Olla etuoikeutettu.

Tänään yhdistyksemme piti järjestyksessään neljännen HAKA-päivän.
Entisenä mainosalan ihmisenä tuuppaan ja tykkään luoda tapahtumalle aina NIMEN ja LOGON - logon tekemisessä minua auttaa "yhdistyksemme Art Director" Taru, jonka kanssa näkemyksemme on ollut sen (logon) suhteen hienosti yhteinen.
HAKA-päivä 17.11. logoineen: KLIK.

HAKAhan tarkoittaa = harrastaja/kasvattaja ja tämä oli kolmas minun vetämä tai koostama luentokokonaisuus. Mikä muuten on aina haastavampaa ja haastavampaa; miten saada ihmiset liikkeelle.
Koska teet niin tai näin aina on suuri mysteeri kuka ja mikä kombo vetää. Ihmisethän ovat hyviä sanomaan ja väittämään, että jos luennoitsijana on Kalle Koostaja, tulen viivana. Sitten kun Kalle luennoi, onkin se varma tulija saunaillassa tai pikkujouluissa...

Lehtikuusen koulu oli tällä kertaa peruttava - mutta yhdistyksemme puuhanaisten talkoopisteet tulivat apuun ja hätiin - pääsimme Kartanon upeisiin puitteisiin, jessss!!

Tämä päivä oli kuitenkin sarjassaan noin kahdeksastuhannes jolloin koin voimakasta yhteenkuuluvuutta ja iloa siitä, että olen "rodun ihminen" ja kuuntelen "rodun ihmisille puhumaan tulleita".
Ihmisiä, jotka ammentavat tietoaan ja osaamistaan meille.

Aamun ensimmäinen luennoitsija oli Jaana Pohjola joka ammatikseen kouluttaa koiria. Tai ehkäpä enemmän koirien omistajia.
Nyt onkin vallalla taas jotain uutta. Kynsienleikkuu voidaankin ohjelmoida siten, että koira itse sitä tarjoaa. Tosin omassa laumassani olen mennyt kohti eriyttämistä - tai hämäämistä. Ennen leikkasin kaikki keskitetysti vaikka tiistaina, mutta nyt hämään koiriani ja leikkaan Mauin maanantaina, Samuin tiistaina, Balin keskiviikkona ja niin edelleen. Ja seuraavana viikkona taas kaikki sinksinsonksin.
Laumassani on yhtäkkiä koira/koiria, jotka TODELLA inhoavat toimenpidettä. Maui etunenässä. Joku sanoo ja/tai ajattelee, että sellainen koira kuin emäntä. Mutta Samui on minun 12. whippet. Miten Huiman kynsienleikkuu on pala kakkua, Hupin samoin, Bali on vasemman etusen suhteen IIKKK - muuten ok, mutta Mauille homma on pakoyrityksen paikka? Samuin kanssa homma sujuu, kunhan suussa on pala kanankaulaa...

Olen aina ollut sitä mieltä, että koira pitää ottaa koirana. 
Jokainen on oma yksilönsä. Jos homma sujuu yhden kanssa tavalla a se ei todellakaan suju välttämättä ollenkaan samaan tapaan toisen kanssa. On otettava plan b käyttöön. Olisikohan Samuilla sitten menossa jo plan g?

Mutta se vuoropuhelu.
Jaana tähdensi sitä, että meidän tulee olla aistit avoinna koiraamme kohtaan, antaa sille valinnan vapaus ja mahdollisuus ja ehkäpä myös kuulla (vihdoin!) koiraamme. Tietenkin. Ja näkemisestä puhumattakaan. Koirahan on lähtökohtaisesti ja pääsääntöisesti - heh - eläin, mutta se tuntee, näkee ja aistii tottakai ja sen (yksilöidyille) tunteille tulee antaa sijaa ja ymmärrystä. Jaanan mukaan koiraa saa jopa sylittää äksöntilanteessa, vaikka se johtaisi Sunkvistin lauman riehaantumiseen. Hehe.

Tuntuu, että muotivirtauksia tulee ja menee.
Jääkausi, kolinapurkki, metallikaulain. Mitä näitä nyt onkaan.
Jaana Pohjola toi esiin ihmisesimerkkinä sen, että mitä työntekijä tuumaisi siitä, että hänet kutsutaan vuoden verran kahville ja tupakkapaikalle ja pikkujouluihin, mutta seuraavan puolen vuoden ajan hänelle ei puhuta lainkaan eikä huomioida. Niinpä.
Myös minusta jääkausi on tottatosiaan kyseenalainen keino kohdistettuna eläimeen. Ihmisistä puhumattakaan.

Virikkeellisyys ja koira- ja tilannekohtainen koulutus ja treeni kunniaan!
Olet varmasti tottunut tekemään koiriesi kanssa asiat tietyllä tavalla?
Juu. Itse en ole vielä koskaan, 19:n koiran koirahistoriani aikana leikannut yhdenkään koiran kynsiä niin, että koiran suussa on itse leikkuutilanteessa pala kanankaulaa. No nyt leikkaan. Welcome Samui!

Puhumattakaan siitä, miten altistamme koiriamme stressille!!
Tätä olen monesti pohtinutkin. Ei ole vain "minuutin kehäkierros" tai "20 sekunnin ratakierros" - on aina aikainen aamu, aikainen aamulenkki, autoilua joskus reilu parituntinen, pissakeikka huoltoaseman vasta-ajetulla pihanurmella aamuauringon paistaessa silmään ja samaan huoltiskeikkaan pitää osua ja mahduttaa myös kuskin/kyyditettävien pissakeikat/energiajuomien ostamiset/sämpylän valinnat ja kisapäivän pituushan huitelee kaikkinensa noin 14:ssa tunnissa. Paljon vaadittu koiralta plus mitä mahtaa Rollen päässä pyöriä kello 12.00 kun emäntä jännittää pissat housussa riittikö pisteet finaaliin. Ja jos riittikin, niin alkaa Rollen lämmitys, pissatus ja heiluminen kisapaikalla eessuntaas. Vaikka itse kivenkovaan väitänkin, että EN jännitä, niin tottakai jännitän. Ainakin snadisti. Kyllä Rolle sen hiffaa ja Rollehan tunnetusti on vietit tapissa.

Jatkoimme mentaalimaailmaan.
Anne Talvitie johti meidät pehmeästi ja kuin vaivihkaa mentaalivalmennuksen maailmaan. Ikävä kyllä, kaksijapuolituntinen oli vain pintaraapaisu... Pääsimme pohtimaan mm. tarkoitusperiämme, vaikuttimiamme, toiveitamme ja tavoitteitamme. Mahtaako niitä kuinka moni olla pohtinut harrastusuran aikana?

Siinä missä koirien vietit menee ja elää, voimistuu ja kanavoituu uudelleen - me ihmiset menemme samaan tapaan ylös ja alas, vinoon ja vaaksaan mukautuen? Elämme ja toimimme "koiran ja kulloisenkin elämäntilanteen mukaan", edellyttäen samaa koiraltamme (Rolle, missä sun tilannetaju??!!??) - ja jos laumassamme onkin ns. näyttelytähti, niin ainakin junnuvuosi heilutaan aktiivisesti Vaasasta-Messariin. Jos laumaan osuu taas geneettisesti lahjakas juoksija, intohimomme on rata- ja maastopuolella ja odotammekin nyt Vinttiliiton tulevan kauden kisapäivityksiä.

Itselleni on osunut nyt harrastusuralle ensimmäistä kertaa rata- ja maastoharrastusta ajatellen kelpo koira. Jotta viisipäisessä laumassani olisi kuitenkin balanssi - ja ohikulkijat ymmärtäisivät - selitän heille kärsivällisesti, että "yksi on jo 14, yksi syö kortisonia, yksi on jo saavuttanut kaiken, yksi on raaka kirsikka ja yksi on vasta nupullaan". Harrastus must go on.

Me peilaamme itseämme. Jatkuvasti.
Sanoohan jo se äskeinenkin kysyjä, että "en ikinä pärjäisi viiden koiran kanssa...".
Mutta onpa jopa väläytetty, että rodussamme leiriytyminen on voimistunut - muistan aina, kuinka eräs rodun harrastaja kuvaili minua silloisessa somekeskustelussa, että "harva meistä on kuin Anita, joka heiluu kehää ympäri ja puhuu kaikkien kanssa".

Minulle "kaikkien kanssa puhuminen" on aina jonkinlainen lähtökohta. Primääri ja todellinen tajunnanräjäyttäjä, mind opener.  Olla avoin ja auki. Kuulla, nähdä ja koostaa kaikkea kuultua ja nähtyä. Kulkea mukana, vierellä ja kuulostella. Elämän ihmettelyhän on ihanaa.

Yhteen leiriin leimautuminen ja/tai se, että olet tekemisissä vain "oman leirin koirien/ihmisten kanssa" on kuin kulkisit silmälaput silmillä. Toki kussakin leirissä on voimaa ja askelmerkkejä tulevaan ja ammennettavaa tähän hetkeen mutta pahimmillaan leiri voi olla "kiinni" ja nykyisyyteen tyytyväinen niin, että nykyinen olotila leimaa tulevaa ja uudelle ja ajatuksia avaavalle ajatukselle ei ole sijaa?

TÄÄLTÄ tekemään Vahvuustestiä: KLIK.

Päivän päätti painava luuluento.
Kerroin siinä oheistaen muutamalle auliisti, että "en näe rtg-kuvissa oikeastaan juuri mitään". Anu Lappalainen avasi aihetta usean esimerkkikuvan voimin (rtg-kuvin) ja osoitti punaisella laserpisteellä aina kulloistakin LTV-"tilannetta" ja nikaman rakenteellista muutosta. Laserpiste oli sikäli levoton ja liikkuva, että vaivihkaa havainnollistettu luualueen "muutos" oli hädintuskin näkyvä.

Spondyloosihan toki oikein huusi bokserin kuvasta ja saksanpaimenen luustomuutos oli selkeä - mutta auta armias kun whippetien kuvia tuli näytille.

Jossain oli jokin viiva? Jokin "harjanne" oli ehkä (?) ja epäterävä "jokin". No, ristiluiden yhdistyminen saattoi olla  juuri ja juuri "näkyvissä" mutta sitten taas lonkkakuvassa "jokin selkeä muutos" oli hädintuskin nähtävissä tavisihmisen silmin. Joka oli kriittisellä hetkellä toiletissa ja kaatoi limpparia mukiin sekä imi tiikerikakkua sokerihimoissaan.

Kehtasin jopa pyytää, että kuviin merkattaisiin aina omistajalle yo. kuvan lailla nikamien numerot. Itse laskeskelin joistain kuvista "6 ja sitten 7 lannenikamaa".. vähän riippuen siitä, että aloinko laskea lantiosta vai rintanikamista... Joissain kuvissa viimeisten kylkiluiden kohta oli selkeä, toisten ei. Saatoit laskea ja katsoa kuvasta, että "tuosta ne lähtee" ja laskea lannenikamien määräksi 8. Ja saitkin heti kuulla, että "tässä kuvassa lannenikamien määrä on 7 ja....". Ole siinä sitten.

Luento oli hurja sikäli, että luustomuutokset tuntuivat olevan arkipäivää.
Rodussa kuin rodussa,
Kukaan ei osaa sanoa tyhjentävästi miten "kuuluu" suhtautua kuhunkin LTV-muutokseen, koska dataa ei vain ole riittävästi.
Meillä on omassa rodussa muutamia - somesta tuttuja - esimerkkejä, joissa koira on saattanut satunnaisesti oirehtia. Sen laukka on voinut jäädä aukeamatta etu- ja/tai takaosan osalta, sen häntä voi olla liikkeessä korkea, häntä voi olla satunnaisesti "kahvamainen" (nousee koholle peräreiän kohdalta) ollakseen seuraavassa hetkessä "aivan normaali", uros voi jättää astumatta (ei nouse mahdollisen kivun takia selkään lainkaan), maastokokeen pisteet heittävät kisoittain runsaasti, koiran ratasuoritus vaihtelee selkeästi ja niin edelleen.
Joskus syynä on luuston "rakennevika" - joskus aivan joku muu. 

Tunnen olevani etuoikeutettu.
Ollessani juuri whippet-rodun parissa - ja whippetihmisten keskellä.
Meillä on yhdistys, joka tukee kaikkia tapahtumia. Kaikkea harrastamista, tiedonkeruuta, sponsorointia, rahankeruuta. Meillä on yhdistys, joka on lähtenyt mukaan tähän asti ainakin lähes kaikkiin esittämiini ideoihin. Koen itseni etuoikeutetuksi, kun olen saanut järjestää RODULLE HAKA-päivät 2014, 2015 ja 2018. Olen ollut myös mukana järjestämässä kahta rotuseminaaria, jotka olivat kokemuksena verrattomia. Viettiseminaari. Syystapahtuma. Piccolo evento. COS. You name it. Kaikki rodulle ja rodun takia.
Ja on nimenomaan etuoikeus tehdä rodulle, rodun takia ja rodun nykyisyyden ja tulevaisuuden eteen. Tämä on ihan parasta. Ja ihan paras tapahtumamotivaattori.

Tällä hetkellä takki on tosin tyhjä. Mutta katsotaan, kun valo taas lisääntyy niin josko energiakin!

Meillä on Anne Talvitien luennon mukaan "mahdollisuus nauttia elämästä". 
Miksi emme tekisi sitä - kaikista peloistamme, estoistamme ja  traumoistamme huolimatta. Jokaisella on "oma apinansa" tai "sisäinen norsu" - joka vetää meitä alas, kyseenalaistaa tekemisemme ja nollaa nokkelat ajatusvirtamme. Ja puhumattakaan muihin peilaamisestamme.

Anne oli lähettänyt oman apinansa Fidzille, mutta me muutko vielä ruokimme ja käymme "rakentavaa" vuoropuhelua oman simpanssimme kanssa? Kun sen simpanssin voi lähettää vaikka Lontoon Zoohon, sinne saamaan virikkeitä!!

Elämä on oppimista ja jatkuvaa itsemme ja koiramme "haastamista" - josko tänään tämän kanssa näin ja huomenna tuon kanssa noin. 
Ja nämähän haastavat meitä jatkuvasti. Eilinen kahdeksan kilometriä sujui sulassa sovussa - mutta tänään kaikki on toisin. Koska orava.

Tämä tässä on juuri parasta.

Olen etuoikeutettu kun saan olla juuri whippetien haastamana ja elää whippetien kanssa. 
Minulla on niitä viisi ja viisi eri näkökulmaa ja viisi eri toimintamallia haastaa minua säännöllisesti ja päivittäin. Tekemästäni tai tekemättömästä. Olen aina uuden edessä, viimeisin laumatulokkaani täytti juuri 4 kuukautta!
Olen etuoikeutettu - kunhan se on whippet joka minua haastaa ja vie.