Ihanaa itsekkyyttä?

Tässä erittäin raskaan syksyn kuluessa olen läpikäynyt vuoroin pahantuulisuuttani ja vuoroin uupumustani.
Kaikki tuntuu kasautuvan kaaokseksi ja lukuisien lankojen käsissä pitäminen ei aina ota onnistuakseen. Kolmen ihmisen laskuliikenne (!) on välillä ollut solmussa, skannaukset eivät kulje saapuvien paperien kanssa synkassa ja jatkuva soittelu ja asioiden selvittely miljoonien ihmisten kanssa kera hissimusiikin on uuvuttanut.
 
Autopilot-toiminto on pitänyt liikkeessä ja asioiden sekamelska on aikaansaanut sen, että pyykkikone tuntuu pyörivän jatkuvasti, kukkia pitää ostaa heti kun edelliset ovat kuukahtaneet ja huoneeseeni on pitänyt saada väriä, väriä ja väriä. Surun käsittelykaaviot ovat moninaiset.

Tällaisena aikana kun "käy herkillä" sitä kiinnittää erityisesti huomiota esimerkiksi ihmisten itsekkyyteen ja välinpitämättömyyteen. 

Kerronpa pari esimerkkiä:
Olin menossa sovittuun tapaamiseen ja tuttuun tapaan aamu ja koirien lenkkeilytys oli tarkkaan aikataulutettua. Tykkään kävellä "ympyröitä" ja olin valinnut aamulenkiksi sopivan mittaisen ympyrän, joka sopii tarkkaan taimattuun aikatauluuni. Olin jo lenkin puolivälissä, kun keskellä metsätietä keuhkosi sileäkarvainen collie takajaloillaan kuuluvasti haukkuen vieressä seisovaa mustaa pientä monirotuista. Hihnojen päissä oli kaksi herrasmiestä. Tuttuun tapaan otin väistön läheiselle polulle ja sieltä pensaiden siimeksestä kurkin intopiukkojen koirien ja rehvakkaiden isäntien palaveria. Kesti, kesti ja kesti. Vihdoin huudahdin puskista; "oletteko kauan vielä siinä?". Keuhkoavan collien isäntä huusi takaisin: "mene toista kautta". Tsiisus. Olen ehkä sanaton. Mahtaa olla mahtava vallantunne käskyttää muita tienkäyttäjiä vaihtamaan reittiä, jotta saa itse hallita koko tienpätkää?

Mustan pikkukoiran omistaja lähti tulemaan kovaa vauhtia kohti, tottakai editsemme. Tie oli kapea ja flexi pitkä, joten älämölöhän siitä tuli. Juuri, kun olin saanut katraani kasaan, näen kuinka vasemmalta tulee kaksi koiraa lisää, kohti keskelle tietä jämähtänyttä herrasmiestä collieineen. Haukuntaa, riehuntaa, älämölöä. Kurkin vielä ehkä neljä minuuttia passistani keskelle tietä edelleen JÄMÄHTÄNYTTÄ collieta isäntineen ja koen epäuskoisia, pitkiä harmituksen minuutteja. Mies mahtaa nauttia vallantunteestaan. Hän ehkä kaivelee taskuja, katsoo kelloa, mittailee läheistä mäntyä. Meikäläisen värjötellessä lumihangessa koirieni kanssa. Kun VIHDOIN päätän lähteä takaisin, sieltä mistä tulinkin, arvaatte varmaan. Kyllä. Mies ja collie lähtevät kovaa vauhtia tulemaan päin. Näinhän se aina menee. 

Manasin kuuluvasti kuinka HIENOA toisten huomioonottamista. 

Kävelen kotiin sadatellen ja manaillen, ihaillen koiriani, jotka ovat aina valmiita seikkailuun kanssani, milloin kurkimme puskissa, milloin seisomme ojissa, milloin vedämme u-käännöksiä. Koirani kiltisti minua seuraten. Koskaan emme tuki muiden kulkureittejä, jää paikoillemme seisomaan, vaanimaan, haukkumaan muita ohikulkijoita. 

No tänään sitten.
Kävellessäni kohti vastatuulta urheiden, säätä ja puskia pelkäämättömien koirieni kanssa, vastaan kiikkerehti ensin ostoskasseja kantava, kumarassa kävelevä, iäkäs mummeli.
Pian hänen takaansa pyöräilee nuori MIES, joka huutaa mummolle kuuluvasti "älä tuu eteen"! Kumara ja kiikkerehtivä mummo hyppäisee salamannopeasti, niin, AJOTIELLE! Mahtoi pelästyä kunnolla. Mummo huojuu ajotien puolella kasseineen mitenkuten, että pyöräilijä saa pitää kävelytien ajokaistansa.

Vaivun synkkiin ajatuksiin. 
Näinkö tämä menee? Vahvempi määrää, mammat ja mummot väistää?

Piipahdin päivän päätteeksi Lidlissä, hakemassa jälleen parin 16 euron hintaisia, ihanan leveälestisiä lenkkareita. Sainkin kaivaa koko kaukalon läpi, onnekseni löysin YHDEN parin 41-numeroa!

Ajaessani kotiin liikenneympyrän kautta koin hetken hitskokkimomentin, kun NAISautoilija tulee ympyrään SUORAAN eteeni.
Onneksi oli pitoa ja kolarilta vältyttiin, mutta lähellä se oli. Ehdin nähdä autoilijan pään kääntämisen, mutta siitä huolimatta hän päätti ajaa suoraan eteen.

Maailmasta on tullut kylmä ja kova ja on oltava ikäänkuin aina varuillaan - valmiina väistämään!
Vanhemmat herrasmiehet äityvät nykyaikana huutamaan "mene sinä takaisin sinne mistä tulitkin", miespyöräilijät säikäyttävät mummot  kolme metriä ilmaan ja sivuun, naisautoilijat ajavat päälle.

Me emme saisi kyynistyä ja antaa itsekkyytemme ajaa muiden yli ja päälle - meidän tulisi ottaa paremmin muita huomioon. Olla enemmän koiriemme kaltaisia.  

ihanat kuvamuistot KaSin kuvatehtaalta

edit. pahoitteluni tekstikoon heitoista - Bloggerissa oli jokin tallennushäiriö kirjoittaessani ja vein osan tekstiä OpenOfficeen - ja toin sieltä takaisin - ja vaikka mitä painoi, maalasi ja viilasi, tekstikoot heittävät.