajuttomat". Käppäilimme vajaan kilsan lenkin, ennen kuin tulimme sisään. Kuinka ollakaan, ihan ensimmäisiksi Viri ja Sulo alkoivat tuijotuskilpailun, nostivat hännät selän päälle kaarelle ja tepastelivat kynsillään. Mistä kummasta -niinpäniin- juuri nämä kaksi keksivät tuijottaa toisiaan intensiivisesti ja haastavasti? Muut koirat olivat "vain"; "Ahhaa, tällainen lauma, ai tää on teidän olkkari, missäs keittiö on" jne. Ja Hupi ja Hula muiden muassa esittelivät mieluusti tiluksia Sulon ja Virin tepastellessa ja mitä ilmeisimmin keskustellessa seuraavasti:

Viri: Tää on sitten mun kämppä. Turha yrittää mitään pidempiaikaista nurkanvaltausta.
Sulo: Joo, niin varmaan onkin sun kämppä, mutta tää on mun lauma, turha yrittää mitään Noahin tai Leevin kiusaamista.
Viri: Mua ei kiinnosta mikään sun lauman koirien kiusaaminen, mutta olet täällä mun säännöillä vieraana.
Sulo: Siitä voidaan olla montaa mieltä. Pidätkö sä mua ihan pahvina, kyllä mä tiedän, miten vieraisilla ollaan, mutta älä käy mun silmille.
Viri: No sun silmät nyt on niin tuijottavat, että ei niiden tuijotukseen voi vastata muutakuin tuijottamalla takaisin.

-tuijotusta-

Sulo: No ei noi sunkaan silmät mitkään maailman isoimmat ole. Yritätkö sä luomia nostamalla saada ne jotenkin isommiksi?
Viri: Oli miten oli, mä olen tän lauman kingi ja mulla on isommat lihaksetkin kun sulla.
Sulo: Voi olla, mutta mä en olekaan mikään värivikainen fawni niinkuin sä.
Viri: Taidat itse olla jokin kommari, koska olet noin punainen.

Ja sitä rataa.

Pari rähähdystä saatiin tahattomasti aikaiseksi Kenzolan kapeilla käytävillä ja ohitustilanteissa ja yhden aiheutin itse tarjoamalla koirille kesken illan snäksejä. Joka tilanne sekin olisi ehkä mennyt huomaamattomammin ohi, jollei olisi "pitänyt odottaa" kameroiden esiin ottamista ja virittelyä, joka aiheutti turhaa kiihtymyksen nostoa koirien mielissä, kun snäksit eivät heti tulleet tarjolle.

Sitä tunsi itsensä kuin luontodokkarin tekijäksi konsanaan, kun seurasi tätä mielenkiintoista näytelmää. Kuinka isossa laumassa kaksi koirista "keksii" heti toisensa, vahvuutensa ja heikkoutensa ja "keskustelee" tilanteen keskenään jollei selväksi, niin ainakin selvemmäksi.

Koirat eivät totisesti ole tyhmiä ja siinä missä muu lauma tosiaan vain tassutteli menemään ja haukotteli ynnä antoi muita loiventavia elkeitä näytille, nämä kaksi aika-ajoin tuijottivat toisiaan verraten kireästi.

Toinen koiristani, Lelu, jonka luulisi olevan jo elämää nähnyt ja kokenut vanhus ja epilepsian ja sydänvian johdosta verraten raihnainenkin, jaksoi läähättää, astua ja olla "virittyneenä" aina koko illan, yön ja seuraavan aamupäivänkin, kohteena iki-ihana Noah. Noah yritti murista ja kiristellä hampaitaan Lelulle, mutta Lelu tuntui vain innostuvan lisää; "Josko sittenkin Noah taipuisi tyttökaverikseni". Siihen toki olisi tarvittu ensin sukupuolenvaihdosleikkaus, mutta ilmeisesti Lelun huonontunut näkö sai Noahin näyttämään sangen hemaisevalta ja himokkaalta nartulta?

Hupi ja Hula olivat leppoisia, omia itsejään, kuten arvata saattaa ja Luxi sitten sinkoili menemään näiden neljän muun (+ kolmen vieraisilla olleen koiran) välimaastossa milloin haluten leikkiä ja milloin muuten vaan odottaen, että Leevi ja Noah tarjoaisivat sille ja sen kanssa vaikka erän Trivial-pursuitia. Luxi on koiristani se, joka aina halajaa ohjelmaa ja tekemistä.

Mielenkiintoinen vierailu näin koiranäkökulmasta katsoen ja tulipa sitä mietittyä, että miten tämä yhteisilta olisi mahtanut sujua, jos täällä olisi ollutkin 8 rottweilerurosta??

Siispä 10 pistettä ja Whippetrintamerkki kaikille pojilleni illan mutkattomasta sujumisesta ja sen osoituksesta, että whippetrotuiset pojat ne jaksavat yllättää ja nimenomaan positiivisesti!

Kuvassa Picjoken sivuilta löytynyt talvinen kehys ja Viri se siinä patsastelee "arvolleen sopivasti". Alkuperäinen kuva Antti Ruotsalo.

27.12.2010

Kenzolassa kyläilleitä.

Kenzolassa on piipahdellut vieraita pariin otteeseen. Canon on kaivettu luonnollisesti esiin kumpaisenakin kertana:


Ravintola-aikainen pomoni Anne Okkonen, Monetarion ex-dj Juha Salko ja kaksi Moscaria saanut kantis, Tiina Ropponen.


Anne esittelee lahjaksi saamiaan villasukkia.


Virille alkaa jo rinksu riittää...


Tiina litistää Lelua lyttyyn...


ja yrittää ilmeisesti (?) nukuttaa koiria?


Ja puhelin soi..


Viri on jo sammunut.


Jouluaatto ja äitini Silja, miehensä Erkki ja linssilude Luxi!


Siljaa naurattaa ylivoimainen Trivial Pursuit -voitto!


Hupi on simahtanut lempipossunsa tyynynään.

24.12.2010

Jalostusneuvojien jatkokurssi Jyväskylässä 11.4.2010 - Basenji 4/2010


Basenjilehdestä 4/10 löytyi seuraava mielenkiintoinen artikkeli, joka on alaotsikoitu seuraavasti: Koiran sosiaalisen kehityksen sudenkuopat/Nina Menna - ELL, Vetcare Oy ja Mäntsälän eläinlääkäriasema

Käyttäytymismallit kehittyvät toisiaan seuraavina vaiheina, sisäisten ja ulkoisten tekijöiden vaikuttaessa kaiken aikaa toisiinsa.

Sosiaalistuminen voidaan jakaa eri kausiin, mutta on huomioitava, että kaikki nämä kaudet ovat ns. herkkiä kausia, joiden aikana lukumäärältään vähäisetkin, mutta ratkaisevat kokemukset vaikuttavat merkittävästi tulevaan käyttäytymiseen.

Herkät kaudet voidaan jakaa seuraavasti:

1. Aika ennen syntymää - tiineys
* tutkitusti (Denenberg et al. 1963) on todettu, että tiineyden aikana emän silittely ja hyväily tuottaa mukautuvaisempia pentuja
* samoin emän korkea stressihormonien taso vaikuttaa pentuihin pysyvästi
* emän merkitys on 3 kertaa suurempi kuin isän

2. Ensimmäiset kaksi viikkoa
* pentujen korvat ja silmät ovat vielä kiinni, mutta ne reagoivat kosketukseen, valoon, makuihin ja hajuihin. Pennut viettävät aikaansa syöden ja nukkuen. Pentujen varhainen käsittely stimuloi keskushermostoa, jolla on suotuisa kehitys käyttäytymiselle. Kasvattajan on hyvä ottaa pentuja käteen ja tutkia niitä lyhyen aikaa joka päivä.

3. 3. Elinviikko
* kolmas viikko on ns. nopean kehityksen viikko, pentujen aistit, hermosto ja motoriikka kehittyvät nopeaa vauhtia. Silmät ja korvat avautuvat ja pennuissa alkaa näkyä ensimmäiset sosiaalisen kehityksen merkit. Ne heiluttavat häntäänsä, murisevat ja yrittävät kömpelösti leikkiäkin.

4. Sosiaalistumiskausi 3-14 viikkoa
* koirien elämän kaikkein tärkein vaihe
* pennut osoittavat mielenkiintoa uusia asioita kohtaan
* 5 viikon iässä pentu alkaa osoittaa pelkoa uusia asioita kohtaan
* 12 viikon iässä sosiaalistuminen vaatii aktiivista kontaktia (leikkitappelut)
* 14 viikon iän jälkeen sosiaalistuminen on mahdotonta

Pentu ei tiedä olevansa koira, sen on opittava koirana oleminen, jotta se pystyy toimimaan oman lajinsa sääntöjen mukaan. Pentujen väliset leikkitappelut ovat merkittävässä osassa, koska niiden aikana opitaan alistuminen ja frustraatioiden (pettymys, turhauma) sieto. Pennut suhtautuvat uusiin asioihin rohkeasti ja uteliaasti. Pennun luontainen rohkeus kannattaa käyttää hyödyksi ja totuttaa pentua kaikkiin niihin asioihin ja ilmiöihin, joiden kanssa sen on tultava toimeen aikuisenakin. Se on totutettava toisiin koiriin, erilaisiin ja eri-ikäisiin ihmisiin ja muihin eläimiin. Sosiaalistuminen tapahtuu helposti, mutta vaatii jatkuvaa vahvistusta ja toistoja.

Sosiaalistumiskauden riskit:
* kontaktittomuus
Pennun on oltava kontaktissa erilaisiin ihmisiin 3-14 viikon iässä; jollei riittävän monipuolista kokemusta erilaisista ja eri-ikäisistä ihmisistä ole -> pelkää lapsia, miehiä, parrakkaita miehiä, hattupäisiä ihmisiä, vanhuksia, tummia, vaaleita, suuria jne.
* habituaatio eli tottuminen elottomaan ympäristöön
Ympäristössä esiintyvät tapahtumat ja ilmiöt eivät aiheuta pelkoa - se on opittua! Suurin osa peloista saa alkunsa yksilönkehityksen aikana. Virikeköyhässä ympäristössä kasvaneet pennut (ikä 12-16 viikkoa) käyttäytyvät pelokkaasti virikkeellisessä ympäristössä, se näkyy mm. niiden pyrkimyksenä hakeutua rauhaan. Kasvattajan haastatellessa ja havainnoidessa pennun tulevia omistajia, hänen on tiedostettava, että voimakkaat erot koiran kasvuympäristön ja myöhemmän elinympäristön välillä virikkeiden määrässä voi aiheuttaa sopeutumisongelmia
-> mm. pelkoa ja ahdistusta. Koiran on helpompaa sopeutua vähemmän stimuloivaan ympäristöön kuin toisinpäin. Koirat, joilla on ollut vähemmän stimulaatiota, on riski kehittää voimakas riippuvuussuhde omistajaan -> eroahdistus, yksinjäämisen pelko, huomionhakeminen.

On muistettava, että koiran sosiaalinen kehitys jatkuu sosiaalistumiskauden jälkeenkin ja hyviä saavutuksia on ylläpidettävä.

----------------------------

Omat kommenttini:

lainasin tämän koko jutun, vaikka mielenkiintoni herätti lähinnä jutun lopussa ollut väittämä:

Koirat, joilla on ollut vähemmän stimulaatiota, on riski kehittää voimakas riippuvuussuhde omistajaan -> eroahdistus, yksinjäämisen pelko, huomionhakeminen.

En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että kuinka totta tämä asia voi ollakaan ja varmasti onkin. On siis hyvästä pennulle ja sen myöhemmälle kehitykselle, että kasvattajan luona "sattuu ja tapahtuu". Erilaisia ihmisiä tulee ja menee ja pentu joutuu jo pienestä pitäen näkemään ja kokemaan paljon. Itselleni -ja koirilleni- on ollut luontaista jo pienestä asti se, että niiden kanssa mennään ja touhutaan "kuten aikuistenkin". Vaikka olen menettänyt kaksi koiraa vuonna 1990 penikkataudille se ei saanut minua mitenkään varovaisemmaksi, päinvastoin. Heti autoon, kylään, ostarille, koirapuistoon. Oli rokotuksia tai ei. Ja sylissä ei maailmaa katsella, koska pentu on pian 15-20-kiloinen aikuinen, ja tarkoituksena ei ole nostaa sitä aina syliin, kun jotain "kaameata tulee lenkillä vastaan tai tapahtuu". Koiran on pärjättävä sen elinikä, ~ 12-15 vuotta kuitenkin "itsellään", joten mielestäni ihminen tekee karhunpalveluksen koiralleen varjellakseen sitä pentuna siltä elämältä, mitä se kuitenkin tulee elämään koko elinikänsä.

Kirjoitin aikoinaan artikkelia Lemmikki-lehteen, joka koski koiraneuvojien työtä. Tästä on useita vuosia aikaa, mutta minulle jäi syvästi mieleen se, kuinka eräs kouluttaja totesi mm. juuri penikkatautiepidemian jälkihoidon tai siitä seuranneen tilanteen aiheuttaneen heillä paljon töitä. Penikkataudin kaltaiset epidemiat tekevät ihmiset ylivarovaisiksi ja jopa belgianpaimenkoiria syliteltiin ja/tai kannettiin pentuna sylissä, kun vastaan tuli vieraita koiria.

On siis äärimmäisen toivottavaa, että kasvattajat (jatkossakin) kiinnittävät huomiota siihen, että jo pienet pennut päästetään ulos, autoon, vieraiden käsiteltäviksi jne.

Eroahdistus on monen asian summa, mutta asiaa varmasti edesauttaa "tapahtumaköyhä" lapsuus. Tätä asiaa on hyvä analysoida ja miettiä pohdittaessa "miksi Rekku ei kestä olla yhtään yksin". Luonnollisesti syyllistämättä ketään. Ei ole iloa pidemmän päälle siitä, että koira on muuten terve ja elinvoimainen, jollei se ole mieleltään terve.

Olen itse omistanut hermorakenteeltaan puutteellisen ja ns. takertuvan koiran ja vaikka koira olikin muutoin ns. ydinluonteeltaan "mukava" ja "sympaattinen" sen mieli ei ikäänkuin koskaan jättänyt sitä rauhaan ja hermostunut, yksin jäämistä pelkäävä käyttäytyminen alkoi ruokkia itse itseään ja lisääntyi ajan oloon. Tällaisen koiran elämä on raskasta paitsi ympäristölle, myös sille itselleen.

On vaikea sanoa, että miten ja millä tavalla sellaisen koiran kanssa tulisi menetellä, jolla elämän eväät ovat olleet jo alkujaan puutteelliset ja sen epävarmuus tuntuu vain lisääntyvän eliniän karttuessa. Normaalistihan epävarman koiran käyttäytyminen suuntautuu varmempaan suuntaan positiivisten ja sen itsevarmuutta vahvistavien elämänkokemuksien myötä. Näin ei kuitenkaan aina ole, kuten itse jouduin toteamaan kaksi vuotta sitten.

Tieto lisää tuskaa ja koirien kanssa viettämäni vuodet ovat saaneet minut entistäkin vaativammaksi tulevan pentuni suhteen; ja nimenomaan sen luonteen! Whippet on parhaimmillaan helppo, joustava, sopeutuva, mutkaton, harmiton, seesteinen, vähään tyytyväinen, kiltti, pehmeä ja mukava. Olen kuitenkin nähnyt myös sen "toisen puolen" ja tiedostan yhä enenevässä määrin sen tosiasian, että vaikka koiran kanssa harrastaa ja kilpailee; se on vain pienenpieni määrä päiviä tai kuukausia sen elinajasta. Koiran kanssa elämisen tulee olla myös mukavaa ja mutkatonta niin itselle kuin koirallekin ja jos koiran kanssa kilpailee vaikkapa 20 päivää vuodessa on se silti niinkin monta päivää kuin 345 päivää "vain" kotikoira ja lenkkikaveri. Tämä asia kannattaa pitää jokaisen kasvattajan ja pentua harkitsevan mielessään.

Boldaukset ja kursivoinnit allekirjoittaneen.

23.12.2010

Hauskaa joulua äiti, toivovat Kenzolan pojat!

Näin joulun aikaan -ja miksei muutenkin- siivous on sitten mukavaa puuhaa! Jouluun tuo oman lisämausteensa se, kun on vieraita tulossa ja sitä yrittää muistaa kaiken oleellisen; imuroinnin ja lattian pesun lisäksi pestä myös lavuaarit, wc-pöntöt ja pahimmat (näkyvimmät) tahrat ovista ja ikkunoista.
Siivouksen, lumenluonnin ja auton putsaamisen lomassa sitä sitten ajatteli näin pakkaspäivän kunniaksi (tai sen takia) viedä koirat kirmaamaan isoon koirapuistoon. Tuumasta toimeen ja yhteensä 10 (!!) takkia niskaan (+ omat päälle = +2) ja VW bensaa hörppien keulat & kirsut kohti Länsimäkeä heilumaan hangessa.


Koirapuistoissa on se mukava puoli, että koirat saavat olla irti oikein luvan kanssa. Koirapuistoissa on se huono puoli, että puistoissa vaanii pökäle jos toinenkin. Niitä nakertavat hampaat ruskeina ja kitalaki tahmassa niin Hupi, Hula kuin Luxikin. Siinä saa emäntäkin mukavasti pakkasliikuntaa, kun juoksee rillit huurussa ja sormet pakkasesta jäykkinä koirien perässä, poimien muiden koirien kakkoja Pirkka-pakastuspusseihin. Kolmelitraiseen menee melkoisia läjiä, mutta vain yhden koiran kerrallaan.
Jostain syystä (heh-heh) kakka sitten aiheuttaa vatsanpuruja ja yökkäilyä (onpa ihme..) ja eritoten Luxilla on tapana puklautella pieniä söpöjä ruskeankukertavia limaläjiä. Tosiaan, ne ovat olleet yleensä pieniä, ruokalusikallisia korkeintaan.


Ilmeisesti Luxia otti jouluhössötys pannuun oikein olan takaa ja hän päätti piristää päivääni oheisilla läjillä, UUDELLA eteisen matolla. Olin puuhastelemassa alakerrassa (pesin peilejä, pönttöä, lavuaaria, imuroin ja sen sellaista) ja kun suunnittelin istahtavani koneen ääreen hetkeksi moisen työrupeaman päälle, oli minua odottamassa yläkerrassa kauniit kaksi ripulioksua.
Siispä Hauskaa Joulua äippä, toivoo Luxi!
Kiitos Hobby Hallin, matto on suhteellisen helppo pyyhkiä puhtaaksi, kunhan ripulirättiä huuhtoo sen seitsemän kertaa ja päälle päätteeksi heittää sen pesukoneeseen.

Iloisia joulunpyhiä puikkonokkienne kanssa! Kakka rules.

21.12.2010

Operaatio Joulukortti 2010


No niinhän siinä taas kävi, että joulukorttien teko meni (tänäkin vuonna) niiden parissa keulimiseksi. Ensin tehtiin yo. kuva koneellani olevalla Paintilla. Ehei, ei meikäläisellä mitään Photoshoppeja ole....
Pistin kuvan Facebookiin, kuten niin moni muukin tuntui tänä jouluna tekevän. Ongelmaksi muodostuikin sitten se, että FB antaa merkitä "vain" 50 nimeä kortin saajaksi. Asian parissa sählättiin huolella.


Jossain vaiheessa en sitten enää "kehdannut" postittaa ensimmäistä tekemääni korttia kuudenteen kertaan ja tein toisen version. Tämän, missä Hupi hiihtää lumella. Hupi tuntuu edelleenkin olevan se laumani kuvauksellisin koira. Mutta se, mikä näyttää koneella ja Paintissa hyvältä, ei kovin kummoiselta enää näytäkään tallentamisen ja uudelleenjulkaisun jälkeen.
Tallennukset, muokkaukset, tekstinlisäykset jne. huonontavat aina originaalia... Niinpäniin.


Puuhastelin FB-korttien lomassa myös netin ilmaiskorttiohjelmilla. Yksihän niistä on mm. Picjoke. Ylläolevasta kortista tehtiin myös tekstiversio Ainon avulla (kiitos!) kotisivuilleni.


Jossain vaiheessa aloin sitten postittaa näitä kortteja myös tuttuun tapaan sähköpostilla ja vaihteluhan se virkisti sitten siinäkin puuhassa, ja muutamia erilaisia versioita lähti matkaan!









Osaisikohan sitä ensi jouluna tehdä vain yhden?

Merry Xmas to everyone from Team Kenzongos!

14.12.2010

Stressiartikkeliin liittyen - Helsingin Sanomat tänään


Kiitän kaikkia saamastani palautteesta koskien aiemmin kirjoittamaani stressiartikkelia. Täytyy tovi pureskella saamiani yhteydenottoja, joista osa oli sangen pitkiäkin. Tulen vastaamaan kaikkiin palautteisiin ajan antaessa myöten, joten malttakaahan hetki!

Helsingin Sanomissa oli tänään toimittaja Päivi Revon kirjoittama artikkeli narkolepsiasta, jota on havaittu jo 41:llä sikainfluenssarokotetta vastaan rokotetulla lapsella. Artikkelissa oli sangen mielenkiintoisia teorioita ja löydöksiä, joita alla lainaan. Koska käytin omassa tekstissäni esimerkkinä edesmennyttä greyhoundiani, ja kirjoitin ehkä turhan voimakkaasti "ympäristön sairastuttaneen koiran" (kohtaa on aiemmassa artikkelissani tänään hieman editoitu) päätin liittää tänään lukemani tähän herättämään kenties lisää ajatuksia ja ymmärrystä myös koirien sairastamiseen ja ylipäätään alttiuteen sairastua:

"Useita tutkimuksia on alkanut. Menossa on kymmenen EU-maan tutkimus sekä kaksi kotimaista. Toisessa selvitellään narkolepsian esiintyvyyttä ja toisessa immunologiaa. Aiemmat tutkimukset viittaavat siihen, että perimä ja immuunipuolustus vaikuttavat alttiuteen sairastua.

On myös muita mahdollisia tekijöitä. "Rokotuksia annettiin samaan aikaan, kun lapsia altistui sikainfluenssavirukselle. Syy voi olla virus ja rokote yhdessä", pohti professori Timo Vesikari. Hän johtaa yliopiston Rokotetutkimuskeskusta.

"Sairastumiseen tarvitaan peritty alttius eli tietty kudostyyppi. Se on ollut kaikilla Suomessa tyypitetyillä" kertoo neurologi Markku Partinen Skogbyn uniklinikalta.

"Kudostyyppi nostaa sairastumisvaaran jopa 140-kertaiseksi. Lisäksi voi puuttua sairastumiselta suojaavia geenejä, ja niitä on puuttunut toistaiseksi tyypitetyiltä. Sairastuminen voi olla usean samanaikaisen tekijän summa."

Selvä syy-yhteys voi jäädä myös selvittämättä."

12.12.2010

Tietolaari/Juttulainat: Koiran stressi


Koiramme 12/10 lehdessä oli niin mielenkiintoinen sivu koiran stressistä otsikolla "Vapaus hillitsee koiran stressiä" että päätin lainata sen kokonaisuudessaan blogiini:

Kaikki tekijät, jotka estävät koiraa toteuttamasta sille lajityypillistä käyttäytymistä, voivat aiheuttaa sille stressiä; myös mukavat asiat kuten leikkiminen voivat olla sille stressaavia. Opettele tunnistamaan koirasi stressi.

Koirasi saattaa olla stressaantunut, jos se
* on hermostunut ja levoton
* ylireagoi asioihin
* ei nuku kunnolla
* ei syö eikä juo, tai juo todella paljon
* kuolaa voimakkaasti
* ripuloi
* on hyvin häiriöherkkä
* turkki on eloton
* iho hilseilee aina tietyissä tilanteissa kuten eläinlääkärin luona tai koirapuistossa
* lihakset ovat jännittyneet
* turvautuu sijaistoimintaan kuten esimerkiksi koulutuskentällä/treeneissä jne. harjoittelun sijasta ruohon nuuhkimiseen
* käyttäytyy stereotyyppisesti eli esimerkiksi jahtaa häntäänsä tai juoksee edestakaisin aidanviertä
* puree, nuolee tai kirputtaa itseään hysteerisesti
* vaipuu apatiaa muistuttavaan opituksi avuttomuudeksi kutsuttuun tilaan

Stressitilanne aiheuttaa aina kemiallisia reaktioita koiran elimistöön. Lyhimmillään ne vaikuttavat 3-8 päivää; pitkään jatkuneiden stressaavien elinolosuhteiden seuraukset saattavat näkyä elimistössä jopa vuoden. Voit myös omilla valinnoillasi vaikuttaa koiran stressitasoon.

* Vapaana liikkuminen lisää mielihyvähormonien määrää koiran elimistössä. Hihnassa vetäminen päinvastoin stressaa niin koiraa kuin taluttajaakin.
* Vapaa ja omaehtoinen nenätyö ilman ohjaajan painetta rentouttaa koiraa.
* Kontaktit tuttujen ja turvallisten koirakavereiden kanssa rauhoittavat ja tuottavat mielihyvää.
* Pureminen rentouttaa ja se on myös hyvää ajanvietettä.
* Riittävä lepo ja uni ovat perusedellytys tyytyväiselle ja tasapainoiselle koiralle. Tarjoa sille useita nukkumapaikkoja, mistä valita. Häiriöherkkää ja stressaantunutta koiraa saattaa auttaa ikkunoiden ja verhojen sulkeminen sekä muut äänet peittävä radion taustaääni.

Alkuperäinen teksti Kari Silvola

Ja tästä miettimään omaa laumaa: Virillä esiintyy usein autoillessa "alkumatkan hermostuneisuutta" ja voimakasta läähättämistä. Sen olotilaa on voinut hieman helpottaa avaamalla ikkunaa, jolloin autoon tuleva ilmavirta on tyynnyttänyt koiraa. Kuitenkin, jos autossa ollaan heti kotoa lähdettyä n. 20-30 kilometriä ilman "selvää määränpäätä", on Viri myös vinkunut voimakkaasti. Jos sensijaan pysähdymme heti alkumatkasta koirapuistoon tai muulle alueelle, jossa koirat voivat olla irti, on Viri tämän irtijuoksutuksen jälkeen ollut täysin tyyni autoilun jatkuessa. Vapaana liikkumisen voisi tosiaan ajatella tyynnyttävän ja rauhoittavan koiraa. Virillä esiintyy myös usein irtijuoksutustilanteissa voimakasta tarvetta yksinjuoksuun ja spiidaamiseen ympäriinsä kuin vailla päämäärää. Olen aiemminkin ollut taipuvainen ajattelemaan, että se siten "tyynnyttelee" itseään ja myös kanavoi kaikkea kertynyttä energiaansa irtioloon ja purkaa ahdistuneisuttaan. En suinkaan pidä Viriä ahdistuneena koirana, mutta sitä irtioleminen selvästikin tyynnyttää.

Yksi jännä ilmiö on myös se, että koirat selvästi oppivat myös muunlaisin tavoin "tyynnyttelemään" itseään; omassa laumassani uloslähteminen tuottaa koko kööriin tarpeen alkaa pureskella luita. Koiralla on selvä tarve aina "rauhaan" ja olemisen ja elämisen seesteisyyteen. Uloslähteminen kiihdyttää niitä ja rauhoitellakseen itseään ja intoaan siitä, että kohta pääsee nuuskimaan, pissimään ja kakkimaan "sydämen kyllyydestä" ne alkavat järsiä luita kuin "nuijan iskusta" ja ovat siinä touhussaan totisesti intensiivisiä! Kuten yllä kerrotaan; pureminen rentouttaa.

Koiralla on siis selvä tarve vallitsevassa stressitilanteessa hakea "rentoutusta". Yksi rentoutumisen muoto voi olla siis jopa ylenpalttinen juominen -ja sisälle pissaaminen. Nämä asiat yhdessä tai erikseen voivat rentouttaa koiraa ja omistajan huolestuneisuus siitä, että koiralla olisi peräti sokeritauti tai muu vastaava sairaus ei useinkaan pidä paikkaansa.

Varsinkin herkät koirat reagoivat ympäristön muutoksiin joskus hyvinkin voimakkaasti, ja kehittävät ns. sijaistoimintoja -> joilla ne rauhoittavat itseään. Itselläni on ollut aikuisiässä kotia vaihtanut grey, joka joi hysteerisesti ja myös pissi alleen hyvin pontevasti. Vaivaa lähdettiin hoitamaan lääketieteellisestä näkökulmasta, ikävä kyllä kaikki 5000 markkaa "vanhassa rahassa" valuivat käytännöllisesti katsoen pissana ko. koirasta ulos. Aavistelin jo tuolloin, vuosia sitten, että lääketieteellistä vaivaa ei löydy, kuten ei mittavien tutkimuksien jälkeen löytynytkään, mutta minä en valitettavasti kyennyt koiraa auttamaan. Sen itsetunnon rakentamisyritykset, lenkkeily kahdestaan, puuhastelu, treenaaminen jne. eivät tuottaneet toivottua tulosta ja koiran elimistö plus sen silminnähden näkyvä herkkyys tuottivat lopulta mittavan munuaisvaivan. Joskus siis herkkyys ja ympäristö yhdessä luovat "sairastavuuden" ja alunalkaen terve koira "sairastuttaa itse itsensä". Toki mikään ei ole yksiselitteistä, tarvitaan varmasti myös geneettinen alttius ym. altistavia tekijöitä. Tälläkin koiralla oli peräkkäin mm. kaksi kennelyskää, sekä useita virtsatietulehduksia.

Myös Hulan tapauksessa ns. stressiripuli on tullut koettua. Aikoinaan astutimme Hulalla erästä narttua kolmisen tuntia. Kuvittelin tuolloin, että "niin kauan kuin uros on aktiivinen ja yrittää, sen voidaan antaa astua". Näin ei suinkaan ole. Tuon kolmituntisen rupeaman jälkeen Hulalla puhkesi sitkeä ripuli. Yritin hoitaa sitä ensin kotikonstein, mutta n. seitsemännen päivän kohdalla päädyin eläinlääkärin pakeille oman diagnoosini kanssa; "koiralla on stressiripuli". Ell oli ensin sitä mieltä, että Hula on syönyt esim. sukan tai muun vierasesineen, joka aiheuttaa voimakkaan ripuloinnin. (anteeksi, naurua, Hula söisi muka sukan.....) Ell halusikin ensin kuvauttaa koirani. Pidin toimenpidettä erittäinkin turhana, varmana siitä, että Hula ei pienimmässäkään mielenhäiriössä nielaisisi sukkaa tai muutakaan "törkyä" ja pienen väännön jälkeen annoin lopulta luvan verinäytteen analysointiin. Verinäyte oli -kuinka ollakaan- myös puhdas. Ei tulehdusta tai mitään vastaavaa. Aikansa pohdittuaan ell kirjasi Hulan diagnoosiksi "stressiripulin" ja Hula päätyi Tylosin-kuurille.

On äärimmäisen tärkeää myös osata itse lukea omaa koiraansa. Tänä päivänä on tyylinä diagnosoida kaikki "epätyypillinen" käytös ja oireilu sairaudeksi tai kivuksi. Tai: sairaudesta tai kivusta JOHTUVAKSI. Minua kuvataan koirieni tarkkailijaksi ja niiden käyttäytymisen pohtijaksi. Sitä olenkin. Olen taipuvainen miettimään poikkeavan käyttäytymisen syyksi ENSIN kaikkea muuta kuin sairautta, lihasjumia, vammaa tai kipua. Mm. siksi kirjoitin kaksi artikkelia tänne koskien koirien viettikäyttäytymistä. Se kertoo mielestäni erittäin paljon; mitä ei koiran viettikäyttäytyminen "selitä", niin se ainakin "ohjaa" oikeaan suuntaan pohdittaessa mitä moninaisimpia ongelmatilanteita koiran kanssa.
Sairaudet on toki hyvä sulkea pois ainakin jossain vaiheessa pohdittaessa syitä koiran ongelmakäyttäytymiseen, mutta tuntemalla koirasi ja sen perus- tai ydinluonteen, voit myös saada paljon selityksiä sen käytökselle. Itse lukeudun kuitenkin niihin koiranomistajiin, jotka ensin miettivät ja puntaroivat asioita ennen kuin hakeutuvat eläinlääkäriin "arpomaan" diagnooseja.
Hupin tapauksessa sen kehäkevennys tutkittiin perinpohjin. Koira kuvattiin kirsusta hännänpäähän ja erilaiset etukäteisdiagnoosit siivittivät tutkimukseen lähtöämme. Niitä olivat mm. lonkkavika, lihasjumi, tapaturma, murtuma. Sangen mittavat rtg-kuvat ja analysoinnit aina ortopediä konsultoiden tuottivat diagnoosin; "syy on koirasi päässä". Ts. on tulkittu, että koira ei nauti kehässä olemisesta; se keventää, "kun sillä ei ole parempaakaan tekemistä, tai: se olisi mieluummin jossain muualla kuin kehässä".

Voiko siis koiran stressiä selittää viettikäyttäymisen kautta? Varmasti voi. Jo tämän jutun alussa sanotaan: Kaikki tekijät, jotka estävät koiraa toteuttamasta sille lajityypillistä käyttäytymistä, voivat aiheuttaa sille stressiä. Koiralle lajityypillistä käyttäytymistä on nimenomaan kaikki koiran viettikäyttäytyminen. (vietit "ohjaavat" koiraa!) Estämällä sitä tai niitä, estät koiraa toteuttamasta itseään. Kun koira ei pääse sen haluamaan/toivomaan viettipäämäärään tai sen ei anneta esimerkiksi olla koskaan irti, koira turhautuu ja stressaantuu.
Viettiteoriajutun kirjoittamisen yhteydessä pohdin jutun alkuperäisen työstäjän kanssa mm. sitä, että kuinka koiraan lopulta vaikuttaa se, ettei se pääse viehettä jahdatessaan viettipäämäärään; ts. tappamaan saalistaan, koska se on estetty siltä kuonokopalla. Voisiko tässä olla selitys maastoissa nähtävälle kyllääntymiselle? Koira, joka juoksee nuorena huippupisteitä hiipuu tulevissa kisoissaan peräpään pitelijäksi? Sehän ei saa ajamisesta mitään? Omistaja ehkä saa pytyn tai kaksi ja aplodejakin kilpailukirjojen jaossa, mutta koira ei mitään? Kuinka tärkeätä koiralle voisi olla se, että se saa "raadella" viehettä ja riepottaa sitä? Tai että sen ei aina hitaampana pidä juosta toisena?

Mene ja tiedä, mutta stressiä se voi aiheuttaa tämäkin, turhauman lisäksi.

Ihminen on taipuvainen ajattelemaan, että "koiralla on mukavaa, kun se saa olla minun kanssani". Koira ei välttämättä ajattelekaan näin. Jos koira saisi valita, se jäisi kahden näyttelyn viikonloppuna ehkä kuitenkin maata retkottamaan toisena päivänä tai menisi mieluummin kanssasi metsään juoksemaan vapaana?

Mikä loppujen lopuksi on koirasta "mukavaa" tai mitä se mieluiten tekisi? Yhtäkaikki, se haluaisi -mielestäni- että sillä on rauhallinen elinympäristö, jossa ei olisi paljon vaihteluita. Haluaisiko meistä ihmisistäkään kukaan vaihtaa työpaikkaa viikon välein? Kuten ihmisillä on taipumus hakea ja elää ns. "comfort zonessa", uskon että koirallakin on pyrkimys sellaiseen. Kun se sen kerran löytää, se ei haluaisi "tapella" saavutetuista eduistaan tai luopua niistä. Koirilla ei ole omaa valtakunnansovittelijaa.

Koiran mielestä sinä olet sen oma Esa Lonka ja tehtävänäsi on pitää huolta sen saavuttamista eduista, vakaasta elinympäristöstä ja siitä, että sen elämä on mahdollisimman seesteistä ja mukavaa. Etutilanteen muuttuessa ja elinympäristön muokkaantuessa tehtäväsi on Esa Lonkana neuvotella koirallesi "samat edut".
Ja vielä; kun koirallasi on mukavaa, sinulla on mukavaa. Ja kun sinulla on mukavaa, on koirallasi mukavaa; stressitöntä.

Kerro mieluusti, mitä ajatuksia kirjoittamani ja pohtimani sinussa (ja koirassasi) herätti? Palautettanne on aina mitä mukavin lukea.

9.12.2010

Tuli otettua myös pari koirakuvaa.


Tulee niitä kontrasteja näinkin. Ainakin on värikkäät takit. Vasemmalta Lelun takki, sitten Virin, takana keskellä on Hula, toinen oikealta on Hupi ja äärimmäisenä oikealla on Luxi. Ja äärimmäisenä vasemmalla meikäläisen kynsikkäät.


Hupi kuiskaa Hulalle; "Kohta tulee hyvä kakka-apaja. Toimi nopeasti, ettei Anita huomaa..".


Odottavatko colliet luumumarmeladia?


Kotiinmenojonossa.

Kontrasteja!

Valkoinen lumi tarjoaa kauniita kontrasteja..


värikkäiden talojen kanssa..


sammalenvihreää ja "muutama sentti" katoksilla valkeaa lunta.


pehmeämpi yhdistelmä..


ja vielä värikkäitä autoja parkissa.

Lumikuvia!

Tänään oli pakkasta sopivat -4 ja tietkin kohtuuhyvin auratut; suunnistimme siis kaupunkilenkille kera Canon SX20IS:n.


Yksi on vielä punainen.


Hakunilantietä lumivaipassaan.


Lumi painaa hentoja oksia.


Näkymä Hevoshaantieltä.


Melkoinen "pipo" ruusunmarjalla.


Luminen oksa..


lisää lumisia oksia..


ja vielä. Kaunista.


Lumi painaa kuusenoksia.


Pihakeinu odottaa kevättä.


Traktori työssään.


JA lisää lumisia oksia!