Kyllä se kuulkaa on niin, että elämä on ihmisen parasta aikaa.
Vielä kun siihen elämöimiseen liittää whippetin mukaan, niin avot, ollaan parhauden äärellä. Taas on saanut miettiä ihan arjen keskellä, että on se vaan mukavaa, kun koirat rytmittävät päivää ja niiden kanssa ja mukana saa tehdä kaikkea kivaa ja hauskaa.
Juuri yksi päivä taas fundeerasin, että mikä TAPAHTUMAketju lähtikään liikkeelle (ketju)tupakointini lopettamisesta. Lähdin Balin kanssa valloittamaan maailmaa ja Baltian valloitus oli yhtä sukseeta. Kuka niitä vara-Cacibeja enää muistelee, kun lopulta mentiin maaliin ja komeasti. Enkä enää edes muista (!) kaikkia Balin titteleitä. Ihan CH-kirjainyhdistelmällä mennään. Jotenkin se matkalla olo oli tässäkin tärkeintä. Se että mentiin ja tehtiin yhdessä. Oltiin kainalokkain nuhjuisissa hotelleissa ja hämmästeltiin "ladies, no reserve today" -tuomaritätejä. Syötiin macaronseja kaikissa sateenkaaren väreissä ja ulkoiltiin uppo-oudoissa paikoissa. Yhdessä. Together.
Sittemmin laumaan on liittynyt pari enkkupoikaa, ja taas on traveelattu siellä ja täällä.
Maailman kärsivällisin neulaspolkuopas, Taru nimeltään, ulkoiluttaa meitä melko säännöllisestikin vehmaisissa neulasmetsissä. Siellä sitä on hyttystä, punkkia, grillihiiliä, makkarakääreitä - ja ajoittain ihmisen kakkaakin (!) - mutta uskaliaasti ulkoilemme ja metsäsuo-osioilla uitamme myös kenkiämme ja sukkiamme.
Mitä me muuten tekisimme?
Pyyhkisimme kotona pölyjä? Haravoisimme pihaa ja mankeloisimme. Pesisimme roskiskaappia ja hinkkaisimme mikroa puhtaaksi.
Uhhh. Kyllä se sukkien uittaminen sittenkin siellä metsäsuolla - yhdessä koirien kanssa - pesee mennen tullen kaiken. Arkiaktiviteettia ihan parhaimmillaan. Jo SE, että näkee, kuinka KIVAA koirilla on, saa aikaan jonkinasteisen oksitosiiniryöpyn ja yhtäkkiä ihan kaikki on lupsakkaa ja suorastaan ihanaa. Olen lapseton, mutta voisin kuvitella, että äityliinit ja isukit kokevat samaa euforiaa kiikuttaessaan lapsoset pomppimaan trampoliinilla ja ryömimään pallomeressä.
Miten kaikki onkaan koirien kanssa moninverroin hauskempaa.
Omat enkkuni eivät niinkään ui, mutta pärskivät vettä senkin edestä. Maui kyllä noutaa vesileluja, jos ne eivät ole LIIAN pitkällä. Samui on kunnostautunut enemmälti ns. metsäryskäämisessä ja se päästelee menemään semmoista tahtia mustikanvarpujen ja puunjuurien seassa, että heikompaa voisi heikottaa.
Mitä vanhemmaksi tulen - huomaan - olen sitä hurmioituneempi nelijalkaisistani.
Kaikista niiden yksilöllisistä tavoista, joka ikisestä kummallisuudesta ja joskus mystisistäkin eteen tulevista AIJAA, se teki tolleen - tilanteista. Yhtäkaikki, jokainen päivä olen KIITOLLINEN siitä, mitä olen koirissani ja koiriltani saanut. Sillä sitä on paljon. Katsokaa nyt itse.
Sillä mikään ei ole parempaa kuin elämä yhdessä whippetin kanssa. Kokeile vaikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti