Juupaseipäs.

Kumpi oli ensin, muna vai kana?
En muuten ole ollenkaan varma. Ajatus tulee kuitenkin mieleen aina silloin tällöin kun milloin minkäkin some-otsikon alle tulee alta puolen tunnin ehdotus "Vinttikoirille käyttötulos MVA:n saavuttamisen ehdoksi".

Asia on mielenkiintoinen ja huomattavan paljon syvempi ja monimutkaisempi ehdotustaan. 
Sanotaan, että tunteaksesi rotusi sinun tulee tuntea sen käyttötarkoitus. Whippetin historiasta liikkuu varmasti useampaakin eri versiota, kulloisesta kertojasta riippuen, mutta itse olen ostanut seuraavan:
- Vuonna 1014 Englannin kuninkaaksi nousi viikinki Knuut Suuri, joka sääti greyhoundin omistamisen, jalostamisen ja sillä metsästämisen ainoastaan aatelisten yksinoikeudeksi. Tämä metsälaiksi kutsuttu määräys pysyi voimassa aina 1200-luvulle asti, jona aikana greyhoundin tappaminen tai vahingoittaminen vastasi rikoksena jalosukuisen murhaa. Rangaistus oli kuolema. Vuonna 1500 kuningatar Elisabeth I kumosi lain. Vaikka rotu "vapautettiinkin" niin perinne säilyi ja 1700-luvulle asti greyhoundeja oli pelkästään aatelistolla.
Wikipedia

Joku aatelinen siis lienee antanut puutarhurilleen tai palvelijalleen jalosukuisen greyhoundpentueen pienimmän ja surkeimman pennun kotiinviemisiksi ja tämä pentu on myöhemmin astutettu italianvinttikoiralla ja/tai bedlingtonilla ja whippet on syntynyt. 1800-luvulla kaivostyöläiset ovat alkaneet juoksuttaa kilpaa kaniinijahtiin käyttämiään whippetejä ja kilpaa juokseminen ja coursing ovat yleistyneet ja kasvattaneet suosiotaan aina näihin päiviin. Toki elävän riistan metsästäminen on useimmissa sivistysvaltioissa ollut kiellettyä jo aikapäiviä sitten.

Nohh. Kumpi oli ensin. Suorajuoksu, coursing, rata - vai mikä? Vai kaikki yhdessä?
Lienee tarpeetonta vääntää tästä (?) kunhan ymmärtää sen tosiseikan, että whippet on tehty juoksemaan. Sen käyttötarkoitus on juosta. Mutta ei enää tappaakseen jäniksen tai kanin - koska se on kiellettyä, mutta paremman puutteessa whippetin saalisvietti toimii niin voimakkaana, että se ajaa myös viehettä. Viehe voi olla valkoinen rätti tai kasa muovisuikaleita, mutta whippethän ajaa. Se ajaa myös kaveria, perhosta, lintua ja peuraa. Kun sen päästää pellolla irti, se lähtee ympyräjuoksuun tarvittaessa ilman mitään "edellä juoksevaa" - koska se nyt vain on jalostettu laukkaamaan täyttä hönkää!
Onpa kilpailuissa juossut radalla koiria vieheen mentyä epäkuntoon - täysin ilman viehettä, siis.

Vuosienkaan saatossa ei ulkomuotojalostus ole onnistunut - sitä ei toki käsittääkseni kukaan ole yrittänytkään (?) - jalostamaan takaa-ajoviettiä whippetiltä pois. Se on ja pysyy. Pystyn toki puhumaan vain omasta puolestani faktallisesti, mutta olen omistanut/omistan yhteensä 11 whippetiä. Niistä yksi, ensimmäiseni, (syntymävuosi 1990) ei ajanut. Ei viehettä, ei jänistä. Kun taas kaksi koiristani ei ole ajanut viehettä, mutta lähtenyt jäniksen perään kyllä.

Onko nyt whippetin käyttötarkoitus ajaa - vai ajaa lujaa? Olla nopein?
Vai ketterin? Älykkäin? Osata valita parhaat ajolinjat vaikka silmät kiinni? Pystyä kääntymään sulavasti ja sutjakkaasti?
Kysymys on mielenkiintoinen. Ja ihanan monimutkainen.
Kun luen somesta, että "Miksi suomenmestarin pitää osoittaa että se osaa ravata kehässä  ja korvat ovat kunnossa ja omistajan hyväksyä tuomarin sanat; toivoisin enemmän massaa" - käännän sen heti mielessäni radoille ja viehetreeneihin; miksi aloittelevan koiraansa juoksukisoissa kilpailuttavan pitää osoittaa, että se osaa juosta? Kun mitä se "juokseminen" lopulta on? Me emme voi pykätä oikeaa kaninmetsästystilannetta pystyyn, mutta me voimme testauttaa koiramme suorajuoksussa (kelloa vastaan), ratakilpailussa (kelloa vastaan) tai pisteyttää sen juoksun maastokilpailussa. Maastokisassa kuitenkin pisteytys koostuu kymmenistä eri osa-alueista.

Olen nähnyt ja kuullut whippeteistä, jotka eivät mene koppiin. 
Tai ne menevät, kun ne työntää sinne. Mutta ne kääntyvät siellä. Ne lähtevät väärinpäin, menettävät sekunteja hakiessaan ajolinjoja "päättömästi", ne turhautuvat ja purevat kaveria (kopan läpi) persiiseen, ne eivät lähde moottorivieheen perään, käsivetovieheen perään kyllä ja niin edelleen. Maastokisoissa hormonit pysäyttävät koiria keskelle peltoa. Osa juoksee metsään, koska siellä vilahti jotain, osa suoraan vieheenvetopaikalle. Osa keskittyy häiritsemään kaveria, toinen omii vieheen maalissa, kolmatta se ei voisi vähempää kiinnostaa.

Näyttelyssä "sentään" tarvitsee vain juosta pari ympyrää ja seistä hetki paikallaan. Se on siinä. Näyttelyt nähdään mörkönä ja turhanpäiväisenä hömpötyksenä - rata on whippetille ainoa paikka loistaa. Ja jos se tulee maaliin 10 metriä voittajalle jääneenä - se ei saa kiinni edes sitä jalkapuolta kania, raukka. Vaikka sen vietti, tahtotila ja taistelutahto on tapissa. Mutta se - ne - ei riitä. On oltava nopein.

Jos MVA-arvoon vaaditaan käyttötulos - mitä vastaan minulla ei sinällään ole mitään - niin millainen sen tuloksen on oltava? 
Mennäänkö Pahtavaaran kaivokselle juoksemaan? Ihan siihen vanhaan, alkuperäiseen malliin. Vai otetaanko kellotettu aika? Kuka sen rajan asettaa? Miksi ja mihin rajan asettaminen perustuu? Jos taas koiran on näytettävä kykynsä maastokilpailemisen puolella, miten pisteytys hyväksyttyyn suoritukseen tehdään? Radat, päivät, tuulet ja tunnelmat ovat erilaisia. Sallitaanko yksi yritys vai kolme? Pitääkö koiran saada parhaat mahdolliset nopeuspisteet vai riittääkö, että se osoittaa ketteryyttä, kykyä käännöksiin ja suunnanmuutoksiin? Entäpä ajolinjojen valinta, oikomaan pyrkiminen ja vaaditaanko puhdas ohitus? Tuleeko muovisuikaleet "tappaa" jotta tulos on hyväksytty?

Näyttelytuloksen saaminen on vallan simppeliä, eikä siitä totisesti tule ottaa itseensä, jos Puusilmä tuomari, joka on ehkä vielä whippetin (monipuolisesta) käyttötarkoituksesta tietämätön, eikä ehkä ole eläissään nähnyt yhtään juoksusuoritusta sanoo koirasi korvien olevan "huonosti taittunut" tai että "se saisi olla massavampi".
Sitä määrää mitä meille on naurettu radoilla ja maastokisoissa; parhaimpina on jäänyt mieleen erään koirani voimakkaat polvikulmat "joilla ei pysty laukkaamaan". No, juoksipa kuitenkin muutaman SA-tuloksen. Lisäksi yksi koiristani oli "aivan vietitön" vaan juoksipa sittemmin maastosertin.

Kauneus - ja arvostus - on katsojan silmässä. 
Ja sen tulisi pitkässä juoksussa (kuinka hauska sanapari tähän yhteyteen) aina perustua mitä suurimmassa määrin rotuun eikä sen yksilöön.
Rodun tulisi olla tärkein, sen kaikissa nyansseissaan. Me kaikki kävelemme koirinemme satoja ja tuhansia kilometrejä ihmisten ilmoilla, jakaen ilosanomaa ja tietoa rodusta, miljoonille kyselijöille. Me kaikki teemme ja touhuamme ja osa koirista nyt vain sattuu olemaan hitaita. Osalla menee jalat solmuun mutkissa kun osa taas juoksee mutkat pitkiksi. Osalla lihassyyt ovat rakentuneet missikisoja silmälläpitäen - osan lihassyyt huutavat radalle. Silti joku ui hemmetin taidokkaasti, toinen kerää kantarelleja. Kolmas marjastaa mustikoita ja neljäs tuoksuttelee eukalyptusta tai verijälkeä.

Eikö tärkeintä ole tekeminen, yhdessä, waltavan taitavan ja osaavan, hoksaavan whippetin kanssa? 
Onko todistettava, että läskikin whippet pystyy ja juoksee ja leveäetuosainen on nopea ja ylikulmautunut ketterä?

"Ihmiset haluavat vietittömiä whippetejä" - sanoi eräs.
No eikä halua. Mutta ei sen ajamisen tarvitse olla niin maan tapissa, että koko Tikkurila herää kun yksi orava sattuu voimistelemaan tammen oksalla. Ei sen kanin metsästyksen pidä olla niin vimosen päälle, että jo ilmavainua nuuhkitaan, kun vuonna 2013 tästä meni pitkäkorva.

Minulle henkilökohtaisesti whippet = saalistusvietti. Se on ja pysyy - ja hyvä niin.
Toki siinä on sävyeroja kuten kuuluukin, mutta näin on varmasti myös ratajalostuksessa. Itselläni on itseasiassa ensimmäistä kertaa - rodun kotimaasta, muuten - whippet, joka lähti vieheen perään kuin tykin suusta, eikä kiinnittänyt mitään huomiota ympäristöön. Koiralla ei oltu harjoitettu yhdenyhtä rättiharjoitusta ennen "tositoimia". Se jätti Tuomarinkartanon vieheeseen pari hammastakin, veresti sen ja minulla on ollut suuria vaikeuksia saada jäppinen pois alueelta.
Olin samaisen poikaviikarin kanssa Hyvinkään möllimaastoissa ja vaikka emme olleet olleet siellä viikkoihin, kaveri oli niin ehdollistunut ratatreeneihin, että meni jonottamaan kopeille - sillä kesti hoksata, että viehe itseasiassa menee läheisellä niityllä, eikä siellä kopeilla tällä kertaa.
Vietti kuuluu whippetiin yhtä kuin meillä kaikilla nenä päähän. Se, joka muuta väittää on petturi. Enkä ole tavannut yhtäkään, joka toivoisi, että whippetillä EI olisi viettiä.

Tasapuolisuuttakin kaivattiin.
Miksi KVA-titteliin vaaditaan näyttelytulos. Facebookin ja Tuulen koirien ym. sijaan ehdottaisin, että kysyjä lähestyisi FCI:tä ja/tai rodun kotimaata ja odottaisi (edellyttäisi) sieltä suunnilta tyhjentävää vastausta. Sitä ei yksi Anita, Minna tai Mikko pysty antamaan. Muuta kuin; whippet ei ole käyttökoirarotu. Jos se olisi, niin MVA-arvoon käyttökoe vaadittaisiin.
No mutta ajakaa sitä, järkevästi ja pitkämielisesti, perustellen ja aidosti. Luokaa whippetille sen kaikkia ajo-ominaisuuksia mittaava käyttökoe.
Nythän käsittääkseni osan juoksuharrastajien mielestä maastot on paskaa ja toisen mielestä taas rata on persiistä. Ei siitä kauan ole kun maastoserttien koettiin kokevan inflaation, kun kaikki jotka saavuttavat 450 pistettä tai yli, niitä saavat. Käsittääkseni ihan ylpeydellä serttejä tänä päivänä kuitenkin pokataan. Osan mielestä taas rataKVA-ajat ovat "naurettavan" alhaisia; kaikki niitä äänivalleja paukuttaa kuitenkin.


Luin myös, että "kasvattaja oli käskenut tulla tänne (radalle) kun ei tiedä lajista mitään". 
No niinpäniin. Kaikkea ei voi hallita eikä osata - paitsi whippetin kanssa joskus tuntuu siltä, että siinä missä rotumme on MULTIpurpose on omistajan osattava ja pysyttävä kärryillä, oltava ajan tasalla kaikesta. Juoksulajit tulevat tutuiksi vain niissä vaikuttamalla ja niissä käymällä. Yhtälailla voisin sanoa, että näyttelyihin tulee ihmisiä, jotka eivät ymmärrä mistään mitään - mutta tehtävämme onkin vain ottaa kaikki avosylin vastaan, neuvoa ja opastaa.

Olen kilpaillut koirieni kanssa n. 60 kertaa radoilla ja maastoissa. Suoritteista alkaa olla niin paljon aikaa, että kääntömanttelit eivät enää käy, ei nahkapanta, eikä mikä tahansa koppa. Huomaan kysyväni tyhmiä, kuin ensikertalainen ja huomaan, että ihmisillä on hieman vaikeuksia kanssani; tavallaan tiedän ja osaan - ja sitten taas tavallaan en tiedä enkä osaakaan.
Minulla on nyt juoksemiseen sangen kelpo lapsi kasvamassa, mutta ihan varmasti teen sen kanssa virheitä... Joten ottakaa ihmeessä syliin, huomaan ja korjatkaa ja oikokaa tekemisiämme. Maui osaa, mutta minä ehkä en.

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä.
"Whippet on historialtaan käyttökoira ja sen pitäisi saada kani kiinni. Radalla näkemäni näyttelykoirat eivät saa kiinni edes jalkapuolta".

Haluaisin uskoa, ettei ylläoleva ole ollut missään sosiaalisessa mediassa, julkisesti, mutta kyllä nämä lauseet siellä lukivat.
Palaan aiempiin ajatuksiini yllä, muistin virkistykseksi:
Onko whippetin tarkoitus juosta vain ja ainoastaan hemmetin lujaa? Saada jänis kiinni ns. alta aikayksikön vai voiko kanipaisti tulla muutamien kurvailujen jälkeen? Kumpi on tärkeämpää ja olennaisempaa; nopeus vaiko ketteryys? Kyky käännöksiin vaiko suunnanmuutoksiin? Miten on älykkyyden ja ajolinjojen valintojen laita?

Kokonaisuutena sanoisin omalla harrastushistoriallani että meillä ei ole mitään hätää. 
Päinvastoin. Vaikka "inhoankin" etanalähtö-sanaa (whippet, joka juoksee 1-2 sekuntia hitaammin nopeampaa lajitoveriaan on "etana"? No eikä ole.) niin olen ilolla huomannut sen kasvavan määrän näyttelyharrastajia, jotka ovat löytäneet radoille.
Minusta on vain HIENOA, että näyttelyharrastajia on alkanut virrata radoille ja koen erittäin vastenmieliseksi sen, että näyttelylinjaisten koirien menoa kommentoidaan ylläolevan kaltaisesti; ne eivät saisi kiinni edes jalkapuolta.

Rodun "silmäätekevien" - ja varsinkin sen tuomarien -tulisi kannustaa rodun harrastajia yli lajirajojen. 
Mielestäni harrastava koirakko on aina parempi kuin koirakko, joka ei tee yhtään mitään. Kannustus ja arvostus on avainasemassa kohdatessamme uusia harrastajia. Meidän on otettava heidät syliin ja hoteisiimme sen sijaan, että me nauraisimme ja väheksyisimme heitä.

Whippet on älyttömän kekseliäs, nokkela, taitava ja hieno rotu josta on moneen. Jos päätän huomenna alkaa virkata koirieni kanssa ristipistotöitä toivon siihen kannustusta, enkä julkista lynkkaamista; "Ei niistä ole siihen, korkeintaan virkkaamaan patalappua.