Päivässä on nyt valoa peräti 5,5 tuntia - kiitos Thomas Edisonin näemme kaikki viettää joulua ja lukea Facebookia tai kirjoittaa blogiin.
Jokainen meistä tekee näköisensä matkan ja polun, jolle osuu koiria ja ihmisiä, kuin johdatuksena, kohtalonomaisesti.
Ilman Prinssiä, Kimua, Kinoa, Jimiä ja Nikiä - ja Noppaa ja Pupua - ei olisi nykyistä elämääni whippetrodun parissa. Jaki, Jamo, Lelu, Hula, Viri, Juku, Luxi - ovat kaikki olleet ihania matkakumppaneita rotuun ja rodussa.
Joskus huokailen syvään ja autuaasti entisiä rakkaita koiriani muistellessani. Saatanpa jopa puhua niille. Hula, Viri ja Luxi ovat ajatuksissani erityisen paljon. Muista koiristani puhumattakaan... Kiitollisena niistä jokaiselle.
Tämä vuosi on ollut hyvin tapahtumarikas, surullinenkin.
Menetin Luxin alkuvuonna, maaliskuussa, äkilliseen kipukohtaukseen. Juuri, kun luulin, että kaikki on hyvin ja haimaan viittavat vaikeudet on ohitettu. Sensijaan olimme 13.3. eläinlääkärin röntgenpöydällä toteamassa pernakasvaimen. Luxi oli erittäin kipeä ja päätös Luxin taivasmatkasta oli tehtävä nopeasti ja koiran parasta ajatellen.
Kevät meni osittain jonkinmoisessa sumussa, surren ja COSsia ja HAKAa työstäen.
Molemmat tapahtumat tuottivat tällä kertaa harmaita hiuksia. Olisipa sellainen niksnaks-toiminto, jonka voisi "hiiren oikeaa napauttamalla" ottaa käyttöön.
Ehei. Kuusisataa sähköpostia sinne ja tänne. Laskelmia, vääntämistä, vänkäämistäkin. Onneksi en ole kovin häveliästä tyyppiä, sillä lentolipun perään kysyminen kahdettakymmenettä kertaa kysyy jo pokkaa. Saati sovituista luentopalkkioista alennuksen pyytäminen.
Jossain vaiheessa kevättä aloin myös kirjoitella jälleen Englantiin. Se hauska maa onkin, sillä usein jo syntymättömät pennut on ostettu ja jaettu ennakkoon jonottajille. Kun saat jalan väliin JONNEKIN voit kokea suurta onnistumista ja iloa ja hämmennystäkin - nytkö, onnistiko minua? Ja ennen kuin siinä sitten kissaa ehti sanoa, oli Samui syksyn tullen ostettu. Kiitos Nordean.
Kesällä tuli tehtyä kuuma ja hikinen Moletain matkakin.
Ihan vaan vanhasta tottumuksesta; josko se Liettuan sertti sieltä nyt irtoisi. No kappanen, serttejähän satoi. Jopa siinä määrin, että suomalaiset ihmettelemään logiikkaani ilmoittaa Maui milloin mihinkin luokkaan. No, minähän siis halusin vain Mauille matkailukokemusta, sertisade oli kyllä ihan ylläri. Uskokaa tai älkää.
Liettua - kuten ei Latvia eikä Virokaan - ole missään määrin enää "läpikulkumaa"; että sinne mentäisi hilpaisten pokkaamaan sertit Suomeen vain kehään astelemalla, ehei.
Liettualaiset, virolaiset ja latvialaiset tarjoavat kelpo kilpavastuksen ja kaiken pitää kyllä loksahtaa kohdilleen, että mainetta pääsee pokkaamaan. Balia onnisti tällä kertaa ja Liettuan ja Baltian MVA-arvot tuli (vihdoin) plakkariin Moletaista!
Jahka Moletaista päästiin Super Alkon kautta kotiin, oli aika alkaa pähkiä seuraavaa Liettuan reissua, nimittäin Mauilta puuttui yksi vaivainen junnuserti kolmen tittelin klousaamiseen.
Tämä se hauska vääntö olikin, koiralle, jonka hiljattain eräs pitkänlinjan (entinen) kasvattaja toivotti "takaisin juoksuharrasteisiin, turhaan näyttelyissä käytte". Ihanaa, kun on suorapuheisia ihmisiä, eikö. Mauilla on mielestäni vain yksi huono puoli ja se on se, ettei se tykkää esiintyä. Moletaissa kuitenkin kaveri pisti jalalla koreasti ja toistamiseen Liettuassa, tällä kertaa Jurbarkasissa, ollessamme esiintyi varsin mallikkaasti ottaen huomioon, että sitä purtiin juuri ennen kehää huuleen, aurinko paahtoi ja moottoritie oli kuuma.
Kotiin tullessa oli pakko kontaktoida ihan Suomen Kennelliittoa, että voinko tässä kaikessa konkurssissa säästää kaksikymppisen - no en, sillä KLUB JCH-titteli on ihan aito ja SKL:n hyväksymä. Tämä vuosi jääkin silläKIN tapaa mieleen, että olen ostanut titteleitä 60 eurolla ja rekisteröinyt koiraa 150 eurolla sekä tutkinut kakkaa 150 eurolla. Kyllähän sen rahan voi paaaljon huonomminkin käyttää!
Matkailua tehtiin Balin kanssa vielä kertaalleen Ruåtsinmaalle, PU4-tuloksen kera kotiintullen.
Uskomattoman kivoja reissuja, vaikka tulokset eivät aina ihan olleetkaan myötäkarvaan. Iso kiitos niin Ullalle kuin Pippellekin, jotka olette ottaneet minut mukaan ja/tai tulleet mukaani! Yhdessä olemme enemmän!
Matkailu tekikin hieman estettä muuhun harrastamiseen, mutta tämä vuosi jää mieleen ei vain halpojen Pina Colada-ostosten myötä Latviasta vaan myös juoksupainotteisten tulosten saalistamisesta! Pitkästä aikaa - itseasiassa ensimmäistä kertaa - minulla on laumassa TAISTELUTAHTOINEN wipatin nimeltään Maui, joka auringon asennon ja biorytmien ollessa kohdillaan juoksee varsin mallikkaita juoksuja niin maastossa kuin radallakin! Jestas, että lapsi tykittää kun sille päälle sattuu, renkaat on oikeat keliin nähden ja juoksukaveri avittaa finaaleihin! On ollut SUURI nautinto seurata tätä jännitysnäytelmää kesän aikana. Ensinnäkin miten kaikki voi mennä pieleen - ne on niitä muuttujia, kuten eräs harrastaja sanoi - ja miten kaikki voi toisena päivänä sujua niksnaks-tyyliin. Yhteenkään kisaan ei voi mennä rinta rottingilla ja henkseleitä paukutellen, vaan jokainen kisa on omansa ja aina aloitetaan nollasta. Ja hei, koira on aina yhtä iloinen ja onnessaan!!!
Kesän kuluessa olikin hieman somessa natinaa maastojen serttiannista, joidenkin mielestä se on liiallista.
Maastokisat ovat vaivihkaa muuttuneet enemmän kokeen suuntaan ja tässä meillä on ajatusmallin suhteen uudelleenohjauksen tarve, sillä KAIKKI 450 pistettä juosseet tai enemmän ovat ANSAINNEET serttinsä kokeesta. Voittajat ovat sitten erikseen, he pääsevät podiumille ja valokeilaan, mantteloidaan ja aateloidaan - sen sertin lisäksi. Aaltoja heille. Kuudennelta sijalta saatu sertti ei ole häpeä vaan osoitus siitä, että lähtöpaikalta lähettämäsi whippet hallitsee rodulle ominaisen juoksutavan, on innokas, taitava ja kyvykäs. Olen iloinen, että minulle on osunut kaikkien näiden harrastusvuosien jälkeen tykki, jolla on ne ominaisuudet, mitä neljäänsataanviiteenkymmeneen minimipisteeseen vaaditaan. Olen ylpeä. Tämä punainen ambulanssi, joksi Mauia juoksuharrasteissa iloisesti kutsun, juoksi kauden parhaimmat pisteet, 472, Mustikkalassa syyskuussa. Diski otettiin elokuussa Toivakassa ja siitä on jo ranteita tylsällä voiveitsellä viillelty, joten ei siitä sen enempää. Kuukauden päästä napattiin taas sertti, joten kuuden kisan kausi tuotti Maukkelssonille yhteensä kolme serttiä ja 33 fania. Pisteet 405, 460, 459, 472 ja 428. UPEA kausi. Rookielistalla komea hopeasija. Ja ne fanit.
Radalla Maui starttasi kahdesti, elo- ja lokakuussa ja jouduimme antautumaan lokakuun ETANAlähdössä ja jäämään kolmansiksi.
Alkukauden 19,59 tulos huononi 19,91 sekuntiin syystä että Maui jäi koppiin keulimaan "kahdeksi sekunniksi". Jälleen toista harrastajaa lainatakseni; "nämä ovat näitä muuttujia". Kuitenkin viimeiseltä sijalta toiseksi - hei, hieno nousu!
Vuosi on ollut tapahtumarikas ja antoisa.
Koen suurta iloa ja nöyryyttäkin saadessani olla vuodesta toiseen osa "tätä jännitysnäytelmää". Välillä mietin, että miksi käyn näyttelyissä ja/tai juoksukisoissa, mutta päädyn aina (onneksi) samaan vastaukseen; koska se on kivaa, yhdessä olemista ja tekemistä ja varsinkin juoksukisojen ollessa kyseessä; rodulle mielekästä tekemistä. En ihan usko, että samaan tunnelmaan pääsee kotibileiden Afrikan tähti-pelissä - ensimmäinen ratakisa ikinä (!!) whippetin kanssa tuotti melkoiset vatsanväänteet ja hyvä etten pissannut housuun! Iso kiitos muuten tässä yhteydessä Ruotsalon Antille väsymättömistä avuista ja neuvoista! Much appreciated.
Olen viimeaikoina miettinyt itseasiassa paljonkin "osumistani" rotuun.
Kuitenkin tulin parin kuperkeikan kautta; dalmatialaisesta basenjiin, basenjista greyhin ja whippetiin. Kyse kun kuitenkin on paljolti sattumasta; kenen pentua kysyt, kuka osuu mentoriksesi ensimmäisiksi vuosiksi, osaatko kysyä ja kyseenalaistaa, niellä vasta pureskelun jälkeen.
Yhtäkaikki koen, että olen kotona.
Itseasiassa tuo tunne valtasi minut jo ensimmäisen whippetini, Jakin, jälkeen. Miten tässä rodussa voikin olla kaikki? Ulkomuoto, luonne, olemus, elämänasenne, vietit, vaistot, taidot ja kyvyt.
Kuluneesta vuodesta kiittäen. Teitä on paljon. Pirjo, Marina, Nina, Jaana, Emmi, Sandra, Antti, Kari - muutamia mainitakseni. Meillä rotu onneksi yhdistää, enemmän kuin jakaa.
Kiitollisena. Whippetistä on moneksi ja kuinka upea ja monipuolinen, taitava rotu whippet onkaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti