13.7.2008

Hyvinkään maastot 12.7.2008

Juku kilpaili eilen neljättä kertaa maastokisoissa. Kisa oli ns. ikäkausikisa, eli Derby. (juoksuluokkia oli kolme; derby, avoin ja veteraani).
Rata oli melko pitkä, n. 600 metriä ja oli vedetty kahdelle pellolle. Tai no, sitä "kakkosaluetta" nyt ei voine pelloksi kutsua, viheralueeksi ehkä kuitenkin.

Tuomareiden pisteet jakaantuivat Jukulle 81-71-69; mikä kertonee siitä, että vähän surffailuksihan se loppu taas meni. Syy herpaantumiseen maalialueella ei ole tiedossa, mutta selvinnee ehkä joskus, starttien määrän lisääntyessä?

Yhteispisteet siis 221, asiaa finaaliin ei ollut; finaaliraja 227.
Hämmästystähän tuo kaveri herättää, kun auton takapaksi on auki ja Juku siellä vain tyynen rauhallisesti maata retkottaa (kisakenttä aivan vieressä) -välillä nousee toki hieman ylös ja tiirailee ympäristöään.


Juku relaa autossa.


Testailin Canonin megasuperhypertsuumia ja nappasin pari kuvaa vuoroa odotellessa. Kyllä heilui kamera, voi herregyydendö sentään. Nuo pari kuvaa onkin otettu siten, että kamera nojasi auton kattoon. Tsuumi oli ihan tapissa tuossa kuvassa, missä "pyrin selvittämään" istuuko tuomari tosiaan noin kaukana; no ei istunut, vaan kuvaaja se siinä auringonvarjon alla oli professionaaleine kameroineen. Kuka hän on, sitä en tiedä.


Toisessa kuvassa tsuumi ei liene ihan tapissa ja saa siitä ainakin selvää, mitä tapahtuu ja keiden toimesta? ;D

Mukava kisapäivä ja suorituksiakin näki ihan mukavasti. Tiukkoja käännöksiä oli jälleen ja mukkelis makkelis mentiin useampaan otteeseen. Juku pysyi hyvin pystyssä, kisakumppani kompuroi hieman, mutta säilyi onneksi vammoitta.

Hupinpoika Luca juoksi avoimessa sarjassa hienosti kuudenneksi, ONNITTELUT!


pics by Canon S5 IS.


Ei kommentteja: