Jokaisen koiran takana on arki.

Friin murharealityja katsellessa tuntuu siltä, että arki tappaa kaiken.
Vaimot ja/tai miehet, kirjaimellisesti. Oliko viikolla televisiossa joku keskusteluohjelmakin siitä kuinka some "kiillottaa elämän epätodelliseksi, epäuskottavaksi". Näemme kiiltokuvaa ja pintaa, ja niitä kateellisuuksissamme katsellessa ei aina tule mieleen mitä kaiken glitterin takana on?

Nyt kun alamme olla lauman kanssa asettuneita ja kotiutuneita Klaukkalaan ja on purtu Panadolia ensin polvikipuun ja sitten vatkattu selän jumeja piikkimaton kautta vesijumppaan - voi vihdoin olla "onnellinen" kun on päässyt kiinni arkeen.

Siihen, että pesukone pyörii kaksi-kolme kertaa viikossa, koirien kynnet leikataan joka torstai keneltä enemmän pakotettuina ja keneltä vähemmän, sitten imuriseerataan, mopataan, ostetaan pojille milloin broileripullaa ja milloin jauhelihaa. Aamu-, päivä- ja iltalenkkeillään. Puetaan takkia, kuivataan tassuja, siivotaan koirien jäljiltä jäänyttä silppua. Pyyhitään peräpäitä ja suihkutellaan koirankakkaisia lenkkikenkiä.

Koitetaan saada viikkolenkkeilyyn variaatiota.
On lehmälenkkiä, kaupunkiympyrää, koirapuistoilua, pallon heittelyä pellolla, juoksutusta Kartanolla, piipahdusta suometsässä. Siinä kun vetää 6-7 kilsaa kiskovien poikien kanssa päivässä, pyykkää, ruokkii, tiskaa, siivoaa, vaihtaa lakanoita, möyhii ja viikkaa petejä, järjestelee, laittaa tavaroita paikoilleen - tietää illan hämärtyessä tehneensä.

Somea tutkaillessa joku on taas voittanut pentuCacibin.
Ollut ROP, RYP ja BIS. Kuvan alla kiitellään shampoot, kuivamuonat ja laivavarustamot. Tuomarit ovat olleet honorable ja breeder judge. Matkakumppanit ovat pitäneet spirittiä yllä, kaakkua ja skumppaa on kaadettu kurkkuun. Huikeat podiumkuvat on otettu illan pimentyessä, konfettisateessa. 600 tykkäystä alle vartissa. 

Hetki valokeilassa kunnes ankea (?) arki taas kutsuu?

Joku joskus sanoi jossain, että toisivatpa ihmiset enemmän koira-arkeaan esiin.
Sitä, ettei koira anna leikata kynsiä. Sitä, että parodontiitti uhkaa, anaalirauhaset täyttyy. Kakkaa syödään, kastemadoissa piehtaroidaan. Varvasvälit punoittavat kosteiden säiden myötä, reisilihas kramppaa frisbeejahdissa. Takiaisia tarttuu turkkiin, punkkeja vilisee. Yöripuli vie järjen, koira kerrallaan. Kuivamuonan jokin ainesosa ei sovi, toisessa on kaksi väärää prebioottia. 

Koiran omistaminen ei ole lastenleikkiä ja jokaisen konfettisadekuvan takana on löysää kakkaa, väkisin nieluun tungettuja matolääkkeitä, unettomia öitä, voimakeinoin leikattuja kynsiä, 2 x 10:n kerran Showtastic-kaikissa laitteissa -treenikertaa, väsymistä, reisien kramppaamista, kehänlaidan panettelua ja yliannostus energiajuomaa. Koira on lisäksi adhd, kovapäinen, merkkailee tauotta, haukkuu ja näykkii hihnaa. 

Onneksi.
Vielä onneksi on niitä aikaisia aamulenkkejä kun ei KUKAAN tule vastaan ja saa kaikessa rauhassa lyllertää ylimitoitetun laumansa kanssa pitkin teitä ja kujia, joiden varrella on vain irtokissoja ja lehmiä. Jossain kaukana flexi naksuu ja S-marketin edessä on taas yksinäisyyttään haukkuva schäfer.  

Nähdessäsi MEGAvoittajan seisomassa suihkulähteen edessä, hihna ja panta editoituna, voit aina lohduttautua sillä, että sekin koira elää tylsää arkea spottivalojen sammuttua.
Haukkua louskuttaa ohiajavia pyöriä ja kakkii estoitta naapurin nurmikolle. Ahmii ruokansa ja puklailee. Lenkkeilee ruohonkorsi sojottaen takamuksesta, ja vie omistajansa taloudelliseen ahdinkoon kaikkine erityispiirteineen. Ruoaksi kun käy vain jokivarsisimpukka ja hyppyantilooppi. Ja olethan kuullut tämän: "En mä sitä nyt ilmoita mihinkään näyttelyyn kun on niin kesken". Ja kas kummaa, sinä "keskeneräisenä vuonna" koira näytteli heti 10 kertaa. 

Jos koira saisi päättää elämänsä suunnan, niin se olisi eittämättä tasainen arki, ma-su. Toki nelisormimangustitwistillä.